Posted on

Ruotsin ympäristöministeriö esittää jousella metsästyksen sallimista


Svensk Jakt -lehden mukaan Ruotsin Ympäristöministeriö on esittämässä jousella metsästyksen sallivia muutoksia metsästyslainsäädäntöön. Tämänhetkinen esitys vaikuttaisi olevan jonkinlainen yhdistelmä naapurimaissa voimassaolevista säädöksistä. Osa esityksen sisällöstä nostaa kulmakarvoja ja rypistää otsanahkaa harrastajien joukossa.

Esityksen pääpointit ovat lehden mukaan seuraavat:

  1. Metsästys olisi sallittua vain taljajousella.
  2. Nuolen liikeenergia tulisi olla vähintään 40 Joulea.
  3. Sallitut riistalajit olisivat metsäkauris, kettu, majava, supikoira, pesukarhu, mäyrä, piisami ja jänis.
  4. Metsästäjätutkinnon lisäksi olisi suoritettava kansainvälinen jousimetsästystutkinto.
  5. Jousimetsästystilanteesta, jossa on ammuttu nuoli(a) olisi raportoitava 24 tunnin kuluessa.
  6. Nuolella haavoitetun riistan lopetus olisi tehtävä ruutiaseella.

Ruotsin Ympäristöministeriön sivustolta löytyvässä varsinaisessa esitysdokumentissa kerrotaan näiden lisäksi muun muassa seuraavaa:

  • Nuolen painon tulee olla vähintään 25 grammaa.
  • Vähintään kolmiteräisen leikkaavan kärjen halkaisijan tulee olla minimissään 25 millimetriä
  • Koulutusvaatimuksissa on mainittu IBEP nimeltä.
  • Stabilisaattori ei saa olla 35 cm pitempi.

Ampumakoetta ei ole kummassakaan tekstissä erikseen mainittu, mutta joidenkin tietojen mukaan sellainen sisältyy tai voidaan sisällyttää vaadittavaan tutkintoon.

Tässä vaiheessa on hyvä muistaa, että esitys on vasta lähdössä lausunnolle, joten lopullisen lakimuutoksen sisältö ei välttämättä vastaa tätä esitystä.

Kuva: Anders Gejer