Suomalaista riistaa ja vähän ulkomaistakin oli jahdattu pitkin syksyä ja talvea. Yksi riistalaji puuttui kuitenkin saaliin joukosta jo aikaisemmiltakin vuosilta. Se oli tietenkin majava. Suomalaisen jousimetsästäjän ”suurriista” nro 2. Asiaan saatiin korjausehdotus, kun Pohjois-Savon perukoilta kävi kutsu majavajahtiin.
Paras ajankohta majavajahtiin oli huhtikuun loppu. Aikainen kevät ja työkiireet kuitenkin aiheuttivat sen, että jahtia päätettiin koittaa jo aikaisemmin. Keväthän oli noin pari viikkoa etuajassa, joten optimismin ajamana pääsiäisen pyhille keksittiin ainakin omasta mielestä järkevää tekemistä.
Matkaan lähdettiin torstaina hyvissä ajoin. Matkalla satoi lunta. Edellisviikonlopun kesäkelistä ei ollut enää tietoakaan. Perillä odottivat ”outfitterit” Jouko ja Armi. Ilta sujui joutuisasti taktiikkoja hiomalla ja edellisiä kaatoja kertailemalla.
Seuraavana aamuna noustiin ylös, laitettiin vehkeet kasaan ja lähdettiin ulos koelaukauksia ampumaan. Parin tunnin majavavehkeillä ampumisen jälkeen oli helppo yhtyä kokeneempien neuvoihin; 10 metriä on maksimimatka.
Illalla lähdettiin sitten tositoimiin. Mukaan lähti myös piisaminpyytäjänä tunnettu Rutosen Mika. Sata kilometriä kohti pohjoista ja näkymä oli kuin pohjoisnavalla. Nyt ymmärsin miksi tarvittiin lumikenkiä.
Passissa
Joki oli jäässä suurimmaksi osaksi. Kevät oli ottanut takapakkia, mutta oli talvikeleistä jotain hyötyäkin. Yöllä satanut lumi paljasti majavien liikkuneen sulapaikkojen ympärillä. Myös tuulensuunta oli sopiva. Tuuli kävi joesta rannalle päin. Levittäydyimme passipaikoille joen varrelle.
Omassa passissa oli pesä toisella puolen jokea. Tuoreita jälkiä ei kuitenkaan näkynyt. Kolmen tunnin paikallaan olon jälkeen alkoi paleltaa ja kokoonnuimme poislähtöä varten. Kukaan ei ollut varsinaisesti majavia nähnyt. Veden aaltoilua ja epämääräisiä ääniä jään alta oli kuitenkin kertynyt havaintoina.
Hetki koittaa
Seuraavana iltana vaihdoin passipaikkaa muutaman sata metriä ylöspäin paikkaan, jossa Jouko oli nähnyt joessa aaltoilua edellispäivänä.
Asetuin suuren kuusen viereen rantatönkälle ja mietiskelin majavan mahdollisia tuloreittejä. Pakkanen nipisteli jälleen varpaita ja jokiuoma tuntui kutistuvan silmissä jääkannen pikku hiljaa viedessä voiton hiljaa virtaavasta vedestä. Tunnin odoteltuani näin pientä väreilyä joen vastarannalla. Tuskinpa sentään majava, mutta valpastuin kuitenkin. Noin viisi minuuttia ja huomasin ylävirrassa jään reunassa aaltoja. Nyt olin varma, että aallot eivät ilmestyneet tyhjästä. Samassa hätkähdin, sillä edessäni joessa ui majava. Jähmetyin paikalleni, majava lipui hiljaa ohitseni. Vedin jousen vireeseen. Majava lipui tasaista vauhtia eteenpäin. Asettelin tähtäimen piikin majavan niskaan, seurasin hetken ja laukaisin. Kuvittelin mielessäni niskaan tähdätyn laukauksen vievän nuolen lavoille, mutta nuoli näyttikin osuvan täsmälleen tähtäyspisteeseen.
Majava sukelti ja aloitti kamppailun. Joki oli reunoiltaan jäässä ja majava yritti selvästi jääkannen alle. Pidin siimaa tiukalla ja vältin turhien löysien antamista. Osuman lopullinen laatu arvelutti ja mielessä häilähti aina välillä epätoivoisiakin tuntemuksia. Pian huomasin majavan voimien ehtyvän. Sain majavan jään reunaan omalle rannalle, totesin osuman olleen kohtalokas ja majava näytti jo siirtyneen autuaammille patotyömaille. Nostokoukku oli valmiina rannalla. Yritin koukata majavaa, mutta majava vain pyörähti koukun edellä. Juuri kaupasta ostettu koukku oli tylsä kuin mieli! Viskasin koukun rannalle ja koukkasin majavan käsin räpylästä rannalle. Vasta nyt uskalsin ajatella, että majava oli minun!
Armikin oli saapunut paikalle viereisestä passista. Yhdessä ihmettelimme ensikertalaisen tuuria.
Talvi tulee takaisin
Lauantaina olimme jälleen talsimassa tutulla nyt jo poluksi muodostuneella reitillä. Tokmannista viidellätoista eurolla ostamani ”halvat ja hyvät” lumikengät sanoivat yhteistyönsä irti alkumetreillä. Liekö edellisen illan lasti ollut yli kenkien painosuosituksen? Onneksi keväthanki oli kovaa ja matka taittui joutuisasti ilman lumikenkiäkin.
Tuona iltana olin pelkkänä ”varmistajana” Niinan passissa. Sulapaikat olivat pienentyneet entisestään ja pakkanen paukkui useamman miinusasteen verran. Sitkeästä passituksesta huolimatta majavaa ei ilmestynyt näkyville ja oli pakko luovuttaa. Näytti siltä, että majavajahti ei enää onnistuisi ennen kuin ilmat taas lämpenisivät.
Kotia päin
Seuraavan päivänä nyljimme majavan ja otimme lihat talteen. Nylkiessämme majavaa totesimme kaularangan menneen osumasta poikki. Tuntui käsittämättömältä, että majava saattoi vielä räpistellä niinkin kauan osuman jälkeen?
Majava kyydissä oli helppo ajella kotiapäin. Matkalla pudotimme majavan nahan Natrin Markulle Lapualle. Tarkoituksena on saada ensimmäisestä majavasta seinälle trofee.
© 2007, Marko Kukkamaa
