Alla esitellään kolme vaihtoehtoa jousen nostamiseen passiin turvallisesti.

Vaihtoehto 1: Kelalaite

Välineorientoituneille harrastajille markkinataloutta mainiosti ymmärtävä amerikanserkku on tehnyt (tai teettänyt Kiinassa) monenlaista kelalaitetta. Oheisessa kuvassa Huntin' Hoist -yrityksen tulkinta aiheesta.

Laite on kieltämättä näppärä, jousen avulla sisään kelautuvassa narussa tai kapeassa liinassa riittää pituutta ja narun/liinan kiinnittämistä jousen lapaan on selvästi mietitty. Vallan hienosti toimiva värkki.

Mutta toki Hoistin eri versioiden viidenkympin molemmin puolin asettuva hinta saattaa mietityttää, samoin laitteen koko ja paino. No, moni voi näistä huolimatta kokea sen hyödylliseksi lisäksi arsenaaliinsa. Euroopan puolella tuotetta näyttää myyvän ainakin Bowgearshop.

Vaihtoehto 2: Naru taskuun

Saman asian ajaa myös sopiva pätkä narua, vaikkapa paracordia, jonka avulla jousi on helppo kiskaista lopuksi puuhun ja laskea sieltä ensiksi alas. Edelliseen ratkaisuun verrattuna narunippu vie vähän tilaa, ei juuri lisää varusteiden painoa, ei kolise ja oikein nippuun käärittynä aukeaa todella vaivattomasti.

Mikä sitten on oikea tapa kääriä naru? Oheisten kuvien avulla toivottavasti hahmotat helposti omaksuttavan tekniikan. Narua kerätään kahdeksikon malliin avatussa kämmenessä peukalon ja pikkurillin ympärille. Ja lopuksi kieputetaan jokunen kierros narua nipun ympärille. Yleensä nippu pysyy kasassa niinkin, mutta lisäksi voi yrittää taiteilla kuvan mukaisen, vetämällä avattavan solmun, jos haluaa oikein hifistellä.

Nostonarun toiseen tai molempiin päihin voi oman maun mukaan kiinnittää jonkinlaisen, pienen tai ison karabiinerin.

Muovinen versio on vähemmän kilisevä kuin metallinen, mutta kannattaa varmistaa sen kestävyys ennen käyttöä. Voi olla hiuksia (tai verenpainetta) nostattavaa huomata jousen putoava kesken kaiken kohti maata.

Toisaalta, karabiinerit voi jättää kokonaan väliin ja solmia narun toisen pään valjaisiin ja toisen pään jousen lapaan tai epäkeskopyörään. Siihen tarkoitukseen paalusolmu on helppo, nopea tehdä ja vaivaton avata – vaikka olisi vähän pakkastakin.

Jos paalusolmun tekeminen tuntuu äkkiseltään haastavalta, niin ohessa on lyhyt video, joka saattaa auttaa alkuun. Kun solmun on oppinut, sen tekee lähes ajattelematta ja vaikka silmät kiinni.

Vaihtoehto 3: Naru passipaikalla valmiina

Vakituisille passipaikoille voi nostonarun jättää kiinteästi standiin roikkumaan, jolloin se ei ainakaan unohdu matkasta. Muutamat metrin pätkä paracordia on todella halpa hinta verrattuna putoamisriskin toteutumisen aiheuttamiin kuluihin ja mieliharmiin.

Turvallista metsästystä!

Ari Kontiainen
Teksti, kuvat ja video

Mika Seppänen/ Oulu

• Liukastuminen astuessa tikkailta lavalle tai päinvastoin
• Horjahdus lavalla seistessä
• Kylmässä kangistuneena tai pimeässä toimiminen
• Passilavan pettäminen
• Tuen ottaminen liian hentoisesta oksasta

Ilman turvavälineitä passilavalle kiivetessämme tai siellä ollessamme vakuuttelemme itsellemme, ettemme voi pudota. Tai jos horjahdamme, niin ehdimme ottaa jostakin kiinni. Todellisuudessa ainoa asia mitä ehdimme on ajatella, että kohta sattuu. Ja vain tuurilla ei käy todella huonosti.

Lineman's belt eli turvaköysi

Tätä puun ympäri kulkevaa köyttä kutsutaan arboristipiireissä myös asemointiköydeksi tai stropiksi. Sitä tulee käyttää aina kun kiinnitetään tikapuita tai askelmia puun kylkeen tai kun kiinnitetään passilavaa paikalleen. Kun voidaan nojata köyteen ja käyttää molempia käsiä, kiipeäminen tai muu toimiminen on koko ajan turvallista ja putoaminen on mahdotonta.

Tarkoitukseen kelpaa hyvin 8-11 mm laskeutumisköysi ja kolme metriä on sopiva mitta. Köyden päähän kiinnitän kiipeilyyn tarkoitettavan sulkurenkaan ja toiseen päähän teen ison solmun stoppariksi. Keskelle köyttä kiinnitän Prusik-solmulla sulkurenkaan, joka mahdollistaa köyden pituuden muuttamisen yhdellä kädellä hyvinkin nopeasti.

Prusik-solmua varten riittää 50-60 cm pätkä 6 mm kiipeilyköyttä. Huomaa, että tämän köyden tulee olla ohuempaa kuin itse nousuköysi, jolloin se puree paremmin köyteen kiinni.

Pidän lisäksi varalla toista samanlaista köyttä, jos pitää ohittaa oksa, jota ei katkaista. Varaköysi viedään silloin oksan yli ja vasta sitten toinen köysi voidaan irrottaa. Koskaan ei siis olla ilman köyden antamaa turvaa.

Nousuköysi

Tämä on kiinteän passipaikan tärkein turvavaruste. Paksuudeltaan 10-12 mm laskeutumisköysi käy tähän mainiosti. Kun passilava on saatu kiinnitettyä paikalleen, sidotaan tämä maahan asti ulottuva nousuköysi kiinni puuhun, vähän päätä korkeammalle.

Köyden alapää kannattaa kiinnittää pingoitettuna alas tikkaisiin tai puun runkoon, jolloin solmun tai laitteen kuljettaminen köydessä nousun tai laskeutumisen aikana on helpompaa.

Noustessa ja laskeuduttaessa kiinnitetään turvavaljaan niskassa oleva liina köyteen joko Prusik-solmulla tai kiipeilyyn tarkoitetulla putoamissuojaimella. Esimerkiksi Petzl Tibloc käy tähän tarkoitukseen hienosti. Tällöin putoaminen alas asti on mahdotonta ja kulkeminen tikapuilla onnistuu sekä ylös että alas.

Turvallisia nousuja ja laskuja - ja hyviä passituksia!

Teksti ja kuvat: Marko Peltoniemi

Millä vaimennetaan?

Vaimennusmateriaaleja on monenlaisia ja niiden valinta riippuu vaimennettavasta kohteesta. Kaupalliset tuotteet valmistetaan usein erilaisista kumiseoksista. Tee-se-itse-henkilö taas voi operoida helpoimmin kangas- tai huopateipeillä, joita saa useista kotimaisista ja ulkomaisista liikkeistä.

Jousen runko ja lavat

Useimmissa taljajousissa on valmiiksi asennettuna erilaisia vaimennuskumista valmistettuja vaimenninpalasia, jotka poistavat laukaistessa syntyvästä värähtelystä aiheutuvia ääniä. Vaimentimia saattaa olla kiinni jousen rungossa, lavoissa, vakaimessa, kaapelinohjaimessa, jänteenpysäyttimessä sekä jänteellä ja kaapeleissa. Jos jousesi olemassaolevista vaimentimista huolimatta tuntuu pitävän laukaistessa isosti ääntä, niin voit etsiä toisen merkkisistä tuotteista apua.

Perinteisiä jousia voi hiljentää vaihtamalla mahdollisen muovisen nuolihyllyn tilalle luonnonkarva- tai huopaversioon. Jänteelle kiinnittää esimerkiksi kuminauhoista, villalangoista tai luonnonkarvoituksesta tehdyn vaimentimen. Take-down-jousiin voi tarvittaessa laittaa ohuen huopapalasen lavan ja rungon väliin. Ja löytyy kaupoista näemmä myös lähelle lapojen päätä liimattavia huopakangasteipin palasia tai nykyaikaisia "kumitattejakin".

Varmuudeksi on hyvä myös tarkistaa aika ajoin jousessa olevien ruuvien kireys. Sellaisten löystymisestä aiheutuvaan kilinään ei mikään vaimenninmateriaali auta.

Nuolihylly ja ikkunaleikkaus

Nuolihylly saattaa tuottaa ääntä monella tapaa. Altaputoava tai -riuhtaistava hylly saattaa pitää meteliä joko viritettäessä tai laukaistaessa. Pehmustetta voi pyrkiä sijoittamaan esimerkiksi hyllyssä liikkuvan haarukan alle.

Nuolen virittämisestä saattaa syntyä ääntä, kun nuoli liukuu hyllyn tai sen haarukoiden päällä. Joihinkin hyllyihin saa mittaan tehtyjä liimattavia kankaan- tai huovanpalasia, jotka vähentävät tällaisia ääniä.

Vaan aina ei nuoli jännittävässä tilanteessa tai vaikkapa maastossa hiipiessä tahdo pysyä hyllyllä, vaan kolisee jousen ikkunaleikkausta vasten. Huopakangasteippi on tässäkin tapauksessa hyvä ystävä. Selvitä mitä ovat jousen rungossa paikat, joihin nokitettu nuoli voisi kolista ja pehmusta ne.

Laukaisulaite

Ranteessa tai kaulalla killuvan laukaisulaitteen metalliset osat kolahtelevat helposti jousta, lanneviiniä, nuolia, tikkaan askelmia tai standin metallisia osia vasten. Terävimmän äänen saa pois liimaamalla huopakangasteippiä sellaisiin laukaisulaitteen osiin, jotka eivät haittaa värkin toimintaa millään tavalla.

Laukaisulaitteen sisältä mahdollisesti kuuluvia ääniä saattaakin olla vaikeampi vaimentaa.

