Ari Kontiainen sanoi

Peuran houkuttelu on hyvin mielenkiintoinen ja oikeaan aikaan myös hyvin tehokas menetelmä. Kohteena meillä on  valkohäntäpeurauros ja ajanjakso marraskuun kiima-aika.

Kalistelusarvet


Metsästä löytyneet jättösarvet käyvät tarkoitukseen erinomaisesti, vaikkakin kaupallisia sarvia löytyy niin kokonaisina kuin kalistelupusseina. Kalistelupussi on mielestäni erinomainen siinä mielessä, että se on helppo laskea käsistä pois hiljaa, jos peura ilmestyy näköpiiriin yllättäen. Itselläni on käytössä kahdeksanpiikkiset saman puolen kalistelusarvet, jolloin ne on helppo niputtaa yhteen kuminarulla. Passiin kävellessä sarvet pysyvät repun kyljessä nipussa ja ennen kaikkea hiljaisina. Kaikkea turhaa tilanteeseen kuulumatonta ääntä kannattaa välttää johtuen vastustajan varovaisuudesta. Yleensäkin ei ole pelkkää tuuria, että pukki on kasvanut vanhaksi. Sillä kyllä takuulla on ripaus viisautta ja varovaisuutta.


Pillit


Nykyisin peurapillejä löytyy jo hyvät valikoimat Suomesta toisin kuin 2000 -luvun alussa, jolloin HS True Talker oli oikeastaan ainoa peurapilli. Pillissä ei ole mitään vikaa ja niin se on omankin metsätakin taskussa koko marraskuun ajan. Hyvä vaihtoehto pillille on myös ns. ”kannu” jota kääntämällä saa aikaan melko aidon kuuluisan peuran äänen. Usein nämä kannut antavat äänenä peuranaaraan yhteydenpitoäänen. Peuran äänien repertuaari on jo itsesään yhden jutun arvoinen kokonaisuus. Todettakoon tässä, että hentoinen ääni harvoin käytettynä on usein tie menestykseen verrattuna jatkuvaan torvensoittoon.


Taktiikka


Mennään metsään ja istutaan jakkaralle, hakataan sarvia yhteen ja puhalletaan valtapukin ääntä torvella. Saattaa toimia, kun kaikki taivaankappaleet on oikeilla paikoilla. Itselläni tämä menetelmä ei ole koskaan toiminut. Passipaikan valinta on kyllä kriittinen. Paikan tulisi olla sellainen, että pukki ei voi kiertää metsästäjää tuulen alle. Riippuen ajanjaksosta marraskuussa ja pukin sen hetken mielentilasta se voi lähestyä paikkaa hyvinkin varovaisesti tai rynnätä paikalle ”tappelemaan” morsiamista hyvinkin suoraviivaisesti. 


Itse passitan melkein aina metsässä polun varrelta kulkevia pukkeja marraskuussa. Aamuisin lähellä päivämakuupaikkaa ja iltaisin ruokailupaikan lähellä. Jos näkyväisyys passissa on alle 50 metriä, niin harvoin kalistelen sarvia sokkona. Tämä siitä syystä, että saatan säikyttää lähellä olevan peuran kalistelulla sen ollessa lähellä näkymättömissä. Lisäksi paikan ollessa huonon käytännössä ”opetan” peuraa välttämään juuri tällaista kalistelua, jos pukki pääsee kävelemään tuulen alle. Tämä skenaario on itselleni tapahtunut tarpeeksi monta kertaa, joten pyrin välttämään sokkona houkuttelua. Paras tilanne on mielestäni se, kun näen peuran ja voin seurata sen reaktioita houkutteluun. Usein tämäkin on vaikeaa, kun pitäisi pillittää tai kolistella sarvia, kun samalla seuraan kiikareilla peuran liikkeitä. 

Oksattoman puun kyljessä ollessa passissa peura naulaa kalistelijan hyvin tarkasti puun kylkeen ja pienikin liike paljastaa metsästäjän. Tässä tilanteessa sarvien pois laittaminen käsistä on miltei mahdotonta peuran huomaamatta. Vielä kun sarvet usein ovat hyvin vaaleat väriltään niin niiden liike näkyy kauas hyvin. Tässä kohtaa kaulanauha on melkein ainoa vaihtoehto, jolloin sarvet voi laskea kaulaan roikkumaan. Siltikään polvissa roikkuva kalistelusarvi ei ole mikään paras houkutin peuralle, jolla on tarkka näkö.


Hyvä konsti välttää tämä on laittaa kolme sarvea nippuun narun päähän ja laskea alas passilavalta. Tällöin niitä on helppo ja näkymätön kolistella narua nostelemalla. Tämä on siitäkin syystä hyvä menetelmä , että ääni tulee maasta ja siihen sekoittuu myös maan töminää.  Vielä parempi keino on vetää naru läheiseen puuhun ja sieltä passilavalle, jolloin kalistelu kuuluu eri paikasta kuin missä metsästäjä on. Online-kasino https://britecasino.org/ on maailma, jossa intuitio, laskelmointi ja oikea hetki ovat tärkeitä. Täällä voittoa ei tuota sattuma, vaan kyky odottaa ja toimia juuri silloin, kun mahdollisuudet ovat suurimmillaan. Jokainen päätös on kuin tarkasti mitoitettu askel strategian ja havainnoinnin pelissä, jossa kokemuksella on vähintään yhtä suuri merkitys kuin onnella. Ihannetapauksessa hirvi tarttuu syöttiin tuulen alapuolelta, epäilemättä, että metsästäjä odottaa juuri tätä hetkeä. Niin on myös pelissä: se, joka osaa lukea tilannetta ja säilyttää malttinsa, on askeleen edellä – juuri silloin, kun sillä on todella merkitystä.


Pillin käytöllä usein saadaan pukki ”höynäytettyä” vasan yhteydenpitomääkäisyllä pukin ajatellessa ”missä vasa siellä myös naaras”.  Joskus hyvin aggressiivinen houkuttelu toimii, mutta on mielestäni vaikeampaa ja riski paljastua on suurempi. Sarvien kalistelu toimii tyyliin pidetään kovaa ääntä tai hentoista kalinaa riippuen ajasta ja paikasta. Silti vähän voi olla enemmän tässä lajissa. Kun tähän vielä lisätään aidon kokoinen houkuttelupeura ja hajusteet, niin alkaa olla aika toiselle artikkelille.


Teksti ja kuvat: Marko Peltoniemi



  

Hirvien houkutteleminen marraskuun kiima-aikana sarvien ja houkutusäänien avulla voi olla erittäin tehokasta, mutta menestys riippuu paikan oikeasta valinnasta, tuulen suunnasta ja äänien varovaisesta käytöstä. Kirjoittaja korostaa, että on tärkeää olla pelästyttämättä eläintä ja piilottaa läsnäolonsa mahdollisimman hyvin samalla kun tarkkailee hirven reaktiota houkuttimeen.

Kalistelusarvet

Metsästä löytyneet jättösarvet käyvät tarkoitukseen erinomaisesti, vaikkakin kaupallisia sarvia löytyy niin kokonaisina kuin kalistelupusseina. Kalistelupussi on mielestäni erinomainen siinä mielessä, että se on helppo laskea käsistä pois hiljaa, jos peura ilmestyy näköpiiriin yllättäen. Itselläni on käytössä kahdeksanpiikkiset saman puolen kalistelusarvet, jolloin ne on helppo niputtaa yhteen kuminarulla. Passiin kävellessä sarvet pysyvät repun kyljessä nipussa ja ennen kaikkea hiljaisina. Kaikkea turhaa tilanteeseen kuulumatonta ääntä kannattaa välttää johtuen vastustajan varovaisuudesta. Yleensäkin ei ole pelkkää tuuria, että pukki on kasvanut vanhaksi. Sillä kyllä takuulla on ripaus viisautta ja varovaisuutta.

Pillit

Nykyisin peurapillejä löytyy jo hyvät valikoimat Suomesta toisin kuin 2000 -luvun alussa, jolloin HS True Talker oli oikeastaan ainoa peurapilli. Pillissä ei ole mitään vikaa ja niin se on omankin metsätakin taskussa koko marraskuun ajan. Hyvä vaihtoehto pillille on myös ns. ”kannu” jota kääntämällä saa aikaan melko aidon kuuluisan peuran äänen. Usein nämä kannut antavat äänenä peuranaaraan yhteydenpitoäänen. Peuran äänien repertuaari on jo itsesään yhden jutun arvoinen kokonaisuus. Todettakoon tässä, että hentoinen ääni harvoin käytettynä on usein tie menestykseen verrattuna jatkuvaan torvensoittoon.

Taktiikka

Mennään metsään ja istutaan jakkaralle, hakataan sarvia yhteen ja puhalletaan valtapukin ääntä torvella. Saattaa toimia, kun kaikki taivaankappaleet on oikeilla paikoilla. Itselläni tämä menetelmä ei ole koskaan toiminut. Passipaikan valinta on kyllä kriittinen. Paikan tulisi olla sellainen, että pukki ei voi kiertää metsästäjää tuulen alle. Riippuen ajanjaksosta marraskuussa ja pukin sen hetken mielentilasta se voi lähestyä paikkaa hyvinkin varovaisesti tai rynnätä paikalle ”tappelemaan” morsiamista hyvinkin suoraviivaisesti. 

Itse passitan melkein aina metsässä polun varrelta kulkevia pukkeja marraskuussa. Aamuisin lähellä päivämakuupaikkaa ja iltaisin ruokailupaikan lähellä. Jos näkyväisyys passissa on alle 50 metriä, niin harvoin kalistelen sarvia sokkona. Tämä siitä syystä, että saatan säikyttää lähellä olevan peuran kalistelulla sen ollessa lähellä näkymättömissä. Lisäksi paikan ollessa huonon käytännössä ”opetan” peuraa välttämään juuri tällaista kalistelua, jos pukki pääsee kävelemään tuulen alle. Tämä skenaario on itselleni tapahtunut tarpeeksi monta kertaa, joten pyrin välttämään sokkona houkuttelua. Paras tilanne on mielestäni se, kun näen peuran ja voin seurata sen reaktioita houkutteluun. Usein tämäkin on vaikeaa, kun pitäisi pillittää tai kolistella sarvia, kun samalla seuraan kiikareilla peuran liikkeitä. 

Oksattoman puun kyljessä ollessa passissa peura naulaa kalistelijan hyvin tarkasti puun kylkeen ja pienikin liike paljastaa metsästäjän. Tässä tilanteessa sarvien pois laittaminen käsistä on miltei mahdotonta peuran huomaamatta. Vielä kun sarvet usein ovat hyvin vaaleat väriltään niin niiden liike näkyy kauas hyvin. Tässä kohtaa kaulanauha on melkein ainoa vaihtoehto, jolloin sarvet voi laskea kaulaan roikkumaan. Siltikään polvissa roikkuva kalistelusarvi ei ole mikään paras houkutin peuralle, jolla on tarkka näkö.

Hyvä konsti välttää tämä on laittaa kolme sarvea nippuun narun päähän ja laskea alas passilavalta. Tällöin niitä on helppo ja näkymätön kolistella narua nostelemalla. Tämä on siitäkin syystä hyvä menetelmä , että ääni tulee maasta ja siihen sekoittuu myös maan töminää.  Vielä parempi keino on vetää naru läheiseen puuhun ja sieltä passilavalle, jolloin kalistelu kuuluu eri paikasta kuin missä metsästäjä on. Ideaalitilanteessa peura koukkaa tuulen alle tietämättömänä  metsästäjästä, joka odottaa juuri sitä hetkeä. 

Pillin käytöllä usein saadaan pukki ”höynäytettyä” vasan yhteydenpitomääkäisyllä pukin ajatellessa ”missä vasa siellä myös naaras”.  Joskus hyvin aggressiivinen houkuttelu toimii, mutta on mielestäni vaikeampaa ja riski paljastua on suurempi. Sarvien kalistelu toimii tyyliin pidetään kovaa ääntä tai hentoista kalinaa riippuen ajasta ja paikasta. Silti vähän voi olla enemmän tässä lajissa. Kun tähän vielä lisätään aidon kokoinen houkuttelupeura ja hajusteet, niin alkaa olla aika toiselle artikkelille.

