Selvittelin maita, joissa jousimetsästys oli ylipäätänsä laillista ja tietysti maita, joissa oli mahdollisuus metsästää yksin. Järjestetyt jahtimatkat, aidatut alueet tai oppaan kanssa metsästys eivät luonteelleni sopineet, joten useat jousimetsästäjienkin suosimat maat olivat poissuljettuja.

Sattumalta törmäsin Viking Arcosin nettisivuihin. Aikani tutustuttuani aiheeseen, asia rupesi kiinnostamaan lisää ja päätin olla yhteydessä seuran puheenjohtajaan Risto Palonevaan. Omien vaatimusteni täytyttyä ja vieläpä mahdollisuudesta liittyä mukaan, päätin heti samana syksynä liittyä seurueeseen ja pääsin suunnittelemaan uudenlaista jahtimatkaani Espanjan metsästysmaille.  

Espanjalainen jahtikausi alkaa syyskuun lopussa ja jatkuu aina helmikuun loppuun. Kausi on siis hyvin pitkä, ja hyviä jouselle metsästettäviä riistalajeja riittää. Seuran metsästysmailla on tilaa noin 6000 ha, joten aluetta, jossa toteuttaa omanlaistansa metsästystä riittää. Itse pyrin lomien ja muiden vapaiden puitteissa tekemään kaksi noin 1-2 viikon mittaista reissua alueille. Suosin usein 10 päivän mittaisia retkiä, koska jousimetsästyksen haasteet huomioiden normaalisti viikon retkessä pääsee juuri alkuun ja jyvälle hommasta, kun onkin lähdettävä jo kotiin.  

Majoittumisen hoidan usein seuran omissa metsästysmajoissa, jotka sijaitsevat alueilla. Tällöin reissujen kokonaishinta jää kohtuulliseksi. Lennot Alicanteen ovat halpoja ja niitä saa usein joka päivälle. Suurimmat kuluerät reissussa muodostuvatkin lennoista ja mahdollisesta autonvuokrasta. 

Metsästysmajoilla saattaa usein olla muitakin seuran jäseniä eri kansallisuuksista. Tämä on usein mukavaa ja avartaa näkemystä sekä tuo tuttavuuksia ympäri Eurooppaa. Samalla on mukava vaihtaa kuulumisia ja kerrata päivän tapahtumia muiden metsästäjien kanssa. Majoilla majoittuvien kanssa on myös helppo suunnitella seuraavien päivän jahteja niin, että metsästäjät pysyvät riittävän etäällä toisistaan turvallisuuden ja metsästysrauhan vuoksi. 

Metsästyksellisesti Espanja on jousimetsästäjän näkökulmasta ihanteellinen, sillä ilma on lämmin ja avara maasto luo hyvät olosuhteet kyttäämiselle ja eläinten seuraamiselle jo pidemmän matkan päästä. Eläinten runsaus ja lajikirjo tuo mielenkiintoa metsästykseen, mutta samalla haastaa metsästäjää. Eläimet ovat äärimmäisen varovaisia ja jopa vaikeampia lähestyä kuin koti-Suomessa. Maasto vaihtelee puskaisista vuorenrinteistä harvapuisempaan tasankoon, mutta alueelta löytyy myös peltoja ja oliivilehtoja. Nämä ovatkin usein oivia paikkoja etsiä eläimiä ruokailemassa.  

Tämänhetkisillä, seuran kahdella metsästysalueella vallitsee hieman erilainen maasto kasvillisuuksineen sekä hieman erilainen eläinlajisto. Eläimet liikkuvat alueilla kulloinkin vallitsevan säätilan ja vuodenajan mukaan. Metsästettävää lajia saa usein etsiskellä useamman päivän ennen kuin pääsee edes oikeastaan metsästämään. Tämä on yleensä reissujen suola, joka kerta on opiskeltava uudestaan mitä milloinkin maastossa tapahtuu. 

Pääsääntöisesti metsästettäviä lajeja ovat saksanhirvi, mufloni, ibex naaras ja villisika. Muitakin riistalajeja löytyy, mutta niiden metsästys tapahtuu valtuutetun oppaan kanssa. 

Metsästys jousella tapahtuu kyttäämällä, hiipimällä ja kutsumalla. Villisikoja metsästetään yleensä kyttäämällä ravintohoukuttimelta tai muilta eläinten käyttämiltä paikoilta. Toki olen joskus onnistunut hiipimään villisian päivämakuullekin onnistuneesti, joten mahdollisuuksia eri metsästystapoihin löytyy. Yksinkertaisimmillaan metsästys onnistuu seuran useilta hyvin ylläpidetyiltä ravintohoukuttimilta ja passipaikoilta, joissa kyttääminen on usein tuloksellista ja mukavaa. 

Vapaat alueet ja upeat maastot luovat upeat puitteet metsästykseen. Hyvä riistakanta luo mahdollisuudet useisiin riistatilanteisiin reissulla. Tämä lisää mielekkyyttä, kun eläimiä näkyy lähes päivittäin ja mahdollisia riistatilanteita tulee, jos asiaan hieman vihkiytyy. Omilla reissuillani olen joka kerta onnistunut pääsemään riistatilanteeseen, ja kotiinviemistäkin on useimmiten tullut. 

Metsästysmajalla on nylky- ja pakastusmahdollisuudet, joten saaliin kotiin vieminen onnistuu vaivatta, kun Espanjan lainsäädäntökin sen sallii mukisematta. Saaliiden hyödyntäminen on itselleni hyvin tärkeää, ja poikkeuksetta kaikki metsästetyt eläimet ovat päätyneet omaan pakastimeen. 

Sääolosuhteet ja maasto on useimmiten lämmintä ja kuivaa, mutta talvikuukausina vettä saattaa sataa välillä rajustikin ja varsinkin yöt ovat kylmiä. Pakkasta saattaa öisin olla useita asteita. Alkusyksyn hellekelit pakottavat usein metsästyksen keskittymään ilta- ja aamuhämäriin, mutta talvikuukausina päivällä on usein mukavat 15 astetta ja keli mitä mainioin liikkuvalle metsästykselle. Varusteet tulee suunnitella tarkasti paikallisen sään mukaan ja omaa majoittumistaan harkita varsinkin kylmillä talvikuukausina esimerkiksi lähikylien hotelleissa. 

