Jousiammuntaharrastukseni alkoi pikkuhiljaa Joukon tuodessa minulle jousen Amerikan reissultaan. Tätä ennen olin satunnaisesti kokeillut taljajousella ja vastakaarijousella ampumista. Täytyy myöntää, että jousiammunta ei alkuvaiheessa herättänyt minussa ajatusta, että siitä voisi tulla pitempiaikainen harrastus. Vähitellen jousiammunta on kuitenkin jollain tapaa vienyt mukanaan…
Harrastus on nyt kestänyt parisen vuotta, harjoitteluni ollessa säännöllisen epäsäännöllistä. Metsästyskortin suoritin vuonna 2005. Metsästyskokemusta minulla ei ollut minkäänlaista ja kaikki on pitänyt opetella alusta alkaen. Onnekseni tähän asiaan on tullut opastusta jousen minulle ostaneelta.
Jousiammunta lajina on haastava ja vaikea; toisena päivänä ampuminen sujuu kohtuudella, kun taas toisena päivänä jousen on valmis ripustaman koukkuun näyttöesineeksi. Lajin vaatima teknillinen osaaminen sekä oman jousen tunteminen ja säätöjen oppiminen on mielestäni ollut toisinaan hankalaa. Lajin asiantuntijoilta saatu opastus on vienyt asiaa eteenpäin ja ongelmatilanteisiin on saanut apua, kun on rohkeasti kysynyt.
Jousiammunta on ollut antoisaa, vaikkakin välillä ollakseni rehellinen, hermoja raastavaa. Erilaiset ampumatilanteet sekä metsällä että muuten harjoitellessa ovat olleet opettavaisia. Ohiampumisia on ollut ja olen niiden syitä pyrkinyt miettimään oman itseni ja oppimiseni kannalta. Jännitys eri ampumatilanteissa on aina mukanani, enkä usko siitä koskaan pääseväni eroon. Jännitys aiheuttaa käsien tärinää ja jousen epämääräistä vapinaa eikä järkevästä tähtäyksestä ole välillä tietoakaan. Yritän oppia elämään jännityksen kanssa harjoittelemalla ampumista eri tilanteissa ja kilpailemalla.
Jousen kanssa metsällä
Ensimmäinen jousella saamani riistaeläin oli fasaani; ampumamatka alle viisi metriä ja Lyylin seisontaan. Näkymä oli mielestäni hieno; koira ja fasaani tuijottivat toisiaan herkeämättä. Itseni sain jännityksestä huolimatta toimimaan ja nuolen lähtemään kohti fasaania. Ensimmäinen onnistunut riistalaukaus onkin jäänyt pysyvästi mieleeni.
Majavapassissa on tullut istuskeltua kymmeniä kertoja muutaman viime vuoden aikana. Ensimmäisenä vuotena seuraten ja tarkkailen eläimiä ja luontoa. Ilveksen näkeminen majavapurolla oli hienoimpia kokemuksia. Vaikka metsällä ei aina saalista ole tullutkaan, on ollut mielekästä vain katsoa ja seurata majavien liikkeitä. Majavan liikkeiden tarkkailu on ollut opettavaista minulle ajatellen sitten itse metsästystilanteita: miten majava ui, minkä verran sitä näkyy veden pinnan yläpuolella, mihin tähdätään jne. Mieleeni on ikuistunut hienoja hetkiä noilta illoilta pelkästään majavia tarkkailemalla, vaikka välillä onkin paleltanut aivan vietävästi.
Yritysten ja erehdysten kautta majavametsästysvälineet on nyt toivottavasti löytyneet. Välillä meinasi usko loppua kesken koko asiaan, mutta kymmenien pakkaan ammuttujen nuoli- ja naruharjoittelun tuloksena sopiva yhdistelmä on toivottavasti löytynyt.
Ensimmäisen majavan sain syksyllä 2006; näin majavan uivan vasemmalla puolellani ja kaartelevan ja lähestyvän pikkuhiljaa passipaikkaani. Jousi vireeseen ja odotin sen lähestymistä alle kymmeneen metriin. Nuoli matkaan ja oletin osuneeni majavaan sen sukeltaessa ja osuma varmistui sen alkaessa peppuroimaan vedessä. Vedin varovaisesti narusta ja nuoli tuntui olevan kiinni. Jouko halusi myös ampua majavaa varmistaakseen sen saamisen, en vastustellut lainkaan hänen ideaansa. Majavan vetäminen rantaan oli helppoa, koska edessä ei ollut risuja eikä purossa hakoja. Osumia tutkiessa huomasin osuneeni liian taakse. Varmistaakseni yhdistelmän tehon ja toimivuuden laitoin majavan vielä veteen ja ammuin samalla nuolella ja märällä narulla. Nuoli upposi lavan taakse sulkia myöten, joten käyttämäni yhdistelmä toimii.
Mielestäni majavaa kannattaa ampua suoraan sivulta tai takaviistosta majavan vahvojen luiden ja lihasten takia, koska naru vähentää oleellisesti nuolen tehoa. Käyttämäni yhdistelmä oli seuraavanlainen: jousi Matthews Mustang 48 paunaa, vetopituus 23½”, nuoli Vapor 5000 sisäputkella painoltaan noin 12 gr / tuuma, kärki Muzzy 100 gr. ja Retrieverin kela alkuperäisellä narulla. Naru on tarkoitus vaihtaa ohuempaan / kevyempään. Majavasaalis tuntui tosi hienolta ja hyvillä mielin kannoin sen reppuun ripustettuna autolle asti.
