Posted on

Johdatus jousimetsästykseen, osa 3

Nyt valitaan mieleiseen jousityyppiin tarvittavat varusteet ja nuolet, tehdään jousen perussäädöt ja perehdytään ammuntaharjoitteluun. Jousen ensimmäiset säädöt kannattaa tehdä asiantuntevan kauppiaan tai mahdollisen lähistöltä löytyvän jousimetsästysseuran ko. jousityypin hallitsevan jäsenen kanssa.

 

Myös ammunnan perusteisiin on syytä perehtyä kokeneen jousimetsästäjän opastuksella, jotta ’ruutia’ ei haaskautuisi väärään tekniikkaan.

Jousen anatomiasta ja fysiikasta on kirjoitettu hyllymetreittäin kirjoja ja tuhansia artikkeleita – yhtälailla nuolesta kärkineen. Kaikkia asiayhteydessä esitettyjä kaavoja ei lyhyellä matematiikalla ymmärrä eikä ole tarpeenkaan – emmehän ole rakentamassa avaruusalusta!

Tämän lyhyen artikkelin tarkoitus on antaa yleiskuva varusteista, nuolista, säädöistä ja ammuntaharjoittelusta, eikä tarjota tarkkoja tuuman tuhannesosia, graineja tai muita yksityiskohtia.

 
Varusteet

 
Vastakaari- ja pitkäjousi

Perinteisen vastakaarijousen tai pitkäjousen valinnut metsästäjä ei yleensä käytä minkäänlaisia tähtäimiä. Yksinkertaisimmillaan jousen jänteelle asetetaan nokinpaikkarengas varmistamaan, että nuoli lähtee jänteeltä aina samassa optimaalisessa kulmassa. Useimmiten nuoli nokitetaan jänteelle muutaman millimetrin suoran kulman yläpuolelle. Tämä lähtöasetus hienosäädetään tutkimalla nuolen lentoa.

Usein jänteelle asetetaan myös ns. värinänvaimentimet. Niiden tehtävänä on vaimentaa jänteen sointia laukaisun yhteydessä.

Ampuja tarvitsee myös sormisuojan laukaisukäteen ja rannesuojan jousikäteen.
Nuoliviini voi olla jouseen kiinnitettävä, olalla tai vyöllä kuljetettava.

 
Taljajousi

Taljajousivalinta tuo mukanaan joukon muita varusteita. Tähtäimessä on yleensä 3-5 eri matkoille säädettävää tähtäinpiikkiä. Myös yhden piikin tähtäimiä käytetään sekä punapiste- ja joskus jopa kiikaritähtäimiä. Jänteellä on useimmiten myös ’piippari’ eli jännetähtäin – eräänlainen diopteri. Jännetähtäin varmistaa, että ankkurointipiste pysyy samana riippumatta ampumakulmasta tms. Eräät metsästäjät käyttävät jännetähtäimen sijaan huulimerkkiä.

Taljajousi varustetaan yleensä myös vakaajalla (stabilaattori). Metsästysvakaajat ovat lyhyitä verrattuna kilpa-ammunnassa käytettyihin ’miehen mittaisiin’ vakaajiin.

Taljajousi varustetaan myös erillisellä säädettävällä nuolihyllyllä. Laukaisulaitetta käytettäessä hylly joustaa alaspäin tai putoaa laukaisun jälkeen alta. Hylly on säädettävissä sekä sivu että pystysuunnassa. Sormilaukaisua käytettäessä valitaan pääasiassa sivusuunnassa joustava hyllymalli. Ero johtuu siitä, että nuoli taipuu rajusti sivusuunnassa ammuttaessa sormilla ja hieman pystysuunnassa laukaisulaitetta käytettäessä.

Myös taljajousen jänteelle asetetaan nokinpaikka ja värinänvaimentimet sekä kuminen erotinrengas laukaisulaitetta käytettäessä. Erotinrengas estää laukaisulaiteen suoran kontaktin nuolen nokkiin. Jänteelle saatetaan solmia joskus myös erillinen silmukka (string loop), johon laukaisulaitteen kynsi asetetaan.

Nuoliviini voidaan tässäkin jousityypissä kiinnittää jouseen, myös olalla tai vyöllä kannettava malli palvelee hyvin jousimetsästäjää.