Nuoliviini

Useissa nuoliviinissä on leikkaavia teriä piilossa pitämässä muovinen suojakotelo tai -kuppi. Kun nuolta irrottaa viinestä, niin leikkurin kehveli saattaa kolista ikävästi kovaan koteloon. Huopakangasteippi auttaa helposti tähänkin vaivaan.

Monet ovat myös kertoneet, että jouseen kiinnitettävä nuoliviini itsessään on melkoinen melun aiheuttaja. Siihen auttaa se, että ottaa viinen pois jousesta passituksen ajaksi tai siirtyy maastossa liikuttaessa lanneviinen käyttöön.

Sulkurenkaat ja soljet

Passiin kiivettäessä päällä olevissa turvavaljaissa tai istumavaljaissa käytetään usein metallisia sulkurenkaita ja solkia, joiden hiljentäminen teipillä on melko helppo ja nopea operaatio. Sama neuvo koskee tietenkin varmistus-, nousu- ja laskeutumislaitteita, joista useimmat on tehty metallista. Huopakangasteippiä strategisiin kohtiin ja ongelma on ainakin pienempi.

Rapulukko, standi, ...

Tikkaanpalasilla kiipeävä voi vaimentaa rapulukon (cam cleat) pitämää meteliä solmimalla rapulukon pyörien väliin ohuen paracord-narun, joka estää pyöriä kolahtamasta stoppariinsa tai toisiaan vasten. On kuitenkin huomioitava, että tällaisen vaimennusnarun tulee ehdottomasti olla riittävän ohut, jotta se ei estä rapulukon toimintaa.

Standin eli puupassin osia voi myös hiljentää. Netistä löytyy juttuja ja kuvia, joissa metsästäjät ovat vaimentaneet standin alustan (platform) punomalla niihin paracord-narua, teräksisen kiinnitysssoljen kiinnittämällä siihen fillarin sisäkumin palasen, jne. Paras konsultti näihin askareisiin onkin oma korva – jos jokin osa varusteista pitää meteliä, tartu toimeen ja hiljennä se, tavalla tai toisella.

Ylläolevilla esimerkeillä on haluttu avata erilaisia tapoja, joilla jousen ja välineet saa vaimennettua – ja se vaiva kannattaa. Kireitä jänteitä ja hiljaisia hetkiä metsällä!

Teksti: Ari Kontiainen
Kuvat: Ari Kontiainen, canva.com (otsakekuva) sekä valmistajien tai kauppojen verkkosivut

Linkkejä

• Limbsaver
• Pine Ridge
• Bearpaw
• Bowjax
• 3 Rivers Archery

Ongelmat

Ylöspäin kavuttaessa sekä halutulla passituskorkeudella kannatinköysi kierretään puun ympäri, jonka jälkeen voidaan alkaa nojata omaa painoa sen varaan. Puunrungon liukkauden tai puun ympäri kierretyn köyden lenkin löystymisen vuoksi saattaa kuitenkin syntyä äärimmäisen epämukava tilanne, jossa köysi lähtee liukumaan runkoa alaspäin. Ei hyvä!

Toisaalta, kun passituksen päätteeksi on köyttä pitkin laskeuduttu maahan, niin puussa passituskorkeudella kiinni oleva köysi on ajoittain hankala saada löystymään ja tulemaan alas.

Ratkaisut

Molempiin näihin ongelmiin vastaa edullinen tuote nimeltä OHM Tether Locker Flexi, tuttujen kesken vaikkapa Ohmi. Se koostuu punotusta ja pleissatusta dyneemaköydestä sekä 3D-tulostetusta Ohm-kirjainta jäljittelevästä palikasta. Näppärimmät värkkäävät tällaisen varmasti itsekin.

Ohmin toisessa päässä oleva silmukka kiinnitetään pysyvästi kannatin- ja laskeutumisköyden yläpäässä olevaan lenkkiin. Ja toisessa päässä olevalla Ohm-palikalla voidaan lukita kannatinköysi puun ympäri kulkevan silmukan juureen riittävän tiukalle. Näin yksinkertaisesti ollaan ratkaistu ensimmäinen ongelma.

Ennen laskeutumista Ohm-palikan vieressä olevaan lenkkiin kiinnitetään vetonaru esimerkiksi pienellä sulkurenkaalla ja vetonarun toinen pää pudotetaan maahan, jolloin maahan laskeuduttuaan metsästäjä voi sen avulla kiskoa kannatin- ja laskeutumisköyden alas. Vetoköydestä kiskominen höllentää puun ympärillä olevaa silmukkaa, jolloin kannatinköysi useimmiten lähtee laskeutumaan todella nätisti alas.

Kaksi pientä, mutta erittäin ärsyttävää ongelmaa on näin ratkaistu.

Yksityiskohdat

Jos haluaa oikein hifistellä, ja kukapa ei haluaisi, niin kannattaa Ohmin lisäksi kiinnittää huomiota sekä mainitun pienen sulkurenkaan että vetonarun laatuun.

Voi olla, että mikä tahansa edullinen sulkurengas sekä (esimerkiksi paracord-) naru toimivat mainiosti, mutta parasta ratkaisua etsivä valitsee sulkurenkaaksi pienen Rock Exotica RockX -sulkurenkaan ja vetonaruksi riittävän pätkän Teufelberger dynaGLIDE -narua. Nämä siksi, että pienikokoinen RockX-sulkurengaskestää vetoa jopa 5kN ja dynaGLIDE on erittäin liukas, venymätön ja kestävä, ja myös arboristien käyttämä, naru.

Näillä eväillä olen kokenut single-stickin kanssa metsästämisen olevan paitsi aavistuksen turvallisempaa, myös miellyttävämpää. Mukavia hetkiä luonnon helmassa!

Teksti ja kuvat: Ari Kontiainen

MUOKKAUS: Tuotteesta on näemmä ilmestynyt päivitetty versio, jonka hieman suurempi koko saattaa tehdä siitä helpomman käsiteltävän. Kuva alla.

Riistakamerat ovat kehittyneet paljon vuosikymmenten varrella. Ensimmäiset mieleeni jääneet artikkelit kertoivat filmikameroista, joihin oli liitetty polun yli viritetty lankalaukaisin. Eläin tuli polulla langan katkaistessaan konkreettisesti ottaneeksi itsestään yhden kuvan. Metsästäjän piti ajoittain käydä hakemassa kamera, kehittää filmi ja sen jälkeen jännittää mitä kuvasta löytyy, jos mitään.

Ensimmäinen oma riistakamerani oli vesitiiviisti koteloitu Sonyn pokkari, johon oli liitetty liiketunnistin. Optiikka oli siihen aikaan huippuluokkaa, kotelo ammattitasoa, mutta karusti kameraan tehty langoitus epäluotettava ja Sonyn omat muistikortit arvokkaita. Laitteen käyttö jäi valitettavan lyhytaikaiseksi. Oppirahoja.

Nykyään käytännössä kaikki markkinalla olevat riistakamerat ovat tehdasvalmisteisia ja useimmat tulevat Kiinan suunnasta. Ominaisuuksista löytyy paljon eroja, joita on hyvä ymmärtää, kun pohtii sellaisen hankintaa.

Yleistä

Kameroista löytyy paljon eroavaisuuksia mm. kuva- tai videotarkkuuden, kameran kuva-alan, reagointiajan, salamatyypin ja lcd-näytön koon osalta. Ne ovat yksiä, mutta eivät ainoita kriteereitä, joita kannattaa miettiä kun riistakameraa valitsee käyttöönsä.

Joidenkin kameroiden mukana tulee erillinen, kevyt kiinnike tai jalka, jolla kameran voi kiinnittää johonkin rakenteeseen. Olen kokenut sellaiset heppoisiksi ja päätynyt sen sijaan käyttämään myyntipaketissa tulevaa, puun ympäri kiertävää remmiä ja hoitamaan ylä-ala-suuntaisen kallistuksen tarpeen kameran ja puunrungon väliin laittamillani oksanpätkillä. Useimmat käyttämäni kamerat saa suojattua koodilla, suljettua lukolla ja kiinnitettyä lisäksi vaijerilukolla puuhun.

Kaikki riistakamerani ovat toimineet AA-paristoilla, mutta joissakin voi käyttää myös suurempia 18650-paristoja. Jokaisessa kamerassa on ollut mahdollisuus käyttää ulkoista akkua, joka on tietenkin tarpeen, jos aikoo käyttää kameroita käytössä kylmällä säällä tai jopa talven läpi. Olen jo pitkään pitänyt ulkoista akkua verkkopussissa, jonka saan roikkumaan kameran kiinnityshihnaan.

Osassa kameroista ilmoitettu vesitiiviys ei näytä koskevan akun virtajohdon läpivientiä. Pieni yksityiskohta, mutta saattaa aiheuttaa harmeja, koska jos kameran sisään pääsee hämähäkki kutomaan verkkojaan, niin sinne takuulla pääsee myös kosteus.

Vuosien varrella on tullut vastaan erilaisia kameran suuntaamiseen liittyviä ratkaisuja. Vaikka kamerassa oleva pieni laser olisi kätevän tuntuinen ajatus, olen kokenut helpoimmaksi ja nopeimmaksi kohdistaa sellaiset kamerat, joista etuseinän osin avattua esille tulee näyttö, joka näyttää koko ajan kameran näkymän. Jos se ei ole mahdollista, niin laite pitää laittaa päälle, käydä kävelemässä kameran edessä, tsekata kuva, suunnata uudestaan - ja sitä rataa. Hitaampaa, mutta tietenkin toimivaa.

Tallentavat kamerat

Tätä termiä käytetään nykyään kameroista, jotka eivät lähetä kuvia (tai videoita), vaan ainoastaan tallentavat ne muistikortille. Nämä kamerat tunnistaa useimmiten siitä, että niissä ei ole näkyvää antennia.

Tallentavissa riistakameroissa on tyypillisesti kannen takana pieni näyttö, jonka avulla kameran ottamia kuvia voi selata, mutta löytyy myös riistakameroita, joissa ei ole näyttöä ollenkaan. Paristoja säästävä tapa on vaihtaa kameraan toinen muistikortti ja tarkastella kuvia esimerkiksi vasta kotosalla tietokoneen äärellä. Löytyy myös kameroita, joiden kuvia voi selata käyttäen älypuhelinta Bluetooth-yhteyden kautta, mutta ne ovat harvinaisia.

