Julkaistu

Jousimetsästys myötätuulessa Ahvenanmalla

ABA (Alandia Bowhunting Association) on vastaperustettu yhdistys ahvenanmaalaisille jousimetsästäjille. Haastattelin Roger Petterssonia, joka toimii yhdistyksen puheenjohtajana.
-Yhdistyksen tavoitteena on kehittää ja jakaa jousimetsästystietoa niin nykyisille kuin tulevillekin jousimetsästäjille. Vähäisin tavoite ei myöskään ole ajaa paikalliseen metsästyslainsäädäntöön muutosta, joka sallisi jousella metsästämisen Ahvenanmaalla, kertoo Roger.
Jatka artikkeliin Jousimetsästys myötätuulessa Ahvenanmalla

Julkaistu

Unelmasta totta kahdeksassa kuukaudessa

Kullanruskeaa karvaa vilahtele kahdentoista metrin päässä joen rannassa. Tasainen narskutus kertoo majavan ruokailevan autuaan tietämättömänä hiipien lähestyvästä metsästäjästä. Vielä muutama metri ja olen riittävän lähellä. Yllättäen majavanmetsästyksestä kadoksissa ollut huuma värinöineen valtaa ruumiini. Hetken tuntuu, ettei näillä käsillä jousi virity. Suupielet korvissa myhäilen, miten jousi ja nuoli tekevät arkisesta majavan taposta jälleen pyyntiä. Viisitoista vuotta sitten syntynyt haave jousisaaliista on lähellä täyttymystään…
Jatka artikkeliin Unelmasta totta kahdeksassa kuukaudessa

Julkaistu

Jesse Jamesin jäljillä Missourissa

Pitkäpartainen kalkkunakukko, etenkin ”eastern gobbler”, kuuluu monen jousimetsästäjän toiveiden listalle. Pidetäänpä sitä monesti arvokkaampana saaliina kuin valkohäntäpeuraa. Jahtasin ensimmäistä kertaa ”gobblereita” jo vuonna 1992 Kaliforniassa ja sen jälkeen muutamassa muussa osavaltiossa. Peuroja, karhuja ja muita Pohjois-Amerikan saaliita on nuolen lentoradalle osunut mutta ei kalkkunaa.

Jatka artikkeliin Jesse Jamesin jäljillä Missourissa

Julkaistu

Kauriin jäljillä

Aloitin kauriin metsästyksen syksyllä pellonlaitapassissa houkuttelua kokeilemalla. 3D-kauriskuva seisoi treestandin alla ja minä painelin silloin tällöin buttololla vihellyksiä ilmaan. Olin asennoitunut istumaan standilla pitkään, mutta vajaassa tunnissa oikealta puoleltani alkoi kuulua varovaista rapsetta. Nyt kuva sai hoitaa lopun houkuttelun. Nuorehko nelipiikkinen kaurispukki lähestyi uteliaana kuvaa. Vasenkätiselle tilanne olisi ollut jo mitä otollisin.
Jatka artikkeliin Kauriin jäljillä