Espanjan metsästyslainsäädäntö on tiukka ja siihen on syytä tutustua tarkasti ennen kuin mielii metsälle. Alueet ovat salametsästyksen vuoksi poliisien ja riistanvartijoiden valvomia ja rikkeistä voi saada mojovankin muistutuksen. Jokamiehen oikeuksia Espanjassa ei tunneta ja liikkuminen maastossa perustuu maanomistajan lupaan. Käytännössä maastossa liikkuminen on rajattu teille tai vuokratulle metsästysalueille.  Lainsäädäntöön ja muihin yksityiskohtaisimpiin asioihin voi tutustua seuran nettisivuilta tai seuran yhteyshenkilöiden kautta.

Espanja on kokonaisuudessaan kokeilemisen arvoinen metsästyskohde. Vapaat alueet, mielenkiintoiset riistalajit ja ainutlaatuiset metsästysmaastot haastavat varmasti kokeneemmankin jousenheiluttajan. 

Teksti ja kuvat: Juho Erola 

Monet lajit, erityisesti sika, ovat uhka luonnolle ja niistä yritetään päästä eroon. Sikoja maassa lähes yhtä paljon kuin ihmisiä. Australian väkiluku vuonna 2025 on 27,5 miljoonaa ja sikoja kovista kannanpienentämisyrityksistä huolimatta saattaa suurimmillaan olla jopa 25 miljoona. Kaatomaksuja ei ymmärrettävistä syistä feral-sioista peritä.

Villisika, feral pig, tyypillisin metsästyskohde

Siat tarvitsevat vettä päivittäin, siksi niitä kannattaa etsiä jokien ja lampien lähistöltä. Kuuman keskipäivän aikaan saattaa sikoja löytää varjostavista metsiköistä, vaikkapa jonkin suuren puun tai puskan varjon puolelta makaamasta tai kaatuneen puun juurakon seasta. Puolikuivien jokiuomien kosteammissa kohdissa ne saattavat myös maata vilvoittelemassa. Niitä on ehdottomasti etsittävä tuulen alla kulkien, silmät ja korvat tarkkana. Sosiaalisina eläiminä siat hakeutuvat kavereiden joukkoon ja päivälevolle asettuessaan örähtelevät toisilleen saattaen näin paljastaa makuupaikkansa.

Aamuisin ja iltaisin sikoja voi nähdä vesien äärellä tai vaeltamassa sinne ja myöhemmin palaamassa suojapaikkoihinsa. Tyypillisesti sikoja etsitään maastossa kävellen, kiikaroiden, kuunnellen - mutta aamulla voi toimiva taktiikka olla myös jonkun aktiivisen näköisen veden suuntaan menevän polun varrella vahtiminen.

Villisiat ovat yksi Australian pahimmista haittaeläimistä (feral pest). Tärkeimpiä sikojen aiheuttamia haittoja ovat saalistus, elinympäristön tuhoaminen, kilpailu muiden lajien kanssa ja taudit. Villisiat jopa tappavat ja syövät merkittäviä määriä vastasyntyneitä lampaan karitsoja, eivät siis tyydy pelkkiin raatoihin lihahankinnoissaan. Luonnollisesti myös monien alkuperäislajien munat ja poikaset sekä matelijat ym. kelpaavat sijoille.

Kapteeni Cook vapautti jonkin verran sikoja Australian luontoon jo vuonna 1777. Satakunta vuotta myöhemmin laivat toivat sikoja ruoan lähteiksi. Villiintyneitä sikoja alettiin pitää haittaeläiminä 1880- luvulla. Vuosisatojen aikana vaaleanpunaiset, pulleat siat ovat muuttuneet muistuttamaan alkuperäisiä esi-isiään. Ne ovat lihaksikkaita, tummia ja karvaisia; niiden hartiat ovat vahvat, peräpää kapea, kärsä ja hampaat pitkät ja vahvat.

Villisiat lisääntyvät tehokkaasti, samaan tapaan kuin kanit. Paritteluaikana karju liittyy 12–15 emakon porukkaan. Siat voivat jatkaa sukua jo 7–12 kuukauden ikäisinä ja ne tuottavat tyypillisesti 1–2 noin kuuden porsaan pesuetta vuodessa. Toki monet porsaat kuolevat dingojen ja villikoirien hampaissa, nälkiintyvät tai menettävät yhteyden emoonsa. Ideaaliolosuhteissa, sikojen kannalta, niiden populaatio voisi kasvaa jopa 86 prosenttia vuodessa.

Tehokkaan lisääntymisen vuoksi sikoja on monin keinoin vähennettävä. Niitä metsästetään maan tasalla, usein koirien avustuksella, sekä tehokkaammin helikoptereita hyödyntäen. Myös erilaisia ansoja käyttämällä voidaan pyydystää useita sikoja kerralla. Myrkytettyä viljaa sekä lihaa saatetaan myös käyttää ehkä äärimmäisenä keinona hankalissa tilanteissa. Osansa kannan hoidosta tekevät metsästyksen harrastajat, joita Australiassa on 200 000–350 000. Me suomalaiset jousimetsästäjät olemme monilla Down Under -reissuillamme tehneet parhaamme saalistamalla ehkä yhteensä parisataa sikaa. Tuolla määrällä ei ole tosiasiassa mitään merkitystä, mutta valuuttaa on kaupallisen metsästyksen kautta kulkeutunut maahan outfittereille, majoitusliikkeille, ravintoloille ja kaupoille.

Sikojen lisäksi monia muita metsästettäviä feral-lajeja

Olemme matkoillamme menestyksekkäästi metsästäneet Pohjoisterritoriossa sekä Queenslandissa sikojen lisäksi vesipuhveleita, scrub bull -härkiä sekä axispeuroja, onpa välillä poikettu Uudessa-Kaledoniassakin rusapeura- ja kalkkunajahdissa.

Puhveli- ja villihärkäjahtiin on varustauduttava järeämmillä jousivarusteilla. Jouset ovat olleet vähintään 70-paunaisia taljajousia, nuolet ja kärjet tavallista raskaampia. Itse olen käyttänyt 70–75 paunan jousia ja 520–550 grainin nuolia.