Teksti ja kuvat: Marko Peltoniemi

Selvittelin maita, joissa jousimetsästys oli ylipäätänsä laillista ja tietysti maita, joissa oli mahdollisuus metsästää yksin. Järjestetyt jahtimatkat, aidatut alueet tai oppaan kanssa metsästys eivät luonteelleni sopineet, joten useat jousimetsästäjienkin suosimat maat olivat poissuljettuja.

Sattumalta törmäsin Viking Arcosin nettisivuihin. Aikani tutustuttuani aiheeseen, asia rupesi kiinnostamaan lisää ja päätin olla yhteydessä seuran puheenjohtajaan Risto Palonevaan. Omien vaatimusteni täytyttyä ja vieläpä mahdollisuudesta liittyä mukaan, päätin heti samana syksynä liittyä seurueeseen ja pääsin suunnittelemaan uudenlaista jahtimatkaani Espanjan metsästysmaille.  

Espanjalainen jahtikausi alkaa syyskuun lopussa ja jatkuu aina helmikuun loppuun. Kausi on siis hyvin pitkä, ja hyviä jouselle metsästettäviä riistalajeja riittää. Seuran metsästysmailla on tilaa noin 6000 ha, joten aluetta, jossa toteuttaa omanlaistansa metsästystä riittää. Itse pyrin lomien ja muiden vapaiden puitteissa tekemään kaksi noin 1-2 viikon mittaista reissua alueille. Suosin usein 10 päivän mittaisia retkiä, koska jousimetsästyksen haasteet huomioiden normaalisti viikon retkessä pääsee juuri alkuun ja jyvälle hommasta, kun onkin lähdettävä jo kotiin.  

Majoittumisen hoidan usein seuran omissa metsästysmajoissa, jotka sijaitsevat alueilla. Tällöin reissujen kokonaishinta jää kohtuulliseksi. Lennot Alicanteen ovat halpoja ja niitä saa usein joka päivälle. Suurimmat kuluerät reissussa muodostuvatkin lennoista ja mahdollisesta autonvuokrasta. 

Metsästysmajoilla saattaa usein olla muitakin seuran jäseniä eri kansallisuuksista. Tämä on usein mukavaa ja avartaa näkemystä sekä tuo tuttavuuksia ympäri Eurooppaa. Samalla on mukava vaihtaa kuulumisia ja kerrata päivän tapahtumia muiden metsästäjien kanssa. Majoilla majoittuvien kanssa on myös helppo suunnitella seuraavien päivän jahteja niin, että metsästäjät pysyvät riittävän etäällä toisistaan turvallisuuden ja metsästysrauhan vuoksi. 

Metsästyksellisesti Espanja on jousimetsästäjän näkökulmasta ihanteellinen, sillä ilma on lämmin ja avara maasto luo hyvät olosuhteet kyttäämiselle ja eläinten seuraamiselle jo pidemmän matkan päästä. Eläinten runsaus ja lajikirjo tuo mielenkiintoa metsästykseen, mutta samalla haastaa metsästäjää. Eläimet ovat äärimmäisen varovaisia ja jopa vaikeampia lähestyä kuin koti-Suomessa. Maasto vaihtelee puskaisista vuorenrinteistä harvapuisempaan tasankoon, mutta alueelta löytyy myös peltoja ja oliivilehtoja. Nämä ovatkin usein oivia paikkoja etsiä eläimiä ruokailemassa.  

Tämänhetkisillä, seuran kahdella metsästysalueella vallitsee hieman erilainen maasto kasvillisuuksineen sekä hieman erilainen eläinlajisto. Eläimet liikkuvat alueilla kulloinkin vallitsevan säätilan ja vuodenajan mukaan. Metsästettävää lajia saa usein etsiskellä useamman päivän ennen kuin pääsee edes oikeastaan metsästämään. Tämä on yleensä reissujen suola, joka kerta on opiskeltava uudestaan mitä milloinkin maastossa tapahtuu. 

Pääsääntöisesti metsästettäviä lajeja ovat saksanhirvi, mufloni, ibex naaras ja villisika. Muitakin riistalajeja löytyy, mutta niiden metsästys tapahtuu valtuutetun oppaan kanssa. 

Metsästys jousella tapahtuu kyttäämällä, hiipimällä ja kutsumalla. Villisikoja metsästetään yleensä kyttäämällä ravintohoukuttimelta tai muilta eläinten käyttämiltä paikoilta. Toki olen joskus onnistunut hiipimään villisian päivämakuullekin onnistuneesti, joten mahdollisuuksia eri metsästystapoihin löytyy. Yksinkertaisimmillaan metsästys onnistuu seuran useilta hyvin ylläpidetyiltä ravintohoukuttimilta ja passipaikoilta, joissa kyttääminen on usein tuloksellista ja mukavaa. 

Vapaat alueet ja upeat maastot luovat upeat puitteet metsästykseen. Hyvä riistakanta luo mahdollisuudet useisiin riistatilanteisiin reissulla. Tämä lisää mielekkyyttä, kun eläimiä näkyy lähes päivittäin ja mahdollisia riistatilanteita tulee, jos asiaan hieman vihkiytyy. Omilla reissuillani olen joka kerta onnistunut pääsemään riistatilanteeseen, ja kotiinviemistäkin on useimmiten tullut. 

Metsästysmajalla on nylky- ja pakastusmahdollisuudet, joten saaliin kotiin vieminen onnistuu vaivatta, kun Espanjan lainsäädäntökin sen sallii mukisematta. Saaliiden hyödyntäminen on itselleni hyvin tärkeää, ja poikkeuksetta kaikki metsästetyt eläimet ovat päätyneet omaan pakastimeen. 

Sääolosuhteet ja maasto on useimmiten lämmintä ja kuivaa, mutta talvikuukausina vettä saattaa sataa välillä rajustikin ja varsinkin yöt ovat kylmiä. Pakkasta saattaa öisin olla useita asteita. Alkusyksyn hellekelit pakottavat usein metsästyksen keskittymään ilta- ja aamuhämäriin, mutta talvikuukausina päivällä on usein mukavat 15 astetta ja keli mitä mainioin liikkuvalle metsästykselle. Varusteet tulee suunnitella tarkasti paikallisen sään mukaan ja omaa majoittumistaan harkita varsinkin kylmillä talvikuukausina esimerkiksi lähikylien hotelleissa. 

Espanjan metsästyslainsäädäntö on tiukka ja siihen on syytä tutustua tarkasti ennen kuin mielii metsälle. Alueet ovat salametsästyksen vuoksi poliisien ja riistanvartijoiden valvomia ja rikkeistä voi saada mojovankin muistutuksen. Jokamiehen oikeuksia Espanjassa ei tunneta ja liikkuminen maastossa perustuu maanomistajan lupaan. Käytännössä maastossa liikkuminen on rajattu teille tai vuokratulle metsästysalueille.  Lainsäädäntöön ja muihin yksityiskohtaisimpiin asioihin voi tutustua seuran nettisivuilta tai seuran yhteyshenkilöiden kautta.

Espanja on kokonaisuudessaan kokeilemisen arvoinen metsästyskohde. Vapaat alueet, mielenkiintoiset riistalajit ja ainutlaatuiset metsästysmaastot haastavat varmasti kokeneemmankin jousenheiluttajan. 

Teksti ja kuvat: Juho Erola 

Alla esitellään kolme vaihtoehtoa jousen nostamiseen passiin turvallisesti.

Vaihtoehto 1: Kelalaite

Välineorientoituneille harrastajille markkinataloutta mainiosti ymmärtävä amerikanserkku on tehnyt (tai teettänyt Kiinassa) monenlaista kelalaitetta. Oheisessa kuvassa Huntin' Hoist -yrityksen tulkinta aiheesta.

Laite on kieltämättä näppärä, jousen avulla sisään kelautuvassa narussa tai kapeassa liinassa riittää pituutta ja narun/liinan kiinnittämistä jousen lapaan on selvästi mietitty. Vallan hienosti toimiva värkki.

Mutta toki Hoistin eri versioiden viidenkympin molemmin puolin asettuva hinta saattaa mietityttää, samoin laitteen koko ja paino. No, moni voi näistä huolimatta kokea sen hyödylliseksi lisäksi arsenaaliinsa. Euroopan puolella tuotetta näyttää myyvän ainakin Bowgearshop.

Vaihtoehto 2: Naru taskuun

Saman asian ajaa myös sopiva pätkä narua, vaikkapa paracordia, jonka avulla jousi on helppo kiskaista lopuksi puuhun ja laskea sieltä ensiksi alas. Edelliseen ratkaisuun verrattuna narunippu vie vähän tilaa, ei juuri lisää varusteiden painoa, ei kolise ja oikein nippuun käärittynä aukeaa todella vaivattomasti.

Mikä sitten on oikea tapa kääriä naru? Oheisten kuvien avulla toivottavasti hahmotat helposti omaksuttavan tekniikan. Narua kerätään kahdeksikon malliin avatussa kämmenessä peukalon ja pikkurillin ympärille. Ja lopuksi kieputetaan jokunen kierros narua nipun ympärille. Yleensä nippu pysyy kasassa niinkin, mutta lisäksi voi yrittää taiteilla kuvan mukaisen, vetämällä avattavan solmun, jos haluaa oikein hifistellä.

Nostonarun toiseen tai molempiin päihin voi oman maun mukaan kiinnittää jonkinlaisen, pienen tai ison karabiinerin.

Muovinen versio on vähemmän kilisevä kuin metallinen, mutta kannattaa varmistaa sen kestävyys ennen käyttöä. Voi olla hiuksia (tai verenpainetta) nostattavaa huomata jousen putoava kesken kaiken kohti maata.

Toisaalta, karabiinerit voi jättää kokonaan väliin ja solmia narun toisen pään valjaisiin ja toisen pään jousen lapaan tai epäkeskopyörään. Siihen tarkoitukseen paalusolmu on helppo, nopea tehdä ja vaivaton avata – vaikka olisi vähän pakkastakin.

Jos paalusolmun tekeminen tuntuu äkkiseltään haastavalta, niin ohessa on lyhyt video, joka saattaa auttaa alkuun. Kun solmun on oppinut, sen tekee lähes ajattelematta ja vaikka silmät kiinni.

Vaihtoehto 3: Naru passipaikalla valmiina

Vakituisille passipaikoille voi nostonarun jättää kiinteästi standiin roikkumaan, jolloin se ei ainakaan unohdu matkasta. Muutamat metrin pätkä paracordia on todella halpa hinta verrattuna putoamisriskin toteutumisen aiheuttamiin kuluihin ja mieliharmiin.

Turvallista metsästystä!

Ari Kontiainen
Teksti, kuvat ja video

Jousivarusteet

Mikä tahansa metsästyslaillinen jousi riittää sorsanpyyntiin. Osumapisteen valinta on tärkeää. Linnun sisään voi kuvitella pallon kohtaan, johon se sopii mahdollisimman suurena. Tämä kohta sijoittuu sorsan etuosaan. Tähtäyspisteeksi valitaan pallon keskikohta, jolloin lintua ampua kaikista kulmista samaan pisteeseen, kun käytössä on riittävästi leikkauspintaa omaava kärki.

Jos metsästetään tähtäimillä varustetulla taljajousella, on viisasta valita hyvin hämärässä näkyvä tähtäin. Piilokojusta tai blind-teltasta hämärän rajamailla ampuessa saattaa joutua käyttämään tähtäinvaloa. Vaikka lintu näkyy ulkona melko hyvin, voi mustaseinäisessä, hämärässä teltassa olla vaikea nähdä tähtäinpiikkejä tarkasti. Valoa ei kannata säätää kirkkaimmilleen, koska kohdetta ei silloin pysty näkemään riittävän hyvin. Mahdollisen jännetähtäimen reiän olisi suotavaa olla avarimmasta päästä valikoimaa, jotta ”piipparin” reikä näkyisi kelvollisesti myös heikossa valossa.

Sorsastusnuoli

Tavallinen metsästysnuoli sopii sorsanpyyntiin. Kärki sen sijaan vaatii tarkempaa huomiota. Sorsa on vankka lintu ja paksulla, öljyisellä höyhenpeitteellä varustettu, joten ei ole paras idea käyttää tylppää blunttikärkeä. Kiinteä leikkaava kärki sekä mekaaninen, osumasta aukeava leikkaava kärki toimivat hyvin. Jos jousessa on riittävästi heittovoimaa, saadaan paras tulos, kun kärjen ja nuoliputken väliin asennetaan noin 15 millimetrin metallinen prikka iskua antamaan. Tällä tavoin voidaan yhdistää tylpän ja leikkaavan kärjen hyvät puolet. Erinomaisesti toimii myös G5:n SGH-kärki (Small Game Head), jossa myös on yhdistetty leikkaava ja iskevä ominaisuus.