 
Nuolet

Yleisimmät nuolimateriaalit ovat hiilikuitu, alumiini ja puu. Nuoliputki voi olla rakennettu myös hiilikuidun ja alumiinin yhdistelmästä. Puunuolia käytetään edelleen yleisesti ns. perinteisillä jousityypeillä ammuttaessa. Hiilikuitu on jo sivuttanut suosiossa alumiinin ja puun kestävänä ja kevyenä materiaalina.

Kun metsästysjousi säädetään ampujan fyysisiin mittoihin sopivaksi, on myös nuoliputki valittava kutakin ampuja-/jousiyhdistelmää varten. Karkeasti ottaen valitaan nuolen ’kaliiperi’ ampujan vetopituuden, jousityypin, jousen jäykkyyden ja kärjen painon perusteella – mitä pitempi vetopituus, raskaampi kärki ja voimakkaampi jousi sitä jäykempi nuoli. Tarkemmat ohjeet löytyvät alan liikkeistä saatavista valintataulukoista ja internetistä.

Nuolet voi hankkia valmiina omien mittojen mukaiseksi rakennettuna tai ne voidaan nautinnon lisäämiseksi askarrella itse kotona.

Nuolen perässä on nokki, jonka on istuttava jänteen keskipunokselle napakasti mutta ei liian tiukasti. Sulat voivat olla luonnonmateriaalia (kalkkunan sulka) tai muovia. Perinteisillä jousityypeillä ammutaan luonnonsulkaisia nuolia, koska vastakaari- ja pitkäjouseen ei yleensä (metsästysversioissa) asenneta erillistä nuolihyllyä. Taljajouseen soveltuvat kaikki sulkatyypit.

Nuolen etupäässä on ns. kierreholkki johon voidaan kiertää kulloinkin tarvittava kärkityyppi. Puunuoleen voidaan kärki kiinnittää myös ilman holkkia, tällöin käytetään suoraan nuolipuun kartioon istuvaa kärkityyppiä.

Nuolen paino voidaan myös valita käyttötarkoituksen mukaan. Jos tavoiteltava saaliseläin on norsu tai sarvikuono, valitaan raskaampi ’ammus’ läpäisyn parantamiseksi. Kun taas tavoitellaan pientä pyytä saattaa kevyestä, laakeasti lentävästä nuolesta olla hyötyä matka-arvion osuessa hieman harhaan.

 
Kärjet

Harjoittelussa käytetään pääasiassa ns. taulukärkiä. Metsästyskärkien päätyypit ovat kiinteä leikkaava kärki (’leikkuri’), osumasta avautuva leikkaava kärki ja tylppä kärki (bluntti).

Blunttikärjellä metsästetään ainoastaan pienimpiä riistaeläimiä. Kaikkea pyytä ja kyyhkystä suurempaa riistaa on syytä metsästää leikkaavalla kärjellä. Metsäkaurista ja majavaa metsästettäessä on käytettävä vähintään 22 mm leveää kärkeä (ko. kärki ei mene 22 mm reiästä läpi).

Leikkavat kärjet voivat olla kaksi-, kolme- tai neljäteräisiä. On syytä huomauttaa, että hyvä osuma on monin verroin tärkeämpi asia kuin terien lukumäärä tai koko. Terien on ehdottomasti oltava äärimmäisen terävät!

 
Metsästysjousen säätöjen pääperiaatteet

Kuten alussa mainitsin, on syytä muistaa, ettemme ole rakentamassa avaruusalusta. Emme myöskään ole säätämässä jousta huipputason kilpailuja varten. Käymme läpi vain alkeet ja tarkempiin hienosäätöjen perusteisiin perehdymme esimerkiksi Suomen Jousimetsästäjäin Liiton järjestämillä kursseilla.

Kun sopiva nuolikaliiperi on valittu, tehdään tarvittavat säädöt jouseen. Koska aiheena on jousimetsästys, esitän säädöt siinä muodossa, että myös leikkaavakärkinen nuoli saadaan lentämään samaan tai lähes samaan pisteeseen kuin taulukärkinen harjoittelunuoli.

