On haasteellista ryhtyä kirjoittamaan kokeneille metsästäjille käytännön metsästyksestä. Kuitenkaan, kokenutkaan metsästäjä ei uuden jousen ja hyvän ampumataidon hankittuaan ole valmis jousimetsästäjä. Monia asioita joutuu nöyrästi miettimään uudelleen. Aiemmista kokemuksista on luonnollisesti hyötyä uuden opettelussa ja lopulta monet jousimetsästyksessä hankitut taidot ja kokemukset tukevat varmasti myös muuta metsästystä.
Juttelin kerran aiheesta juvalaisen, taitavaksi tiedetyn erämiehen kanssa. Tuumasin, että eikö olisikin hyvä idea sellainen, että jokainen metsästäjä joutuisi metsästäjätutkinnon jälkeen metsästämään ensimmäiset kaksi vuotta pelkällä jousella. Tähän mies lupsakkaan savolaiseen tyyliinsä – elä sie Juha tuollasia virka kellekään, sen verran katteellinen mie tuosta riistasta oon!
Varoituksesta huolimatta lähdemme nyt perehtymään tässä sarjan viimeisessä osassa temppuihin ja taikoihin, joilla myös haasteellisella jousiaseella voi joskus saalista saada.
Verrattuna muihin metsästysaseisiin on jousi aina ollut ja tulee aina pysymään suhteellisen lyhyen matkan aseena. Nykyaikaisella kiväärillä voi taitava ampuja ottaa riistaeläimen jopa useamman sadan metrin etäisyydeltä, kun taas valtaosa jousella saadusta riistasta ammutaan alle 30 metristä.
Hyvin suunnattu, partaveitsen terävällä kärjellä varustettu metsästysnuoli tappaa suurimmatkin riistaeläimet nopeasti ja lähes kivuttomasti.
Hyvä jousimetsästäjä tuntee varusteensa ja osaa käyttää niitä hyvin. Lisäksi hän osaa kontrolloida mielensä ja toimia tehokkaasti paineen alla, kun riistaeläin astuu varmalle etäisyydelle.
Jousimetsästyksen perimmäinen haaste on päästä lähelle pahaa aavistamatonta mutta valpasta riistaeläintä, pystyä huomaamattomasti jännittämään jousi ja tähtäämään sekä lopulta ampumaan kuolettava osuma.
Nämä totuudet mielessä kurkistamme käytännön jousimetsästyksen perusteita. En toista tässä Metsästäjän oppaassa esiteltyjä metsästysmuotoja, vaan esittelen eräitä erityisesti jousella metsästävien keskuudessa suosittuja tekniikoita. Jousimetsästäjät toki Suomessa käyttävät paljon koiria apunaan, samoin olemme menestyksekkäästi käyttäneet ajo- tai oikeastaan hiljaista painostustekniikkaa.
Valmistautuminen jahtikauteen
Jousi on henkilökohtainen ase. Se säädetään erikseen kullekin ampujalle sopivaksi. Ampuminen on jonkin asteinen fyysinen ponnistus, joten kunnosta on huolehdittava ainakin muutaman punnerruksen verran päivittäin.
Toisin kuin kiväärin, jousen osumapiste saattaa muuttua aseen ollessa käyttämättömänä. Jänne ja kaapelit venyvät ajan kuluessa vaikkei jousella ammuttaisikaan. Paras tapa pitää jousi ja ampuja kunnossa on harjoitella ympärivuotisesti, eikä tähän juuri tarvitse jousen hankkinutta yllyttää – ampuminen on rentouttavaa ja hauskaa.
Riistaeläimet eivät usein tarjoa parasta mahdollista ampuma-asentoa ja -kulmaa. Kun metsästäjä hallitsee ampumisen tunnetuilta etäisyyksiltä, tasaisella maalla seisten, on aika hioa jousimetsästystaitoa. Taitava jousimetsästäjä ampuu varmasti seisaaltaan, istualtaan ja polviltaan. Hän ampuu hyvin myös jyrkästi ylöspäin sekä alaspäin.