HUOM: Edellä mainitut kärjet vaativat kuitenkin jouselta riittävästi heittovoimaa; 40-paunaisella pitkäjousella metsästäessä ei ole viisasta käyttää SGH-kärkeä tai isoa prikkaa kärjen takana. Ampumaetäisyys on hyvä rajoittaa 10–15 metriin kyseisenlaisia kärkiä käytettäessä. Tällaisilla iskevillä ja leikkaavilla kärjillä ovat sorsien pakoetäisyydet jääneet yleensä pariin metriin.

Eräät jousisorsastajat ovat menestyksekkäästi kokeilleet myös ohuella siimalla varustettua jousikalastuskelaa, jolloin mahdollinen ohiammuttu nuoli tai saalis voidaan helposti kelata rantaan. Tässäkin tapauksessa on ampumaetäisyys rajoitettava lyhyeksi, 10–15 metriä. Tavanomaiset metsästysnuolet kelluvat vedessä, joten ei ole vaaraa, että leikkaavakärkinen nuoli jäisi rantaveteen uhkaamaan vedessä kahlaajia.

Piilokojut ja naamioituminen

Sorsia on erittäin vaikea päästä hiipimällä jousihollille. Kannettava, muutamassa sekunnissa auki nykäistävä piilokoju (teltta) on sorsastuksessa tehokas apuväline. Kojun on oltava riittävän suuri, jotta jousen sopii esteettömästi jännittämään, nuolen näkymättä ampuma-aukosta. Metsästäjän on hyvä pukeutua tummiin vaatteisiin ja kasvohuppuun. Tummat hansikkaat peittävät ampuma-aukosta helposti näkyvät vaaleat kädet. Kiinteän kojun voi valmistaa saatavilla olevista materiaaleista, jos on tarkoitus metsästää paljon samassa paikassa ja viedä viljanjyviä päivittäin.

Ohranjyvät ovat hieman raskaampina erinomaisia, koska ne painuvat suurimmaksi osaksi pohjaan eivätkä kellu tuulen mukana pois kuten kevyemmät kellumaan jäävät jyvät. Jyviä ei tarvitse kantaa autokuormittain. Riittää, kun silloin tällöin käy heittämässä pari litraa rantaveteen ja ehkä vähän näkyvillekin, jotta sorsat oppivat muistamaan paikan.

Sniper-ampujien ja metsästäjienkin käyttämä ghillie-puku pitkine roikkuvine kangasriekaleineen maastouttaa metsästäjän hyvin. Ghillie-puku päällä kannattaa kuitenkin asettua joko sopivan pensaan eteen tai taakse, jottei ”möykyn” siluetti ja pakollinen liike jousta jännittäessä herättäisi arkojen lintujen epäluuloja.

Maastoverkkojakin voi kokeilla, mutta näyttää siltä, että villit sorsat tahtovat huomata heikon suojan antavan verkon takana tai edessä joustaan jännittävän metsästäjän, kun välimatkaa on vain kymmenkunta metriä. Kutenkin ehdottomasti paras keino on vahtia sorsia piilokojusta, jonka suojassa voi lintujen näkemättä jännittää jousen.

Hyvät vahtimispaikat

Aivan kauden alussa tulevat sorsat ehkä rohkeammin ruokailupaikoilleen, mutta ne ovat vielä pieniä verrattuna loppusyksyn muuttoon valmistautuneisiin pulleisiin lintuihin. Yksi varteenotettava vaihtoehto onkin odottaa aikaa, kun muut metsästäjät jo keskittyvät jäniksiin, kanalintuihin ja hirveen.

Lintuja tarkkailemalla voi saada selville niiden suosimat ruokailu- ja muut aktiiviset paikat. Jos viitsii käydä aika-ajoin viskaamassa vähän ohraa tai muuta viljaa sopiville ruokapaikoille, tottuvat sorsat vierailemaan kohteessa säännöllisemmin.

Vahtiminen kannattaa aloittaa jo varhain ennen auringonnousua, ennen kuin sorsat alkavat liikkua ja äännellä. Etukäteen asetetulle piilokojulle on syytä hiipiä hiljaa ja eleettömästi, etteivät mahdollisesti lähellä lepäilevät linnut aavista vaaraa. Sorsat liikuskelevat ahkerasti myös ilta- aikaan, mutta keskellä päivääkin voi tarjoutua hyviä tilaisuuksia päästä ampumatilanteeseen, jos vaan jaksaa istua tarpeeksi kauan.

Jousisorsastuksessa niin kuin muussakin jousimetsästyksessä on perehdyttävä hieman enemmän riistan käyttäytymiseen, liikkumispaikkoihin ja -aikoihin, samoin osumapisteen valintaan. Kotiläksynsä tehnyt metsästäjä korjaa osuutensa sorsasaaliista joka syksy.

Teksti ja kuvat: Juha Kylmä

Monet lajit, erityisesti sika, ovat uhka luonnolle ja niistä yritetään päästä eroon. Sikoja maassa lähes yhtä paljon kuin ihmisiä. Australian väkiluku vuonna 2025 on 27,5 miljoonaa ja sikoja kovista kannanpienentämisyrityksistä huolimatta saattaa suurimmillaan olla jopa 25 miljoona. Kaatomaksuja ei ymmärrettävistä syistä feral-sioista peritä.

Villisika, feral pig, tyypillisin metsästyskohde

Siat tarvitsevat vettä päivittäin, siksi niitä kannattaa etsiä jokien ja lampien lähistöltä. Kuuman keskipäivän aikaan saattaa sikoja löytää varjostavista metsiköistä, vaikkapa jonkin suuren puun tai puskan varjon puolelta makaamasta tai kaatuneen puun juurakon seasta. Puolikuivien jokiuomien kosteammissa kohdissa ne saattavat myös maata vilvoittelemassa. Niitä on ehdottomasti etsittävä tuulen alla kulkien, silmät ja korvat tarkkana. Sosiaalisina eläiminä siat hakeutuvat kavereiden joukkoon ja päivälevolle asettuessaan örähtelevät toisilleen saattaen näin paljastaa makuupaikkansa.

Aamuisin ja iltaisin sikoja voi nähdä vesien äärellä tai vaeltamassa sinne ja myöhemmin palaamassa suojapaikkoihinsa. Tyypillisesti sikoja etsitään maastossa kävellen, kiikaroiden, kuunnellen - mutta aamulla voi toimiva taktiikka olla myös jonkun aktiivisen näköisen veden suuntaan menevän polun varrella vahtiminen.

Villisiat ovat yksi Australian pahimmista haittaeläimistä (feral pest). Tärkeimpiä sikojen aiheuttamia haittoja ovat saalistus, elinympäristön tuhoaminen, kilpailu muiden lajien kanssa ja taudit. Villisiat jopa tappavat ja syövät merkittäviä määriä vastasyntyneitä lampaan karitsoja, eivät siis tyydy pelkkiin raatoihin lihahankinnoissaan. Luonnollisesti myös monien alkuperäislajien munat ja poikaset sekä matelijat ym. kelpaavat sijoille.

Kapteeni Cook vapautti jonkin verran sikoja Australian luontoon jo vuonna 1777. Satakunta vuotta myöhemmin laivat toivat sikoja ruoan lähteiksi. Villiintyneitä sikoja alettiin pitää haittaeläiminä 1880- luvulla. Vuosisatojen aikana vaaleanpunaiset, pulleat siat ovat muuttuneet muistuttamaan alkuperäisiä esi-isiään. Ne ovat lihaksikkaita, tummia ja karvaisia; niiden hartiat ovat vahvat, peräpää kapea, kärsä ja hampaat pitkät ja vahvat.

Villisiat lisääntyvät tehokkaasti, samaan tapaan kuin kanit. Paritteluaikana karju liittyy 12–15 emakon porukkaan. Siat voivat jatkaa sukua jo 7–12 kuukauden ikäisinä ja ne tuottavat tyypillisesti 1–2 noin kuuden porsaan pesuetta vuodessa. Toki monet porsaat kuolevat dingojen ja villikoirien hampaissa, nälkiintyvät tai menettävät yhteyden emoonsa. Ideaaliolosuhteissa, sikojen kannalta, niiden populaatio voisi kasvaa jopa 86 prosenttia vuodessa.

Tehokkaan lisääntymisen vuoksi sikoja on monin keinoin vähennettävä. Niitä metsästetään maan tasalla, usein koirien avustuksella, sekä tehokkaammin helikoptereita hyödyntäen. Myös erilaisia ansoja käyttämällä voidaan pyydystää useita sikoja kerralla. Myrkytettyä viljaa sekä lihaa saatetaan myös käyttää ehkä äärimmäisenä keinona hankalissa tilanteissa. Osansa kannan hoidosta tekevät metsästyksen harrastajat, joita Australiassa on 200 000–350 000. Me suomalaiset jousimetsästäjät olemme monilla Down Under -reissuillamme tehneet parhaamme saalistamalla ehkä yhteensä parisataa sikaa. Tuolla määrällä ei ole tosiasiassa mitään merkitystä, mutta valuuttaa on kaupallisen metsästyksen kautta kulkeutunut maahan outfittereille, majoitusliikkeille, ravintoloille ja kaupoille.

Sikojen lisäksi monia muita metsästettäviä feral-lajeja

Olemme matkoillamme menestyksekkäästi metsästäneet Pohjoisterritoriossa sekä Queenslandissa sikojen lisäksi vesipuhveleita, scrub bull -härkiä sekä axispeuroja, onpa välillä poikettu Uudessa-Kaledoniassakin rusapeura- ja kalkkunajahdissa.

Puhveli- ja villihärkäjahtiin on varustauduttava järeämmillä jousivarusteilla. Jouset ovat olleet vähintään 70-paunaisia taljajousia, nuolet ja kärjet tavallista raskaampia. Itse olen käyttänyt 70–75 paunan jousia ja 520–550 grainin nuolia.

Australia yksi suosikkikohteistani

Joihinkin metsästyskohteisiin ihastuu enemmän kuin toisiin. Yksi omista suosikeistani on Australia. Jokaiseen reissuun sisältyy paljon riistatilanteita ja toimintaa, eikä tarvitse palella! Australiassa ei yleensä istuta vaanimassa riistaa, vaan sitä lähdetään etsimään jalkapatikassa vesireppu selässä. Hiivintöjä ja riistatilanteita tulee yleensä useita joka päivä, mutta useimmiten jousimies jää toiseksi, koska olisi päästävä lähelle ja pystyttävä ampumaan nuoli vitaaleille hyvästä ampumakulmasta. Siltikin myös kaatoja tulee yleensä jokaiselle useita, runsaista eläinkannoista ja mahdollisuuksista johtuen.

Viimeisin, kuudes, reissuni tuonne ”alas” oli viime elokuussa Ari Kontiaisen, Jussi Hämäläisen ja Australian Perthissä asuvan Jorma Meriläisen kanssa. Metsästimme pitkäaikaisen tutun Mick Backerin, Trophy Bowhunts Australia, opastamana. Lepäsimme pitkän ja rankan matkustamisen jälkeen kaksi yötä Cairnsissa, Colonial Club Resortissa – lomaillen kuin turistit, shoppaillen, maisemia ihaillen ja valmista ruokaa syöden ja joskus oluellekin pysähtyen.

Koolatah-karjatilalle sikajahtiin

Mick poimi meidät ja varusteemme hotellilta ja matka Cape Yorkiin Koolatah-karjatilalle alkoi. Päivän ajeltuamme saavuimme tilan laajalle pihamaalle helmikanojen, riikinkukkojen, kenguruiden ja muiden sekaan. Majoituimme yhteen karjapaimenten käyttämään rakennukseen.