Näytöllisten riistakameroiden hinta kotimaisissa kaupoissa lähtee satasen paikkeilta ja ilman näyttöä olevat kamerat ovat jokusen kympin edullisempia. Kiinankaupoista voi edullisimmin sellaisen saada parillakympillä, mutta tuki ja ohjeistus voivat niissä olla vaatimaton, takuusta nyt puhumattakaan.

Tallentava riistakamera on hyvä valinta kun kamerat sijaitsevat suhteellisen lähellä, jolloin tarkistuskierroksen tekeminen ei aiheuta isosti vaivaa. Tallentava kamera on myös tavallaan edullinen kertainvestointi, josta ei paristojen uusimisesta aiheutuvien kulujen lisäksi aiheudu jatkuvia kustannuksia.

Lähettävät kamerat

Ensimmäisen aallon lähettävät riistakamerat pystyivät lähettämään ottamiaan kuvia ja myöhemmin videoita joko multimediaviesteinä tai sähköpostina. Multimediaviestit tosin ovat olleet aina paitsi rajoittuneita myös kalliita, joten epäilen hyvin harvojen käyttäneen niitä.

Kameran asetusten määrittely vaati alkuun erilaisia, jopa kameratyyppikohtaisia, PC-ohjelmia. Myöhemmin asetuksia on voinut määritellä tekstiviesteillä ja mobiilisovelluksilla. Osalla valmistajista kameran lisääminen mobiilisovellukseen tapahtuu kätevästi QR-koodilla – helpompaa se ei juuri voi olla.

Aivan olennainen asia ymmärtää on se, mitä matkapuhelinverkkoja kamera tukee. Etenkin juuri tällä hetkellä, kun 3G-verkkoa ollaan ajamassa alas ja 4G-verkko on vasta laajenemassa suuressa osassa Suomea. Tyypillisesti kamerat tukevat aina myös hitaampaa verkkoa (4G -> 3G -> 2G), jolloin vanhempi 3G-kamera tai uudempi 4G-kamera saattavat toimia 2G-verkossa, jos laitteen 2G-radio ja antenni ovat hyvälaatuisia ja operaattorin 2G-verkko riittävän hyvä. Videoiden lähettämisestä ei kannata 2G-verkossa unelmoida ja kuvienkin tarkkuudestakin saattaa joutua tinkimään. Verkon kattavuutta ja laitteen toimivuutta halutussa paikassa on ennalta vaikea tietää, joten vasta käytäntö kertoo miten ostoksen kanssa kävi.

Kannattaa huomata, että tietoturvasyistä monet sähköpostipalvelut, kuten vaikkapa Googlen Gmail ovat kiristäneet sähköpostin lähettämisen teknisiä vaatimuksia, josta syystä vanhemmat kamerat eivät enää aikaisemmin toimivaksi todetuilla asetuksilla välttämättä pystyneet lähettämään kuvia. Rajoitteita voi kuitenkin yrittää kiertää, kuten olen toisaalla kirjoittanut.

Lähettävien kameroiden hinnat alkavat kotimaisissa kaupoissa 150-200 haarukasta ja nousevat jopa yli 400 euroon. Kiinankaupasta voi ostaa arpalipun jonkin verran edullisemmin.

Riippumatta miten ja mihin kamera kuvat lähettää, tulee käyttäjän hankkia kameraan SIM-kortti ja liittymä joltakin operaattorilta. Tästä aiheutuu jatkuvia kustannuksia, riippuen operaattorista ja liittymän nopeudesta. Halvimmillaan hitaan dataliittymän sain alle euron kuukausihintaan, mutta tällä hetkellä kustannukset ovat korkeampia. Jotkut kameravalmistajat paketoivat SIM-kortin myyntipakettiinsa mukaan, joka voi helpottaa ja nopeuttaa käyttöönottoa. Operaattoreiden hintoja kannattaa kuitenkin vertailla, jotta ymmärtää paljonko helppoudesta tulee maksamaan.

Kuvapalvelut

Yritykset ovat useilla aloilla siirtyneet kilpailemaan laitteiden sijaan lisäpalveluilla – ja näin on myös riistakameroiden laita. Palveluissa tarjotaan käyttäjille muun muassa helpompaa kuvien tai videoiden seurantaa joko nettisivun kautta tai mobiilisovelluksella, kykyä jakaa kuvia suuremmalle ryhmälle sekä mahdollisuutta määritellä asetuksia palvelun kautta.

Suunta on mainio, koska mikäli käytössä on useita kameroita, täyttyy sähköposti viesteistä, joissa jokaisessa on yksi kuva tai video, joka pitää avata, miettiä jaanko, lähettää kavereille, poistaa sähköposti, jne. Tästä tulee helposti todella työlästä. Yhden tai kahden oman kameran kanssa tilanne on vielä hallittavissa.

Näen, että elämme palveluiden suhteen paraikaa jonkinlaista siirtymäkautta. Monet palvelut ovat ensimetreillään ja ominaisuudet vielä kehitysvaiheessa. Osa palveluista hyväksyy vain yhdenmerkkisiä kameroita piiriinsä (tai jopa vain uusia samanmerkkisiä), toisilla on enemmän avoimet ovet sille miten ja mistä kuvia tai videoita palveluun siirtyy. Vertailua kannattaa tehdä.

Myös logiikka, jolla käyttäjät maksavat palvelusta vaihtelee suuresti. Käyttäjän saattaa olla hankala hahmottaa ja vertailla eri palveluissa määriteltyjä kuvien tai käyttäjien määrään tai annettuun aikajaksoon sidottuja rajoituksia verrattuna ominaisuuksiin, joita hän itse arvostaa. Ovatko kustannukset ennakoitavissa? Pystyykö palvelua käyttämään vain osan vuotta vai pitääkö maksaa ympäri vuoden, vaikka kamerat eivät olisi silloin käytössä? Maksetaanko kameroiden lukumäärästä, kuvien määrästä, tallennustilasta vai käyttäjien määrästä? Tällaisia kysymyksiä kannattaa kysyä itseltään (tai kaverilta) ennen tietyyn palveluun sitoutumista, koska siirtyminen palvelusta toiseen on usein hieman isompi urakka. Uskon, että markkinatilanne selkiytyy kilpailun kiristyttyä ja palveluiden otettua muutamia askeleita eteenpäin nykytilanteesta.

Yhteenveto

Riistakamerat ovat käteviä kavereita metsästyksen suunnittelussa, loukkujen tarkkailussa ja vaikkapa passituksen ajoittamisessa. Erilaisiin tarpeisiin löytyy monenlaisia kameroita useista eri hintaluokista. Palvelut kehittyvät paraikaa ja tulevat tekemään kameroiden käyttämisestä ja hallinnasta entistä helpompia.

Kameraa ostettaessa kannattaa yrittää hahmottaa mihin tarkoitukseen riistakameraa aikoo käyttää, miten paljon käyttö saa maksaa – ja pohtia sitten markkinalta itselle soveltuvin ratkaisu. Onnea ostoksille ja menestystä riistakameroiden käyttöön!

Teksti: Ari Kontiainen
Kuvat: Ari Kontiainen, riistakamerat.com, Burrel riistakamerat

Kun riistalaukaus ammutaan, osui nuoli kohteeseen tai ei, seuraa siitä vähintään metsästyskärjen teroitustarve tai uuden kärjen asentaminen.

Nuolen lävistettyä jonkin suuremman riistaeläimen, kuten valkohäntäpeuran, saattavat kärjen vaurioiden lisäksi rikkoontua tai irrota sulat luuosuman takia. Tällaisessa tapauksessa ei pelkkä pesu ja teroitus riitä, vaan nuoli on korjattava uudelleenkäyttöön.

Sulituksen poisto

Pesun ja putken kunnon tarkastamisen jälkeen rakennetaan nuoli uudelleen. Kun käyttää nuolissa wrap-teippejä sulituksen alla, on helppo poistaa sekä sulat että liimajäämät kuumalla vedellä. Lämpö pehmentää teipin liiman ja wrappi voidaan vetää irti sulkineen, jolloin paljastuu uutta vastaava putken pinta, eikä hiilikuitupinta vahingoitu, kuten saattaisi tapahtua sulkia poistettaessa terävää esinettä käyttäen.

Nuoliputken pään suoruus

Metsästysjousen kiidättämä nuoli lävistää yleensä peuran tai kauriin kokoisen eläimen puhtaasti ja nuoli iskeytyy edelleen voimalla maahan. Siksi on kärjen kunnon lisäksi tarpeellista tarkistaa nuoliputken ja kärjen liitoskohta.

Putken pään suoruuden (90 astetta) voi varmistaa värjäämällä holkin tai putken pään (jos HIT-insertti putken sisällä) tussilla ja pyörittämällä putkea esimerkiksi G5 ASD (Arrow Squaring Device) laitteen hiomapintaa vasten. ASD-työkalu pitää putken suorassa kulmassa hiomakiekkoon nähden.

Jos putken pää on suora, katoaa tussin jälki muutamalla pyöräytyksellä. Jos taas väri katoaa yhdeltä laidalta, pitää päätä hioa, kunnes tussijälki katoaa. Useimmiten nuoliputki on tarkistuksen jälkeen kunnossa, mutta joskus putken suulla saattaa näkyä vaurio, kuten oheisessa kuvassa.

Jos vaurioitunut kohta on vain pari millimetriä pitkä ja vamman jälkeen nuoliputki on täysin ehjä, voi putken suun hioa tai typistää nuoliputkisahalla ja varmistaa, että katkaisukohta on suorassa kulmassa suhteessa putken linjaan. Millimetri tai pari ei juurikaan muuta putken painoa eikä jäykkyyttä. Repeämä ollessa pitempi kuin edellä mainittu, on
järkevintä hylätä nuoli.

Sulittaminen

Ennen uusien sulkien asentamista on nuoliputki puhdistettava mahdollisesta liasta ja rasvasta sulkien pysyvyyden varmistamiseksi. Putki voidaan puhdistaa liuotinaineeella, josta ei jää öljyä tai rasvaa. Voidaan käyttää myös hankaavaa pesuainetta kuten Vim tai Cif. Tämän jälkeen putki saa ilmakuivua. Talouspaperista tms. saattaa jäädä kemikaalijäämiä, mikä voi heikentää pitoa.

