Julkaistu

Missä saa kalastaa jousella?

Jousella kalastaminen rinnastetaan Kalastuslaissa atraimella ja harppuunalla kalastamiseen. Selvää on lain 6 luvun 46 § perusteella, että jousella kalastus on sallittua kesäkuun 1 päivän ja huhtikuun 14 päivän välisenä aikana , mutta mitä tarkalleen ottaen laissa kielletyksi mainittu ”vaelluskalavesistön joessa, koski- ja virta-alueilla” tarkoittaa?

 
Järvi-Suomen ELY-kalatalouspalveluiden kalatalouspäällikkö Timo Takkunen vastasi tiedusteluumme näin:

”Rajoitus koskee määritettyjä vaelluskalavesistöjen koski- ja virta-alueita, jotka löytyvät palvelusta kalastusrajoitus.fi. Karttaan on merkitty kaikki rajoitukset, joilla on omat symbolinsa. Selkeät koski- ja virta-alueet on merkitty erikseen kalastusrajoitus.fi -palveluun, mutta osa voi olla myös muita, tulkinnanvaraa jää myös kalastajalle.

Jousikalastuskielto ei välttämättä koske jokien suvantoalueita. Jos kohdetta ei ole merkitty kartalle, pääsääntöisesti se ei kuulu kiellon piiriin, mutta virtavesissä olosuhteet ovat eri paikoissa ja varsinkin eri vuodenaikoina erilaiset, joten aika- ja paikkakohtainen tilanne lopulta ratkaisee. Varsinkin kosken ja suvantoalueen välisen pysyvän rajan vetäminen on mahdotonta, koska virtaamat vaihtelevat.

Täysin yksiselitteisestä asiasta ei siis ole kysymys. ELY-keskuksista voi kysyä lisätietoja.”

Lopuksi: Luvallisen ajan ja kieltoalueiden tarkistamisen lisäksi on myös muistettava maksaa kalastonhoitomaksu sekä hankkia tarpeen mukaan osakaskuntakohtainen lupa. Eli noudattaa kalastuslain säädöksiä ja kalastusoikeuden haltijan lupamääräyksiä. Näillä eväillä sitten kela jouseen kiinni, polaroidit nokalle ja kalaan…