Perjantaina 22.4.2005 hyvissä ajoin kokoontuivat Jouni Tanskanen ja Ari Kontiainen jousinensa, sekä Olli Venäläinen ja Tauno Venäläinen kivääreinensä Taunon kämpälle Itä-Kuhmoon majavajahtiin. Itselläni oli perjantaina valmistujaiset ja pääsin lähtemään vasta lauantaiaamuna kohti Kuhmoa. Rankempi juhliminen sai siis jäädä mieltä polttelevan jahdin tieltä. Korvasin menetetyn perjantai-illan ja lauantaiaamun passit ostamalla metsästysluvat lauantaista tiistaihin. Yleisten riistalajien metsästysaikojen ulkopuolella lupa kolmeksi vuorokaudeksi villistä pohjolasta maksoi runsaat 20 euroa, eikä lisäpäivän ottaminen lisännyt hintaa kuin pari euroa. Metsästyspäivien lisäksi karttui saalispisteitä yhden majavan sijasta kahdelle lättähännälle.
Aikaisin lauantaiaamuna otin siis suunnan kohti Kuhmoa. Perillä olin 14.00 ja passissa 16.00. Passiin menin annetun kartan ja majavapuron sijaintitietojen perusteella. Istuin siis passissa kahdeksan tunnin ajon, turinatuokion ja puolentunnin hiihdon jälkeen ja oloni oli jotenkin epäuskoinen, että olin todella erämaapurolla jahdissa tavoittelemassa majavaa. Hetken istuttuani mieli rauhoittui sisäistämään erämaan rauhan ja maiseman. Majavapuro kiemurteli rauhallisesti jäässä olevien järvien välillä ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta kasvoilleni. Kantavaa hankea oli kymmeniä senttejä, vaikka eteläsuomesta lähtiessä oli jo vihreän sävyjä pihassa. Tullessani ylitin edellispäiväiset ahman ja metson jäljet.
Kyttäämääni majavaa oli päästy edellisenä iltana kiväärillä yrittämään ja olin tuuleen nähden väärällä puolella jokea. Asetelma ei siis ollut paras mahdollinen. Otin passin sellaisesta joenmutkasta, josta arvelin hajuni vähiten leijailevan pesän ja siten majavan suuntaan. Tunnin passituksen jälkeen vesi väreili ja majava ui poispäin minusta. Siten se pääsi tuulen alle seuraavassa mutkassa ja hajun saatuaan se ui levottomasti ympyrää varmistuakseen sen aiheuttajasta. Varmuuden saatuaan se läimäytti hännällä veteen ja sukelsi takaisin pesään. Katsoin parhaaksi poistua kun en ollut vielä fyysisesti majavaa säikäyttänyt. Uskoin pääseväni seuraavina iltoina tekemään lähempää tuttavuutta kunhan olisin ajan kanssa saanut pohtia strategiani kohdalleen. Muutkin olivat nähneet majavia, mutta saalista ei oltu saatu.
Illan ohjelmassa oli sauna ja illanviettoa, sillä muut joutuivat lähtemään aamulla velvollisuuksiensa pariin. Jäisin siis yksin jatkamaan metsästystä. Tauno antoi minun jäädä pitämään majaa kämpällensä ja olin todella mielissäni asiasta. Minulla oli siis kämppä ja kolme majavapuroa käytössäni seuraaviksi päiviksi.
Ensimmäinen tilanne
Sunnuntaiaamuna muut pakkasivat tavaransa ja lähtivät pois. Kävin hiihtämällä katsastamassa käymättömän puron aamupäivällä, mutta tuoreita merkkejä majavista ei löytynyt. Joskus tälläkin purolla oli majavia kuitenkin ollut. Hiihdon muu anti oli hieno. Heti alussa edestäni karkottui koppelo. Hanki kantoi ja suksi luisti. Upeiden maisemien ohella sää helli ja erämaa antoi kulkijalleen parastaan. Laajalla suolla kitukasvuisten mäntyjen ja kelojen keskellä kohtasin taas ahman jälkijonon. Se oli seuraillut samaa puroa kuin minä.
Illalla menin passiin paikkaan, jossa majavia oli havaittu. Kelirikkoista tietä pääsi muutaman kilometrin päähän majavajoesta. Auto oli hetkessä yltä päältä kurassa ja pahimmista maasturin kyntämistä paikoista pääsi yli henkilöautollani vain vauhdilla ja pienellä tuurilla. Tien varjoisammat kohdat taas olivat lumessa ja jäässä, eikä kesärenkailla ajo ollut herkkua niilläkään osuuksilla.
Joelle päästyäni halusin joen tuulen alle vaivaa säästämättä ja kiersin pitkän lenkin ylityskohdan löytämiseksi.
Laitoin standin kitukasvuiseen koivuun puolentoista metrin korkeudelle ja muutaman metrin päähän joesta. Risukuviolla varustetun lumipuvun kanssa sulauduin hyvin lehdettömien koivunoksien sekaan. Eikä aikaakaan, kun majava tuli esiin, sukelsi pohjasta kepin ja nousi pesän kupeelle syömään. Matkaa oli 15 metriä ja majava selin. Jäin katselemaan majavaa ja odottamaan parempaa hetkeä. Lopulta majava lähti liikkeelle sukeltaen. Seurasin aaltoa ja pintaan nousevia kuplia. Ne tulivat suoraan kohti ja sitten vedenpinta tasoittui. Pian suoraan altani hangen alta kuului rapsetta. Pysyin aivan hievahtamatta, koska pieni koivu heilahti herkästi ja pelkäsin äänen ja liikkeen välittyvän koivun runkoa ja juuria pitkin suoraan majavalle.