Australia yksi suosikkikohteistani

Joihinkin metsästyskohteisiin ihastuu enemmän kuin toisiin. Yksi omista suosikeistani on Australia. Jokaiseen reissuun sisältyy paljon riistatilanteita ja toimintaa, eikä tarvitse palella! Australiassa ei yleensä istuta vaanimassa riistaa, vaan sitä lähdetään etsimään jalkapatikassa vesireppu selässä. Hiivintöjä ja riistatilanteita tulee yleensä useita joka päivä, mutta useimmiten jousimies jää toiseksi, koska olisi päästävä lähelle ja pystyttävä ampumaan nuoli vitaaleille hyvästä ampumakulmasta. Siltikin myös kaatoja tulee yleensä jokaiselle useita, runsaista eläinkannoista ja mahdollisuuksista johtuen.

Viimeisin, kuudes, reissuni tuonne ”alas” oli viime elokuussa Ari Kontiaisen, Jussi Hämäläisen ja Australian Perthissä asuvan Jorma Meriläisen kanssa. Metsästimme pitkäaikaisen tutun Mick Backerin, Trophy Bowhunts Australia, opastamana. Lepäsimme pitkän ja rankan matkustamisen jälkeen kaksi yötä Cairnsissa, Colonial Club Resortissa – lomaillen kuin turistit, shoppaillen, maisemia ihaillen ja valmista ruokaa syöden ja joskus oluellekin pysähtyen.

Koolatah-karjatilalle sikajahtiin

Mick poimi meidät ja varusteemme hotellilta ja matka Cape Yorkiin Koolatah-karjatilalle alkoi. Päivän ajeltuamme saavuimme tilan laajalle pihamaalle helmikanojen, riikinkukkojen, kenguruiden ja muiden sekaan. Majoituimme yhteen karjapaimenten käyttämään rakennukseen.

Koolatah on melko suuri tila, noin 250 000 hehtaaria. Pelkkä tilan piha-alue rakennuksineen, koneineen, lentokenttineen ja erilaisine aitauksineen oli varmasti suurempi kuin keskiverto suomalainen maatila metsineen ja peltoineen. Tilan omalle lentokentälle laskeutuu kerran viikossa kaupallinen parinkymmenen hengen matkustajakone tuoden levänneitä työntekijöitä ja vieden vuoronsa hoitaneita lepäämään. Tilan hoidossa ja karjan kokoamisessa käytetään pieniä helikoptereita, mönkijöitä, moottoripyöriä ja toki myös hevosia.

Tällä kerralla olimme sopineet metsästävämme vain sikoja. Tapahtumia riitti joka päivälle ja joka miehelle. Monet hyvät hiivinnät päättyivät, kuten tyypillistä, riistan voittoon – tuulen suunta muuttui, lammen rannalla käyskentelevä karja huomasi hiipijän, ryntäsi juoksuun vieden siat mukanaan, tai jousimies ei vaan onnistunut yrityksessään.

Riistaa näkyvissä

Saapumisiltana, ennen varsinaisen metsästyksen alkamista, kävelimme ison pihan poikki läheiselle lammelle jouset varmuuden vuoksi mukana. Kuinka ollakaan, kiikarin linssiin osui pari sikaa lammen päässä. Ari pääsi hiipimään sikatilanteeseen ja poimi ensimmäisen sian talteen.

Aamupalan jälkeen ajoimme koppimönkkärillä ja Pajerolla jonnekin päin laajoja alueita aikamoista haipakkaa. Mick ohjasteli mönkijää kahden meistä istuessa kyydissä ja kaksi yritti (!) pysyä pölypilven takana näköyhteyden päässä Pajerolla.

Jakauduimme metsästäessä kahteen porukkaan. Mick kulki kahden metsästäjän kanssa ja kaksi muuta lähti seurailemaan jotain joen uomaa auton paikka GPS:ään merkittynä. Sikoja melkein aina jossain vaiheessa löytyi ja jännittäviä hiipimisiä pääsimme tekemään usein, mutta ampumatilanteeseen saakka ei ollut helppoa päästä.

Saalista alkoi pikkuhiljaa kaikille tulla ja innostus kasvoi entisestään. Illalla leirissä pohdittiin varustevalintoja ja mitä voisi seuraavilla kerroilla muuttaa. Yli 30 asteen lämpötilassa alkaa reppu vesisäkkeineen ja varusteineen painaa ja joitain varusteita ei saa helposti esille. Mietittiin mitä varusteista ei välttämättä tarvitse kantaa mukana.

Yksi sun toinen pääsi iltaisin tarjoamaan kaatoryyppyjä ja toisinaan päästiin keittelemään isompien karjujen hampaitakin.

Mitchell river

Siirryimme cowboy-leiristä muutaman tunnin ajomatkan päähän Mitchell-joelle. Mick on pikkuhiljaa rakentanut ulkoilmaleirin kaikkine nykyajan mukavuuksineen joen penkalle, riittävän korkealle krokotiilien ulottuvilta. Asuimme yhden hengen hyttysverkkoteltoissa kauniin hiekkarantaisen Mitchell-joen rannalla.

Uimaan jokeen ei voinut mennä eikä edes kovin lähelle rantaa suolaisen veden krokotiilien vuoksi. Leirissä on kaikki mukavuudet, kuten sähkö, jääkaapit, pakastimet, tiskiallas juoksevine vesineen, suihku ja siistit ulkokäymälät, jopa Starlink-internet.

Iltasin telttaan asettuessa oli mukava katsella suurta tähtitaivasta verkkokaton läpi. Kaikenlaisia sirityksiä, loiskausia joella ja lintujen ääniä kuului läpi yön, mutta ei se nukkumista haitannut rankan metsästyspäivän ja hyvän illallisen sekä lämpimän suihkun jälkeen. Silloin tällöin kyllä yöllä heräsi, kun kenguru pomppi aivan teltan viereen ihmettelemään asumusta ja puun oksille ripustettuja varusteita.

