Olen Sarianne Kokkonen, 41-vuotias sotkamolaisnainen, ja aloitan Jäkkärän uutena päätoimittajana vuoden alusta. Leipätyönäni olen hääräillyt enimmäkseen erilaisissa toimistotöissä, mutta myös myynnin ja markkinoinnin ala sekä yrittäjyys ovat minulle tuttuja.
Olen myös ollut mukana eri julkaisuissa sekä toimittajana että taiton puolella. Sanaista arkkuani olen raotellut erilaisten tekstien muodossa suunnilleen jo vuodesta 1999; sekaan on mahtunut niin asiasisältöä ja artikkeleita, kuin viihteeksi tarkoitettua tekstiäkin.
Jousimetsästys ja jousiammunta ylipäätään ovat aina olleet hyvin lähellä sydäntäni. Se, mikä lajissa eniten minua kiehtoo, on hyvin vaikeasti määriteltävissä. Ylimmäksi nousee kuitenkin lajin haasteellisuus. Jousen kanssa joudut keskittymään joka ikiseen asiaan; siinä ei mikään saa olla ”sinnepäin”. Jousimetsästys kasvattaa myös kurinalaisuutta ja itsekontrollia, ainakin minun kohdallani. Mikään muu ei enempää kismitä kuin hutaisemalla tehty huono tulos, josta et voi kaiken lisäksi syyttää ketään muuta kuin itseäsi – et ilmastonmuutosta, väärää tuulen suuntaa etkä edes naapurin koiraa.
Jousimetsästysharrastus on meillä oikeastaan perhelaji, sillä aviomieheni Jonatan on alan miehiä jo parinkymmenen vuoden takaa. Häneltä olen oppinut paljon, ja epäilemättä tulen vielä oppimaankin – halusinpa tai en. Toisaalta, onhan jousimetsästys – kuten metsästys ylipäätään – myös tavallaan valintakysymys. Onko aamuseitsemältä jänispassissa oleminen loistojuttu, kun pikkupakkanen hiipii takinkauluksesta sisään? Tai kannattaako majavalammelle tarpoa pitkin maita ja mantuja vain nähdäkseen hännän läiskähdyksen ja talttahampaan virnuilun sen lipuessa pelimiehen elein veden pinnan alle tavoittamattomiin? Minä olen valinnut vaihtoehdokseni ”kyllä”. Usein olen havainnut, että tulipa sitä saalista tai ei, hyvä mieli on ainakin kotiin viemisinä joka kerran. Ei se saalis, vaan se fiilis.
Mitä Jäkkärän päätoimittajuus minulle merkitsee? Ainakin sitä, että saan olla talkoissa mukana, levittämässä tietoa ja asiaa jäsenten keskuuteen luotettavalla tavalla. Jäkkärä on ollut ja tulee myös olemaan julkaisu, jonka ilmestymistä odotetaan. Uskon olevani tulevana päätoimittajana sanani mittainen ja pyrin parhaani mukaan täyttämään Elinalta jääneet saappaat. Tähän mennessä suuri osa Jäkkärän jutuista on tullut jäsenistöltä, ja niin pitäisi olla jatkossakin. Pienriista tai suurriista; kokemukset molemmista ovat varmasti sellaiset, että niistä myös toiset haluavat lukea. Varmasti harrastuksen parissa sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, jota on mukava jakaa toistenkin kanssa. Toivottavasti yhteistyömme toimii saumattomasti, ja saamme Jäkkärää vietyä eteenpäin edelleenkin laadukkaana lukupakettina – sellaisena, jolla on jokaiselle jotakin annettavaa. Tästä on siis hyvä jatkaa.
Yhteistyöterveisin,
Sarianne
Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Jäkkärä-lehden numerossa 4/2009.