Nuolen osuessa hyvin merkittyyn tähtäyspisteeseen on aika siirtyä ampumaan eläinkuvioita ilman tähtäyspistettä. 3D-kuvia ammuttaessa voi maalia lähestyä todellisen tilanteen tavoin kaikista mahdollisista suunnista. Tällöin tähtäyspiste muuttuu ampumakulman mukaan. Tavoiteltavin on tilanne, jossa nuoli lävistää molemmat keuhkot, eikä juuri muunlaista osumaa etenkään suurriistan kyseessä ollessa voi suositella.
Kun jousella metsästetään todella lähietäisyydeltä, on harvinaista että metsästäjä pysyy täysin rauhallisena ja keskittyneenä jännittävässä tilanteessa. Mielikuvaharjoittelu auttaa valmistautumisessa totuuden hetkeen. Mielen ja kehon hyvä valmentaminen saa metsästäjän siirtymään jännittävässä tilanteessa automaattiohjaukselle, silloin voi tehdä kaiken oikein – itsestään huolimatta.
Virran mukana lähelle riistaa
Useimpien eläinten ’turvapiirin’ sanotaan olevan vajaa 50 metriä suuntaansa. Tuon piirin ulkopuolella havaittu pieni liike saattaa pysäyttää peuran tai kauriin katsomaan. Pieni oksan risaus voi aiheuttaa korvien suuntaamisen ääntä kohti. Mutta turvapiirin sisällä ilmenevän häiriön jälkeen riistaeläin jää harvoin odottelemaan vahvistusta. Jousimetsästäjän on käytännössä siis aina hivuttauduttava tuon turvapiirin sisään ja vielä paljon lähemmäksi.
Koska jousimetsästäjä ei yleensä ammu lentäviä lintuja tai juoksevia eläimiä on hänen liikuttava hitaasti ja huomaamattomasti. Alan artikkeleissa käytetään joskus sanaa ’flow’ (virta) kuvaamaan tapaa, jolla metsässä tulisi liikkua. Häiriintymättömässä metsässä on hiljaista ja rauhallista. Jos rikkoo virran, tulee huomatuksi.
Virran mukana liikkuva metsästäjä välttää kulkemasta poikki avointen paikkojen tai paljastamasta itseään siluettina vasten taivasta. Jos ei voi välttää pientä ääntä, voi yrittää naamioida äänen oravan tai ruokailevan peuran aiheuttamaksi. Vaatteet tuuletetaan, partavesi ja deodorantti eivät tuoksu ja tuulen suuntaa seurataan jatkuvasti metsästettäessä tarkkanenäisiä riistaeläimiä. Menestyksekäs jousimetsästäjä toimii siis ovelasti ja aggressiivisesti kuin saalistava petoeläin.
Vaatteiden on oltava äänettömät. Villa ja fleece, muiden muassa, vaimentavat liikkuessa syntyvää ääntä. Nykyään on myös saatavissa lähes kaikenlaisiin maastoihin hyvin sulautuvia maastokuvioituja asusteita. Ne eivät tietenkään estä eläintä huomaamasta saalistajaa mutta ovat varmasti avuksi.
Kun tarkoituksena on päästä eläinten turvapiirin sisään, on erityisesti syytä varoa näyttämästä valkoisia kasvojaan ja käsiään, eläimet nimittäin pitävät ihmisen kasvoja mitä epämiellyttävimmän näköisinä.
Laukauksen ajoitus ja tähtäyspisteen valinta
Moni hyvä riistatilanne hyytyy päättämättömyyteen – tilanne tulee ja menee. Moni paljon kaatoja tai pudotuksia tehnyt metsästäjä neuvoo: ’Käytä ensimmäinen tarjoutuva tilanne hyväksesi’. Riistan liikkeet saattavat olla arvaamattomia, mutta paljon tilanteita nähnyt metsästäjä tietää tai aavistaa milloin on aika nostaa jousi ja milloin on syytä odottaa ja katsella.