Mitchell-joen seudun maasto on rehevämpää suurempine puineen ja palmuineen kuin enempi Etelä-Afrikan plains-tasankoja muistuttavalla farmin alueella. Paikoin metsä oli niin rehevää, että olisi päästävä alle 10 metrin etäisyydelle sioista nähdäkseen ne. Niinpä joskus kävikin niin, että sika tai useampia ryntäsi päiväuniltaan karkuun vain muutaman metrin päästä eikä mitään ollut tehtävissä.

Aamuisin hajaannuimme passiin juomapaikoille johtavien polkujen varrelle tai vaeltelemaan Mickin osoittamille alueille. Iltapäivisin kuljimme taistelupareittain näköyhteyden päässä toisistamme hiljakseen kävellen ja maastoa tarkkaillen. Tilanteita tarjoutui päivittäin ja kaatojakin onnistuttiin tekemään, joten illalla saattoi porista hammaskattila nuotiolla. Leirin toinen nuotio lämmitti suihkuvesitynnyriä. Suihkukoppi oli hieman rujon näköinen, mutta teknisesti hienosti toteutettu. Viileä vesi tuli letkussa joesta ja kuumavesi lämmitetystä mustasta tynnyristä. Suihkussa oli sekoittaja, joten veden lämmön pystyi säätämään kunkin mielen mukaan.

Illat pimenivät aikaisin, mutta leiri pysyi tunnelmallisesti valaistuna kahden nuotion ja pienten aurinkokennoista virtansa saavien lamppujen ansiosta. Komean, leveän joen rannalla isojen pitkäoksaisten puiden katveessa, eksoottiset luonnonäänet ympärillä, saattoi tuntea olevansa upeassa, erilaisessa luonnossa, kaukana kotoa.

Eräänä iltana kuljimme Jorman kassa mukavan näköisessä palmupuumetsikössä. Komea tummanruskea scrub bull -härkä alkoi seurata meitä ja ilmoitteli itsestään mörähdellen kumealla äänellä. Emme olleet varmoja johtuiko mukana kulkeminen seuran puutteesta vai halusiko härkä häätää meidät reviiriltään.

Varmaan molemmat mietimme Mickin kertomusta asiakkaan haavoittamasta villihärästä, joka vielä kolmen rintaan ammutun luodin jälkeen syöksyi Mickin kimppuun, heitti hänet puuhun, josta putosi niska edeltä alas eikä vähään aikaan tuntenut jalkojaan. Hyökkäys vahingoitti pysyvästi selkärankaa ja pudotus oli lähellä halvaannuttaa miehen.

Hiivimme hiljaa ja hitaasti pehmeällä hiekalla kuivia lehtiä varoen. Sika! - yritin kuiskata Jormalle, kun huomasin ison musta karjun hankaamassa savista kylkeään paksuun palmuun. Onnistumme hiipimään hyvälle hollille ja karju asteli vielä muutaman metrin lähemmäksi. Jousi vireessä seurasin sikaa. Sen tarjotessa vasemman kylkensä lävisti nuoli puhtaasi rintakehän. Lyhyt ryntäys päättyi parinkymmenen metrin päähän. Raahasimme karjun saman palmun juureen, johon se kylkeään rapsutteli. Asettelin jousen palmua vasten, irrotin laukaisulaitteen ranteestani ja kaivoin kameran esille. Mitä ihmettä! Toinen karju oli ilmestynyt vain muutaman metrin päähän samaisen paksun palmun taakse! Höpötin Jormalle - sika, sika, sika - tuossa takana! Jormalla ei ollut jousi lähettyvillä eikä hän uskaltanut liikkua mihinkään, ettei karju huomaisi. Laskin kameran maahan ja yritin kädet vapisten asettaa laukaisulatteen rannelenkin solkea kiinni. Sika seisoi edelleen 4–5 metrin päässä eikä soljen kieli mennyt millään oikeaan reikään. Kun viimein sain jotenkin veltosti rannelenkin kiinni, oli karju jo siirtynyt etäämmälle. Yritin hiipiä perään, mutta loistava tilanne oli menetetty. Mutta metsästys, etenkin jousella, on sellaista, että tällaiset jännittävät epäonnistumiset jäävät ikuisesti mieleen hienoina kokemuksina.

Takaisin Koolatah -leiriin

Metsästys jatkui vielä muutaman päivän tilan ympäristössä. Ei toki kovin lähellä vaan hyvinkin 20–30 minuutin ajomatkan päässä. Monia hyvältä vaikuttavia tilaisuuksia karkasi käsistä, mutta lisää kaatojakin tuli. Kaatuipa jopa iso härkä, mikä ei kuulunut jahtisuunnitelmiin.

Tilan isäntä tuli majapaikkaamme kertoen lähistöllä liikkuvasta aggressiiviseksi tulleesta vaarallisesta härästä, joka pitäisi päästää vaivoistaan. John kysyi voisiko joku meistä lähetä ampumaan sen. Hämis-Jussi käänsi laparuuveja tiukemmalle, kaiveli muutaman sopivan kiinteän kärjen ja kellisti hullun härän.

Metsästystä oli paljon ja se oli ajoittain tosi rankkaa. Sikoja saatiin joka päivä. Oli aika nousta aamulla neljältä ja lähetä pöristelemään Chevy Silveradolla massiivinen peräkärry perässä kohti Cairnsia. Ei mennyt kauan, kun Ari laitteli viestiä, että Mickillä olisi 2027 elokuussa vapaa spotti….

Juha Kylmä, koko sikajengin puolesta

Täytäntöönpanomääräys on juuri julkaistu Tanskan lakiportalissa, Retsinformationissa. Jousia ja nuolia koskevat vaatimukset näille riistaeläimille ovat seuraavat:

• Nuolen paino vähintään 33 grammaa (noin 510 grainia)
• Nuolen energia (E0) vähintään 80 joulea
• Nuolen kärjen tulee olla kiinteä, vähintään kolmiteräinen sekä leikkaushalkaisijaltaan vähintään 25 mm.

Samalla kun suurten hirvieläinten metsästäminen jousella tulee lailliseksi, on otettu käyttöön ilmoitusvelvollisuus, jonka mukaan kaikki ammutut nuolet on ilmoitettava. Raportointi tapahtuu Tanskan ympäristönsuojeluviraston verkkosivuilla.

