Kirjoitettu

Jesse Jamesin jäljillä Missourissa

Pitkäpartainen kalkkunakukko, etenkin ”eastern gobbler”, kuuluu monen jousimetsästäjän toiveiden listalle. Pidetäänpä sitä monesti arvokkaampana saaliina kuin valkohäntäpeuraa. Jahtasin ensimmäistä kertaa ”gobblereita” jo vuonna 1992 Kaliforniassa ja sen jälkeen muutamassa muussa osavaltiossa. Peuroja, karhuja ja muita Pohjois-Amerikan saaliita on nuolen lentoradalle osunut mutta ei kalkkunaa.

Jatka artikkeliin Jesse Jamesin jäljillä Missourissa

Kirjoitettu

Kauriin jäljillä

Aloitin kauriin metsästyksen syksyllä pellonlaitapassissa houkuttelua kokeilemalla. 3D-kauriskuva seisoi treestandin alla ja minä painelin silloin tällöin buttololla vihellyksiä ilmaan. Olin asennoitunut istumaan standilla pitkään, mutta vajaassa tunnissa oikealta puoleltani alkoi kuulua varovaista rapsetta. Nyt kuva sai hoitaa lopun houkuttelun. Nuorehko nelipiikkinen kaurispukki lähestyi uteliaana kuvaa. Vasenkätiselle tilanne olisi ollut jo mitä otollisin.
Jatka artikkeliin Kauriin jäljillä

Kirjoitettu

Paluu Afrikkaan

14.09.2004 Urheiluauton nokka kohti Orimattilaa ja Ahosen Maken plantaasia heti aamusta. Make tuli pellolta ja samoihin aikoihin tuli Sami E, nuori puhelias mies joka oli ampunut Suomessa valkohäntäpeuran jousella ja vielä laillisesti, oli nimittäin haavakko. Vaihtoivat vielä eritteitä ennen kuin rouva ajoi pois. Sitten huristeltiin lentokentälle sateen saattelemana lasinpyyhkijöitä säästellen. Muut jo odottelivat. Yölento Helsinki-Zurich-Johannesburg meni nopeasti kirjaa tavatessa ja torkkuessa.
Jatka artikkeliin Paluu Afrikkaan