Putken kuivuttua se voidaan sulittaa joko suoraan putken pintaan tai asentamalla ensin wrap-teippi. Teipin käyttö on suositeltavaa. Vaalea, sopivan värinen teippi ja sulat auttavat paremmin näkemään nuolen lennon ja nuolen maastosta löytäminen on helpompaa.

Huomaa, että myös teipin pinta pitää puhdistaa ennen sulittamista. Sulkien pohjat on yleensä käsitelty niin, ettei niitä tarvitse puhdistaa, ellei niitä ole käsitelty varomattomasti likaisin käsin.

Sulituslaite, joko yksittäisiä sulkia liimaava tai tornimallinen kolme sulkaa kerralla liimaava laite, on jousimetsästäjän tärkeä työkalu. Kuvassa on Bohning sulituslaite, joka asentaa sulat sopivaan kolmen asteen kulmaan. Liimana voi käyttää joko varsinaisia sulitusliimoja tai tavanomaisia pikaliimoja.

Liimaa levitetään sulan uraan vain juuri sen verran, että sulka liimautuu koko matkaltaan eikä liimaa tursua sulituslaitteeseen asentaessa. Sulituksen kuivuttua voidaan laittaa tippa liimaa sulan etu- sekä takapäähän.

Nokin asento

Kun sulitus on valmis, tarkistetaan nokin asento sulkiin nähden. Tässä voidaan referenssinä käyttää säädettyä nuolta. Karkean tarkistuksen voi tehdä asettamalla säädetty nuoli kukkosulka ylöspäin pöydälle makaamaan ja laittamalla viereen uudistettu nuoli samaan asentoon.

Näin voidaan nähdä onko nokin hahlo samamassa asennossa kuin toimivassa nuolessa. Jos ja kun kulma eroaa, voidaan nokkityökalulla pyörittää hahlo samaan asentoon.

Putken suoruus kärjen kanssa

Ennen uutta riistalaukausta varmistetaan vielä leikkaavan metsästyskärjen suoruus putken linjaan nähden. Pyörittämällä (kuten hyrrää) nuolta kärkensä varassa tasaista pintaa vasten voi nähdä pyöriikö kärki tasaisesti vai vipattaako se. Kärjen tulee pyöriä tasaisesti. Jos näin ei ole, on kärki tai holkki vinossa suhteessa putken linjaan. Varmemman tuloksen saa käyttämällä nuolen pyörityslaitetta.

Jos kärki ei pyöri tasaisesti, saattaa kierreholkin pyöräyttäminen neljänneskierroksen tai useamman korjata tilanteen. Tämä ei onnistu, jos holkki on kiinnitetty hiilikuituputkeen pikaliimalla, mutta käyttämällä esimerkiksi Bohning Cool Flex -hartsia voi liitosta pehmentää kuumalla vedellä, jolloin holkki liikkuu. Kuumennuksen jälkeen kastetaan putken etuosa kärkineen kylmään veteen, jolloin hartsi jälleen kovettuu. Ennen suurempia operaatioita kannattaa kokeilla nuolen pyörittämistä uudella kärjellä, jotta varmistutaan siitä, ettei kärki ole viallinen.

Näin toimien voidaan samalla nuolella ampua useampia riistalaukauksia.

Teksti ja kuvat: Juha Kylmä

Jaamme jousihankinnat karkeasti kolmeen kategoriaan: edulliset jousipaketit, keskihintaiset jouset ja kalliit jouset. Lisäksi annamme jokusen neuvon aivan halvimpien ja käytettyjen jousien osalta.

Jousipaketit

Esimerkiksi noin 600 euron jousipaketit ovat varsin yleinen ja suositeltava tapa lähteä harrastuksessa liikkeelle. Paketin sydän on tyypillisesti sekä vetopituudeltaan että -jäykkyydeltään laajasäätöinen, jonkun tunnetun jousivalmistajan tekemä taljajousi, joka on ihanteellinen niin kasvavalle nuorelle kuin myös aloittelevalle aikuiselle. Säädöt kun todennäköisesti vaativat muutoksia melko nopeasti harjoittelun aloittamisesta.

Jousipakettiin kuuluva jousi ei ole hyötysuhteeltaan tai muilta ominaisuuksiltaan välttämättä tekniikan terävintä huippua, mutta juuri laajasäätöisyys korvaa tällaiset näennäiset puutteet erinomaisesti. Paketin jousi on kuitenkin pätevä metsästysväline mille tahansa suomalaiselle riistalle.

Jousen lisäksi pakettiin kuuluvat yleensä nuolihylly ja tähtäin, kenties myös laukaisulaite, muutama nuoli, säilytyspussi tai -laukku sekä nuoliviini tai -teline, jotka kaikki tarvitaan harrastuksen aloittamiseen. Jos ajan mittaan harrastuksesta tuntuu kehittyvän vakava, voi jouseen myöhemmin päivittää esimerkiksi toisenlaisen nuolihyllyn tai tähtäimen, koska niiden kiinnitystapa on hyvin standardoitu. Jos taas vaikuttaa siltä, että tämä harrastus ei kiinnostanutkaan, niin hyvin pidettynä paketin saa myytyä helposti eteenpäin, koska se sopii lähes kenelle tahansa jousella metsästyksestä haaveilevalle.

Markkinalta löytyy välillä myös erittäin halpoja jousipaketteja, mutta niitä ei oikein hyvällä omallatunnolla voi suositella kenellekään. Kun muutama vuosi sitten testasimme erästä tällaista halpisjousta, palautui mieleen lähinnä muistoja parinkymmenen vuoden takaa. Huonolaatuisella halpajousella voi herkästi sammuttaa kipinän koko harrastukseen ja laitteesta ei välttämättä edes pääse lopuksi eroon. Ei jatkoon.

Keskihintaiset jouset

Astetta kalliimmat jouset myydään 'runkona', ilman lisävarusteita, kuten tähtäintä ja nuolihyllyä. Pelkän jousen hintaluokka voi tällöin liikkua 600-1000 euron luokassa. Tämän luokan jousissa on mm. haluttu optimoida hyötysuhdetta ja sitä kautta nopeampaa nuolen lähtönopeutta, jolloin vetopituuden ja -jäykkyyden säätövara on yleensä kapeampi. Päivitys tällaiseen kannattaa tehdä vasta siinä vaiheessa, kun on harrastanut lajia jo jonkin aikaa ja tuntee omat mittansa.

Nämä keskihintaiset jouset ovat tyypillisesti alumiinirunkoisia, ne ovat mahdollisesti hieman paremmin viimeisteltyjä kuin edullisemmat ja ampuminen niiden kanssa saattaa, mallista riippuen, olla toisaalta aggressiivisempien epäkeskopyörien vuoksi astetta vaativampaa, mutta toisaalta täsmällisemmän tuntuista kuin edullisemmilla. Näissä jousissa voi myös olla hienosäätöjen kannalta enemmän vaihtoehtoja tai joitakin valmistajakohtaisia lisäominaisuuksia.

Mikäli aloitit jousipaketilla ja olit päivittänyt nuolihyllyn ja tähtäimen matkan varrella parempaan on hyvä uutinen se, että voit siirtää ne seuraavaan jouseen. Kaikkea ei siis tarvitse laittaa uusiksi.

Kalliit jouset

Tässä kategoriassa puhutaan lähinnä jousivalmistajien lippulaivatuotteista, jotka tyypillisesti maksavat pitkästi yli 1000 euroa.

Isolla rahalla saa tällä hetkellä tyypillisimmin keveän hiilikuiturungon, jonka käsittely on miellyttävää myös pakkasella. Samoin näissä jousissa valmistajat esittelevät kehittämänsä uusimmat ominaisuudet – jotka tosin monesti löytyvät vuoden, kahden kuluttua myös keskihintaisista jousista. Innokkaimmat maksavat siis tuotekehityskustannukset, joista hyötyvät lopulta muutkin harrastajat.

Käytetyt jouset

Yksi tapa lähteä uutta jousta edullisemmin liikkeelle on hankkia ensi- tai miksei myöhempikin jousi käytettynä. Käytettyjä jousia on tarjolla joiltakin jälleenmyyjiltä, ja tietenkin myös internetin erilaisilta kauppapaikoilta.

Käytettyä jousta harkitessasi suosittelemme vahvasti kääntymään asiantuntevan liikkeen puoleen, useistakin syistä

• ammattilainen osaa myydä käytetyn jousen, joka sopii mitoiltaan ja ominaisuuksiltaan käyttäjälle ja hän voi säätää jousen valmiiksi
• liikkeessä saattaa olla useita, hieman erilaisia käytettyjä jousia, joista voi valita itselleen sopivimman
• ammattilainen osaa varmistaa, että myytävä jousi, sen lavat, jänteet ja kaapelit ovat kunnossa turvallista käyttöä varten ja vielä,
• liikettä sitovat kuluttajansuojalainsäädännön velvoitteet, jotka eivät sido yksityistä myyjää.

Siinä vaiheessa, kun on harrastuksessaan päässyt pitemmälle ja ymmärtää paremmin mitä on ostamassa, voi tietenkin harkita myös yksityiseltä käytetyn jousen ostamista.

Muutamia tunnettuja jousiliikkeitä

• Rajajousi
• Hunters' Friend EU
• AA-group
• Ase ja Erä
• Jousivaruste
• Ruoto

Lopuksi

Eri hintaluokkien jousia voi hyvällä omallatunnolla verrata erilaisiin autoihin. Liikkeessä ostetussa, edullisessakin autossa on takuu olemassa - yksityiseltä ostetussa käytetyssä ehkä vain perävalosellainen. Lisäksi kaikki tietävät, että Toyotallakin pääsee hienosti perille, mutta joidenkin mielestä Volvossa nyt vain on mukavampi taittaa matkaa.

Malttia ostoksiin ja intoa harrastukseen!