Foreningen af Danske Buejægere puheenjohtaja Kirsten Andersen toteaa

Tämä on luultavasti jousimetsästäjän paras joululahja vuonna 2023. Olen iloinen jousimetsästyksen puolesta ja siitä, että lupa tuli ajoissa, jotta tammikuun 24. päivänä on mahdollista metsästää isoja hirvieläimiä.

Kun katson Euroopan jousimetsästysmahdollisuuksien kokonaiskuvaa, olemme Tanskassa pieni joukko erittäin onnekkaita jousimetsästäjiä. Voimme nyt metsästää kaikkia hirvieläimiä. Norjalaiset ja ruotsalaiset käyvät edelleen suurta taistelua saadakseen jousimetsästyksen laillistettua. Ja useat Euroopan maat ovat samassa tilanteessa.

Lähetän lämpimän ajatuksen edeltäjilleni ja edellisille johtokunnille, jotka lähes 50 vuoden ajan ovat työskennelleet sen eteen, että jousimetsästys olisi Tanskassa paremmissa olosuhteissa, ja saivat sen lopulta hyväksytyksi vuonna 1999. Onnittelut teille kaikille!

Suomen Jousimetsästäjäin Liitto onnittelee tanskalaisia kollegoitaan onnistuneesta, pitkäjänteisestä työstä!

Muutosten voimaantulopäivä on ollut 13. kesäkuuta 2023, ja ne korostavat sitoutumista perinteisten käytäntöjen vaalimiseen samalla kun kannustetaan teknologian tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntämiseen metsästyksen erityistilanteissa ja tietyillä alueilla.

Uuden lainsäädännön puitteissa 16 vuotta täyttäneet nuoret voivat nyt osallistua metsästystoimintaan Unkarissa, edellyttäen että he täyttävät tarvittavat edellytykset. Näihin kuuluu perinteisen metsästäjätutkinnon suorittaminen ja erikoistumisesta kiinnostuneille, kuten jousimetsästys tai haukkametsästys, lisäksi kyseiseen metsästystapaan liittyvän erikoistutkinnon suorittaminen.

Uusien määräysten ehkä mielenkiintoisin osa on suurriistan metsästystä koskeva säännös. Nuoret metsästäjät voivat metsästää suurta riistaa vain jousella, ja vain jos metsästäjä on läpäissyt onnistuneesti jousimetsästäjätutkinnon. Lisäksi nuoren jousimetsästäjän mukana on oltava metsästäjä, joka on suorittanut sertifioidun jousimetsästäjätutkinnon vähintään viisi vuotta sitten, jotta turvallisuus ja asiantuntemus metsällä voidaan varmistaa.

Pienriistan metsästyksessä määräykset sallivat haulikoiden ja .22 kaliiperin kiväärien käytön, mutta vain kun nuori metsästäjä on kokeneen oppaan seurassa. Lisäksi asianmukaisen koulutuksen saaneet nuoret metsästäjät saavat nyt osallistua haukkametsästykseen, mikä laajentaa heidän saatavilla olevien metsästysmuotojen valikoimaa.

Teknologian hyödyntämiseksi ja metsästystoimintojen tehostamiseksi lämpökiikareiden käyttö tulee myös sallituksi valtion hyväksynnän mukaisesti. Käytöstä tulee säänneltyä ja se on rajoitettu tiettyihin alueisiin, joissa tällaiselle on erityistä tarvetta.

Unkarin hallitus odottaa näiden uudistettujen määräysten elvyttävän osallistumista metsästykseen ja innostavan uutta sukupolvea osallistumaan metsästysperinteiden säilyttämiseen turvallisessa, valvotussa ja eettisessä ympäristössä. Tämä lähestymistapa korostaa Unkarin sitoutumista perinteen ja teknologian tasapainottamiseen ja varmistaa metsästysperinteiden säilymisen ja kestävyyden tuleville sukupolville.

Teksti: ​​​​​​Juha Kylmä
Kuva: Bence Nagy

https://asbellwool.com/t/books-dvds

Fred Asbell nautti laajaa arvostusta etenkin perinteisillä jousilla metsästävien keskuudessa. Hän oli taitava jousiampuja, jousivalmistaja ja asiantunteva kirjailija, joka jakoi tietonsa ja kokemuksensa mielellään muiden käyttöön. Hän piti elämänsä aikana erittäin aktiivisesti esillä etenkin perinteistä jousiammuntaa ja -metsästystä.

Hänen kirjojaan ovat mm. 1980-luvun lopulla ilmestynyt Instinctive Shooting sekä 1990-luvun alkupuolella ilmestynyt Instinctive Shooting II, joita molempia opiskeltiin tuolloin ahkerasti myös kotimaisissa jousimetsästyspiireissä. Lisäksi hän kirjoitti yhteensä satoja artikkeleita mm. Bowhunter ja Petersen’s Bowhunting -lehtiin sekä Traditional Bowyer’s Bible -kirjasarjaan. Kirjallisen tuotannon lisäksi hän toimi Yhdysvalloissa aktiivisesti monissa alaan liittyvissä järjestöissä, perusti Bighorn Bow Company -nimisen, perinteisiä jousia valmistavan yrityksen ja toimi lähes kaksikymmentä vuotta Pope and Young Clubin puheenjohtajana.

Archery Hall of Fame -järjestön tavoitteena on kunnioittaa ja säilyttää jousiammunnan historiaa sekä edistää sen tulevaisuutta. Nimitys tuohon joukkoon vuonna 2010 oli kunnianosoitus Fred Asbellin tekemälle työlle jousiammunnan ja perinteisillä välineillä metsästyksen parissa. Hän jos joku on ansainnut paikkansa tuossa joukossa - ja meidän jousella metsästävien muistoissa.

Teksti: Ari Kontiainen
Otsakekuva: bowhunting.com
Kirjakuva: Ari Kontiainen

Yksi: Joskus pitää lähteä merta edemmäs kalaan

Siitä on parikymmentä vuotta, kun itselläni alkoi herätä kiinnostus ulkomaan jahteihin. Syy oli varsin yksinkertainen. Tuolloin Suomessa suurin jouselle sallittu riistaeläin oli metsäkauris, joten vaikkapa peuroja tai sikoja jousella metsästääkseen oli pakko loikata kulkuvälineeseen, joka veisi toisiin maisemiin.

