Posted on

Ensimmäinen metsäkauriini

Olin jo pitkään ajatellut hankkia metsästysjousen kun majavanmetsästys ja varsinkin metsäkauris oli seuran alueella lisääntynyt kohtuullisesti. Tänäkin vuonna oli ison lupa ja kaksi vasaa. Keväällä tuli Vantaan reissu Merryyn ja sieltä tuli hommattua koko kalusto. Kevät ja kesä menivät harjoitellessa. Jousiammunta ei ollut aivan vierasta, kun nuorena tuli ammuttua vastakaarijousella säännöllisesti, vaikka kilpailuissa ei tullutkaan käytyä.
Jatka artikkeliin Ensimmäinen metsäkauriini

Posted on

Muutoksia johtokunnassa ja toimihenkilöissä

Toimihenkilökunnassa on tapahtunut kaksi muutosta, jotka astuvat voimaan välittömästi.

Messuvastaavana kaksi vuotta toiminut Markku Anttila on luovuttanut tehtävän Marko Peltoniemelle. Kiitämme Maraa hyvin suoritetusta tehtävästä ja toivotamme nuoruuden intoa Markolle uudessa tehtävässään.

Ari Kontiainen jättää niin ikään Jäkkärän päätoimittajan vastuun Ville Niemiselle. Kiitos Arille mallikkaasti hoidetusta pestistä. Ja Villelle voimia ja ideoita jo ennestään tutussa ”uudessa” tehtävässä.