Kun tilanne kehittyy laukaisuvaiheeseen, pitää valita tarkka piste ja ampua tähän pisteeseen. Tavoiteltu osumapiste on aina rintakehän alueella (keuhkot ja sydän). Suurempia riistaeläimiä on pyrittävä ampumaan siten, että nuoli kulkisi molempien keuhkojen läpi. Tästä syystä ei suositella ampumista suoraan rintaan, suoraan takaapäin tai liian etuviistosta. Parhaat ampumakulmat ovat suoraan sivusta tai hieman takaviistosta. Kun esimerkiksi metsäkauris kääntyy takaviistoon kulmaan, se ei niin helposti huomaa jousta jännittävää metsästäjää, ja kulma tarjoaa hyvän mahdollisuuden ampua heti tappava laukaus tähtäämällä metsästäjän puoleisen keuhkon takaosaan. Yrittämällä ampua kaulaan, päähän, rintaan, selkäytimeen tai suoraan takaapäin saa useimmiten aikaan pelkkää harmia itselleen ja turhaa kärsimystä viattomalle luontokappaleelle. On totta, että eläin saadaan talteen, jos onnistuu ampumaan reisivaltimon poikki tai katkaisemaan selkäytimen, mutta moniko todellisuudessa eläinlääketieteellisen opinnot kiireessään sivuuttanut tietää tarkalleen kyseisen ohuen valtimon tai selkäytimenkään sijainnin? Toisaalta mahtaako kohdekaan odottaa hiljaa paikallaan kunnes nuoli saavuttaa tähtäyspisteen. Nopeinkin nuoli lentää vain satakunta metriä sekunnissa ja ääni kiittää runsaat 300 metriä vastaavassa ajassa.
Suomen Jousimetsästäjäin Liiton järjestämillä IBEP (International Bowhunter Education Program) -kursseilla perehdytään yksityiskohtaisesti erilaisten eläinlajien anatomiaan ja oikean tähtäyspisteen valintaan – majavasta kirahviin.
Eräitä jousimetsästyksessä suosittuja tekniikoita
Samoilu
Amerikkalaiset kollegat käyttävät hitaasta ja hiljaisesta metsässä liikkumisesta sanaa ’still-hunting’. Tälle kuvaavalle termille ei ole oikein osuvaa suomalaista vastinetta. Aika onnistuneena pidän Juha K. Kairikon Taitava Metsästäjä kirjassa käyttämää samoilumetsästys-termiä. Tällä ei tarkoiteta mitään reipasta kävelyä vaan hidasta etenemistä ja pysähtelemistä katselemaan ja kuuntelemaan. Riistaeläimet havaitsevat helposti ihmisen joka kävelee tasaista nopeahkoa tahtia. Hiippaileva jousimetsästäjä kävelee kuin ruokaileva peura, ottaa muutamia hiljaisia askeleita ja pysähtyy – pitkäksikin aikaa.
Aluksi on vaikeaa unohtaa kahdeksasta neljään työrytmi ja hidastaa tempoa villieläinten tasolle. Ylivoimaisesti paremmilla aisteilla varustetut riistaeläimet siirtyvät ’kiireisen’ metsästäjän edeltä ja metsä saattaa tuntua tyhjältä.
Suurriistaa metsästettäessä on ajan haaskausta kulkea tuulenvire niskassa. Jousen yläkaareen voi sitoa esimerkiksi ohuella langalla untuvan osoittamaan tuulen suuntaa. Myös erilaiset hienojakoiset jauheet, tuhka yms. paljastavat pienenkin vireen. ’Pölyn’ voi pakata pieneen muoviseen pulloon jonka korkissa on sopiva aukko aineen tupsauttamiseksi ilmaan.
Hyvä kiikari on suureksi avuksi kävelymetsästyksessä. Kiikarilla saattaa huomata kauriin sarven piikit, korvan kärjet tai muun pienen yksityiskohdan ennen kuin vastapuoli havaitsee saalistajan.
Hiljaiset, maastoon sulautuvat vaatteet, pehmeäpohjaiset kengät ja kasvot naamioiva huppu kuuluvat ’peuramaisesti’ liikkuvan ja pysähtelevän metsästäjän varusteisiin.
Kannettavat jahtilavat
Englannin kielen sanalle ’tree satand’ ei myöskään ole selkeää suomalaista versiota. Käytän tässä paremman puutteessa termiä ’kannettava jahtilava’. Eri lähteissä käytetään termejä alusta, taso, lava jne.