Asiaan perehtyneet harrastajat tiesivät jo silloin jousen soveltuvan käytännössä minkä tahansa riistan metsästykseen. Ulkomailla jahdeissa käyminen ja kokemuksista kertominen ja kirjoittaminen oli tärkeää paitsi omien kokemusten kartuttamiseksi, myös ymmärryksen jakamiseksi muille metsästäjille ja suuremmallekin yleisölle.

Vuosien varrella olen saanut huomata miten kokemusten jakaminen on vaikuttanut. Lähipiirissä kuin myös messuyleisöissä ensivaiheen pään pyörittely ja hämmästely ovat muuttuneet varovaisen kiinnostuksen kautta laajemmaksi innostukseksi. Tänään uskon valtaosan ymmärtävän jousen käyttökelpoisuuden nykyaikaisena metsästysvälineenä. Kannatti lähteä!

Kaksi: Ulkomailla voi käydä kohtuullisin kustannuksin

Yleinen käsitys tuntuu edelleen olevan se, että ulkomaan jahdit ovat tuhottoman kalliita. Ja saahan niistä toki sellaisia, jos valitsee kalliin matkanjärjestäjän valmiin paketin, arvokkaat opas-, majoitus- ja ruokailuvaihtoehdot, lentää bisneksessä, maksaa korkeita kaatomaksuja ja teettää komeat trofeet kotinsa seinälle. Tällainen reissu on tietenkin ostajalle helppo ja myyjälle mieluinen vaihtoehto, mutta kukkaroon se tekee helposti tuhansien eurojen kokoisen loven.

Toisaalta metsästysmatkan voi tehdä myös niin, että hankkii itse tiedot paikallisista metsästysajoista, säädöksistä ja ”valtionmaista” sekä niihin saatavilla olevista luvista, etsii edulliset lennot ja vuokra-autot ja majoittuu maastossa valmistaen itse ruokansa. Esimerkiksi Yhdysvaltojen suuntaan lennot ovat hyvin kilpailtuja, ”public land” -alueita löytyy ja parinsadan euron metsästyslupaan saattaa sisältyä esimerkiksi kaksi peuraa ja kalkkunaa sekä lisäksi pienriistaa. Ei mitenkään erityisen kallista. Jos reissuun lähtee pienellä ryhmällä, jonka kanssa voi jakaa osan kuluista, niin itselle jäävä kustannus on hyvinkin kohtuullinen.

Keskitien kulkija taas etsii ennalta netistä paikallisen oppaan ja sopii hänen kanssaan sähköpostitse diilistä, jolloin voi toisaalta säästää erillisen matkanjärjestäjän ottamissa kuluissa, mutta kuitenkin saada käyttöön paikallista osaamista ja ehkä vähän telttapatjaa parempaa asumismukavuutta. Vaihtoehtoja on siis monenlaisia, samoin hintatasoja.

Kolme: Reissut parantavat omaa ymmärrystä

Ulkomaan jahtireissut, etenkin sellaiset joissa ei vietetä aikaa sen saman, tutun jahtiporukan kesken tutustuttavat lähes väkisinkin erilaisiin ihmisiin, uusiin tapoihin ja metsästyskulttuureihin. Itse introverttinä suosittelen ehdottomasti edes jonkinlaiseen ”small talkiin” ryhtymistä paikallisten kanssa.

Oman kielitaidon reiät tosin huomaa nopeasti, kun yrittää selittää kiinnostuneelle paikalliselle vaikkapa mitä puita, kaloja tai riistaeläimiä Suomesta löytyy. Tai kertoo kotopuolen metsästysseuran järjestämistä yhteisjahdeista - joka monessa suunnassa on aivan vieras tapa metsästää. Politiikkaan ei välttämättä aiheena kannata lipsahtaa, mutta jos uteliaisuus voittaa niin vaara pyörii, että voi alkaa ymmärtää syitä paikallisten ihmisten ajattelutapaan eri tavalla kuin kotomaasta katsottuna.

Oma lukunsa ovat tietenkin tyystin toisenlaiset maisemat ja olosuhteet. Maaston korkeuserot voivat yllättää, samoin peitteisyys tai sen puute, tai lämpötilojen suuret päivittäiset vaihtelut - puhumattakaan siitä, että alkuun voi tuntua todella oudolta vaikkapa se, että edelleen jossakin päin maailmaa ajetaan väär… eikun vasemmalla puolella tietä.

Olen kokenut hyödylliseksi kysellä paikallisilta etukäteen millaisia varusteita kannattaa ottaa mukaan. Juomareppu ei ole täkäläisittäin tärkein asia, mutta ilman sitä ei kuumissa olosuhteissa montaa tuntia pärjää. Keihäsheinien (ja käärmeiden) varalta säärystimet ovat joissakin paikoissa hyödyllinen varuste ja toisissa maastoissa hyvälaatuiset kiikarit ovat täysin välttämättömät. Matkapuhelinverkon toimivuus (ja datan hinta) on hyvä selvittää etukäteen, samoin laitteiden lataamismahdollisuudet ja tarvittavat adapterit.

Paikalliset osaavat myös kertoa löytyykö lähettyviltä jousitarvikeliikettä vai pitääkö mukaan ottaa varmuudeksi sopiva määrä työkaluja ja varaosia, kenties ainakin ”varanarut” ja toinen laukaisulaite. Jousikauppoja, ”pro shoppeja”, ei välttämättä ole edes satojen kilometrien säteellä. Jos matkustaa porukalla, kaikkien ei välttämättä kannata ottaa omaa matkaprässiä tai varatähtäintä - lentoyhtiöiden painorajoituksetkin tulevat nopeasti vastaan.

Neljä: Retkille valmistautuessakin oppii uutta

Retkelle valmistautuessa on hyvä (tai jopa syytä) tutustua siihen, millaista kohdealueella metsästys käytännössä tulee olemaan.