Koolatah on melko suuri tila, noin 250 000 hehtaaria. Pelkkä tilan piha-alue rakennuksineen, koneineen, lentokenttineen ja erilaisine aitauksineen oli varmasti suurempi kuin keskiverto suomalainen maatila metsineen ja peltoineen. Tilan omalle lentokentälle laskeutuu kerran viikossa kaupallinen parinkymmenen hengen matkustajakone tuoden levänneitä työntekijöitä ja vieden vuoronsa hoitaneita lepäämään. Tilan hoidossa ja karjan kokoamisessa käytetään pieniä helikoptereita, mönkijöitä, moottoripyöriä ja toki myös hevosia.

Tällä kerralla olimme sopineet metsästävämme vain sikoja. Tapahtumia riitti joka päivälle ja joka miehelle. Monet hyvät hiivinnät päättyivät, kuten tyypillistä, riistan voittoon – tuulen suunta muuttui, lammen rannalla käyskentelevä karja huomasi hiipijän, ryntäsi juoksuun vieden siat mukanaan, tai jousimies ei vaan onnistunut yrityksessään.

Riistaa näkyvissä

Saapumisiltana, ennen varsinaisen metsästyksen alkamista, kävelimme ison pihan poikki läheiselle lammelle jouset varmuuden vuoksi mukana. Kuinka ollakaan, kiikarin linssiin osui pari sikaa lammen päässä. Ari pääsi hiipimään sikatilanteeseen ja poimi ensimmäisen sian talteen.

Aamupalan jälkeen ajoimme koppimönkkärillä ja Pajerolla jonnekin päin laajoja alueita aikamoista haipakkaa. Mick ohjasteli mönkijää kahden meistä istuessa kyydissä ja kaksi yritti (!) pysyä pölypilven takana näköyhteyden päässä Pajerolla.

Jakauduimme metsästäessä kahteen porukkaan. Mick kulki kahden metsästäjän kanssa ja kaksi muuta lähti seurailemaan jotain joen uomaa auton paikka GPS:ään merkittynä. Sikoja melkein aina jossain vaiheessa löytyi ja jännittäviä hiipimisiä pääsimme tekemään usein, mutta ampumatilanteeseen saakka ei ollut helppoa päästä.

Saalista alkoi pikkuhiljaa kaikille tulla ja innostus kasvoi entisestään. Illalla leirissä pohdittiin varustevalintoja ja mitä voisi seuraavilla kerroilla muuttaa. Yli 30 asteen lämpötilassa alkaa reppu vesisäkkeineen ja varusteineen painaa ja joitain varusteita ei saa helposti esille. Mietittiin mitä varusteista ei välttämättä tarvitse kantaa mukana.

Yksi sun toinen pääsi iltaisin tarjoamaan kaatoryyppyjä ja toisinaan päästiin keittelemään isompien karjujen hampaitakin.

Mitchell river

Siirryimme cowboy-leiristä muutaman tunnin ajomatkan päähän Mitchell-joelle. Mick on pikkuhiljaa rakentanut ulkoilmaleirin kaikkine nykyajan mukavuuksineen joen penkalle, riittävän korkealle krokotiilien ulottuvilta. Asuimme yhden hengen hyttysverkkoteltoissa kauniin hiekkarantaisen Mitchell-joen rannalla.

Uimaan jokeen ei voinut mennä eikä edes kovin lähelle rantaa suolaisen veden krokotiilien vuoksi. Leirissä on kaikki mukavuudet, kuten sähkö, jääkaapit, pakastimet, tiskiallas juoksevine vesineen, suihku ja siistit ulkokäymälät, jopa Starlink-internet.

Iltasin telttaan asettuessa oli mukava katsella suurta tähtitaivasta verkkokaton läpi. Kaikenlaisia sirityksiä, loiskausia joella ja lintujen ääniä kuului läpi yön, mutta ei se nukkumista haitannut rankan metsästyspäivän ja hyvän illallisen sekä lämpimän suihkun jälkeen. Silloin tällöin kyllä yöllä heräsi, kun kenguru pomppi aivan teltan viereen ihmettelemään asumusta ja puun oksille ripustettuja varusteita.

Mitchell-joen seudun maasto on rehevämpää suurempine puineen ja palmuineen kuin enempi Etelä-Afrikan plains-tasankoja muistuttavalla farmin alueella. Paikoin metsä oli niin rehevää, että olisi päästävä alle 10 metrin etäisyydelle sioista nähdäkseen ne. Niinpä joskus kävikin niin, että sika tai useampia ryntäsi päiväuniltaan karkuun vain muutaman metrin päästä eikä mitään ollut tehtävissä.

Aamuisin hajaannuimme passiin juomapaikoille johtavien polkujen varrelle tai vaeltelemaan Mickin osoittamille alueille. Iltapäivisin kuljimme taistelupareittain näköyhteyden päässä toisistamme hiljakseen kävellen ja maastoa tarkkaillen. Tilanteita tarjoutui päivittäin ja kaatojakin onnistuttiin tekemään, joten illalla saattoi porista hammaskattila nuotiolla. Leirin toinen nuotio lämmitti suihkuvesitynnyriä. Suihkukoppi oli hieman rujon näköinen, mutta teknisesti hienosti toteutettu. Viileä vesi tuli letkussa joesta ja kuumavesi lämmitetystä mustasta tynnyristä. Suihkussa oli sekoittaja, joten veden lämmön pystyi säätämään kunkin mielen mukaan.

Illat pimenivät aikaisin, mutta leiri pysyi tunnelmallisesti valaistuna kahden nuotion ja pienten aurinkokennoista virtansa saavien lamppujen ansiosta. Komean, leveän joen rannalla isojen pitkäoksaisten puiden katveessa, eksoottiset luonnonäänet ympärillä, saattoi tuntea olevansa upeassa, erilaisessa luonnossa, kaukana kotoa.

Eräänä iltana kuljimme Jorman kassa mukavan näköisessä palmupuumetsikössä. Komea tummanruskea scrub bull -härkä alkoi seurata meitä ja ilmoitteli itsestään mörähdellen kumealla äänellä. Emme olleet varmoja johtuiko mukana kulkeminen seuran puutteesta vai halusiko härkä häätää meidät reviiriltään.

Varmaan molemmat mietimme Mickin kertomusta asiakkaan haavoittamasta villihärästä, joka vielä kolmen rintaan ammutun luodin jälkeen syöksyi Mickin kimppuun, heitti hänet puuhun, josta putosi niska edeltä alas eikä vähään aikaan tuntenut jalkojaan. Hyökkäys vahingoitti pysyvästi selkärankaa ja pudotus oli lähellä halvaannuttaa miehen.

Hiivimme hiljaa ja hitaasti pehmeällä hiekalla kuivia lehtiä varoen. Sika! - yritin kuiskata Jormalle, kun huomasin ison musta karjun hankaamassa savista kylkeään paksuun palmuun. Onnistumme hiipimään hyvälle hollille ja karju asteli vielä muutaman metrin lähemmäksi. Jousi vireessä seurasin sikaa. Sen tarjotessa vasemman kylkensä lävisti nuoli puhtaasi rintakehän. Lyhyt ryntäys päättyi parinkymmenen metrin päähän. Raahasimme karjun saman palmun juureen, johon se kylkeään rapsutteli. Asettelin jousen palmua vasten, irrotin laukaisulaitteen ranteestani ja kaivoin kameran esille. Mitä ihmettä! Toinen karju oli ilmestynyt vain muutaman metrin päähän samaisen paksun palmun taakse! Höpötin Jormalle - sika, sika, sika - tuossa takana! Jormalla ei ollut jousi lähettyvillä eikä hän uskaltanut liikkua mihinkään, ettei karju huomaisi. Laskin kameran maahan ja yritin kädet vapisten asettaa laukaisulatteen rannelenkin solkea kiinni. Sika seisoi edelleen 4–5 metrin päässä eikä soljen kieli mennyt millään oikeaan reikään. Kun viimein sain jotenkin veltosti rannelenkin kiinni, oli karju jo siirtynyt etäämmälle. Yritin hiipiä perään, mutta loistava tilanne oli menetetty. Mutta metsästys, etenkin jousella, on sellaista, että tällaiset jännittävät epäonnistumiset jäävät ikuisesti mieleen hienoina kokemuksina.

Takaisin Koolatah -leiriin

Metsästys jatkui vielä muutaman päivän tilan ympäristössä. Ei toki kovin lähellä vaan hyvinkin 20–30 minuutin ajomatkan päässä. Monia hyvältä vaikuttavia tilaisuuksia karkasi käsistä, mutta lisää kaatojakin tuli. Kaatuipa jopa iso härkä, mikä ei kuulunut jahtisuunnitelmiin.

Tilan isäntä tuli majapaikkaamme kertoen lähistöllä liikkuvasta aggressiiviseksi tulleesta vaarallisesta härästä, joka pitäisi päästää vaivoistaan. John kysyi voisiko joku meistä lähetä ampumaan sen. Hämis-Jussi käänsi laparuuveja tiukemmalle, kaiveli muutaman sopivan kiinteän kärjen ja kellisti hullun härän.

Metsästystä oli paljon ja se oli ajoittain tosi rankkaa. Sikoja saatiin joka päivä. Oli aika nousta aamulla neljältä ja lähetä pöristelemään Chevy Silveradolla massiivinen peräkärry perässä kohti Cairnsia. Ei mennyt kauan, kun Ari laitteli viestiä, että Mickillä olisi 2027 elokuussa vapaa spotti….

Juha Kylmä, koko sikajengin puolesta

Kirjasin loppukesästä toteutuneen metsästysmatkan aikana talteen muistiinpanoja siitä, millaisia oppeja omaan reppuun kertyi tällä kertaa. Tämänkertaisella listalla on paljon muita kuin suoraan jousella metsästykseen liittyviä tärppejä. Toivottavasti koet näistä olevan hyötyä myös sinulle.

Matkalla ja perillä vieraassa maassa

Matkalla, tapahtui se sitten autolla, junalla tai lentokoneella on nykyisellään yleensä tarve ladata erilaisia laitteita. Siksipä mukaan kannattaa pakata omien laitteiden latureiden ja johtojen lisäksi auton tupakansytyttimeen liitettävä laturi ja kohdemaan virtapistokkeen adapteri. Universaalit, kaikkien mahdollisten maiden pistokkeet sisältävät adapterit saattavat olla isokokoisia mötköjä, joiden käyttö saattaa koon tai painon vuoksi olla hankalaa. Kannattaa siksi tutkia löytyisikö kaupasta vaihtoehtoisesti kompakti, vain kyseiseen maahan sopiva virtapistokkeen adapteri. Voi myös harkita varavirtalähteen mukaan ottamista, huomioiden kuitenkin lentoyhtiöiden rajoituksen niiden suhteen.

Jos matkustat lentokoneessa pitempää matkaa, niin suosittelen ehdottomasti hyvän niskatuen hankkimista, vastamelukuulokkeita sekä sellaista adapteria, joilla saat lentokoneessa katsottavien leffojen äänet kuulokkeisiin.

Kotimaisten operaattorien datayhteyksien hinnoittelu EU:n ulkopuolella on nykyään varsin korkea, joten matkalle lähtiessä on hyvä miettiä ottaako kohdemaasta tilapäisen liittymän vai yrittääkö tukeutua vain julkisiin wifi-yhteyksiin, lentokentillä tai muualla. Suurin osa tuoreista puhelimista tukee eSIM-ominaisuutta, jolloin tilapäisen liittymän käyttöön hankkiminen ei vaadi nykyisen SIM-kortin vaihtamisen kanssa askartelua, vaan se asentuu puhelimeen helposti.

Kartat ja GPS

Tällä reissulla käyttökelpoisimmaksi maastokartaksi osoittautui Google (tai Apple) Map appsin kyky tallentaa ladattua ilmakuva-aineistoa sekä paikkapisteitä puhelimen muistiin. Alue, jolla tällä reissulla liikuimme oli valtava, kaikkiaan yli 200.000 hehtaarin kokoinen. Selasimme sen vuoksi oppaan kanssa aina ennen maastoon lähtöä läpi puhelimella karttaohjelmaa niiltä alueilta, jotka olivat kyseisenä päivänä tärkeitä: mihin meidät jätetään, mitä reittiä meidän tulisi suurin piirtein kulkea ja mihin noutopisteeseen tähtäämme. Puhelin tallentaa karttaohjelmaa selattaessa välimuistiinsa jonkinlaisen määrän karttaruutuja. Sen jälkeen puhelinta käytettäessä se pystyy GPS-vastaanottimensa avulla näyttämään tämänhetkistä sijaintia ilmakuvakarttojen päällä, vaikka puhelin ei ole yhteydessä internetiin. Kätevää.

