Posted on

Kauriin jäljillä

Aloitin kauriin metsästyksen syksyllä pellonlaitapassissa houkuttelua kokeilemalla. 3D-kauriskuva seisoi treestandin alla ja minä painelin silloin tällöin buttololla vihellyksiä ilmaan. Olin asennoitunut istumaan standilla pitkään, mutta vajaassa tunnissa oikealta puoleltani alkoi kuulua varovaista rapsetta. Nyt kuva sai hoitaa lopun houkuttelun. Nuorehko nelipiikkinen kaurispukki lähestyi uteliaana kuvaa. Vasenkätiselle tilanne olisi ollut jo mitä otollisin.

 

Kauris alkaa kiertää 3D-kuvaa etupuoleltani ja lähestyy kohtaa, johon pääsisin ampumaan. Sitten äänelliselle unohtamani kännykkä soi. Painelen sitä taskun läpi summamutikassa ja puhelin hiljenee. Kauris pysähtyi, mutta jatkaa pian etenemistään. Vedän jousen vireeseen pukin pään mennessä puun taakse. Pystyisin ampumaan kauriin ohitettua puun. Sitten pää ilmestyykin jo puun takaa ja metrin siirtymisen jälkeen olisi tuli vapaa, mutta puhelin soi taas. Tällä kertaa kauris säntää kauas pellolle tuulen alle, saa vainun minusta ja juoksee karjahdellen tiheikköön.

Syksy ja alkutalvi ovat vähälumisia ja kauriit kulkevat sattumanvaraisesti. Pellolla ollessaan ne välttävät metsän laitaa. Passitukseni on yhtä sattumanvaraista kuin kauriiden kulkureititkin emmekä osu kohdakkain. En tosin kovin ahkerasti kaurispassissa sulan maan aikaan käynytkään. Lopulta tammikuun alussa tulee yli 15 senttiä lunta, jolloin kauriit tiivistävät elinaluettaan, vähentävät ruokailupaikkojaan ja kulkevat tiettyjä reittejä. Kyttäämälläni paikalla on pyörinyt pienikokoinen, mutta isosarvinen pukki, iso naaras ja kaksi vasaa. Tarkoitukseni on saada vasa ja jättää isot lisäämään kantaa.

Tammikuun 6. päivänä aseenani on 59 paunainen taljajousi tähtäimellä, jonka ammuksena on hiilikuitunuoli kärkenään 125gr 3-teräinen Muzzy, ja jänteen päästän sormilaukaisulla. Lämpömittari näyttää nollaa ja ampua näkee kello 17.00 asti. Kauriit kulkevat välillä keskellä päivääkin, mutta iltaisin varmemmin. Kello 15.15 kiipeän lajitteluviljakasan vierelle laittamalleni standille, jolla kauriit ovat lumen tultua muutaman kerran käyneet syömässä. Standilta kasalle on 15m.

 
Kauriit tulevat

Mietiskelen itsekseni maailman menoa kun kello 16.20 neljä sarvetonta kaurista astelee täysin pelotta kasalle poistaen kaiken muun mielestäni. Joudun hetken katselemaan niitä tunnistaakseni vasat. Emä on selvästi suurin, mutta pienikokoinen sarvet pudottanut pukki ja vasat ovat lähes samankokoisia. Pukin erotan kuitenkin selvästä tupsusta mahan alla ja sen pomomaisesta käyttäytymisestä. Sitten kun se seisoo kymmenessä metrissä kyljittäin risuttomassa aukossa, näen myös viisisenttiset karvapeitteiset sarvenalut korvien tuntumassa.

Pukki jää paikoilleen esille syömään minun puolelleni kasaa yhden oksan takana olevan urosvasan kanssa. Emä ja toinen vasa ovat kasan toisella puolella. Vedän jousen vireeseen seuraten sivusilmällä pukin reaktioita. Odotan, että vasa liikkuisi oksan alta ja pääsisin ampumaan. Se kuitenkin pysyy paikoillaan ja joudun purkamaan virityksen jänteen pidon käydessä tukalaksi. Pukki ei huomannut äänettömiä toimiani ja se rouskuttaa edelleen kymmenessä metrissä.

Pian vasa liikkuu oksan alta ja vedän jousen uudelleen vireeseen. Se kuitenkin kulkee pysähtymättä toiselle puolelle kasaa ja puran vireen. Pukki ja muut jatkavat syömistä vanhoilla paikoillaan. Muutaman kerran kasan toisella puolella paikkaa vaihdettuaan vasa kipuaa kasan päälle ja jää seisomaan esille kyljittäin viiteentoista metriin. Vedän jousen kolmatta kertaa vireeseen, asetan pisteen vasan kylkeen ja päästän jänteestä. Kuuluu osumasta kertova tumpsaus ja kaikki kauriit katoavat paikalta.

Ajattelen, että odotan puolesta tunnista tuntiin ja menen hakemaan saaliini. Juu’u, minuutin kuluttua kipuan malttamattomana standilta alas. Ovathan edellisetkin kauriit löytyneet heti kuolleena. Nuoli löytyy maasta ja kohtuullinen verijälki alkaa kasalta. Seuraan sitä 50 metriä, josta löytyy makuujälki ja siitä jäljet etenevät tiheikköön. Nyt päätän oikeasti odottaa ja menen kotiini erittäin maltillisena vilkuilemaan kelloa naputtaen sormia pöytään.

 
Saalis talteen

Jäljille palattuani kauris löytyy tiheiköstä kuolleena 20 metrin päästä paikasta, johon lopetin seuraamisen. Osuma oli katkaissut molemmin puolin viimeiset kylkiluut ja kulkenut maksan kautta. Tappopaikka kyllä, mutta taaempana kuin oli tarkoitus. Kertaan laukausta mielessäni.

Muistan ottaneeni pisteen selvästi lavan taa kuten kiväärillä peuroissa tulee otettua säästelläkseen lapalihoja. Parempi paikka nuolelle olisi ollut suoraan jalasta ylös. Unohdin h-hetkellä myös uuden paksuhkon naamiohuppuni kanssa ammuttaessa osuman menevän hieman vasemmalle. Kun huonolla onnella tähtäyksen, hupun ja mahdollisen oman virheen heitot sattuvat kaikki samaan suuntaan, niin tulos saattaa yllättää. Onneksi otin varman päälle ja pidin ampumamatkan lyhyenä, jolloin odottamattomat töpit kertautuessaankin mahtuvat vitaaleille. Yhtä kaikki, saalis tallessa ja oppi takaraivossa oli hyvä palata kotiin.

© 2005 Teemu Simenius

(Juttu on julkaistu aikaisemmin Jäkkärässä 1/2005)