Ennen ensimmäistä ulkomaan reissua harjoittelin standilta ampumista viemällä hiekkakuopan pohjalle taustapakan ja ampumalla reunalta alaspäin. Näin siksi, että silloin itselläni ei ollut standia käytössäni. Reissun aikana erilaisten standien käytön kautta valottui se, millaista niille nouseminen, niillä ajan viettäminen ja riistalaukauksen tekeminen oikeasti on. Osittainen valmistautuminen kannatti silti.

Jonkun reissun ennakkotieto taas on ollut, että ampumista kannattaa maaston avoimuuden vuoksi harjoitella kotimaisia etäisyyksiä hieman pitemmiltä matkoilta. Silloin korostuvat paitsi oma ampumakunto ja -varmuus, myös jousen säätöjen oikeellisuus. Asioihin paremmin perehtynyt ystävä vihki minut tuolloin haarakaapelin pyörittämisen ja jousen hienosäätöjen saloihin. Opettelin lisäksi nuolten huolellisen rakentamisen ja leikkaavien kärkien suoruuden tarkistamisen. Näistä taidoista ei ole haittaa kotomaassakaan.

Paikan päällä oppii, totta kai, aina lisää. Joskus kantapään kautta, ajoittain helpommin. Kyttäyskopeista metsästettäessä seurue oppi vetämään jousen vireeseen piilossa ja säväyttävää kokemusta rikkaampana varomaan ampuma-aukon alareunaa. Opas taas saattaa antaa vinkkejä siitä, millä tavalla kannattaa lähestyä etäältä havaittua riistaeläintä. Hämmästyttävän toimiva oli konsti hiipiä peuraa tai sikaa avoimessakin maastossa hitaasti, mutta täysin kohtisuoraan, ilman sivuliikkeitä. Jotkut muut neuvot, kuten ”jos näet yhden, niitä on kaksi, jos näet kaksi, niitä on neljä” tosin avautuivat vasta omakohtaisten kokemusten myötä.

Viisi: Reissuilta jää keinustuoliin kerrottavaa

Jokainen kotimaankin jahtikokemus, kuten räntähyhmän keskeltä nouseva majavan pää, ensimmäinen hiivitty rusakko, passitettu supikoira, kuvilla houkuteltu tavi tai saddlesta ammuttu valkohäntä jäävät mieleen pitkäksi aikaa, mutta todennäköisesti tutuista ympyröistä eroavat riistaeläimet, maastot, olosuhteet ja etenkin yllättävät, joskus pelottavatkin tilanteet muodostavat vielä vähän kestävämpiä muistoja.

Kovan myräkän keskellä tammenterhoille ilmestynyt kaurisporukka, sopivalle ampumaetäisyydelle heinikossa ryömimisen ja kärsivällisen odottelun jälkeen makuuksilta nouseva peura, alle viidestä metristä kohti pyörähtänyt suuri villisika, ”nelivedolla” noustun rinteen laella laiduntava villivuohiporukka, monen yrityksen jälkeen onnistuneesti jallitettu villikalkkuna, samaan puuhun kiipeävä mustakarhu,… osa muistoista takuulla ei lähde kulumallakaan. Vaikka saattaisi aika ajoin niin toivoakin.

Samalla tapaa aivokemiaan jäävät elämään riistatilanteiden ulkopuolelta kovassa tuulessa vuoristoradan lailla viipottanut pienkone, mönkkärirallia ammatikseen ajaneen oppaan kyydissä kapeilla poluilla istuminen, trackerin kä-sit-tä-mä-tön kyky lukea omalle silmälle näkymättömiä eläinten jälkiä maastossa, punaniskojen kansoittamassa, syrjäisessä kuppilassa nautittu tavanomainen amerikkalainen aamiainen tai illan jo tummentuessa nuotion äärellä siemailtu olut. Elämän tarkoitus todella on elää.

Bonus: Elämänmittaiset ystävyyssuhteet

Harvoin matkaa aivan yksin tehdään, vaan useasti reissussa on yksi tai useampi vanha tahi uusi tuttu.

Siinä kun pienellä porukalla mietitään ennalta kohdetta, tutustutaan ilmakuvien perusteella maastoon ja kirjallisuuden avulla riistaeläimistöön, suunnitellaan matkantekoa, jaetaan vastuita varusteista, matkustetaan parin ”pompun” kautta odottavin mielin kohteeseen, koetaan päivittäin erilaisia tilanteita ja puretaan niitä illansuussa nuotion tai takan äärellä - niin samalla tullaan muodostaneeksi yhteisiä muistoja, tarinoita ja kestäviä, jopa elämänmittaisia kaverisuhteita.

Kiitos kanssakulkijat yhteisistä hetkistä - seuraavia retkiä odotellessa!

Teksti ja kuvat: Ari Kontiainen

Saalistilastoa 2020–2021

Peurasaaliista saatiin tilastotietoa 44:stä Yhdysvaltojen viidestäkymmenestä osavaltiosta. Vertailun mahdollistamiseksi aiempiin kolmeen metsästyskauteen analysoitiin dataa 37:stä osavaltiosta. Havaittiin joitain hyvin positiivisia trendejä. Ylivuotisia (1–2 v) valkohäntäuroksia kaadettiin vähemmän kuin koskaan aiemmin oli raportoitu ja 3,5-vuotiaiden tai vanhempien sarvipäiden osuus nousi 41 prosenttiin mikä on korkein koskaan tilastoitu osuus.

Lisäksi sarvellisten urosten (1,5 v ja vanhempien) saalismäärä oli ennätyssuuri. Kauden 2020–2021 sarvipäiden osuus oli 6 prosenttia suurempi kuin edellisinä viitenä kautena. Samalla myös sarvettomien (vasat/naaraat) osuus nousi 11 prosenttia vastaavaan aikaan verrattuna.

Neljäkymmentäkaksi osavaltiota raportoi 9,5 miljoonasta peuranmetsästäjästä, joista yli 7,7 miljoonaa käytti tuliaseita, yli 3,5 miljoonaa jousia ja lähes 1,5 miljoonaa suustaladattavia aseita. Moni luonnollisesti metsästi sekä jousilla että ruutiaseilla.

Sarvellisten peurojen saalis

Sarvipäiden kokonaismäärä (37 osavaltiota) oli 3 041 544 mikä ylitti ensimmäisen kerran kolmen miljoonan rajan siitä saakka kuin Deer Report -julkaisuja ryhdyttiin tekemään vuonna 2009.