Tällainen järjestely toki vaatii kahta asiaa. Ensinnä sitä, että ilmakuvat saadaan ladattua leirissä joka päivä puhelimeen sekä sitä, että puhelinten akut on mahdollista ladata täyteen joka välissä. Reissullamme internet oli leirissä saatavissa Skylink-yhteyden kautta ja sähköä tarjosi aggregaatti. Ilman näitä olisi pitänyt turvautua muihin konsteihin.

Perinteiseen GPS-laitteeseen voi saada myös ladattua karttoja. Jos saat sellaiset käyttöösi, on omatoimimatkalla hyvä käytäntö suunnitella etukäteen joitakin mahdollisia reittejä sekä tallentaa paikkapisteitä valmiiksi laitteeseen. Monet GPS-laitteet toimivat AA-paristoilla, joten niiden virransaanti on helppo turvata ostamalla mukaan riittävä määrä varaparistoja. Tällä reissulla käytin GPS-laitetta merkkaamaan talteen aina vain sen pisteen, johon jätimme auton tai mönkijän - ja sen jälkeen suljin laitteen. Jos puhelin syystä tai toisesta simahtaisi, niin pääsisin lähtöpisteeseen "gepsin" avulla. Tietenkin perinteinen kartta ja kompassi ovat hyvä vara, mutta tulostettuja karttoja ei välttämättä ole aina saatavilla.

PMR-radiot

On oikein käyttökelpoinen idea ottaa mukaan lyhyen kantaman PMR-radiopuhelimia. Mutkaisia jokipohjia seuratessa tai maaston polveillessa käy helposti niin, että toinen ajautuu etäälle, jää jälkeen tai etenee sovitulla reitillä nopeammin kuin itse. Tai sitten kaveri hoksaa riistaa, jonka suuntaan lähtee hiipimään. Noissa tilanteissa olisi huutamisen sijaa kätevää saada radioyhteys toiseen, vaikka vain lyhyen päivityksen verran.

Teorian muuttaminen onnistuneesti käytäntöön vaatii kuitenkin valmisteluja. Puhelimet pitää hankkia tai lainata, niiden sekä lisälaitteiden toimivuus ja akkujen kunto testata sekä päättää miten ja missä radiota kuljettaa. Lisäksi pitää sopia miten radioita pidetään päällä ja millaisella tavalla tai missä tilanteissa otetaan yhteyttä. Ilman kunnon valmisteluja saattaa toinen huudella turhaan radioonsa tai akku loppua ennen aikojaan. Tai ikävässä tapauksessa toisen yhteydenotto voi melullaan häiritä paraikaa muotoutuvaa riistatilannetta.

Sopiva varamenetelmä yhteydenpitoon voisi olla sovittu tapa käyttää pilliä. Huuto kun ei maastossa tunnetusti pitkälle kanna. Samoin elein ja käsimerkein viestittely on hyvä sopia etukäteen - enkä tarkoita vain sitä kansainvälisesti tunnetuinta elettä.

Aivan välttämätöntä on joka ikinen kerta maastoon lähdettäessä sopia seuraava kohtaamispaikka ja -aika metsästyskaverin ja mahdollisen oppaan kanssa. Mikäli kaveri häipyy näkymättömiin, radio ei toimi ja pilliin viheltäminen ei tuota tulosta, niin molemmat jatkavat matkaa sovittuun kohteeseen ja tapaavat siellä.

Säätöjen tarkistus

Lentomatka, mönkijän lava sekä leiriolosuhteet pistävät jousivarusteet koetukselle. Päivittäin ne altistuvat tärinälle, kolahduksille, sateelle tai auringolle, lämpötilan vaihteluille ja pölylle ja muulle lialle. Jousen epäkeskopyöriä, jänteitä ja kaapeleita suojaava pussi on reissussa aivan pakollinen, mutta huono ajatus ei ole myöskään kevyt, pehmustettu suojapussi, johon koko jousen voi siirtymien ajaksi sujauttaa. Suojat voivat estää jousen rikkoontumisen ja reissun muuttumisen metsästyksen sijaan retkeilyksi.

Tälläkin retkellä kävi selväksi, että jousen säädöt on syytä testata joka ikinen päivä. Moninaiset syyt saattavat saada säädöt siirtymään paikaltaan. Mikäli leirissä ei jostakin syystä ole sopivaa taustapakkaa, niin pävittäinen testiammunta tulee suorittaa vaikkapa hienosta hiekasta muodostuneeseen penkkaan tai muurahais-tai termiittikekoon. Useampi meistä joutui korjaamaan jousensa säätöjä aika ajoin, jolloin päivittäinen tsekkaus todellakin koettiin hyödylliseksi.

Varusteet kannossa ja leirissä

Lämpimissä olosuhteissa spot & stalk -jahdissa ajattelen välttämättömiksi tarvikkeiksi (jousen ja nuolien lisäksi) kiikarit, etäisyysmittarin, talkkipullon, kännykän (karttojen takia), radiopuhelimen, GPS:n sekä riittävän määrän juomista. Itse pidän mukana myös kuusiokoloavainsarjaa, jännevahaa, tulitikkuja, varaparistoja, kumihanskoja, pientä EA-pakettia, pientä määrää ilmastointiteippiä, kosteuspyyhkeitä, tasku-/otsalampun, pillin, reilun pätkä paracordia, puukon, terottimen, retkisahan, kameran ja pienen jalustan sekä jotain pientä evästä. Repussani oli kahden litran juomarakko, jossa pidin pelkkää vettä. Matkassani mukana oli ensimmäistä kertaa myös GoPro otsapannalla livekuvaamista varten.

Miten näitä päivittäisiä varusteita kantaa mukanaan onkin perin henkilökohtainen asia. Totesin viimein tällä reissulla, että pitkään käyttämäni tapa vaatii jatkossa tuunausta. Ikiaikainen, runsaasti taskuja sisältävä (ja siksi etupainoinen) varusteliivi, jonka päälle heitin pienen repun selkään ja kiikarikotelon rinnalle tuntui paitsi liian hitaalta pukea päälle, mutta myös todella hiostavalta. Pohdinkin siksi voisiko seuraava iteraatio rakentua vaikkapa jonkin kevyen plate carrierin tai vastaavan ympärille. Aika näyttää.

Vaikka majoitusvälineet tulivat reissullamme oppaan toimesta, leiriin on hyvä edellämainittujen lisäksi varata narua ja koukkuja tai pieneen pakkaantuvia henkareita vaatteiden tuulettamista ja kuivattamista varten sekä vesi- ja pölytiiviit säilytyspussit mm. sähkölaitteille ja pesuvälineille. Ja aurinkovoidetta, jos kohde on lämmintä sorttia.

Mielen lisävarusteet

Fyysisten välineiden lisäksi etenkin porukalla tehtävään reissuun on syytä pakata joitakin henkisiä varusteita.

Kehitettävä taito on hallita pettymyksen tunteita. Jos nimittäin et itse hätäilyllä tai muuten taitamattomuuttasi ryssi riistatilannetta, niin sen tekee takuulla maaston haastavuus, tuulen pyörähtäminen tai vaikkapa lihakarjan saapuminen samoille haminoille. Kannattaa mieltää, että jokaisesta tilanteesta voi ehkä oppia jotain uutta ja ravistaa pettymys nopeasti pois.

Useita päiviä väsyttävissä ja stressaavissa olosuhteissa sekä etenkin uudessa ryhmässä ajan viettäminen kysyy joustavuutta, kärsivällisyyttä ja joskus jopa vain kykyä sulkea silmänsä ja korvansa tilanteissa, joissa jollakin ei ole aivan paras hetkensä. Vaikka jousella metsästys on useimmiten yksilölaji, porukassa matkaaminen on mitä suurimmassa määrin ryhmätyötä. Kun siihen suhtautuu oikein, jää retkestä hyviä paljon muistoja.

Teksti ja kuvat: Ari Kontiainen

Valitse paikka

Mock scrapen paikan tulee olla sellainen, jossa peurat liikkuvat aktiivisesti. Esimerkiksi paljon käytettyjen polkujen risteys, ruokailupellon nurkka tai jokin maastonkohta lähellä päivämakuupaikkaa. Ehdottomasti hyödyksi on myös se, että lähellä tätä paikkaa on puita.

Paikan valmistelu

Aluksi raavitaan valitusta kohtaa polulta maata kepillä, ikään kuin peura olisi raapinut sitä. Raavittu ala voi olla noin metrin halkaisijaltaan. Seuraavaksi kiinnitetään puolitoista metriä pitkä keppi tai oksa raavitun maan yläpuolelle. Helpoiten tämä onnistuu narulla puusta puuhun, oksa keskelle narua roikkumaan.

Kepin alapään tulee olla sellaisella korkeudella, että peuranvasakin ylettyy nuuhkaisemaan sitä. Kiinnittäessä vältetään koskemasta kepin alaosaan käsillä. Suora tai vähän venkura keppi toimii paremmin kuin oksa.

Nyt alkaakin olla melkein valmista, mutta ei ihan. Lopuksi virtsataan raavittuun maankohtaan ihmisuroksen virtsa (ilmeisesti ihmisnaaraan virtsa käy myös). Kun mock scrapea käy katsomassa, se on helppo päivittää taas lorottamalla raavittuun maahan. Keppiin itsessään ei tarvita mitään hajusteita.

Miksi se toimii?

Mock scrape toimii, koska peurat raapivat maata luonnostaan viestittäen toisilleen ja merkatakseen aluettaan. Peura on hyvin utelias eläin ja tutulle polulle ilmestynyt raavittu kohta ja tuulessa heiluva keppi kiinnittävät sen huomion. Tämän ei tarvitse tapahtua kiima-aikana, vaan houkutin toimii koska vain. Oikeastaan juju on siinä, että kun ensimmäinen peura haistaa keppiä, niin se jättää oman hajunsa siihen ja seuraava haistaa taas sitä - ja jatkumo on valmis.

Käytännössä polulla kulkevista peuroista aina joku haistaa keppiä. Nuoret pukit pyörittävät sitä kuonollaan ja sarvillaan. Välillä niin innokkaasti, että seisovat takajaloillaan. Kiima-aikana isommat pukit voivat pöllyttää keppiä hyvinkin raivoisasti.

Metsästys

Metsästystä ajatellen mock scrape kannattaa sijoittaa niin, että siihen on hyvä ampua. Huomioi tuulen suunta ja puut, jotka saattavat olla tiellä. Lisäksi pitää huomioida keppiä pitelevä naru, jos se kulkee puusta puuhun. Usein keppiä haisteleva peura on niin touhuun keskittynyt, että jousen saa siinä hetkessä hyvin vireeseen ja voi keskittyä hyvään riistalaukaukseen.

Jos käytössä on riistakamera, se taltioi paikalta taatusti hienoja kuvia tai videonpätkiä.

Teksti: Marko Peltoniemi
Kuvat: Marko Peltoniemi ja Ari Kontiainen

Mika Seppänen/ Oulu

Havaintoja

Täydennämme kaverini Jukan kanssa huhtikuussa viljaa ruokintapönttöihin, tarjoten riistalle vielä tukiruokaa talvikauden jälkeiseen aikaan. Tällöin riista ja etenkin synnyttämiseen valmistautuvat naaraat saavat tutusta paikasta ruokaa sekä suolaa vihreämpää kasvukautta ja luonnon ruokaa odotellessa.

Ylläpidämme Jukan muutamaa ruokintapaikkaa Iitissä Päijät-Hämeen itäisimmässä kunnassa. Samalla olemme jo vuosia seurailleet siinä ohessa sorkkaeläimien liikkeitä ja kannankehitystä metsästysalueellamme. Alueemme on valkohäntäpeuran ja villisian osalta harvankannan aluetta, jossa molempia riistaeläimiä on mahdollista metsästää vuosittain. Peurakanta on viimeiset parikymmentä vuotta pysynyt omien havaintojeni mukaan melko stabiilina, mutta kauris- ja villisikakannat ovat kasvaneet hienokseltaan viimeisen kymmenen vuoden ajalla varsinkin villisian levittäytyessä hitaasti kohti länttä.