Jousimetsästäjien yhä enemmän käyttämiä jahtilavoja on useita eri tyyppejä. Tavallisimmat ovat puuhun kiinnitettävät (erilliset askelmat) ja kiivettävät mallit. Tikaslavalle noustaan nimensä mukaisesti pakettiin kuuluvilla tikkailla. Kolmijalkalavaa käytetään alueilla joilla ei ole puita. Yhtenä erikoisuutena mainittakoon ’tree saddle’, eräänlainen vapaasti roikkuva istumapussi. Viimemainitun yhteydessä käytetään puuhun kuormaliinan kaltaisilla remmeillä kiinnitettäviä irtoaskelmia. Suomessa kannettavia jahtilavoja voi kysellä ainakin Merrysport Oy:stä.
Jahtilavoja käytetään muun muassa kulkureiteillä ja niiden risteyksissä, pellon tai niityn laidoilla sekä ruoka- ja juomapaikoilla.
Kun sopiva paikka on löytynyt, pyritään valitsemaan puu, joka rikkoo riittävästi metsästäjän ääriviivat. Myös tuulen suunta on pyrittävä ottamaan huomioon, vaikka hajut leijailevatkin helpommin tarkan nenän saavuttamattomiin 4-6 metrin korkeudelta. Jos mahdollista, olisi edullista asettaa lava varjon puolelle. Oikeakätinen tai -silmäinen ampuja kohdistaa lavan ampumasuunnasta oikealle, koska suoraan kohteeseen suunnatulta lavalta on jousella mahdotonta ampua kyynärpään pysähtyessä jännitysvaiheessa puunrunkoon. Tyypillisesti asetetaan lava 4 – 6 metrin korkeuteen.
Jahtilavametsästyksessä on aina pidettävä turvallisuus mielessä, sekä kiipeämisvaiheessa että istuttaessa lavalla. Suositeltavaa on aina käyttää useimpien jahtilavojen mukana tulevia TMA (Tree stand Manufacturer’s Association) hyväksyttyjä turvavaljaita. Jousi ja muut varusteet nostetaan lavalle erillisellä narulla vasta, kun istutaan turvallisesti valjastettuna.
Tarkka metsästäjä valitsee lavapaikan kuljeskelematta liikaa alueella ja lähestyy aiemmin asennettua lavaa viimeiset 100 metriä suoraviivaisesti ja koskematta puihin ja pensaisiin. Hajujälkiä välttääkseen voi myös käyttää kumisaappaita.
Lavalta pyritään päättelemään riistaeläimen kulkureitit ja poistamaan sen mukaisesti ampumista haittaavat oksat ja muut esteet. Myös etäisyydet eri pisteisiin arvioidaan tai mitataan esimerkiksi laser-etäisyysmittarilla. On otettava huomioon maan vetovoiman vähäisempi vaikutus ammuttaessa alaspäin (myös ylöspäin). Mitä jyrkempi kulma sitä ylemmäksi on nuolella taipumus osua, siksi etäisyyden mittaamisessa tulisikin ottaa huomioon etäisyys maanpintaa myöten eikä tosiasiallinen etäisyys lavalta kohteeseen. Mitä pitempi matka on, sitä vähemmän korjausta tarvitaan, koska kulma pienenee etäisyyden kasvaessa.
Puussa on syytä pysyä valppaana. Äänettömästi lähestynyt peura tai kauris saattaa yhtäkkiä seistä vajaassa kymmenessä metrissä ja yllättää metsästäjän aatoksissaan jousi poikittain polvilla tai roikkumassa oksassa. Olen itse yrittänyt pari kertaa vaihtaa kynää ja muistivihkoa kädestäni jouseen ja nuoleen, kun 8-piikkinen peura seisoo kuunnellen ja katsellen kahdeksassa metrissä takavasemmalla. Metsästys voi muuttua parissa sekunnissa pahimmasta parhaaseen ja päinvastoin!
Kyttäyskojut
Moni kiväärimetsästäjälle rakennettu kyttäys-, vahtimis-, piilokoju tai -torni ei sovellu jousimetsästäjälle vaakatasossa olevan ampuma-aukon tai matalan katon vuoksi. Jousimetsästyksessä käytetään pääasiassa naamiointi- / maastoverkosta rakennettuja pika-piiloja ja telttamaisia kaupallisia kyttäyskojuja (ground blind).