Seuraavissa taulukoissa listataan sarvellisten ja sarvettomien valkohäntäpeurojen kaatomäärissä top 5 osavaltiot.

Kokonaissaalistilaston (37 osavaltiota) kaadot asetyypeittäin. Keskiarvoa tarkastellen jousiaseilla saatujen saaliiden osuus on tarkastelujakson aikana pienessä kasvussa, suustaladattavien vastaavasti laskussa. Osavaltioittain esiintyy luonnollisesti vaihteluita.

Tops 5 osavaltioita kiväärillä ja suustaladattavilla (muzzleloader) tehtyjen peurakaatojen määrissä.

Top 5 osavaltiot jousella kaadettujen peurojen osuudessa mitaten.

Kaatoprosentteja asetyypeittäin selittää osaltaan metsästystapa ja metsästysalue. Aukeilla ja vuoristoisemmilla seuduilla, esimerkiksi lännessä, ampumaetäisyydet ovat tyypillisesti merkittävästi pitemmät kuin alueilla, joissa jousilla metsästetään pääasiassa puussa passittaen, lyhyiltä etäisyyksiltä ampuen.

Kansallisesti ottaen (37 osavaltiota tässä raportissa) valkohäntäpeuroja saalistettiin suustaladattavilla 9 % kokonaiskaatomäärästä, jousilla/varsijousilla 26 % ja kivääreillä 65 %. Yksittäisenä osavaltiona New Jersey johtaa USA:n jousisaalistilastossa suhteellisen kaatomärän ollessa peräti 64 % koko valkohäntäsaaliista.

Kun mukaan lasketaan kaikki 48 kiinteästi toisiinsa liittyvää osavaltiota (Havaiji ja Alaska erillään), voidaan peuranmetsästäjien määräksi kaudella 2020–2021 todeta 9 553 128 henkilöä. Näistä 3 559 998 (36 %) oli jousta/varsijousta käyttäviä metsästäjiä.

Teksti ja kuvat: Juha Kylmä

https://www.djurensratt.se/sto.....gjakten#!/

Tukitarinassa verrataan jousella metsästystä elävältä teurastukseen .....

1. Metsästys olisi sallittua vain taljajousella.
2. Nuolen liikeenergia tulisi olla vähintään 40 Joulea.
3. Sallitut riistalajit olisivat metsäkauris, kettu, majava, supikoira, pesukarhu, mäyrä, piisami ja jänis.
4. Metsästäjätutkinnon lisäksi olisi suoritettava kansainvälinen jousimetsästystutkinto.
5. Jousimetsästystilanteesta, jossa on ammuttu nuoli(a) olisi raportoitava 24 tunnin kuluessa.
6. Nuolella haavoitetun riistan lopetus olisi tehtävä ruutiaseella.

Ruotsin Ympäristöministeriön sivustolta löytyvässä varsinaisessa esitysdokumentissa kerrotaan näiden lisäksi muun muassa seuraavaa:

• Nuolen painon tulee olla vähintään 25 grammaa.
• Vähintään kolmiteräisen leikkaavan kärjen halkaisijan tulee olla minimissään 25 millimetriä
• Koulutusvaatimuksissa on mainittu IBEP nimeltä.
• Stabilisaattori ei saa olla 35 cm pitempi.

Ampumakoetta ei ole kummassakaan tekstissä erikseen mainittu, mutta joidenkin tietojen mukaan sellainen sisältyy tai voidaan sisällyttää vaadittavaan tutkintoon.

Tässä vaiheessa on hyvä muistaa, että esitys on vasta lähdössä lausunnolle, joten lopullisen lakimuutoksen sisältö ei välttämättä vastaa tätä esitystä.

Kuva: Anders Gejer

Tanskan historiasta löytyy kolmenkymmenen vuoden mittainen ajanjakso, jolloin jousella sai metsästää isoakin riistaa, mutta kun metsästyslainsäädäntö yhtenäistettiin vuonna 1998, jousella metsästystä rajoitettiin. Terve muistutus siitä, että kaikki muutokset eivät aina vie harrastuksen kannalta positiiviseen suuntaan.

Tämän vuoden syyskuun 1. päivänä voimaan tulevassa muutoksessa Tanska asettaa mainittujen suurten hirvieläinten metsästykseen käytetylle jousivälineistölle seuraavia vaatimuksia: nuolen kineettisen energian (E0) tulee olla vähintään 80 joulea, nuolen painon vähintään 33 grammaa (noin 510 grainia) ja kiinteän, vähintään kolmiteräisen metsästyskärjen halkaisijan vähintään 25 mm.

Pienemmän riistan osalta välinevaatimukset ovat erilaiset. Metsäkauriille vaaditaan kineettisen energian (E0) osalta 40 joulea, 25 gramman nuoli, jossa vähintään 25 mm kiinteä, vähintään kolmiteräinen metsästyskärki -- paitsi jos haluaa käyttää mekaanisia kärkiä, jolloin E0-vaatimus on 70 joulea, 20 gramman nuoli sekä vähintään 22 mm halkaisijaltaan oleva ja vähintään kaksi terää sisältävä leikkaava metsästyskärki. Pienemmälle riistalle on 40 joulen kineettisen energian vaatimus.

Aiemmin käytössä ollut ampumakoe koskee tietenkin myös suurten hirvieläinten metsästystä jousella. Kokeessa viisi kuudesta nuolesta pitää pystyä ampumaan metsäkauriin vitaaleille. Ampumamatkat ovat tuntemattomia, vaihdellen 5-25 metrin välillä. Koe tulee suorittaa metsästyslaillisella jousella.

Dennis Havsagerin käsitys on, että Suomessa metsästystutkinnon suorittanut, riistanhoitomaksun maksanut ja ampumakokeen läpäissyt jousimetsästäjä voi halutessaan osallistua Tanskassa isompien hirvieläinten jahtiin. Kunhan on hankkinut itselleen paikallisen metsästyskortin.

Lisätietoja saa mm. Tanskan jousimetsästäjäin liiton verkkosivulta.

http://www.huntersfriend.eu/en.....act-en.htm