Afrikassa
Ensimmäisen ulkomaanmatkan jousen kera tein Joukon kanssa syksyllä 2006 Etelä-Afrikkaan. Metsästyskärjeksi valittiin kiinteä kolmiteräinen leikkuri (Muzzy 75 gr) sekä aukeava leikkuri lintuja ja pienempiä eläimiä varten. Matka oli opettavainen ja mieleenpainuva monella tapaa. Metsästystilanteita ei niin usein kohdalleni sattunut odotuksistani ja toiveistani huolimatta ja oma jousenikin (48 paunaa) asettaa omat rajoitukset metsästykselle, mutta muuten reissu oli unohtumaton. Passipaikoilla oli muutenkin mielekästä katsella eri eläimiä ja niiden liikkeitä miettien harjoitusmielessä ampumakulmia. Ja ihmetellä omaa olemistaan kaiken sen keskellä.
Sitten yhtenä iltana passipaikalla ollessani hämärän jo laskeutuessa naarasduikkeri lähestyi juomapaikkaa. Viritin jousen ja maltoin odottaa eläimen laskiessa pään ja alkaessa juomaan. Ammuin; nuolen duikkeri väisti tai ammuin muuten ohi ja juoksi pois juomapaikalta. Sadattelin itsekseni epäonnistumistani. Tähystäessäni aukosta huomasin duikkerin hämmästyksekseni palaavan ja pysähtyvän kojun etupuolelle varovaisena ympärilleen katsellen. Jousi uudelleen vireeseen; tähtäys oli aika vakaa aikamoisesta jännityksestä huolimatta ja sain laukauksen aikaiseksi. Osumaa en kunnolla ennättänyt nähdä duikkerin nopeiden liikkeiden vuoksi. Näin vain duikkerin juoksevan kylki punaisena pois.
Ennen kuin lähdimme pois kojusta näimme pari piikkisikaa, jotka tulivat juomaan vettä. Ampuminen ei kuitenkaan onnistunut, koska oli liian pimeää ja emme olleet riittävän nohevia tajutaksemme ne heti piikkisioiksi. Joten se tilanne meni siinä!
Laskeuduimme alas kojusta ja menimme tutkimaan ampumapaikkaa varoen sotkemasta jälkiä. Nuoli löytyi verisenä maasta. Seurasimme vähän matkaa jälkiä, mutta päädyimme kuitenkin odottamaan hakijaa. Schalke ilmestyi autollaan yksin. Kerroin hänelle tilanteen itse, koska varsinainen tulkkini kieltäytyi puhumasta vedoten siihen, että metsästäjä kertoo itse omat tilanteensa. Jouko ja Schalke alkoivat seuraamaan verijälkiä, minun seuratessa heitä parhaan kykyni mukaan. Oloni oli epävarma eläimen löytymisen suhteen, koska oli jo niin pimeää ja varsinaisen jäljittäjä puuttui. Kaiken lisäksi taskulamppujen valo alkoi ehtymään ja lisäsi entisestään epävarmaa oloani. Duikkeri löytyi kuitenkin kuolleena noin 80 metrin päästä ja epävarmuuteni vaihtui hetkessä riemuksi. Kaatokuvia ottaessa oloni oli tosi onnellinen. Onneani kuitenkin hieman himmensi huono osuma, mutta onnekseni se ei vaikuttanut lopputulokseen. Tapahtuma oli kokonaisuudessaan opettavainen ja mieleen jäävä.
Rusakko
Rusakon onnistuin saamaan jousella viime syksynä: metsästys tapahtui miesajona ilman koiraa. Passipaikkani oli pellon reunassa metsäisen niemekkeen päässä otaksuen, että rusakot ja jänikset kulkevat ajossa tällaisista paikoista. Huomasin rusakon juoksevan peltotietä pitkin minua kohti, jolloin viritin jousen ja mietin juoksuun ampumista, mutta pidin sitä liian vaikeana toivoen rusakon sittenkin pysähtyvän viheltämällä. Vihellyksestä ei kuitenkaan tullut mitään, koska palelsi niin vietävästi. Rusakko kuitenkin pysähtyi poikittain noin kymmeneen metriin. Tähtäsin rusakkoa keuhkoille ja sain mielestäni kohtuullisen laukaukaisun aikaiseksi. Rusakko ryntäsi juoksuun pellolle alkaen hoippumaan ja lopulta kellahti kuolleena hangelle. Seuratessani rusakon hoippuvaa menoa, olin ottanut toisen nuolen mahdollisesti tarvittavaa lopetuslaukausta varten. Onneksi sitä ei tarvittu. Olin tosi onnellinen, kun näin ensimmäisen rusakkoni makaavan kuolleena. Siinä sitten tapahtumaa ihmetellessäni ilmestyi paikallinen metsästäjä kyselemään tilanteesta ja onnitteli minua onnistuneesta kaadosta. Jouko tapansa mukaan usutti minua sanomaan kyseiselle metsästäjälle että: “ mahtas se olla helppo haulikolla …”. En ollut kuitenkaan yllytyshullu, ainakaan vielä, joten jätin sanomatta.
SJML:n metsästystapahtumassa Kärppäjärvellä sain toisen fasaanini. Sekin (fasaani) Lyylin seisontaan. Fasaani pyrähti lentoon ja tipahti vähän matkan päähän, mistä Lyyli sen sitten nouti. Tapahtuma muistutti, että osuma-alue on pieni, eikä riitä että johonkin kohtaan osuu. Metsästystapahtuma oli mielestäni onnistunut siellä sai hyvää opetusta ja kuuli muiden kokemuksista jotka on hyödyllisiä näin vähän aikaa jousella metsästäneelle.
© 2007, Armi Paldan
