Harva jousimetsästäjä yrittää ampua sorsia lennosta, vaikka sekin on periaatteessa mahdollista suurisulkaisia ”flu-flu-nuolia” käyttäen ja kaislikosta ylös pomppaavia lintuja vastakaari- tai pitkäjousella nopeasti ampuen. Tiettävästi Howard Hill ja muutamat muut pitkäjousilegendat ovat pudotelleet sorsia lennosta jotakuinkin haulikkokollegoiden kanssa tasavertaisesti. Kun oma ampumataito ei yllä maailmanlegendojen tasolle, joutuu sorsapaistia lähestymään viekkaudella ja vaanimisella.
Jousivarusteet
Mikä tahansa metsästyslaillinen jousi riittää sorsanpyyntiin. Osumapisteen valinta on tärkeää. Linnun sisään voi kuvitella pallon kohtaan, johon se sopii mahdollisimman suurena. Tämä kohta sijoittuu sorsan etuosaan. Tähtäyspisteeksi valitaan pallon keskikohta, jolloin lintua ampua kaikista kulmista samaan pisteeseen, kun käytössä on riittävästi leikkauspintaa omaava kärki.
Jos metsästetään tähtäimillä varustetulla taljajousella, on viisasta valita hyvin hämärässä näkyvä tähtäin. Piilokojusta tai blind-teltasta hämärän rajamailla ampuessa saattaa joutua käyttämään tähtäinvaloa. Vaikka lintu näkyy ulkona melko hyvin, voi mustaseinäisessä, hämärässä teltassa olla vaikea nähdä tähtäinpiikkejä tarkasti. Valoa ei kannata säätää kirkkaimmilleen, koska kohdetta ei silloin pysty näkemään riittävän hyvin. Mahdollisen jännetähtäimen reiän olisi suotavaa olla avarimmasta päästä valikoimaa, jotta ”piipparin” reikä näkyisi kelvollisesti myös heikossa valossa.
Sorsastusnuoli
Tavallinen metsästysnuoli sopii sorsanpyyntiin. Kärki sen sijaan vaatii tarkempaa huomiota. Sorsa on vankka lintu ja paksulla, öljyisellä höyhenpeitteellä varustettu, joten ei ole paras idea käyttää tylppää blunttikärkeä. Kiinteä leikkaava kärki sekä mekaaninen, osumasta aukeava leikkaava kärki toimivat hyvin. Jos jousessa on riittävästi heittovoimaa, saadaan paras tulos, kun kärjen ja nuoliputken väliin asennetaan noin 15 millimetrin metallinen prikka iskua antamaan. Tällä tavoin voidaan yhdistää tylpän ja leikkaavan kärjen hyvät puolet. Erinomaisesti toimii myös G5:n SGH-kärki (Small Game Head), jossa myös on yhdistetty leikkaava ja iskevä ominaisuus.
HUOM: Edellä mainitut kärjet vaativat kuitenkin jouselta riittävästi heittovoimaa; 40-paunaisella pitkäjousella metsästäessä ei ole viisasta käyttää SGH-kärkeä tai isoa prikkaa kärjen takana. Ampumaetäisyys on hyvä rajoittaa 10–15 metriin kyseisenlaisia kärkiä käytettäessä. Tällaisilla iskevillä ja leikkaavilla kärjillä ovat sorsien pakoetäisyydet jääneet yleensä pariin metriin.
Eräät jousisorsastajat ovat menestyksekkäästi kokeilleet myös ohuella siimalla varustettua jousikalastuskelaa, jolloin mahdollinen ohiammuttu nuoli tai saalis voidaan helposti kelata rantaan. Tässäkin tapauksessa on ampumaetäisyys rajoitettava lyhyeksi, 10–15 metriä. Tavanomaiset metsästysnuolet kelluvat vedessä, joten ei ole vaaraa, että leikkaavakärkinen nuoli jäisi rantaveteen uhkaamaan vedessä kahlaajia.
Piilokojut ja naamioituminen
Sorsia on erittäin vaikea päästä hiipimällä jousihollille. Kannettava, muutamassa sekunnissa auki nykäistävä piilokoju (teltta) on sorsastuksessa tehokas apuväline. Kojun on oltava riittävän suuri, jotta jousen sopii esteettömästi jännittämään, nuolen näkymättä ampuma-aukosta. Metsästäjän on hyvä pukeutua tummiin vaatteisiin ja kasvohuppuun. Tummat hansikkaat peittävät ampuma-aukosta helposti näkyvät vaaleat kädet. Kiinteän kojun voi valmistaa saatavilla olevista materiaaleista, jos on tarkoitus metsästää paljon samassa paikassa ja viedä viljanjyviä päivittäin.
Ohranjyvät ovat hieman raskaampina erinomaisia, koska ne painuvat suurimmaksi osaksi pohjaan eivätkä kellu tuulen mukana pois kuten kevyemmät kellumaan jäävät jyvät. Jyviä ei tarvitse kantaa autokuormittain. Riittää, kun silloin tällöin käy heittämässä pari litraa rantaveteen ja ehkä vähän näkyvillekin, jotta sorsat oppivat muistamaan paikan.
Sniper-ampujien ja metsästäjienkin käyttämä ghillie-puku pitkine roikkuvine kangasriekaleineen maastouttaa metsästäjän hyvin. Ghillie-puku päällä kannattaa kuitenkin asettua joko sopivan pensaan eteen tai taakse, jottei ”möykyn” siluetti ja pakollinen liike jousta jännittäessä herättäisi arkojen lintujen epäluuloja.
Maastoverkkojakin voi kokeilla, mutta näyttää siltä, että villit sorsat tahtovat huomata heikon suojan antavan verkon takana tai edessä joustaan jännittävän metsästäjän, kun välimatkaa on vain kymmenkunta metriä. Kutenkin ehdottomasti paras keino on vahtia sorsia piilokojusta, jonka suojassa voi lintujen näkemättä jännittää jousen.
Hyvät vahtimispaikat
Aivan kauden alussa tulevat sorsat ehkä rohkeammin ruokailupaikoilleen, mutta ne ovat vielä pieniä verrattuna loppusyksyn muuttoon valmistautuneisiin pulleisiin lintuihin. Yksi varteenotettava vaihtoehto onkin odottaa aikaa, kun muut metsästäjät jo keskittyvät jäniksiin, kanalintuihin ja hirveen.
Lintuja tarkkailemalla voi saada selville niiden suosimat ruokailu- ja muut aktiiviset paikat. Jos viitsii käydä aika-ajoin viskaamassa vähän ohraa tai muuta viljaa sopiville ruokapaikoille, tottuvat sorsat vierailemaan kohteessa säännöllisemmin.
Vahtiminen kannattaa aloittaa jo varhain ennen auringonnousua, ennen kuin sorsat alkavat liikkua ja äännellä. Etukäteen asetetulle piilokojulle on syytä hiipiä hiljaa ja eleettömästi, etteivät mahdollisesti lähellä lepäilevät linnut aavista vaaraa. Sorsat liikuskelevat ahkerasti myös ilta- aikaan, mutta keskellä päivääkin voi tarjoutua hyviä tilaisuuksia päästä ampumatilanteeseen, jos vaan jaksaa istua tarpeeksi kauan.
Jousisorsastuksessa niin kuin muussakin jousimetsästyksessä on perehdyttävä hieman enemmän riistan käyttäytymiseen, liikkumispaikkoihin ja -aikoihin, samoin osumapisteen valintaan. Kotiläksynsä tehnyt metsästäjä korjaa osuutensa sorsasaaliista joka syksy.
Teksti ja kuvat: Juha Kylmä