Teksti: Ari Kontiainen
Kuvat: Valmistajien tai verkkokauppojen sivuilta

Alin kerros

Alimmaiseksi puetaan kerrasto, joka muodostaa ihon pinnalle eristävän ilmakerroksen. Se myös auttaa siirtämään kosteuden kohti uloimpia kerroksia, pois iholta. 

Oma valinta alimmaksi kerrokseksi on verkkokerrasto. Se myös kuivuu nopeasti päällä ollessaan ja väljästi tuulettamalla jopa pakkaskelissä. Alimmaiseksi puettuna se mahdollistaa liikkumisen suhteellisen vähällä vaatetuksella ilman hikoilua. 

Eristävä kerros – tai kerrokset

Väli- eli eristäviä kerroksia voi pukea päälle useampia. Itse käytän yleensä kahta kerrosta, mutta oikein kylmillä keleillä laitan kolme. Välikerroksina suosin merinovillaa ja fleeceä. Kaksi kerrosta merinovillaa ja kerros fleeceä on kuitenkin jo suhteellisen paksu kerros ja saattaa alkaa haittaamaan liikkuvuutta. Oiva valinta välikerrokseksi saattaakin olla ns. armeijan nallepuku.

Jos käyttää lämmitettäviä elementtejä kuten liiviä, saa siitä parhaan hyödyn, kun se on aluskerroksen ja välikerroksen välissä lähellä ihoa. 

Pintakerros 

Päällimmäisen eli pintakerroksen tehtävä on eristää tuulen ja ulkoapäin tulevan kosteuden ja sateen vaikutus. Kalvolla ryyditetty puku saattaa olla hyvä vaihtoehto märkään maastoon, mutta itse suosin kalvottomia vaihtoehtoja niiden hiljaisuuden vuoksi. 

Fleecepintainen ohuempi puku on toimiva alkusyksystä aina pikkupakkasille asti. Joskus aivan päällimmäisenä on jopa vaimon kutoma villapaita, jota hiljaisempaa saa hakea. Kovemmat kelit vaativat sitten jo toppatakkia tai vaikka sarkapukua.  

Päällimmäinen kerros kannattaa mitoittaa siten, että alle mahtuu riittävästi vaatetta, mutta kuitenkin pystyy operoimaan metsästystilanteessa. 

“Jos sormia palelee, laita lakki” 

Vanhassa sanonnassa on vinha perä. Suurin osa kehon lämmöstä haihtuu yläkautta eli päälaelta. Itselläni on ohut pipo passiin siirtyessä ja repussa odottamassa paksu vaihtopipo passitusta varten. Joskus ne ovat päässä yhtä aikaakin. 

Kaulaan kannattaa laittaa putkihuivi tai kauluri, joita löytyy monenmoista väriä, materiaalia ja paksuutta. Etenkään viimainen tuuli kaulaan tai niskaan ei tee hyvää passittaessa.

Kengät ja jalat

Lämmitettäviä akullisia pohjallisia lukuun ottamatta melkein kaikkea on tullut kokeiltua. Tuplavillasukka tai merinovillasukka tuplana on loistava valinta. Pääasia on, että varpaat sopivat liikkumaan ja kenkä on eristetty. Puuvillaiset tennissukat kannattaa jättää suosiolla lämpimimmille keleille.

Kuivalla talvikelillä toimii myös kalvoton nahkakenkä. Usein jos kenkä on hyvä kävellä maastossa, se tuskin on tarpeeksi lämmin passissa – eli paksu lämmin kenkä on usein varsin suurikokoinen. Poikkeuksiakin voi löytyä, kuten aina. 

Hanskat ja kädet 

Sormet ovat ne työkalut, joilla lähetetään nuoli matkaan. Kovin paksuilla hanskoilla se ei oikein luonnistu ja hanskan pois ottaminen tilanteessa voi olla vaikea ja hidasta. 

Oma suosikkini on sormiläpällinen topattu hanska, jossa sormiläpät voi kääntää kämmenselkää vasten ja ne pysyvät sivussa magneeteilla. Toinen hyvä konsti jota käytän on toppapukuun integroitu käsienlämmitystunneli eli “muhvi”. Muhvissa voi käyttää lisänä kemiallisia käsienlämmitystyynyjä, jolloin passituksesta saattaa selvitä jopa avokäsin. Jotkut eivät lämmitystyynyjä suosi käsien hiostumisen takia, mutta itse en ole kyseistä ongelmaa havainnut. 

Pehva ja vatsa

Takapuolen alle on hyvä muistaa laittaa pala telttapatjaa, huopaa tai vaikka porontaljaa. Nämä eristävät pehvan maasta tai istuimelta – ja viimeisin on vielä hiljainenkin. 

Hyvin syöneenä ja levänneenä palelee vähemmän. Muista siis juoda riittävästi ja mieluiten lämmintä. Omassa Thermos-pullossa on aina kuumaa teetä tai kaakaota odottamassa ensimmäisiä vilunväristyksiä. Myös pieni purtava saattaa virkistää mieltä ja sitä kautta lämmittää sitkeää passittajaa. 

Harjoittele

Eripaksuisten kerrosten kanssa toimimista kannattaa kokeilla etukäteen.  Esimerkiksi turvavaljaiden pukeminen paksujen kerrosten päälle saattaa aiheuttaa päänvaivaa, jos valjaat ovat kesäasetuksilla. Samoin passiin kiipeäminen, sieltä laskeutuminen tai standilta ampuminen paksuissa tamineissa voi tuntua alkuun haastavalta. Kiinnitä huomiota etenkin jousikäden hihan paksuuteen, ettei jänne osu siihen.

Aktiivisessa liikkuvassa jahdissa päällä tarvitsee olla vain verkkokerrasto, fleece-väliasu ja tuulenpitävä kerros. Pakkaspassiin siirtyessä kannattaa päällimmäiset kerrokset pitää repussa ja pukea päälle vasta perille päästyä. Hikisiksi kävelyt vaatteet eivät passissa enää lämmitä. 

Lämpimiä passituksia ja kireitä jänteitä!

Teksti ja kuvat: Timo Levä

Vertailun ulkopuolelle jätimme yli 10 vuotta vanhat Trophylinen istumavaljaat - vertaaminen niihin kun ei olisi enää kovinkaan reilu. Silloisissa, sinänsä edelleen aivan toimivissa istumavaljaissa ei erityisemmin oltu vielä satsattu keveyteen, käytettävyyteen, eikä varmaan pahemmin oltu lainattu ideoita kiipeily- tai arboristivarusteista.

Toisin on tilanne nyt, kun istumavaljaiden markkina on reilussa kasvussa ja tuotekehitys erittäin aktiivista. Tässä jutussa vertaillaan kaksia valjaita, jotka molemmat ovat olleet käytössäni vähintään yhden metsästyskauden. Vanhempi niistä on Aero Hunter Kestrel, josta kirjoitin ensimmäisen jutun yli neljä vuotta sitten. Tuoreempi on Custom Gear Modifications -yrityksen Sidewinder-malli.

Yrityksistä

Aero Hunter -yrityksen taustalta löytyy puussa kiipeilemiseen liittyvien, ammatti- ja harrastekäyttöön tarkoitettujen tuotteiden valmistukseen keskittynyt New Tribe -yritys, joka on perustettu vuonna 1984. Aero Hunter on näin ollen perinyt paljon osaamista New Triben valmistamien tuotteiden turvallisuuteen ja käyttömukavuuteen liittyneestä osaamisesta. Se on sekä näkynyt että tuntunut.

Custom Gear Modifications taas on tee-se-itse -perinteen idealla aloittanut pienyritys, jonka tavoitteena on tehdä käyttäjille sopivia, myös tarpeen ja toiveiden mukaan kustomoituja, toimivia, turvallisia ja kukkarollekin passeleita tuotteita. Tuotanto on paikallista ja kustannukset pyritään pitämään kurissa mm. hankkimalla laadukkaita materiaaleja edullisesti saatavista pienistä eristä.

Markkinatilanteen vilkkaasta muuttumisesta tosin kertoo jotain se, että alan pioneeri Trophyline, joka tuntui välillä kadonneen markkinalta kokonaan on hiljattain tuonut uusia tuotteita markkinalla, kun taas Aero Hunterin taru oli kirjoittaessa jo loppusuoralla. Rapakon takana terve markkinatalous toimii omalla logiikallaan, nostaen esille uusia yrittäjiä, tuotteita ja innovaatioita - ja kuopaten niitä, jotka eivät pysty tavalla tai toisella vastaamaan asiakaskunnan tarpeisiin. Tuoreempia pelureita on ilmestynyt viime vuosina kuin sieniä sateella, kuten Tethrd, Latitude Outdoors, Hawk Hunting, JX3 Outdoors, H2 Saddles, Crüzr Saddles, jne.

Yhtäläisyyksiä

Työn jälki molemmissa tarkastelluissa ”saddleissa” on ensiluokkaista. Tuotteet ovat hyvin suunniteltuja ja viimeisteltyjä, ja niihin on käytetty korkealaatuisia materiaaleja. Kangas on tukevaa ja kulutusta kestävän oloista, samoin hihnat ja lenkit. Perusasiat ovat selvästi kunnossa.

Molempien tarkasteltujen istumavaljaiden muoto on viimeaikaisen muodin mukaisesti levitettynä amerikkalaisen jalkapallon tai ehkäpä tutummin mantelin muotoinen. Sillä tunnutaan saavutettavan toisaalta riittävästi tukea ahterin alle, mutta toisaalta sopivan kapeasti materiaalia lantion seudulle, jolloin istumavaljas ei purista reittä tai lantiota.

Molemmissa valjaissa on paitsi tukevat, mutta myös helposti löydettävät lenkit valjaiden sillalle (bridge) sekä turvaköydelle (lineman’s belt). Niinikään molemmista istumavaljaista löytyy selkäpuolelta pitkästi molle-nauhakujaa, johon voi ripustaa tarvikepusseja vaikkapa sulkurenkaiden, nousu- ja laskeutumislaitteiden ja köysien mukana kuljettamiseen ja säilyttämiseen.

Moniin ”saddleihin” ja niin myös Kestreliin ja Sidewinderiin saa valmistajalta lisävarusteena erillisen selkätuen, jonka moni voi tuntea hyödylliseksi pitkien puussa passittelujen aikana.