Joskus maasto ei tarjoa mahdollisuutta käyttää kannettavaa jahtilavaa, silloin voi rakentaa piilopaikan maastoverkosta ja istua maastokuvioisissa vaatteissaan, kasvot ja kädet naamioituna verkon edessä tai parempaa suojaa tarvittaessa sen takana.
Tehokkaamman suojan antaa selkärepussa kannettava kyttäysteltta. Näitä valmistavat lukuisat eri firmat. Suomeen tuodaan ainakin Ameristep -mallistoa (Nordic Outdoors).
Nämä kyttäyskojut tai -teltat sulautuvat hyvin erilaisiin maastoihin. Telttoihin voi myös ripustaa maastosta poimittuja oksia yms. vaikutelman parantamiseksi. Useimpien telttojen seinät on käsitelty sisältäpäin valoa ja hajua läpäisemättömäksi. Ikkuna-aukot voi peittää läpiammuttavalla verkolla. Omaan käyttööni olen valinnut mallin, jonka katossa on ampuma-aukko lintujahtia varten. Kyseisen Ameristep Brick House -kojun voi pystyttää muutamassa sekunnissa vetämällä viidestä eri hihnasta.
Pitkä- ja vastakaarijousella metsästävän kannattaa valita riittävän suuri kyttäyskojumalli, ettei iskevä kaari repäise kattoa puhki.
Houkuttelu
Kotimaassa erilaisia houkuttelupillejä, -putkia ynnä muita käytetään vähän verrattuna vastaavaan Pohjois-Amerikassa. Lintujen lisäksi näillä voidaan jujuttaa hirviä, peuroja, karhuja, susia ja muita lajeja. Moni suomalainen jousimetsästäjä on houkutellut ulkomaille suuntautuneilla jahtireissuillaan mm. kalkkunoita ja peuroja sekä härnännyt kojootteja matkimalla kuolevaa kania.
Jos ei varmuudella tiedä millaisia ääniä pitää tuottaa ja missä rytmissä, on parasta jättää putket ja pillit kotiin, ettei turhaan vaikeuttaisi metsästystä. Onneksi nykyään on saatavilla videoita ja cd-levyjä joita kuuntelemalla ja näytteitä huolellisesti matkimalla voi oppia houkuttelun perusteet.
Tuulinen, sateinen tai lumisateinen keli haittaa äänen kantautumista riittävän kauas. Paras houkuttelukeli on selkeä, viileä ja tuuleton. Ääni kulkeutuu kauemmaksi, kun kutsuu esimerkiksi rinteeltä avautuvaan laaksoon.
Yleisesti ottaen houkuttelu vetoaa ainakin kahteen eri haluun – pedoilla nälkään ja sarvipäillä sukupuoliviettiin. Eräät lajit saattavat myös rynnätä auttamaan hädässä olevaa lajitoveria.
Jotkut käyttävät houkutteluääntä säästeliäästi välttääkseen herättämästä epäluuloa, toiset saattavat jännitystä lisätäkseen käyttää aggressiivisempaa otetta.
Riistaa houkutellessa kannattaa pukeutua hyvin maastoon sulautuviin vaatteisiin ja kasvoverkkoon sekä käsineisiin – moni on pyyn pyrähdyksen kuultuaan kääntänyt vaaleat kasvonsa linnun suuntaan ja nähnyt pyyn taas pyrähtävän pakosalle. On myös eduksi hakeutua varjoon suoran auringonpaisteen sijaan.
Houkuttelupillien ja -putkien lisänä käytetään usein myös peuran sarvia tai niiden jäljitelmiä. Taisteluääni voi herättää lähistöllä samoilevan pukin mielenkiinnon.
Varsinaisen houkuttelun lisäksi jousimetsästäjät käyttävät vastaavia ääniä myös riistaeläimen pysäyttämiseen ennen laukausta.
Suomessa ei vielä saa jousella metsästää peuroja eikä hirviä, mutta esimerkiksi Pohjois-Amerikassa metsästetään jousella hirviä menestyksekkäästi houkuttelemalla ja tehostamalla vaikutelmaa hakkaamalla kepillä oksia ja pensaita. Lähestyvää ’moosea’ usein myös kiihotetaan heiluttamalla kanootin melaa pään päällä, sarvien liikettä matkien.