 
Vastakaari- ja pitkäjousi

Perinteisissä jousissa ei juuri nokinpaikan korkeutta ja jänneväliä lukuun ottamatta ole säädettävää. Nokinpaikka, sormilaukaisua käytettäessä, asetetaan jänteelle kohtaan, jossa nuolen nokkipää jää muutaman millimetrin suoran kulman yläpuolelle (nuoli suhteessa jänteeseen). Tarkempaa mittaa ei voi antaa, koska vasta testiammunta kertoo täsmällisen paikan. Myöskään jännevälistä (etäisyys jänteeltä kahvan pohjaan) ei voi antaa tarkkaa suositusta. Jänneväli riippuu jousityypistä. Perinteisissä jousissa hienosäädetään jänneväliä lisäämällä tai vähentämällä kierrettä jänteellä.

Olennaista on löytää sopivan jäykkä nuoli. Liian jäykkä nuoli ohjautuu oikeakätisellä (oikeasilmäinen ampuja) vasemmalle ja liian notkea nuoli taas yleensä oikealle.

 
Taljajousi

Taljajousen runko on rakennettu niin, että nuoli saadaan kulkemaan jänteen iskusuunnassa (center shot). Tässä tapauksessa nuoli voi olla mieluummin hieman ylijäykkä kuin notkea. Nuolen valintataulukosta löytyvät kullekin oikeat vaihtoehdot.

Nuolihylly säädetään siten, että jänteen isku suuntautuu kohtisuoraan nuolen perään. On huomattava, ettei jänteen iskulinja useimmiten ole, taljapyöristä johtuen, keskellä jousen keskilinjaa. Hyllyn korkeus asetetaan siten, että nuoli lepää rungossa olevan joustotallan / hyllyn kiinnitysruuvin kohdalla.

Kun hylly on asetettu kohdalleen, kiinnitetään jänteelle nokinpaikkarengas nokinpaikkapihtejä apuna käyttäen. Alkuasetus voidaan tehdä jääneväli-/nokinpaikkamitan avulla. Laukaisulaitetta käytettäessä asetetaan nuoli lähes tarkalleen suoraan kulmaan tai pari millimetriä sen yläpuolelle.

Taljajousessa voidaan säätää myös epäkeskopyörien kulmaa, vedon kevennystä, vetopituutta, jousen jäykkyyttä ja tillerimittoja (etäisyys jänteeltä ylä- ja alakaareen). Näihin säätöihin en tilan puutteen vuoksi paneudu, ko. säädöt tehdään asiakkaalle valmiiksi alan asiantuntijaliikkeessä. Aktiivinen jousimetsästäjä toki paneutuu myös näihin asioihin uransa aikana ja pystyy kokoamaan jousen pöydälle kasatuista osista.

Kun perussäädöt on edellä mainitun mukaisesti tehty, aloitetaan hienosäätö tutkimalla nuolen lentotapaa.

 
Nuolihyllyn ja nokinpaikan hienosäätö

Edellä kuvatuilla perussäädöillä saadaan nuoli lentämään tyydyttävästi, kun käytetään taulukärkistä nuolta. Mutta yllätys voi olla suuri, kun ruuvataan leveäteräinen leikkurikärki nuoleen ja yritetään ampua samaan pisteeseen kun taulukärkisellä nuolella. Leikkaavan kärjen ’siivet’ pyrkivät ohjaamaan nuolta samalla tavalla kuin pyrstöpään sulat. Jos nuolen pystysuuntaista kulmaa suhteessa jänteeseen muutetaan vähänkin, muuttaa leikkaava kärki lentorataa alas- tai ylöspäin. Vastaavasti, jos nuolihyllyä siirretään sivusuunnassa vasemmalle tai oikealle, muuttuu metsästyskärkisen nuolen osumapiste samaan suuntaan vaikka pieni aseman muutos ei vaikutakaan taulukärkisen nuolen osumapisteeseen.

Kun jousi ja nuoli yhdistelmä ja tähtäimet (jos käytetään) on säädetty kohdalleen yllä kuvatulla tavalla, voidaan jousi hienosäätää leikkaaville metsästyskärjille käyttäen hyväksi leikkurin ’siipien’ ohjaavaa ominaisuutta. Metsästyskärki paljastaa nokinpaikan ja nuolihyllyn virheet.

