Kilpailut järjestettiin Ahvenanmaalla, Eckerön saarella. Suomestakin oli kymmenen kilpailijaa ja heidän taustajoukkonsa lähtenyt reissuun” hakemaan sarvia mantereelle”.
Valmistautumista
Laivalla oltiin matkalla jo aikaisin perjantaiaamuna. Matkalaisilla oli selvästi kovat odotukset kisasta ja kisapaikasta. Olipa ilmassa pientä uhoakin, niin kuin maaotteluissa kuuluukin olla. Epätietoisuus kisan säännöistä tuntui monia meistä askarruttavan, mutta päädyttiin siihen, että perillä se selviää. Eckerön saarelle saavuimme kolmen aikaan iltapäivällä. Olimme kaikki suomalaiset majoittuneet samaan hotelliin.
Illalla seitsemän aikaan oli informaatiotilaisuus kisan kulusta ja säännöistä. 3D-rata esiteltiin kartalta ja siitä selvisi hyvä turvallisuusnäkökohta, kun rata kiersi ympyrää ja ammuttiin aina ulkolaidalle. Näin ampumasektorissa ei voinut kilpailijoita radalla olla. Ohjeet olivat selkeät, joskin englannin kielellä esitetyt. Pisteytys oli meille vähän oudompi kun isommasta osuma-alueesta sai 10 pistettä ja seuraavasta ympyrästä yhden pisteen vielä lisää. Pienin ympyrä ei ollut käytössä ollenkaan. Lisäksi ohi ampumisesta tuli nolla ja haavakko-osumasta yksi miinus piste. Säännöthän olivat kaikille samat ja nyt vain odottelemaan aamua.
Nuoli keskelle vitaalia!
Tulihan se aamukin ja kahdeksan aikaan olimme kisapaikalla. Allekirjoittanut oli varamiehen varamiehenä SJML:n joukkueessa Mäkipään Antin ja Tuovisen Jorman kanssa. Poikien motto tuntui olevan yksinkertainen ”nuoli keskelle vitaalia”. Vihdoin pääsimme maastoon ja tositoimiin.
Kisa ammuttiin pelkästään 3D-kuviin, joita maastoon oli ripoteltu kolmisenkymmentä. Itse rata oli hyvin erilainen kuin kotoiset Cup-kisamme. Matkat olivat melko lyhyitä ja korkeusvaihteluita ei ollut oikeastaan ollenkaan eikä liikkuvia maaleja. Silti, niin kuin aina kisoissa, parhaiten ampunut ampuja ja joukkue voittaa. Itse tuhrin oman pelini hölmöihin virheisiin ja astelin mieli maassa lähtöpaikalle radan kierrettyäni. Rata kierrettiin kolmen ampujan ryhmissä.
Siinä sitä sitten vertailtiin pisteitä ja kokemuksia. Omaa oloani ei helpottanut tieto siitä, että Antti oli ampunut kahta pistettä vaille täydet pisteet. ”Eli jos hävittiin, niin hävittiin minun möhlimisen takia. Voi ryökäle miten tässä näin kävi” ajattelin. Kisan tuloksia ei odottelusta huolimatta julkistettu kisapaikalla, vaan vasta myöhemmin illallisella. Tämä aiheutti selvästi pientä närää suomipojissa.
Palkintojenjako
Palkintojenjaon aikakin viimein tuli ja pienen laskuvirheen jälkeen sijoitukset ja pytyt menivät oikeille miehille. EPJM:n joukkue, jossa ampuivat Kukkamaan Marko, Harjun Henri ja HOOD:ista kovana vahvistuksena Salon Simo, voitti kisan. Toiseksi samoilla pisteillä kylläkin tuli SJML:n joukkue. Yksilökisan voitti Mäkipään Antti ja hopeaa nappasi Kukkamaan Marko ja pronssi meni ruotsalaisille.
Hiukan outo yksityiskohta oli se, että vaistoluokkaa ei palkittu ollenkaan. Kuitenkin kisa on kisaa ja nyt oli juhlimisen aika. Siinä sitä poltettiin sikaria ja kuultiinpa hiukan lauluakin joistakin gangstereista. Taisivat olla Iso Pete ja Pikku Pat tai jotakin sinne päin. Tuovisen Joren kanssa päädyimme siihen tulokseen, että jos Antti olisi ampunut täydet pisteet, me olisimme voittaneet. No kaksi pistettä sinne tänne, todellisuudessahan Antti oli aivan suvereeni kunkku.
Hiukan kisoista jäi keskeneräinen maku. Toisaalta meidän omat Cup-kilpailumme ovat niin hyvin järjestettyjä, että on totuttu niin hyvään. Toisaalta parannettavaa on aina, jos ei muussa niin ampumakunnossa.
© 2007, Marko Peltoniemi
Juttu on julkaistu aiemmin Jäkkärä-lehden numerossa 3/2007.