Eroavaisuuksia

Molemmissa tarkasteltavissa ”saddleissa” on sekä vyö ja reisihihnat. Ensimmäisen avulla istumavaljaat eivät putoa kävelyn aikana ja jälkimmäinen estää osaltaan istumavaljaiden nousemisen vyötäröllä ylöspäin passittamisen aikana.

Ratkaisut ovat kuitenkin materiaalivalinnoiltaan hyvin erilaisia. Kestrelissä vyö ja jalkalenkit ovat suhteellisen leveät ja niissä on erittäin tukevat kiinnityssoljet. Sidewinderissä vyön virkaa ajaa kiristettävissä oleva nyöri ja jalkalenkit ovat suhteellisen kapeat ja ne kiinnittyvät koukuilla saddlen alareunassa oleviin lenkkeihin.

Molemmanlaisia ratkaisuja (sekä näiden erilaisia kombinaatioita) löytyy muidenkin valmistajien istumavaljaista. Vaikka tukevat soljet ovat luotettavamman tuntuiset, en ole käytön aikana pitänyt Sidewinderin kevyempää ratkaisua millään tapaa ongelmallisena. Vähemmän kilisevää rautaa on aina vähemmän kilisevää rautaa.

Kestrelissä on kaksi tukevaa lenkkiä molemmin puolin, kun Sidewinderissä niitä on kolme, tai jos molle-nauhakujan päässä olevan hieman kevyemmät lenkin laskee mukaan, niin neljä per puoli. Ylimääräisille lenkeille keksii helposti käyttöä, vaikkapa laskeutumislaitteen varmistavan autoblockin kiinnittämiseen tai vastaavaan tarkoitukseen.

Custom Gear Modificationsin malleissa kuosit tuntuvat vaihtelevan ajoittain, riippuen todennäköisesti erilaisten kankaiden saatavuudesta - mikä on tavallaan hauska yksityiskohta. Suuret valmistajat eivät pysty tällaiseen joustavuuteen.

Mikäli instumavaljaat päällä aikoo kävellä pitemmästi, Sidewinderissä saa istuinosan kätevästi kavennettua takaa löytyvien soljen ja lenkin avulla. Vastaavanlaisia ratkaisuja on alkanut näkyä myös muiden valmistajien tuotteissa.

Muiden valmistajien tuoreista tuotteista löytyy myös näistä kahdesta erottautuvia ominaisuuksia, kuten Tethrdin bridge-lenkkeihin toteutettu helppo tapa ("comfort channels") säätää kulmaa, jolla valjaat asettuvat ahterille, Trophylinen idea estää kumimaisella nauhalla istumavaljaiden nousu vyötäröllä sekä todella pieneen tilaan pakkautuva materiaalivalinta, jne. Tuotekehitys ja kilpailu pelaa kuluttajan pussiin!

CE-sertifiointi puuttuu

Ainoa kaikista amerikanserkkujen tekemistä tuotteista edelleen puuttuva ominaisuus tuntuu olevan henkilösuojaimiin liittyvä CE-sertifikaatti. Vaikka vastaavan amerikkalaisen sertifikaatin vaatimukset olisi todistettu täyttyväksi, se ei eurooppalaisia varusteiden jälleenmyyjiä auta. Yksittäinen kuluttaja voi toki Yhdysvalloista tehdä tilauksia – ja käyttää tuotteita omalla vastuullaan.

Tässä jutussa on ollut tarkoitus avata sellaisia istumavaljaiden ominaisuuksia, joihin tuotteen hankinnasta innostunut voi ennen ostopäätöstä yrittää kiinnittää huomiota. Asiasta kiinnostuneet voivat saada lisätietoa paitsi ahkeralla googlailulla myös esimerkiksi liittymällä ”Saddle Hunting Finland” Facebook-ryhmään, jossa näihin välineisiin ja istumavaljaiden kanssa metsästämiseen liittyvää keskustelua käydään etupäässä suomeksi.

Teksti: Ari Kontiainen
Kuvat: Ari Kontiainen, ellei erikseen mainittu

Muoto ja kiinnitys

Useimmat tähtäinvalot ovat kompakteja, suunnilleen pikkusormen paksuisia muovisia tai metallisia pötkylöitä, jotka toisesta päästään ruuvataan kiinni tähtäimeen ja toisessa päässä on mekanismi, jolla valon saa päälle. Niiden ohella löytyy laitteita, jotka voidaan kiinnittää esimerkiksi nippusiteellä jousen tai tähtäimen runkoon ja varsinainen valo viedään kuidun avulla tähtäimelle.

Tässä jutussa käsitellyt lisävalot ovat

• "Nimetön lisävalo"
• G5 Optix -lisävalo
• HHA Sports Sight Blue Burst Light
• Viper Archery Universal Sight Light
• AnJa-valo

Viimeksi mainittu on lähes myyntivalmis tuote. Lisätietoja siitä antavat Jaakko Kela (p. 0405033586) sekä Antti Huovinen (p. 040 5478060).

Koska tähtäimissä olevat lisävalojen kiinnityspisteet eivät ole kooltaan tai jengoiltaan aivan samanlaisia, kannattaa ennen hankintaa tarkistaa laitteiden yhteensopivuus. Alla joitakin tunnettuja lisävalon kiinnityskohdan kierteitä, joita eri merkkisissä tähtäimissä käytetään.

• 1/4" - 28: G5 Optix, HHA
• 3/8" - 32: Truglo, Apex, Spot Hogg, Copper John
• 7/16" - 20: Archer's Choice, Viper, Extreme Archery
• 3/8" - 36: PSE, Sword, Trophy Ridge

Osan lisävaloista mukana tulee adaptereita, jotka mahdollistavat valon kiinnittämisen erilaisiin kierteisiin.

Valotehon säätö

Kaikissa tässä jutussa mainituissa lisävaloissa ledin väri on sinertävä, mutta valon kirkkauden säädöistä löytyy paljonkin eroavaisuuksia.

Yksinkertaisimmassa varustepakista löytyneessä mallissa valon säätö on pelkkä on-off, joka hankaloittaa lisävalon käyttöä. Hämärässä tällainen valo on herkästi liian kirkas, jolloin tähtäinpisteen ympärillä olevaa aluetta on vaikea hahmottaa. Lediä voi yrittää tussilla tummentaa, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että yksi kirkkausaste ei käytännössä kunnolla palvele tarkoitusta. Onneksi näin puutteellisiin lisävaloihin törmää enää harvoin.

Kirkkauden monipuolisempaan säätöön on tarjolla erilaisia ratkaisuja. Joissakin valoissa on esivalittu määrä asetuksia. Viper Chargen päästä painellen vaihdetaan kolmen kirkkauden välillä ja G5 Optixissa valitaan kiertämällä sopiva seitsemästä kirkkaudesta. HHA:n valotehon säädön portaattomuus on toteutettu pienellä säätöruuvilla, jolla "kuristetaan" aukkoa, josta valo kulkee - hyvin toimiva, mekaaninen ratkaisu. AnJa-valon patterikotelossa on portaaton potentiometri, jota vääntämällä valo kirkastuu hyvinkin himmeästä erittäin kirkkaaksi. Samaisessa tuotteessa voi valon kirkkauteen vaikuttaa myös laittamalla koteloon joko yhden tai kaksi paristoa.

Mistä virtaa?

Tähtäinvalojen ledit saavat virtansa yleisimmin pienistä nappiparistoista. Tarkastelluissa valoissa käytetään yleisimmin LR41 nappiparistoja, mutta HHA suosittelee hieman tästä eroavaa SR41/V392-paristoa ja G5 Optix -valoon sopivat mallia 373/SR68 olevat paristot. Kotimaisessa AnJa-valossa käytetään suurempikokoisia 2032-nappiparistoja. Viper Charge -valossa on USB-C liittimen kautta ladattava akku.

Ladattava akku näin kompaktissa laitteessa on kaksiteräinen miekka. Viperin antama arvio eli "ainakin neljä tuntia" voi uudessa laitteessa ja lämpimässä säässä pitää hyvinkin paikkaansa, mutta miten käy, kun akun kunto heikkenee ja lämpötila painuu pakkaselle? Jos käväiset kotoa päin iltapassissa, niin lataaminen ei ole ongelma, mutta muistitko viikonlopun tai pitemmälle reissulle ottaa varavirtalähteen ja latauskaapelin mukaan? Kertakäyttöiset nappiparistot saattavat tämän vuoksi olla käytännöllisempi valinta. Toki ne pitää muistaa kierrättää käytön jälkeen oikein.

Varaparistojen mukana kuljettaminen on myös hyvä idea. Syy on se, että missään näistä lisävaloista ei ole sammutusautomatiikkaa eli jos unohdat vahingossa valon päälle, niin seuraavassa aamu- tai iltapassissa ei lisävalo välttämättä enää toimikaan. Joidenkin valmistajien, kuten Viperin, kalliimmista malleista löytyy markkinointimateriaalin perusteella ajastintoiminto, mutta piirre ei ole toistaiseksi valunut näihin kansanmalleihin. AnJa-valon tekijät kertovat käyttäjien raportoineen paristojen kestäneen käyttöä jopa koko metsästyskauden ajan – kotelon ja paristojen suuremmasta koosta on tässä tapauksessa selvää etua.

Johtopäätöksiä

Tähtäimen lisävalo on aamun ja illan hämäriin hetkiin ehdoton lisävaruste. Valikoimaa löytyy markkinalta suhteellisen monipuolisesti, jolloin valinnan voi tehdä sekä oman budjetin että mieltymysten mukaisesti. Ostettaessa kannattaa kuitenkin varmistaa, että lisävalo sopii omaan tähtäimeen kierteiltään.

Pienenä miinuksena pidän paristoja säästävän automatiikan puuttumista, mutta sen kanssa pystyy elämään, kun muistaa pitää varaparistoja mukana.