Ennen testiä on varmistettava, etteivät sulat pääse iskemään jousen runkoon tai nuolihyllyyn. Sulkien asemaa suhteessa hyllyyn voi säätää pyörittämällä nokkia sopivaan asentoon. Mahdolliset kontaktikohdat voi löytää tupsuttamalla esimerkiksi ’Baby-talkkia’ jousen ikkunaleikkaukseen (rungon osa, jossa hylly ja tähtäimet) ja nuolihyllyyn. Ammuttu nuoli jättää talkkiin jäljen, jos kontakti on pahanlaatuinen.

Testissä on käytettävä maalina esimerkiksi solumuovitaustaa, josta leikkurikärkiset nuolet saa irti.

Taustaan vedetään maalarinteipillä viiva vaakatasoon. Seuraavaksi ammutaan viivaa 10 – 20 metrin matkalta taulukärkisillä nuolilla ja säädetään tarvittaessa tähtäintä kunnes nuolet osuvat mahdollisimman lähelle viivaa. Sitten tehdään sama koe leikkaavilla kärjillä ja voidaan todeta, että nuolet osuvat viivan alle, päälle tai viivalle. Näin voidaan päätellä lähteekö nuoli hyllyltä alaviistossa tai yläviistossa kulmassa vai onko säätö kohdallaan. Jos leikkurit osuvat alle, lasketaan nokinpaikkaa millimetri kerrallaan ja kokeillaan uudelleen. Vastaava säätö tehdään päinvastoin, jos nuolet osuvat viivan yläpuolelle.

Sivusuunta testataan ja säädetään ampumalla pystysuuntaista viivaa. Jos leikkurikärinen nuoli osuu viivan vasemmalle puolelle, siirretään nuolihyllyä hieman oikealle. Oikealle harhautuva metsästysnuoli pakotetaan kohdalleen siirtämällä hyllyä vastaavasti vasemmalle.

Jos säädöt eivät tuota toivottua tulosta, on syytä varmistaa, että nuolen jäykkyys on oikea, sulat eivät iske hyllyyn, kärki on suorassa nuolen runkoon verrattuna ja että ampuja ei purista liikaa jousen kahvaa tai ankkuroi jännettä liian tiukasti poskeen.

Leikkaavan metsästyskärjen linjaus suhteessa nuoliputkeen voidaan tarkistaa esimerkiksi pyörittämällä peukalon ja keskisormen avulla nuolta pöydän pinnalla ja seuraamalla pyöriikö kärki/kärjen runko tasaisesti alustaa vasten. Jos kärki heiluu, on syytä tutkia linjaus tarkemmin käyttämällä nuolen suoruuden ja kärjen sekä nokin suoruuden paljastavaa pyöritysjigiä. Kun nuolta pyöritetään hitaasti jigissä ja verrataan kärjen asemaa alapuolella olevaan paperiin piirrettyyn viivaan, saadaan kuva mihin suuntaan leikkurikärki on vinossa. Usein kevyt painaminen auttaa oikaisemaan pienen virheen. Pahemmassa tapauksessa voi olla syytä vaihtaa kärki tai ainakin tarkistaa kierreholkin kiinnitys ja linjaus. Laadukkaat kärjet vaativat harvoin ylimääräisiä säätöjä ja asettuvat kohdalleen helposti.

Perinteisissä jousissa sivusuuntainen heitto kertoo jäykästä tai notkeasta nuolesta mutta nokinpaikan säätö voidaan tehdä edellä kuvatulla tavalla. Pieni nuolen ylijäykkyys voi korjautua vaihtamalla painavampi kärki ja vastaavasti ylinotkeus vaihtamalla kevyempi kärki.

 
Harjoittelu

Hyvä jousimetsästäjä on myös hyvä jousiampuja. Tämä ei tarkoita sitä, että ampuja pystyy niputtamaan tikkuaskiin 30 metristä vaan sitä, että hän pystyy ampumaan hyvän osuman riistaeläimeen kaikenlaisissa olosuhteissa – teeri korkealla latvassa tai peura jyrkässä kulmassa ampujan alapuolella. Hyvä jousimetsästäjä pystyy ampumaan luotettavasti myös istualtaan ja polviltaan, jännittämään jousen hiljaa ja eleettömästi sekä valitsemaan oikean hetken laukauksen suorittamiseen.