Villisian jo muutenkin haastavan pyydettävyyden vuoksi tällä harvankannan alueella sen vaikea pyytäminen korostuu entisestään ja villisikasaaliin saaminen onkin erittäin onnistunut saavutus, joka on monesti kovan työn ja aina rahtusen myös hyvän tuurin ansiota. Oli kyseessä sitten mikä metsästysmuoto tahansa.

Alkukesästä alueellemme ilmaantui useampia villisikoja. Karjuja yksittäin ja pieniä porukoita mahdollisesti ylivuotiaista koostuvia yksilöitä, jotka etsivät itselleen uusia reviirejä. Monesti villisiat ovat vain ohikulkumatkalla ja jättävät itsestään kertaluontoisen havainnon, mutta välillä jotkut jäävät myös alueelle pidemmäksi aikaa eli ovat hyväksyneet sen elinpiirikseen. Viime vuosina lähialueilla on ollut myös porsasporukoita, jotka liikkuvat hyvinkin suppealla alueella kesäkaudella.

Kaksi karjua

Tämän kesän yksilöistä pari karjua jäi alueellemme pidemmäksi aikaa. Teimme Jukan kanssa niistä pitkin kesää erilaisia havaintoja harvakseltaan jälki-, näkö- ja riistakamerahavaintojen muodossa. Aloimmekin suunnitella kesäkytiksien toteutusta ruokintapaikoillamme ständeiltä. Jukka kyttäili haulikon kanssa täyteisellä, kun käsivammasta johtuen jousimetsästys oli hänellä tauolla. Itse olin päättänyt kytätä tänä kesänä erityisesti jousella, haaveena edelleen jousisika. Vuonna 2021 se oli kertaalleen itsellä jo lähellä ollutkin, mutta silloin iso karju pelästyi jousikameran valoa viime hetkillä 10 metrin päästä. Kyseisen karjun onnistuin sinä kesänä kaatamaan myöhemmin haulikon täyteisellä ständiltä lähihollista, mutta se on eri tarina.

Huomattuamme villisikojen satunnaisen käynnin alkukesällä, päätimme jatkaa viljan ja muun tarjoiltavan pitämistä parilla ruokintapaikalla, joissa tarkoituksemme oli harrastaa kyttäysmetsästystä. Kokemuksen pohjalta ja lähialueiden ruokintapaikkoja tietäen, kyttäysmetsästystä ei ainakaan helpota se asia, jos aktiivisia ruokapaikkoja on useita ja lähellä toisiaan alueella. Monesti se tavoiteltu ja harvalukuinen saalis onkin juuri siinä vieressä olevassa paikassa täyttämässä mahaansa kuin missä itse istut. Se mikä on sopiva tai oikea määrä ruokintoja ja miten lähellä toisiaan on mahdotonta sanoa. Se riippuu niin paljon alueesta, riistakannasta sekä miltä kantilta asiaa miettii, riistanhoidon vai pelkästään metsästyksen – vaiko molempien.

Asiaa voi kuitenkin pohtia siltä kantilta, että onko todennäköisempää saada riistatilanne kyttäämällä aikaan, jos esimerkiksi 1000-2000 ha kokoisella alueella on 2-5 vai 10-20 ruokintapaikkaa? Mikäli alueen riistakanta saa riittävän tarjoilun vähemmillä ruokintapaikoilla mahdollistaa se myös metsästyksessä riistatilanteen saamisen todennäköisyyttäkin hieman enemmän.

Aloitimme kyttäykset kesäkuussa ja istuntotunteja kertyi kummallekin kotiväeltä kysyttäessä vähintään mielenvikainen määrä. Kuulohavaintoja saatiin useampaan kertaan ja Jukka kertaalleen yhden karjun näkikin ständiltä mutta sitä kunnollista hollia ei meinannut siunaantua. Omiin kokemuksiin pohjautuen villisika on paljon varovaisempi tulemaan ruokinnalle kuin esimerkiksi peura. Sian lähestymisen ruokinnalle kuulee jo kaukaa viimeistään siinä vaiheessa kun se nuuhkii ilmaa kärsän kautta. Tästä nuuskuttelusta kuuluu kunnon kohina! Metsästäjän hajujen pidättäminen onkin korostetusti vaikein asia villisikaa kytätessä lähihollille. Itse en pidä kyttäämiseen tarkoitettuja vaatteita ollenkaan talon vaatekomerossa, vaan täysin erillään omassa suljetussa pussissa tai laatikossa luonnontuotteiden ja hajujen kanssa.

Heinäkuun kahdestoista

Sovimme päivällä Jukan kanssa, että aloitetaan illan kytistouhut klo 19 kunnon iltapalalla ja suunnittelutuokiolla grillin ääressä hänen luonaan. Meillä oli tieto, että parissa paikassa oli edellispäivien havaintojen puolesta eri siat käyneet ruokailemassa ja molemmat pääsisivät istumaan kuumille paikoille kesäyötä viettämään taas. Grillin ääressä pohdimme vaan kumpi menee kumpaan paikkaan. Ständille oli kerettävä kuitenkin viimeistään 21 mennessä, ettei käy samoin kuin itselle muutama päivä aiemmin, kun ständille mennessä sika olikin jo paikalla ja homma tyrehtyi heti alkuunsa...

Gentlemanina annoin Jukan päättää kumman paikan valitsee ja menen siihen kumpi jää. Parin makkaran ja kahvipullan jälkeen Jukka valitsi paikakseen sen, jossa saattoi muodostua todennäköisesti hieman pidempi ampumamatka max 40 metriä ja peitteisempi maasto mikä sopi haulikon kanssa kyttäämiseen paremmin kuin jouselle.

Itselleni jäi sitten hieman avarampi kytispaikka jousen kanssa, jossa ampumamatka saattoi muodostua hyvinkin lähelle, riippuen kyttääjän hermoista... Sovittiin, että mikäli toinen pääsisi ampumaan niin toinen voi jatkaa rauhassa omaa kytistään ja ampuja voi soitella ennakkoon tiedotettua koiramiestä tarvittaessa jäljestämään.

Saavuimme hipihiljaa paikoille ja kiipesimme molemmat omille ständeillemme klo 21. Aikaisimmillaan eräs karju oli esiintynyt puoli kymmenen aikoihin ruokinnalla, muutoin liikkumien ajoittui pääosin alkuyön tai aamuyön tunneille. Kytiksestä saattoi siis tulla hyvin lyhyt tai pitkä istunto ampumatilanteen tullessa. Normaalitilanne oli tyhjää istumista koko yön luontoäänistä nauttien, mutta on se vain yritettävä, että voisi joskus onnistuakin!

Asettelin repun ständille viereeni totuttuun tapaan valmiiksi, jotta sain sieltä hiljaa tarvikkeita, juomista ja välipalaa otettua ilman vetoketjun tai taskujen aukomista. Laitoin Eastonin 340 Aftermath-nuolen 100-grainisella kiinteäteräisellä QAD Exoduksella varustettuna Bear Kuma 30 -jouseni jänteelle ja jousi vasemmalle puolelle ständin koukkuun leijumaan vasemman käden ulottuville. Vielä ständin vakiopehmusteet asetellen persauksen alle ja jälleen olen valmis yhteen pitkään kokoyön istuntoon.

Rasahduksia ja lähestymistä

Paikkani on pellon ja metsän rajassa. Ständiltä metsän puolella olevalle ruokintapaikalle on matkaa noin 12 metriä. Katselen siinä vipeltäviä kahta hiirtä ja niiden vieressä pomppivia mustarastaita. Tuloääneni ovat vaienneet ja tilalla normaalia luonnon ääniä. Olen istunut noin puolisen tuntia, kun kuulen takaoikealta oksan rasahduksen vaimeana, mutta selvänä. Jukan kanssa aiemmin puhuin, mikäli tähän paikkaan tänään sika tulisi niin se saapuisi 99% varmuudella juuri tuolta suunnasta tuulensuunta huomioiden.

Kuuluu uusia rasahduksia selvästi ja sitten taas hiljenee. Arvioin matkaksi alle 200 metriä. Alan maltillisesti jo elättelemään toiveita, tulisiko tänään jo viimein näytille sika eikä peura. Ja taas kuuluu rasahduksia selvästi lähempänä. Kohta kuuluu aivan kuin olisi tonkastu kärsällä jotain juurakkoa ja heti perään selvä rouskutus. Mietin ettei tämä voi olla kuin nyt se sika. Hetken päästä näen tiheän kasvuston seassa liikettä paljaalla silmällä ja huomaan häivähdyksen korkeasta eläimestä.

Alkuinnostukseni katoaa samantien kun mietin, että onko se peura kuitenkin. Eläin jää seisomaan paikalleen tiheikköön noin 60 metrin päähän oikealle puolelleni. Kaivan lämpökameran taskustani varmistaakseni mikä eläin siellä oikein on. Heti en näe kuin pelkkää suttua, mutta samassa eläin ottaa pari askelta eteenpäin ja Pulsarin linssit näyttävät täydellisen sian hahmon silmääni. SIKA!

Muistan laittaa nauhoituksen kamerasta päälle, jotta saisin myös lämpökameran kuvaa talteen. Sillä ja paljaalla silmällä seuraan kuinka sika erittäin tarkasti tutkailee alueen turvallisuutta. Näen ja kuulen kuinka se nuuhkii ilmaa kohisten. Minusta sian suuntaan käy kokoajan pieni tuulenvire, kuten Jukalle tulosuuntaa veikkailinkin. Nyt jännitän että omat hajustekikkani ja ständin korkeus riittävät pitämään hajuni kärsän tavoittamattomissa. Hetken haisteltuaan, sika lähtee minusta pois päin ja kokonaan häviten näkyvistä. Askeleet loittonee ja lopulta en kuule mitään.

Laitan Jukalle viestiä, että näin sian ja se poistui paikalta, toivottavasti ei saanut minusta hajuja. Viisitoista minuuttia oli täysin hiljaista ja ehdin jo ajatella että tämä ilta oli tässä, kunnes pienen rapseen kera sika ilmestyy etuoikealta taas osittain näkyviin haistelemaan vajaan sadan metrin päähän ja sama toistuu. Kolmannen kerran se tulee täysin näkyviin suoraan edestä haistellen ilmaa ja tutkaillen minun suuntaan, jonka jälkeen häviää taas näkyvistä.

Nyt kuulen kuinka se kiertää etuvasempaan ja tiedän aikaisemmista havainnoista, että tuolta se tulee todennäköisesti nyt tänne, mutta tuleeko hollille asti? Sika lähtee lähestymään noin sadasta metristä ja kuulen kuinka se kokoajan kävelee muutaman askeleen ja pysähtyy ja taas kävelee. Ständin edessä on tuuhea kuusi, jonka oksien läpi näen taas sian tulossa suoraan minun suuntaan.

Tässä vaiheessa laitan jousesta Tactacamin kuvaamaan. Odotan että sika saapuu kuusen takana loppumatkan, mutta eipä tulekaan vaan lähtee kääntämään noin 40 metrin päästä minusta katsottuna oikealle täysin aukealle paikalle edelleen koko ajan pysähdellen ja haistellen.

Kuvaan koko ajan jousta rauhassa kääntäen ja mietin missä vaiheessa uskallan vetää jousen vireeseen, jos se tuleekin tuolta täysin aukean kautta. Sika tulee aukealle seisomaan noin 35 metrin tasalle kyljittäin ja muistan kun sanon itselleni, nyt sinulla on se paikka jo kokeilla jousella villisikaa. Maltan kuitenkin mieleni ja toivoisin vielä edes viisi metriä pois matkasta. Nyt se liikahtaa hieman rivakammin vielä enemmän oikealle ja sieltä nopeasti tulemaan suoraan kohti pysähtyen 20 metrin päähän kyljittäin ja itsellä ei ole vieläkään jousi vireessä.

Jousi vireeseen - ja hyvä osuma!

Kuvaan vain sikaa paikallaan jähmettyneenä ja viimeistään tässä kohtaa huomaan kuinka sydän meinaa hakata itsensä ulos rinnastani. Sika kääntää päätään ja tuijottaa suoraan kohti, toivon että se ei nyt saisi vaan hajuja minusta tai kuulisi sykettäni. Sekunnit ovat pitkiä kun mietin, että mitenhän tässä oikein käy.