Teksti ja kuvat: Ari Kontiainen

Jos vahinko sattuu lähellä kotinurkkia tai hyvän jousiliikkeen ulottuvilla, saattaa selvitä päivän tai parin metsästysajan menetyksellä. Mutta kun metsästyskohteeseen on tullut ajeltua satoja kilometrejä tai jopa lennettyä toiselle mantereelle, saattaa fiilis laskea ja synkkiä ajatuksia tulla mieleen.

Huolellisesta valmistautumisesta huolimatta on itsellenikin tullut jousiongelmia liki 40-vuotisen uran aikana useampia, niin kotimaassa kuin kaukomaillakin. Lisäksi olen päässyt korjaamaan kenttäolosuhteissa muutaman kaverinkin jousen.

Viimeisin tapaturma sattui heti peurakauden alettua syyskuun ensimmäisenä päivänä 400 kilometrin päässä kotoa. Nuori pukki ilmestyi kuin tyhjästä lähes ständin alle noin 2–3 metriin. Kun pää ja ”ajovalot” olivat puun takana, jännitin jousen ja yritin istuma-asennossa varoa alakaaren osumista polveeni tai pienen alumiinitason reunaan.

Nuoli osui kyllä hyvin, mutta jousesta kuului pamaus ja huomasin, että sekä jänne että kaapeli olivat lentäneet uriltaan tiukasti kaarten ja akselien väliin. Kaapeliohjaimen luistikin oli kadonnut. Alakaaren vasen kärki oli kuitenkin päässyt hipaisemaan istuinosan reunaa. Peura sentään onneksi löytyi läheltä.

Ensiapupakkaus jouselle

Kuljetan mukanani pienempää tai suurempaa valikoimaa tarvikkeita retken kohteen mukaan. Etäisimpiin ja vaativimpiin ”once in a lifetime” -retkiin otan mukaan kaksi jousta kaikkine varusteineen. Tyypillisesti jousirikkojen varalta mukana kuitenkin on pieni verkkopussi, johon mahtuu riittävä määrä tarpeellisimpia perustarvikkeita ja työkaluja.

Mahdollisia korjausoperaatiota nopeuttaa huomattavasti, kun jousen tärkeät mitat ja tiedot on kirjattu talteen esimerkiksi ”jousen huoltokirja” -lomakkeelle (ks. Jousimetsästys 2018 J. Kylmä tai SJML ladattava materiaali).

Alla olevassa kuvassa yksi esimerkki jousiensiapupakkauksen sisällöstä.

Ylärivissä

• Leikkurien ja puukon teroitusvälineet
• Torx-ruuvari (nykyisen Hoyt-jouseni cameille)
• Tuumakokoiset kuusiokoloavaimet
• Rullamitta (tuumat)
• Keskipunoslankaa ja punontalaite
• Serving saver -lankaa (litistyy punottuna ohueksi kerrokseksi) tai dental tape -hammaslankaa
• Jännelenkkinarua

Alarivissä

• Jännetähtäin
• Kaapeliohjaimen luisti (jousimallin mukaan)
• Tähtäimen valon paristot
• Jännevahaa
• Pikaliima
• Nokkeja ja nokkityökalu
• Pari vesivaakaa silmämääräisen tarkastelun täsmentämiseen

Varajänne ja kaapelit sekä kenttäprässi kuuluvat myös ensiapusettiin. Varajänteeksi sopii erinomaisen hyvin terve, kyseisen jousen vanha jänne jännelenkkeineen ja ”piipareineen”. Oikean kierteen säilyttämiseksi kannattaa sitoa jänteen päät yhteen esimerkiksi klemmarilla. Tällä tavalla varustautuneena metsästys on päässyt jatkumaan erämaaolosuhteissakin, vaikka jousen jänne on katkennut tai jokin jousen säätö on saanut rankoissa olosuhteissa rämpiessä isompia kolhuja.

Kenttäprässiä valittaessa on hyvä huomata, että useimmat nykyisistä taljajousista ovat ns. ”past parallel” -mallisia, joissa kaarten päät rullautuvat yli vaakatason. Tyypillisellä vanhalla Bowmaster-prässillä voi sattua vahinko sekä jouselle että metsästäjälle, kun prässin sormet pääsevät lipsahtamaan tiukimmillaan kaaren päistä. Sama asia kannattaa ottaa huomioon myös erilaisia kotiprässejä käytettäessä.

Oheisessa kuvassa on Synunm-merkkinen kenttäoloissakin käytettävä jousiprässi sekä adapterit, joiden avulla voidaan käsitellä turvallisesti past parallel -lavoilla varustettuja jousia.

Teksti ja kuvat: Juha Kylmä

Metsästysseuramme ampumaradan oheen haluttiin jousiammuntatausta, jotta seuran vielä jousella metsästämättömän jäsenet voivat kokeilla jousella ampumista ja jousella metsästävät harjoitella siihen. Toki taustapakkaa voidaan hyödyntää myös seuran järjestämissä ampumakokeissa. Tällaiseen käyttötarkotukseen taustan pitää mieluiten olla huoltovapaa ja kestävä - mutta sen ei välttämättä tarvitse olla helposti siirreltävä. Taustan painavuudesta saattaa olla tässä tapauksessa jopa hyötyä.

Opin ääreltä eli netistä ja YouTubesta löytyi avainsanoilla "DIY archery target" useitakin tee-se-itse videoita, joista keräsimme seurakaverin kanssa inspiraatiota. Taustamme mitat määrittyivät paikallisilta farmareilta kevättöistä vapautuneiden suurtaloussäkkien kokojen perusteella.

Tarvikelista per tausta

• 8 kpl 80 cm kakkosnelosta
• 8 kpl 85 cm lautaa
• 4 kpl 60 x 86 cm 12 mm vaneria
• 8 kpl kulmalevyjä
• erikokoisia ruuveja ja niittejä
• riittävä määrä lannoitesuursäkkejä

Aloitimme ruuvamalla kakkosneloset kahdeksi neliömäiseksi kehäksi ja liitimme ne toisiinsa vanerilevyillä. Ensimmäisessä kuvassa on kaksi neljästä levystä ruuvattuna paikalleen. Lautatavarasta ja kulmalevyistä valmistimme kaksi toisen kuvan mukaista kantta asennettavaksi molemmille puolille kehikkoa.

Purimme yhden lannoitesäkin saumoistaan ja pingotimme sekä nidoimme kansien sisäpuolille kaksinkertaiset kangaspinnat. Ruuvasimme toisen kannen paikalleen ja sulloimme taustapakan täyteen suursäkkejä. Luvalla sanoen niitä meni sinne yllättävän suuri määrä, kun käytti riittävästi (paino)voimaa.

Lopuksi ruuvasimme toisenkin kannen paikalleen, käsittelimme pakan puunsuojalla, suhautimme purkista kangaspinnoille muutaman täplän tähtäyspisteiksi ja suoritimme muutamat koelaukaukset. Ei jäänyt epäselväksi pysähtyykö nuoli tähän pakkaan. Tarkoitus on vielä lisätä sääsuojaksi pala peltikatetta.

Tällaisen taustapakan valmistaminen oli suhteellisen helppoa, materiaalit edullisia ja taustasta tuli erittäin toimivan oloinen. Arvelen sen palvelevan seuran käytössä useita vuosia.

Teksti ja kuvat: Ari Kontiainen

Kilpailuista innostuneet kollegat varmasti pitävät ampumakuntoa ja -taitoa yllä ympärivuotisesti, mutta moni tavallinen metsästäjä saattaa tarttua jouseen ja varusteisiin vain vähän ennen mahdollisesti toteutuvia riistalaukauksia. Useimmilla meistä todellisia riistatilanteista on hyvin rajoitetusti, jolloin niitä harvoja mahdollisuuksia ei kannata hukata. Tässä muutamia tyypillisiä hyviksi todettuja harjoittelukeinoja.

”Laukaisusimulaattori”, joka yksinkertaisimmillaan sisältää jousen kahvan ja siihen kiinnitetyn narulenkin, on hauska treenikaveri (kuva alla). Lenkki säädetään vetopituutta vastaavaksi, laukaisulaite asetetaan ”jänteelle” ja laukaisun hienosäätö voi alkaa vaikka omassa olohuoneessa. Jutun otsakekuvassa oleva MD-50 Gear Archer’s Release Trainer tekee hommasta vielä hauskempaa kahvaan lisätyn tähtäimen vuoksi. Tässä laitteessa on myös venyvä kumiletkuosa, jonka perään on kytketty säädettävä naru D-luuppeineen.

Tyhjän maalipakan ampuminen voi auttaa pääsemään eroon liiasta jännittämisestä ja ”pukkikuumeesta”. Täh- täyspisteet ja -merkit saattavat johtaa laukaisuhetkellä liian tietoiseen ”NYT” -päätökseen. Tähtäinpiikki (jos tähtäintä käyttää) saattaa hyytyä esimerkiksi merkityn pisteen alle eikä sitä saa millään nousemaan kohteeseen. Kukapa ei olisi moista kokenut! Itse olen etenkin ylipitkiltä etäisyyksiltä ampuessa lähestynyt tähtäyspistettä välillä ylhäältäpäin. Myös vetokäden olkapään rentouttaminen ja laskeminen hieman alemmas saattaa auttaa.

Tyhjään tai peitettyyn maaliin ampuminen auttaa huonojen ampumatapojen poisoppimisessa. Tässä harjoituksessa keskitytään tähtäämisen sijaan hyvään ampumaformiin ja laukaisuun. Tähtäin saa vaeltaa vapaasti ja annetaan laukai- sun tapahtua kuin itsestään. Ei riitä, että tätä kokeilee kerran tai pari. Harjoitusta jatketaan, kunnes ongelmalliset tavat on kytketty pois.

Jännitä, tähtää, pidä -harjoitus on hyväksi, jos tyhjän maalin ampuminen ei ole riittänyt ”pukkikuumeen” tms. poistamisessa. Tässä harjoituksessa nokitetaan nuoli, jännitetään jousi ja tähdätään. Tähtäinpiikin annetaan kellua napakympissä, mutta jousta ei laukaista. Muutaman sekunnin jälkeen löysätään jännitys ja lasketaan jousi. Paras tulos saavutetaan, kun harjoitusta jatketaan 5–7 päivää. Tähtäinpiikin kelluessa tähtäyspisteessä ilman laukaisupakkoa jää laukaisuahdistus pois.

