Julkaistu

Kalastusvälineistä ja -retkistä

Kun Kontiaisen Ari kuuli tämänvuotisista onnistuneista kalastusreissuistamme merellä, hän pyysi oitis kirjoittamaan kalastusjutun. Lupasin tietenkin kirjoittaa, mutta huomasin pian, että reissun vaiheet mukailivat lähes identtisesti Jäkkärän 3/2004 kalastusjuttuani sillä erolla, että karkuun päässeet kalat korvasi saaduilla sitä isoa myöten! Tai eihän se tämänvuotinen iso (5kg suolistettuna) aivan yhtä suuri ollut kuin se viimevuotinen karkuun päässyt, sehän on selvä. Niinpä päätin jättää jutun toistamisen ja kirjoittaa välineistä ja kalastuspaikoista merellä.
Jatka artikkeliin Kalastusvälineistä ja -retkistä

Julkaistu

Sorsapassissa

Viidettä kautta jousella metsästäessäni – ja metsästysmahdollisuuksien ja metsästäjän vihdoin kohdatessa on tilanteita ja saalistakin kertynyt. Varmasti moni jäkkärän jännittäjä on kokenut saman tilanteen kun mahdollisuuksia jahtiin ei tahdo olla ja harvassa olevat riistatilanteet tulee itse möhlittyä. Siinä sitä miettii koko homman mielekkyyttä ja sitä saako ensimmäistä jousisaalista koskaan. Kun on vähän ruutiukko-kavereillekin tullut remellettyä, että kyllä tälläkin härvelillä saalista saa…
Jatka artikkeliin Sorsapassissa

Julkaistu

Jahtilavalta ampumisen aakkosia

Heinäkuun ’05 lopulla kourallinen jousimetsästyksestä kiinnostuneita ukkoja kokoontui Vesilahden Rämsööhön opettelemaan jahtilavalta ampumisen taitoja. Ajatus tälläisestä hommasta virisi kun tiedustelin tälläisen tapahtuman hyödyllisyyttä. Kun porukalla oltiin sitä mieltä, että ’Miksei?’, niin halukkaille tapahtuma sitten järjestettiin.
Jatka artikkeliin Jahtilavalta ampumisen aakkosia

Julkaistu

Jousimetsästys lailliseksi Ahvenanmaalla?

Saamamme tiedon mukaan tänään, kesäkuun 3. päivä olisi Ahvenanmaalla tehty päätös jousimetsästyksen laillistamisesta. Ennakoimme tätä tapahtuvaksi jo aikaisemmassa artikkelissamme, mutta näin nopea toteutumisaikataulu oli – mikäli ’puskaradioon’ on luottamista – isohko yllätys.

Lisätietoja, kuten milloin laki astuu voimaan, mitä eläimiä koskee, saatte viimeistään kahden viikon kuluttua, kun palaan lomalta.

Julkaistu

Johdatus jousimetsästykseen, osa 2

Metsästysjousen lisääminen asevalikoimaan kiinnostaa yhä useampia metsästäjiä. Jousen valinta saattaa tuottaa vaikeuksia, kun huomioon on otettava ampujan fyysiset ominaisuudet ja henkilökohtaiset mieltymykset. Sama koskee nuolia ja muita varusteita. Jousi on henkilökohtainen ase, sen täytyy sopia ampujan fyysisiin mittoihin.
Jatka artikkeliin Johdatus jousimetsästykseen, osa 2

Julkaistu

Johdatus jousimetsästykseen, osa 1

Tutustumme nyt hiukan tarkemmin kymmeniä tuhansia vuosia vanhaan mutta toisaalta mitä nykyaikaisimpaan metsästysmuotoon – jousimetsästykseen. Neliosainen ”Johdatus jousimetsästykseen” -sarja perehdyttää jousimetsästyksen erityispiirteisiin, välineiden valintaan, huoltoon ja säätämiseen; ammuntaharjoitteluun ja lopulta ”taikoihin” jotka mahdollistavat saaliin saannin.
Jatka artikkeliin Johdatus jousimetsästykseen, osa 1