Posted on

Jousimetsästys ajavaa koiraa käyttäen

Ajavia koirarotuja ja koirilla metsästystä on monenmoista laatua. Esittelenkin seuraavassa jutussa nyt vain minulle tutuimman metsästysmuodon, eli jäniksen metsästyksen jousella suomenajokoiraa käyttäen.

 
Kyseinen metsästysmuoto on varsin antoisaa, joskin haasteellista touhua. Hyvällä koiralla ajo kulkee ja mahdollisia ampumapaikkoja ilmaantuu jopa useita kertoja päivässä. Usein onkin vain miehestä tai nykyisin suositusten mukaan henkilöstä kiinni miten hän käyttää tilanteet hyödyksi ja saa jäniksen eräksi.

Suomenajokoira on ajurina erinomainen. Sillä on kantava ääni ja sen ajonopeus on jänikselle sopiva, joten jänis tulee ajossa rauhallisesti hyppien ja välillä pysähdellen. Suomenajokoira on luonteeltaan seurallinen ja kiltti ja tarjoaa näin seuraa vaikka sisäkoirana ja lenkkikaverina metsästyskauden ulkopuolella. Suomenajokoiran pitkät jalat antavat mukavasti lisäaikaa pyyntikauden loppupuolelle asti.

Metsäjäniksellä kuten rusakollakin on erinomainen näkö- ja kuuloaisti ja vaikka läppäkorva pysähtyy kuuntelemaan lähestyvää koiraa, on kuitenkin aina vähintään toinen korva kääntyneenä eteenpäin ja viimeistään tarkat silmät poimivat jousenviritysliikkeen etumaastosta. Suurin vaikeus on saada jousi vireeseen, niin ettei jänis kuule tai näe liikettä. Jänis on nopea eläin ja jotain epäilyttävää huomatessaan vaihtaa maisemaa vikkelään. Nopeaan liikkuvaan maaliin ampuminen nopeasti ja tarkasti onkin haastavaa.


   

Ajon alkaessa metsäjäniksellä on tapana jäädä kiertämään rinkiä. Tämä auttaa metsästäjää valitsemaan hyvän passipaikan, jossa jänis on mahdollista nähdä usein kierroksellaan. Metsästysmaiden tuntemus onkin tässä avainasemassa. Passipaikan valintaan vaikuttaa moni tekijä, esimerkiksi tuulensuunta. Tuulenpäällä on turha passittaa, koska jänis voi haistaa sinut jo ennen kuin näet jänistä. Usein jänis kulkee tiheintä puskaa, ajouria ja jopa ojanpohjia. Se tekee paluuperiä ja pitkiä loikkia eksyttääkseen mahdollisen perässä tulevan saalistajan. Eräälläkin kerralla jänis yritti eksyttää ajavan koiran juoksemalla pellolle, jonne oli vasta ajettu lehmänlantaa. Koira tekikin pellolle useita hukkia.

Ajotilanteessa koira saattaakin olla jäljessä useita minuutteja tai jopa kymmeniä minuutteja ja jänis voi käytännössä tulla milloin vain. Kerran jos toisenkin jänis on tullut jopa koiraa vastaan yllättäen metsästäjän selän takaa. Joskus myös ajon katketessa ns. hukkaan saattaa jänis olla silti liikkeellä ja kannattaa olla valmiina. Riippuen keliolosuhteista on jäniksen saapuminen mahdollista kuulla ja ehtiä vetää jousi ampumavalmiiksi ennen jäniksen saapumista näköetäisyydelle. Tämä olisi ideaali tilanne, mutta joskus ja aika useinkin käy niin että jänis istuu yhtä äkkiä vieressä ja edessä on pattitilanne. Jänis katsoo suoraan sinuun ja et voi liikkua tai muuten jänistä viedään ja lujaa. Joskus käy niin hyvin, että kun kuulet rapseen ja vedät vireeseen, niin jänis tulee juuri näkyviin sopivalla matkalla ja istahtaa kuuntelemaan koiraa. Silloin on muutama sekunti aikaa ampua. Jos jänis ehtii lähteä liikkeelle, on keinoina vielä käyttää vanhojen ajokoiramiesten opettamaa kikkaa, pientä vihellystä. Vihellyksen kuullessaan jänis istuu yleensä paikoilleen kuuntelemaan mistä ääni tuli. Vihellys ei saa olla liian pitkä, jotteivät tarkat korvat paikanna äänen lähdettä.

Jouseksi kelpaa mikä tahansa metsästyslain asetukset täyttävä metsästysjousi. Suosittelen terävällä leikkurikärjellä varustettua nuolta, koska jäniksen nahka on yllättävän sitkeä ja paksu karva pidättää tehokkaasti nuolta.

Ampumaetäisyydet kannattaa pitää lyhyinä ja tähtäimen ensimmäinen pinni riittääkin mainiosti maalin ollessa suhteellisen pienikokoinen. Tosin pidempiäkin matkoja voi kokeilla esimerkiksi sänkipellolla paikoillaan istuvaan jänikseen.


   

Parhaimmillaan jahti on mukavassa seurassa ja hyvässä kelissä koiran raikuvaa ajoa kuunnellen. Jahdin kruunaa nuotio, makkara ja kuppi kuumaa kahvia. Joskus viereisessä oksassa roikkuu jänis, mutta useimmiten vain pyyntimiehen tyhjä reppu. Silti en vaihtaisi tätä mihinkään muuhun harrastukseen.

Kireitä jänteitä toivottaa
Timo Levä ja ajokoira Arttu

 
Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Jäkkärä-lehden numerossa 4/2011.