Metsästysvaatteet päällä ampuminen on aiheellista lisätä pakettiin vähän ennen jahtiin lähtöä. Paksut hihat ja mahdollinen pikkureppu selässä saattavat aiheuttaa yllätyksen riistatilanteessa. Myös paksut hanskat voivat muuttaa ankkurointia ja osumapistettä.

Monia asioita joutuu ottamaan huomioon ennen kuin päästää nuolen kohti elävää eläintä. Mutta onneksi jousella ampuminen ja jousen ja nuolten kanssa puuhailu on mukavaa ja rentouttavaa hommaa.

Teksti ja kuvat: Juha Kylmä

Tikas

Tikkaanpalasia löytyy eri valmistajilta moneen makuun. Siinä missä pisimmät ovat yli 50 cm mittaisia, lyhimmät voivat olla vain puolet siitä. Tikkaan rungon materiaali voi olla terästä, alumiinia tai hiilikuitua. Hinnatkin tietysti vaihtelevat, keveimpien ollessa tyypillisesti kalliimpia.

Tikkaanpalasissa kiinni olevissa askelmissa on eroja. Joissakin niitä on vain yksi, molemmin puolin putkea oleva askelma, kun toisissa voi olla kaksi kaksipuoleista tai sitten vaikka kolme vain toisella puolella runkoputkea sijaitsevaa askelmaa. Monissa malleissa askelmat ovat taivutettavissa kuljetuksen ajaksi tikkaan runkoputken suuntaisiksi.

Vasemmalla Muddy Outdoors Pro, johon on lisätty narutikkaat ja maastokuviollista teippiä runkoon. Oikealla jonkin verran tuunattu Shikar Mini Stick.

Rapulukko

Tikkaanpalasen kiinnittämiseksi puun kylkeen käytetään usein joko kapoisia valjashihnoja tai naruja. Omasta mielestäni ylivoimaisesti nopein ja vaivattomin väline köyden kiinnittämiseen ja irrottamiseen on kuitenkin purjehtijoille tuttu rapulukko (cam cleat). Kiinnitettäessä köysi vain vedetään tiukalle rapulukon hammastettujen epäkeskojen väliin - ja irrotettaessa narun saa suhteellisen kevyesti vetämällä pois.

Rapulukko on harvoissa tikkaanpalasissa vakiovarusteena, mutta jälkiasennus onnistuu vaivatta. Kun naruksi valitsee 4 tai 5 mm paksun, kaksinkertaisen eli koko matkaltaan sisäkkäin upotetun, tähän tarkoitukseen värkätyn dyneemaköyden, niin käytön helppous, ratkaisun keveys, toiminnan hiljaisuus ja materiaalin kestävyys ovat taattuja.

Muddy Pro:ssa rapulukko on vakiona, Shikariin taas on asennettu Harken 150 rapulukko jälkikäteen.

Lisäaskelmat

Yksittäinen ’tikku’ on lyhyt, joten ylöspäin etenemisen jouduttamiseksi kannattaa tikkaan alareunaan kiinnittää kahden tai kolmen askelman narutikkaat (multi step aider). Tällaisia valmistetaan mm. dyneemanyöristä tai tuuman levyisestä nailon- tai polypropyleenihihnasta.

Tällaiset narutikasmallit eroavat toisistaan lähinnä painossa, pakkautuvuudessa ja ylöspäin askeltamisen helppoudessa. Pelkästä narusta tehdyt tikkaat pakkautuvat pieneen kasaan, mutta kengän sovittaminen askelmaan voi olla haastavaa etenkin pimeässä (ja jo hieman passituksesta kangistuneena) laskeuduttaessa. Hihnasta tehty narutikas on usein helpompi kiivetä, etenkin jos askelman kohtaan on joko punottu paracordia tai pujotettu pätkä letkua, mutta tällaiset askelmat eivät tietenkään pakkaannu yhtä pieneen tilaan kuin naruserkkunsa.

Lisäaskelmia tehdessä tai tilattaessa kannattaa pitää mielessä se, että siinä missä kesävaatteissa mitattu ja koeteltu askelmien väli voi tuntua oikein sopivalta, talvella sama voi metsästyskamppeet päällä vaikuttaa aivan liian pitkältä. Älä siis ahnehdi nousun nopeutta, vaan valitse mieluummin konservatiivinen askelväli narutikkaisiin.

Kuvassa Muddy Pro:ssa kiinni dyneemanyöristä tehdyt kaksiportaiset narutikkaat, joissa on kumiletkun pätkä askelmissa. Shikarissa on kiinni putkimaisesta hihnasta tehdyt narutikkaat, joissa askelmien kohdalle putken sisään ujutettu putkea. Alimpana kiipeilijöiden käyttämät Black Diamond -merkkiset narutikkaat, jotka eivät tällä hetkellä ole kiinni missään tikkaassa.

Kannatinköysi

Tikkaanpalasen lisäksi kapuamiseen tarvitaan luonnollisesti valjaat ja niihin liitetty kannatinköysi (tether), jonka varassa ollaan koko ajan kiinni puunrungossa. Kannatinköysi on kiinni valjaissa joko sulkurenkaalla, jossa on prusik-solmulla kiinni kannatinköydessä - tai sitten käytetään sulkurengasta ja jonkinlaista nousu-/laskeutumislaitetta, jollainen mainittuna myös aikaisemmassa jutussa.

Kiipeämisetekniikka vaikuttaa useimmilla yhdellä 'tikulla' kapuajilla olevan lyhyesti seuraavanlainen. Ensin kiinnitetään kannatiköysi puun ympärille niin ylös kuin yletytään. Sen jälkeen laitetaan tikkaanpalanen puun kylkeen niin, että se jää köyden kiinnityskohdan alapuolelle. Noustaan askel kerrallaan tikkaanpalasen ylimmälle askelmalle. Siirretään kannatinköyttä niin korkealle kuin yletytään ja toistetaan aikaisemmat vaiheet. Sopivalla korkeudella ollaan tyypillisesti kahden tai kolmen toiston jälkeen, jolloin kiinnitetään puun kylkeen seisontataso (platform), hinataan jousi & mahdollinen reppu puun juurelta ylös ja aloitetaan passittaminen.

Mikäli valitussa puunrungossa on matkalla ohitettavia oksia, on ylöspäin kavuttaessa tarpeen käyttää erillistä turvaköyttä (lineman’s belt), jotta aina ollaan ainakin yhdellä köydellä kiinni puussa eikä missään vaiheessa synny putoamisen vaaraa.

Oheisessa kuvassa eräs mahdollinen kannatinköyden varustus, jossa köyden päässä on Petzl Delta Quick Link nousu-/laskeutumislaitteena Mad Rock Safeguard, joka kiinnittyy sulkurenkaalla istumavaljaiden siltaan (bridge).

Puusta laskeutuminen

Ylös siis mennään harkituin askelein narutikkailla varustetulla tikkaanpalasella ja kannatinköydellä. Entäpä puusta laskeutuminen? No, yhdellä tikkaalla ei käytännössä voi - tai ei ainakaan kannata - laskeutua samalla tapaa kuin mitä ylöspäin on kuljettu.

Siksi tarvitaan laskeutumisköysi ja -laite, joilla laskeutuminen käy verrattain vauhdikkaasti - ja etenkin turvallisesti. Useimmat one stickin’ -heimon jäsenet käyttävät yhtä ja samaa pitkää köyttä kannatin- (tether) ja laskeutumisköytenä (rappel rope). Tällaisen köyden kannattaa olla reilun mittainen, vaikkapa noin 12 metriä (40 ft), jolloin siinä on varaa paksumpaakin puuta varten. Kiipeämisen ja passittamisen aikana köyden ylijäämä on hyvä sulloa istumavaljaiden sivulla roikkuvaan pussiin (dump pouch).

Laskeutumislaitteena voi käyttää aikaisemmassa jutussa mainittua mekaanista laitetta tai vaikkapa kiipeilijöiden käyttämää kahdeksikkoa. Vaihtoehtoja löytyy useita, kun asiaan perehtyy - ja niin on syytä tehdäkin. Sekä ylöspäin että alaspäin liikuttaessa voi köydessä käyttää varmistuksena lisäksi autoblockiksi kutsuttua köysilaitetta.

Kuvassa vasemmalla Mad Rock Safeguard, Petzl HUIT figure eight sekä alimpana sulkurenkaassa kiinni oleva autoblock vielä lisäksi varmistamaan laskeutumista.

Alasvetoköysi

Kun on ensin päästy tällä metodilla puuhun, passiteltu siellä ja vieläpä päästy laskeutumaan alas puusta, on passituskorkeudella puun ympärillä oleva kannatin-/laskeutumisköysi saatava alas. Toivottavasti muistit kiinnittää alasvetoköyden siihen ennen laskeutumaan lähtemistäsi.

Monet käyttävät alasvetoköytenä huokeaa paracordia, mutta useimmat vaihtavat melko pian liukkaampaan, venymättömään ja keveämpään Dynaglide-naruun. Alasvetoköysi kannattaa varustaa molemmissa päissään asiallisella sulkurenkaalla, jolloin se toimii laskeutumisköyden alasvetämisen lisäksi myös tavaroiden ylösvetämiseen nousuvaiheen lopussa.

Kuvassa Dynaglide-materiaalista tehty laskeutumisköysi ja siinä kiinni oleva sulkurengas.

Turvallisuudesta

Ja lopuksi vielä muutama muistutus turvallisuusasioista. Perehdy käyttämiisi tuotteisiin ennen hankintaa ja varmista, että ne soveltuvat tällaiseen käyttötarkoitukseen ja ovat keskenään yhteensopivia. Etenkin nousu-/laskeutumislaitteiden ja käytettyjen köysien vahvuuksien toisiinsa sopivuus pitää tarkistaa ennen käyttöä. Kohtele varusteitasi hyvin, tarkista niiden kunto käytön jälkeen ja hylkää vaurioituneet varusteet välittömästi. Harjoittele aluksi matalalla ja kertaa varusteiden käyttöä usein. Kyse on sinun turvallisuudestasi.

Teksti ja kuvat: Ari Kontiainen