Sika lähtee kävelemään vielä edelleen kohti ja kääntyy edessäni tuuhean kuusen taakse kohti ruokintapaikkaa, matkaa vain 8 metriä! Nyt on tilaisuuteni koittanut vetää jousi vireeseen näkösuojan turvin. Odotan vielä varmistukseksi sian ottaessa kuusen takana kävelyaskeleita ja sitten tempaisen jousen vireeseen. Whiskerin nuolihyllyn karva ei pitänyt onneksi mitään ääntä kun olin voidellut nuolet riittävästi silikonilla.

Jään odottamaan jousi vireessä kytäten kuusen toista puolta, että sika ilmestyisi näkyviin. Ensin ilmestyy kärsä ja taas pysähdytään. Hetken kuluttua tulee pää ja kaula näkyviin. Enää askel tai kaksi riittää, niin ei ole kuusen oksia edessä.

Viimein sika ottaa askeleen ja koko kylki tulee näkyviin. Olin niin keskittynyt ja tähtäimen liike rauhallinen, että pystyin hyvin rauhallisesti viemään ylimmäisen pinnin sian lapaan ja pitämään siinä sekunnin ennenkuin koukistin etusormeani liipaisimeen. 61-paunainen Bear lähetti nuolen matkaan kohti 13 metrin päässä olevaa kylkeä ja lyhyestä matkasta huolimatta kerkeän näkemään kuinka vihreä valonokki pyyhältää tismalleen siihen missä tähtäinpinni oli. Osumasta kuuluu selkeä mäsähdys, sika hieman niiaa osumasta ja spurttaa voimakkaasti tulosuuntaansa häviten vauhdilla tuuhean kuusen takana näkyvistä.

Kuuntelen pakolaukkaa ja risujen katkeamisia rauhassa. Huomaan kuinka adrenaliini puskee nyt läpi miehestä ja jousi tärisee kameraa myöten käsissä. En kuule enää ryskettä metsästä ja olen aika varma, että sika kaatui suoraan eteeni 100-200 metrin päähän. Laitan jousen telineeseen ja otan hetken omaa aikaani tasailessani pulssiani miettien onko tämä totta.

Jälkityöt

Laskeudun jonkun ajan kuluttua ständiltä ja menen katsomaan osumapaikkaa. Löydän nuolen joka on hyvässä kirkkaassa veressä läpikotaisin. Varmistun tästä edelleen, että osuma oli hyvä. Valonokki loistaa 40 metrin päässä pakosuunnassa, joka oli tippunut sian kyljestä kesken juoksun. Jätän sen sinne palamaan, soitan koiramiehelle, kaverilleni Henrille ja ilmoitan Jukalle tapahtuneesta. Jukka viestittää onnittelut ja jatkaa vielä kytistelyä. Kello on nyt 22:40 ja täysin valoisaa.

Henrin kanssa sovittiin, että koitan ensin itse katsoa lämpökameralla sikaa, mutta maaston peitteisyydestä johtuen en sitä löytänyt. Henri saapuu koiran kanssa paikalle reilu tunti ampumisesta ja liinaamme norjanharmaa Leevin kuonoon luottaen ampumapaikalta suoraviivaisesti reilun sata metriä tiheään puskaan, josta löydämme reilun kokoisen karjun kaatuneena.

Henri onnittelee jousikaadosta ja itse kiitän jäljestämisavusta. Jäljityspartion kanssa jäljitellessä kesäyön pimeys oli jo saapunut puolenyön aikoihin ja tällöin pakojäljellä oleva veri näkyi lampun valossa erittäin paljon selkeämmin maastosta kuin ammuntahetken kirkkaan kelin aikana. Verta oli tasaisesti koko pakomatkalla, kuitenkin hieman enemmän keskivaiheilta kaadolle asti.

Viestitän Jukalle, että nurin on ja vedämme Henrin kanssa sian pilkkiahkion avulla tien varteen, joka oli tällä kertaa saaliin kokoon nähden kirjaimellisesti laitoja myöden täynnä. Jukka ei malta istua kauaa enää omassa passissaan, vaan saapuu puoli yhden aikoihin kaadolle tarkastelemaan jousikarjua. Otan konjakkipullon ja annan metsäntapiolle sekä meille kaatoryypyt ainutlaatuisesta hetkestä.

Kolmistaan tapahtumaa kerratessa kesäyön hiljaisuudessa, puhelimeni piippaa ja avaan riistakamerasähköpostin nähdäkseni, että toinen karju on nyt siellä mistä Jukka tuli juuri puoli tuntia sitten pois. Jukka ei ollut uskoa silmiään kuvaa katsoessaan ja ottaa pari ryyppyä lisää konjakkipullosta.

Päätimme viedä sian nylkyliiterille käsiteltäväksi ja laittaa kylmiöön odottamaan parin päivän päästä tehtävää jatkokäsittelyä. Nuoli oli mennyt lavan takaa sisään ja tullut ulos toiselta puolelta kainalosta lävistäen molemmin puolin kylkiluut. Kyseessä siis haluttu tuplakeuhko-osuma, josta pakomatka muodostui maltilliseksi, noin 100 metrin pituiseksi. Kärkenä toiminut QAD Exodus Swept Blade ei kärsinyt osumasta lainkaan.

Punnitsimme karjun ja elopainoksi tuli 110kg. Kyseessä oli toiseksi isoin omalle kohdalle siunaantuneista saaliiksi saaduista villisioista. Otimme näytepalat trikiini- ja ASF-virustutkimuksia varten totuttuun tapaan näytepusseihin ja toimitin ne seuraavana arkipäivänä postilla kohti ruokavirastoa.

Pari päivää myöhemmin paloittelimme Jukan kanssa sian jakaen sen puoliksi kummallekin. Henrille varattiin paistipalaa jäljitysavusta ja maanomistajalle veimme ulkofilettä sekä paistia tutkimustulosten saapumisten jälkeen. Maanomistajia pitää aina muistaa mikäli vain mahdollista! Tämäkin sika oli aikaisempien tapaan puhdas yksilö ja siitä päästään tekemään maittavaa ruokaa fileiden, paistien ja jauhelihan muodossa.

Trofeena mietin alustavasti pään täyttämistä, mutta päädyin tilan ja rahatilanteen säästämiseksi tekemään itse hammastrofeen muistoksi seinälle itsetehtyjen jousikauriin ja peuran sarvitrofeiden viereen. Onpahan kaikissa sitten samankaltaista omaa kädenjälkeä mitä ihailla.

Tämä oli ainutlaatuinen metsästyskokemus, joka jäi myös videolle. Video tapahtumasta tulee julkaisuun myös SK Hunting kanavalle YouTubeen.

Teksti ja kuvat: Sami Karhu

• Liukastuminen astuessa tikkailta lavalle tai päinvastoin
• Horjahdus lavalla seistessä
• Kylmässä kangistuneena tai pimeässä toimiminen
• Passilavan pettäminen
• Tuen ottaminen liian hentoisesta oksasta

Ilman turvavälineitä passilavalle kiivetessämme tai siellä ollessamme vakuuttelemme itsellemme, ettemme voi pudota. Tai jos horjahdamme, niin ehdimme ottaa jostakin kiinni. Todellisuudessa ainoa asia mitä ehdimme on ajatella, että kohta sattuu. Ja vain tuurilla ei käy todella huonosti.

Lineman's belt eli turvaköysi

Tätä puun ympäri kulkevaa köyttä kutsutaan arboristipiireissä myös asemointiköydeksi tai stropiksi. Sitä tulee käyttää aina kun kiinnitetään tikapuita tai askelmia puun kylkeen tai kun kiinnitetään passilavaa paikalleen. Kun voidaan nojata köyteen ja käyttää molempia käsiä, kiipeäminen tai muu toimiminen on koko ajan turvallista ja putoaminen on mahdotonta.

Tarkoitukseen kelpaa hyvin 8-11 mm laskeutumisköysi ja kolme metriä on sopiva mitta. Köyden päähän kiinnitän kiipeilyyn tarkoitettavan sulkurenkaan ja toiseen päähän teen ison solmun stoppariksi. Keskelle köyttä kiinnitän Prusik-solmulla sulkurenkaan, joka mahdollistaa köyden pituuden muuttamisen yhdellä kädellä hyvinkin nopeasti.

Prusik-solmua varten riittää 50-60 cm pätkä 6 mm kiipeilyköyttä. Huomaa, että tämän köyden tulee olla ohuempaa kuin itse nousuköysi, jolloin se puree paremmin köyteen kiinni.

Pidän lisäksi varalla toista samanlaista köyttä, jos pitää ohittaa oksa, jota ei katkaista. Varaköysi viedään silloin oksan yli ja vasta sitten toinen köysi voidaan irrottaa. Koskaan ei siis olla ilman köyden antamaa turvaa.

Nousuköysi

Tämä on kiinteän passipaikan tärkein turvavaruste. Paksuudeltaan 10-12 mm laskeutumisköysi käy tähän mainiosti. Kun passilava on saatu kiinnitettyä paikalleen, sidotaan tämä maahan asti ulottuva nousuköysi kiinni puuhun, vähän päätä korkeammalle.

Köyden alapää kannattaa kiinnittää pingoitettuna alas tikkaisiin tai puun runkoon, jolloin solmun tai laitteen kuljettaminen köydessä nousun tai laskeutumisen aikana on helpompaa.

Noustessa ja laskeuduttaessa kiinnitetään turvavaljaan niskassa oleva liina köyteen joko Prusik-solmulla tai kiipeilyyn tarkoitetulla putoamissuojaimella. Esimerkiksi Petzl Tibloc käy tähän tarkoitukseen hienosti. Tällöin putoaminen alas asti on mahdotonta ja kulkeminen tikapuilla onnistuu sekä ylös että alas.

Turvallisia nousuja ja laskuja - ja hyviä passituksia!

Teksti ja kuvat: Marko Peltoniemi

Millä vaimennetaan?

Vaimennusmateriaaleja on monenlaisia ja niiden valinta riippuu vaimennettavasta kohteesta. Kaupalliset tuotteet valmistetaan usein erilaisista kumiseoksista. Tee-se-itse-henkilö taas voi operoida helpoimmin kangas- tai huopateipeillä, joita saa useista kotimaisista ja ulkomaisista liikkeistä.

Jousen runko ja lavat

Useimmissa taljajousissa on valmiiksi asennettuna erilaisia vaimennuskumista valmistettuja vaimenninpalasia, jotka poistavat laukaistessa syntyvästä värähtelystä aiheutuvia ääniä. Vaimentimia saattaa olla kiinni jousen rungossa, lavoissa, vakaimessa, kaapelinohjaimessa, jänteenpysäyttimessä sekä jänteellä ja kaapeleissa. Jos jousesi olemassaolevista vaimentimista huolimatta tuntuu pitävän laukaistessa isosti ääntä, niin voit etsiä toisen merkkisistä tuotteista apua.

Perinteisiä jousia voi hiljentää vaihtamalla mahdollisen muovisen nuolihyllyn tilalle luonnonkarva- tai huopaversioon. Jänteelle kiinnittää esimerkiksi kuminauhoista, villalangoista tai luonnonkarvoituksesta tehdyn vaimentimen. Take-down-jousiin voi tarvittaessa laittaa ohuen huopapalasen lavan ja rungon väliin. Ja löytyy kaupoista näemmä myös lähelle lapojen päätä liimattavia huopakangasteipin palasia tai nykyaikaisia "kumitattejakin".

Varmuudeksi on hyvä myös tarkistaa aika ajoin jousessa olevien ruuvien kireys. Sellaisten löystymisestä aiheutuvaan kilinään ei mikään vaimenninmateriaali auta.

Nuolihylly ja ikkunaleikkaus

Nuolihylly saattaa tuottaa ääntä monella tapaa. Altaputoava tai -riuhtaistava hylly saattaa pitää meteliä joko viritettäessä tai laukaistaessa. Pehmustetta voi pyrkiä sijoittamaan esimerkiksi hyllyssä liikkuvan haarukan alle.

Nuolen virittämisestä saattaa syntyä ääntä, kun nuoli liukuu hyllyn tai sen haarukoiden päällä. Joihinkin hyllyihin saa mittaan tehtyjä liimattavia kankaan- tai huovanpalasia, jotka vähentävät tällaisia ääniä.