En paneudu tässä syvällisesti vaistoammunan enkä myöskään tähtäinjousella ammunnan hienouksiin, vaan esitän yleispätevät ammuntaharjoittelun perusteet.

Perusammuntaa harjoitellaan toki tasaisella maalla ja tanakasti seisten. Aloittelijan on syytä pysyä lähellä maalia ja toistaa suoritus keskittyneesti ja aina samalla tavalla.

Ampuja seisoo 90 asteen kulmassa maaliin nähden, jalat hartioiden leveydellä harallaan. Ampumakulmaa säädetään hieman auki astumalla etummaisella jalalla puoli askelta taaksepäin. Näin saadaan jänteelle tilaa ohittaa metsästysvaatteiden hihat ja rinnukset.

Ampuma-asento on ryhdikäs mutta rento huolimatta siitä, että jousi saattaa tuntua aluksi todella kovalta jännittää ja pitää vireessä.

Jousi jännitetään ja jänne/nokki ankkuroidaan aina samaan, helposti löytyvään kohtaan ampujan kasvojen luissa. Vartalo ja ojennetut kädet muodostavat suuren ryhdikkään T-kirjaimen. Jousen kahvasta pidetään kiinni kevyesti niin, että paine kohdistuu suoraan käsivarren luihin. Jousikäden olkapää rentoutetaan, kyynärpään jäädessä kevyesti koukkuun ja suoritetaan laukaus eleettömästi – kuin ’vahingossa’ ja pysytään asennossa kunnes nuoli on tavoittanut kohteensa.

Monet periteisillä jousilla ampuvat kallistavat jousta, jolloin silmä näkee nuolen suoraan päältä. He myös notkistavat usein polviaan ja taivuttavat kevyesti ylävartaloaan kumaraan. Toisaalta eräät legendaariset vaistoampujat kuten Howard Hill ja Fred Bear (joka ampui myös tähtäinjousella) seisoivat hyvinkin ryhdikkäässä asennossa.

Sormilaukaisua käytettäessä voidaan vetokäden etusormi asettaa nokin yläpuolelle ja keskisormi sekä nimetön nokin alapuolelle kuitenkaan nokkia puristamatta. Usein myös kaikki kolme sormea asetetaan nokinpaikan alapuolelle. Ote jänteeltä on sormien ensimmäisen nivelen kohdalla.

Laukaisulaitteella ammuttaessa keskitytään samanlaiseen puristavaan laukaukseen kuin kiväärillä ammuttaessa. Useimmissa metsästysmallisissa laukaisulaitteissa on liipaisin, joko etusormella, peukalolla tai pikkurillillä laukaistava.
Ammuttiinpa millä jousityypillä hyvänsä on tärkeää, että jousi ’saa suorittaa ampumisen’ ilman ampujan pakottamista.

Jousiammunta on fyysinen laji ja voimaharjoittelusta on suuri hyöty ampumasuorituksen hiomisessa. On hyväksi suorittaa muutamia verryttely- ja venyttelyliikkeitä ennen ja jälkeen ammuntasession, jotta vältyttäisiin rasitusvammalta. Muistan hyvin ajan jolloin en pitkään aikaan voinut nukkua oikealla olkapäällä ja kahvikupin nostaminen tuotti vaikeuksia!

Perustekniikkaa kannattaa harjoitella sekä tyhjään taustaan että pieneen pisteeseen. Kun pisteeseen ampuminen alkaa sujua, on syytä harjoitella myös eläinkuvioihin, joissa ei ole mitään tähtäyspistettä näkyvissä.

Ei ole hyvä idea ampua vain tietyiltä 10, 20, 30, 40 jne. matkoilta. Kun osumavarmuus alkaa olla kohtuullinen tutuilta etäisyyksiltä, aloitetaan ’metsästysharjoittelu’ maastossa tuntemattomilta etäisyyksiltä.

Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä haluaisin muistuttaa, että riistatilanteessa ei ammuta lämmittelylaukauksia – ensimmäisen nuolen on osuttava!

© 2005 Juha Kylmä

Sarjan viimeisessä osassa perehdytään temppuihin ja taikoihin, joilla myös haasteellisella jousiaseella voi joskus saalista saada.

Johdatus jousimetsästykseen juttusarja [ 1, 2, 3, 4 ]