Kiikarointi ja hiipiminen
Avoimilla alueilla voi metsästystekniikkana olla riistan etsiminen kiikarilla ja havaitun kohteen tavoittelu hiipimällä (spot & stalk). Tätä metsästysmuotoa käytetään pääasiassa suuremman riistan metsästyksessä.
Kun riistaeläin nähdään jo kaukaa, voidaan lähestyminen suunnitella huolella ja käyttää maaston tarjoamia suojia apuna.
Kun kiikarilla katsellaan pitkiä aikoja ja pyritään etäisyydestä hahmottamaan pieniä yksityiskohtia, kuten sarven kärkiä ja korvanlehtiä, on sanomattakin selvää että kiikarin on oltava hyvälaatuinen. Useimmat paljon tätä metsästysmuotoa harrastavat käyttävät laajanäkökenttäisiä kiikareita ja valitsevat suurennuksen väliltä 7-10. Oma valintani on ollut 8,5 x 42 Swarovski, joka kokonsa ja erinomaisen laatunsa vuoksi on hyvin sopinut matkustelevalle ja hankalissakin olosuhteissa metsästävälle jousimiehelle.
Kiikarointi ja hiipiminen -tekniikkaa käytetään eniten aamuvarhaisella, kun riistaeläimet ovat palanneet öisiltä ruokailupaikoiltaan makuualueilleen. Tässä metsästysmuodossa pätee sanonta ’aikainen lintu madon nappaa’.
Onnekas ja sitkeä kiikaroija voi löytää saaliseläimen ja alkaa lähestyä sitä hiipien. Usein on eduksi odottaa kunnes kohde käy makuulle. Odotellessa suunnitellaan hiipimisreitti muistaen, että yksi vaikeimpia asioita saattaa olla kohteen uudelleen löytäminen hiivinnän lähestyessä päätepistettään. On siis syytä painaa tiettyjä maamerkkejä mieleensä reitin varrella.
Eläimet näkevät hyvin liikkeen ja erityisesti taivasta vasten hahmottuvan siluetin. Hiipiessä on syytä varoa etenkin sivuttaisliikettä.
Jos tuuli ei käy vaanijan kasvoihin, hyytyy yritys lopulta pakenevan eläimen peräpeilin katseluun.
Äänettömässä hiivinnässä auttavat pehmeäpintaiset vaatteet, pehmeä- ja taipuisapohjaiset kengät ja maltti. Kenkien riisuminen hidastaa kulkuvauhtia ja auttaa äänettömästi liikkumisessa.
Jousimetsästäjän hiivintäyritys epäonnistuu useimmiten siksi, että metsästäjä on malttamaton ja etenee liian nopeasti aiheuttaen samalla liikaa liikettä ja ääntä, tai siksi että hän yrittää päästä liian lähelle kohdetta.
Jokaisen jousimetsästäjän pitäisi tietää oma ’varma matkansa’ ja osata riittävästi arvioida etäisyyksiä tai käyttää apuna etäisyysmittaria. Usein ei kuitenkaan ole viisasta ampua omalta maksimaaliselta varmalta etäisyydeltä, välissä saattaa olla vaikeasti havaittavia risuja tai oksia, eläin saattaa olla herkistynyt hyppäämään pienimmänkin äänen kuultuaan tai hämäryys voi estää näkemästä kohteen riittävän hyvin sen asennon ja kulman määrittelemiseksi.
Lopuksi
Saattaa näyttää siltä, että tämän kirjoittaja kykenee ennustamaan eläinten liikkeet ja osuu aina kohteeseen. Ei – suurin osa edellä kuvatusta on opittu kokeneemmilta ja viisaammilta metsästäjiltä, kirjoista ja muiden artikkeleista. Mutta noin 28 vuoden jousimetsästäjän uralla on tietysti sattunut paljon hyviä sekä vähemmän hyviä tilanteita kotimaassa ja muilla mantereilla. Kaatoja on tullut riittävästi, mutta öitäkin on valvottu. Ehkä olen oppinut paljon juuri noina tuskaisina öinä miettien sitä viimeistä sekuntia ennen riistalaukausta!
Suuri kiitos MKJ:lle mahdollisuudesta kirjoittaa tämä neliosainen sarja arvostettuun Metsästäjä-lehteen!
© 2005 Juha Kylmä