Vaan aina ei nuoli jännittävässä tilanteessa tai vaikkapa maastossa hiipiessä tahdo pysyä hyllyllä, vaan kolisee jousen ikkunaleikkausta vasten. Huopakangasteippi on tässäkin tapauksessa hyvä ystävä. Selvitä mitä ovat jousen rungossa paikat, joihin nokitettu nuoli voisi kolista ja pehmusta ne.

Laukaisulaite

Ranteessa tai kaulalla killuvan laukaisulaitteen metalliset osat kolahtelevat helposti jousta, lanneviiniä, nuolia, tikkaan askelmia tai standin metallisia osia vasten. Terävimmän äänen saa pois liimaamalla huopakangasteippiä sellaisiin laukaisulaitteen osiin, jotka eivät haittaa värkin toimintaa millään tavalla.

Laukaisulaitteen sisältä mahdollisesti kuuluvia ääniä saattaakin olla vaikeampi vaimentaa.

Nuoliviini

Useissa nuoliviinissä on leikkaavia teriä piilossa pitämässä muovinen suojakotelo tai -kuppi. Kun nuolta irrottaa viinestä, niin leikkurin kehveli saattaa kolista ikävästi kovaan koteloon. Huopakangasteippi auttaa helposti tähänkin vaivaan.

Monet ovat myös kertoneet, että jouseen kiinnitettävä nuoliviini itsessään on melkoinen melun aiheuttaja. Siihen auttaa se, että ottaa viinen pois jousesta passituksen ajaksi tai siirtyy maastossa liikuttaessa lanneviinen käyttöön.

Sulkurenkaat ja soljet

Passiin kiivettäessä päällä olevissa turvavaljaissa tai istumavaljaissa käytetään usein metallisia sulkurenkaita ja solkia, joiden hiljentäminen teipillä on melko helppo ja nopea operaatio. Sama neuvo koskee tietenkin varmistus-, nousu- ja laskeutumislaitteita, joista useimmat on tehty metallista. Huopakangasteippiä strategisiin kohtiin ja ongelma on ainakin pienempi.

Rapulukko, standi, ...

Tikkaanpalasilla kiipeävä voi vaimentaa rapulukon (cam cleat) pitämää meteliä solmimalla rapulukon pyörien väliin ohuen paracord-narun, joka estää pyöriä kolahtamasta stoppariinsa tai toisiaan vasten. On kuitenkin huomioitava, että tällaisen vaimennusnarun tulee ehdottomasti olla riittävän ohut, jotta se ei estä rapulukon toimintaa.

Standin eli puupassin osia voi myös hiljentää. Netistä löytyy juttuja ja kuvia, joissa metsästäjät ovat vaimentaneet standin alustan (platform) punomalla niihin paracord-narua, teräksisen kiinnitysssoljen kiinnittämällä siihen fillarin sisäkumin palasen, jne. Paras konsultti näihin askareisiin onkin oma korva – jos jokin osa varusteista pitää meteliä, tartu toimeen ja hiljennä se, tavalla tai toisella.

Ylläolevilla esimerkeillä on haluttu avata erilaisia tapoja, joilla jousen ja välineet saa vaimennettua – ja se vaiva kannattaa. Kireitä jänteitä ja hiljaisia hetkiä metsällä!

Teksti: Ari Kontiainen
Kuvat: Ari Kontiainen, canva.com (otsakekuva) sekä valmistajien tai kauppojen verkkosivut

Linkkejä

• Limbsaver
• Pine Ridge
• Bearpaw
• Bowjax
• 3 Rivers Archery

Valkohäntäpeura on sitkeä ja sinnikäs eläin. Huonosti ammuttuna se pakenee kauas ja jää mahdollisesti löytymättä riippumatta siitä onko sitä ammuttu kiväärillä vai jousella. Jopa kohtalaisen hyvänkin osuman jälkeen saattaa peura sinnitellä kauas ja olla erittäin vaikea löytää. Jotta voitaisiin välttää tuntien samoilu metsässä pieniä veripisaroita otsalampun valossa etsien, on perehdyttävä peuran anatomiaan, osumapisteen valintaan eri tilanteissa, sen aisteihin ja tapoihin.

Tavoitteena on saada nuoli osumaan keskelle keuhkoaluetta. Sivuttain seisovan peuran voi jakaa kolmanneksiin: yläkolmannes, keskikolmannes ja alakolmannes. Kun tähtäys suunnataan etujalan takareunaa myöten keskikolmanneksen puolikkaan alaosaan, sijoittuu osuma keuhkoalueen keskiosaan – ellei peura liiku! Tämän tavoiteltavan osuman mahdollistamiseksi pitää harjoitella tunnistamaan tuo alue eri kulmista.

Sydämen sijainnin voi sivuttain seisovasta peurasta löytää seuraamalla etujalan keskilinjaa vartalon alakolmanneksen keskiosaan. Sydän on hyvä, mutta aivan liian pieni maali, jotta siihen kannattaisi ensisijaisesti tähdätä. Kun tähtäys kohdistetaan keuhkoalueen keskiosaan, jää ympärille mahdollisimman paljon marginaalia virheiden varalle.

String jump

Me suomalaiset jousimetsästäjät ammumme peuroja useimmiten jonkinlaisen ravintohoukuttimen ääreltä ja lyhyeltä ampumaetäisyydeltä, koska se on tehokasta ja laillista meillä. Ellei omaa kokemusta tällaisesta metsästystilanteesta saattaa ampuminen vaikuttaa todella helpolta, kohde paikallaan ja etäisyys 12–18 metriä.

"Pöydän ääreen" tullaan kuitenkin erittäin varovaisesti, kaikki aistit valppaina. Lähestyvä peura saattaa ensin kierrellä paikkaa ja yrittää varmistua sen turvallisuudesta haistelemalla, kuuntelemalla ja katselemalla. Vaikka näkökyky ei ole peuran vahvimpia ominaisuuksia, se kyllä osaa usein hahmottaa oudon puussa kököttävän möykyn. Jos se ei haista tai kuule jotain outoa ja vaarallista, se ei ymmärrä, että möykky on metsästäjä, mutta vilkuilee silti passittajan suuntaan ja asettuu monesti lopulta syömään "ajovalot" suunnattuna hieman epäilyttävään suuntaan tehden ampumakulman mahdottomaksi.

Tällaisessa tilanteessa on varminta malttaa odottaa, että peura alkaa luottaa paikan turvallisuuteen, rentoutuu, kääntyilee ja ehkä kääntää päänsä kurkistaakseen olkansa yli vaikkapa muiden eläinten aiheuttamien äänten suuntaan. Jousen on nyt syytä olla koko ajan mahdollisimman valmiina ja kohdistettuna vireeseen vetämistä varten.

”String jump” eli jänteen äänestä aiheutuva reaktio liittyy herkästi juuri kuvatunlaisiin ampumatilanteisiin, eläin on hyvin lähellä ja pää alhaalla ruokakasalla. Korvat ja silmät skannaavat kaikkea mahdollista. Kun jousi jännitetään, saattaa valmius reaktioon aktivoitua ja laukaisuääni aiheuttaa sekunnin murto-osan nopeudella etujalkojen koukistumisen ja pään ylös heiton vipuvarreksi salamannopeaan loikkaan.

Tätä kaikkea ei metsästäjän silmä ehdi huomata ja yllätys voi olla suuri, kun löytää parhaassa tapauksessa puhtaasti hartian yli lentäneen nuolen verettömänä maasta. Pahemmassa tapauksessa nuolessa on vähän verta ja rasvaa nuolen osuttua aivan liian ylös. Joskus peura saattaa pudota siihen paikkaan nuolen osuttua keuhkojen keskiosan sijaan paljon ylemmäs selkärankaan, jolloin on tärkeää ampua pian uusi nuoli keskelle keuhkoaluetta.

Moni peurapasseihin ruokintapaikalle päässyt on kaadon jälkeen yllättynyt, kuinka ylhäällä osumakohta on verrattuna tähtäyspisteeseen. Tähän asiaan voi perehtyä katselemalla videoita "string jump" -tilanteista sekä peura pää alhaalla vs. pää pystyssä -tilanteista.

Kun peura on hyvin lähellä ja pää alhaalla syömässä, on syytä tähdätä tavanomaista alemmaksi, vitaalialueen (keuhkot ja sydän) alaosaan, mutta kuitenkin niin, että jos peura onkin jo varmistunut turvallisuudestaan eikä loikkaa, niin nuoli osuu silti vitaalialueelle.

Tilannetta voi edelleen pahentaa mahdollinen ylitsepursuava jännitys ja kiire ampua. Kun tähtäinpiikki on vitaalialueella, kannattaa käyttää vielä sekunti tai kaksi sen pienen pisteen poimimiseksi. Jännittävässä tilanteessa saattaa laukaus lähteä, kun tähtäinpiikki tai nuoli osoittaa pesuvadin kokoiseen "pisteeseen" – tiedät varmasti mitä tarkoitan!

Teksti ja kuva: Juha Kylmä

Ongelmat

Ylöspäin kavuttaessa sekä halutulla passituskorkeudella kannatinköysi kierretään puun ympäri, jonka jälkeen voidaan alkaa nojata omaa painoa sen varaan. Puunrungon liukkauden tai puun ympäri kierretyn köyden lenkin löystymisen vuoksi saattaa kuitenkin syntyä äärimmäisen epämukava tilanne, jossa köysi lähtee liukumaan runkoa alaspäin. Ei hyvä!

Toisaalta, kun passituksen päätteeksi on köyttä pitkin laskeuduttu maahan, niin puussa passituskorkeudella kiinni oleva köysi on ajoittain hankala saada löystymään ja tulemaan alas.

Ratkaisut

Molempiin näihin ongelmiin vastaa edullinen tuote nimeltä OHM Tether Locker Flexi, tuttujen kesken vaikkapa Ohmi. Se koostuu punotusta ja pleissatusta dyneemaköydestä sekä 3D-tulostetusta Ohm-kirjainta jäljittelevästä palikasta. Näppärimmät värkkäävät tällaisen varmasti itsekin.

Ohmin toisessa päässä oleva silmukka kiinnitetään pysyvästi kannatin- ja laskeutumisköyden yläpäässä olevaan lenkkiin. Ja toisessa päässä olevalla Ohm-palikalla voidaan lukita kannatinköysi puun ympäri kulkevan silmukan juureen riittävän tiukalle. Näin yksinkertaisesti ollaan ratkaistu ensimmäinen ongelma.

Ennen laskeutumista Ohm-palikan vieressä olevaan lenkkiin kiinnitetään vetonaru esimerkiksi pienellä sulkurenkaalla ja vetonarun toinen pää pudotetaan maahan, jolloin maahan laskeuduttuaan metsästäjä voi sen avulla kiskoa kannatin- ja laskeutumisköyden alas. Vetoköydestä kiskominen höllentää puun ympärillä olevaa silmukkaa, jolloin kannatinköysi useimmiten lähtee laskeutumaan todella nätisti alas.

Kaksi pientä, mutta erittäin ärsyttävää ongelmaa on näin ratkaistu.

Yksityiskohdat

Jos haluaa oikein hifistellä, ja kukapa ei haluaisi, niin kannattaa Ohmin lisäksi kiinnittää huomiota sekä mainitun pienen sulkurenkaan että vetonarun laatuun.

Voi olla, että mikä tahansa edullinen sulkurengas sekä (esimerkiksi paracord-) naru toimivat mainiosti, mutta parasta ratkaisua etsivä valitsee sulkurenkaaksi pienen Rock Exotica RockX -sulkurenkaan ja vetonaruksi riittävän pätkän Teufelberger dynaGLIDE -narua. Nämä siksi, että pienikokoinen RockX-sulkurengaskestää vetoa jopa 5kN ja dynaGLIDE on erittäin liukas, venymätön ja kestävä, ja myös arboristien käyttämä, naru.

Näillä eväillä olen kokenut single-stickin kanssa metsästämisen olevan paitsi aavistuksen turvallisempaa, myös miellyttävämpää. Mukavia hetkiä luonnon helmassa!

Teksti ja kuvat: Ari Kontiainen

MUOKKAUS: Tuotteesta on näemmä ilmestynyt päivitetty versio, jonka hieman suurempi koko saattaa tehdä siitä helpomman käsiteltävän. Kuva alla.