Jännittävän hetken jälkeen onkalon suulta lähti aalto ja tiesin majavan olevan taas liikkeellä. Se ilmestyikin mutkan takana pintaan ja hääri hetken tavoittamattomissa. Nyt minulla ei ollut mitään hätää tuulesta, koska olin täysin tuulen alla ja odotin vain kärsivällisesti tilaisuutta. Lopulta majava lähti uiden takaisin. Matka lyheni ja pian se tuli mutkan takaa suoraan kohti.
Majavan silmät tapittavat pään sivuilla ja järkeilin näön suoraan eteenpäin olevan heikko. Niinpä vedin jousen vireeseen kun matkaa oli vajaa 10 metriä ja majava edelleen kohtisuorassa minuun päin. Jousen ollessa täydessä vireessä majava kääntyi sivuttain ja minä päästin jänteestä. Näin nuolen lentävän kohteeseensa ja majavan kohdalla kävi molskaus.
Kehittelemästäni putkimaisesta majavanaruputkesta lähtee kaikki naru ulos ampuessa ja nyt seurasin katseellani jokeen löysänä penkkaa pitkin kulkevaa narua. Kaikki tapahtui nopeassa temmossa, mutta tuona seisahtuneena hetkenä mieleeni tuli pieni epäilys. Olikohan nuoli kohdallaan? Sitten naru aavemaisesti kiristyi kuin tappajahai -elokuvassa ja mutkassa ilmestyi pyörähtelevä majava pintaan.
Tulin standilta alas ja juoksin jousineni ja nostokoukkuineni majavan kohdalle. Se pyörähteli keskellä virtaa ja huomasin narun jääneen johonkin risuun kiinni pohjaan. Yritin saada nostokoukulla otetta majavasta, mutta se vain pyörähti koukun alla ja pian liian rivakasti kiskaisemalla sain koukun hajalle. Päätin ampua vielä toisen nuolen, vaikka näen ensimmäisenkin osuneen jo kohdalleen. Niin majava olisi tapettu kahteen kertaan ja minulla olisi rauhassa aikaa miettiä kuinka saada saalis keskeltä jokea rantaan.
Pahaksi onneksi naru oli kiertynyt majavan ympärille ja toinen nuoli katkaisi sen läpäistessään majavan. Seurauksena oli majavan uppoaminen virtaan. Etsin sitä tuloksetta pitkän koivunrangan avulla ja pimeän lähestyessä jouduin luovuttamaan. Keräsin kamppeeni ja hiihdin harmistuneena autolle. Teki mieli lyödä päätä ikipetäjään. Tiekin tälle purolle oli todella kurjassa kunnossa ja olin toivonut, ettei minun olisi tarvinnut ajella sitä enää. Vaan takaisinhan sinne olisi aamulla tultava majavaa naaraamaan. Kämpälle saavuttuani nälkä oli jo mahtava ja Jounin tekemä lihakeitto oli parasta siihen hetkeen mitä kuvitella saattoi.
Majavanetsintää ja karhuja
Maanantaiaamuna kävin Kuhmossa tankkaamassa ja ostamassa uuden nostokoukun, entistä pidemmän ja terävämmän. Kuhmosta ajoin suoraan kelirikkotien päähän ja menin etsimään hukattua majavaa. Olin varustautunut tehtävään kahluuhousuilla, nostokoukulla, lapiolla ja koirallani Sipellä.
Sippe nuuski joen penkat, mutta ainoa mikä sitä kiinnosti, oli pesä. Olikohan majava sittenkin päässyt ylävirtaan pesälle narun katkettua? Osuma oli kyllä hyvä ja majava joessa pyörähdellessään näytti tekevän enää refleksinomaisia kuolinsätkäyksiä. Päätin kuitenkin tehdä reiän pesän kylkeen, työntää digikameran reiästä ja napsia kuvia eri suuntiin. Pesäkammio ja kulkureitti veteen olivat tyhjiä, eikä vertakaan näkynyt, joten pesään majava ei ollut ainakaan päässyt. Pesäkammion seinämän ohuus ja helppo läpimeno yllätti. Paikkasin tekemäni reiän kepeillä ja maalla niin lujaksi kuin taisin, jotta mahdolliset uudet asukkaat tuntisivat olonsa kotoisan turvalliseksi.
Koirastani ei siis ollut apua. Seuraavaksi menin alavirtaan padolle ja purin osan siitä laskeakseni joenpintaa yläjuoksulla, jonne majavan hukkasin. Vuotokohtiin laitoin keppejä ristikoksi, jotta majava jäisi niihin, mikäli se lähtisi ajautumaan virran mukaan. Vedenpinnan laskiessa paljastui koloja hangen alle ja minä lapioin lumet reittien päältä tuloksetta. Sitten ei auttanut kuin mennä veteen. Laitoin kahluuhousut jalkaan ja vedin nostokoukun niin pitkäksi kuin se tuli. Kahlasin jokea reunoja ja oksien alusia jalalla tunnustellen, sekä koukkien nostokoukulla syvennykset. Yhdestä syvennyksestä koukkuun tarttui jokin raskaan oloinen mytty ja innostus iski oitis. Jouduin kuitenkin pettymään mytyn osoittautuessa ruohonjuurten sitomaksi turvepaakuksi. Jouduin luovuttamaan tältä erää ja toivoin majavan löytyvän seuraavana aamuna padon ristikoista.
Autolle kävellessäni huomasin karhun kulkeneen tulojälkieni yli, eli vain muutaman tunnin sisällä. Kävelin parikymmentä metriä jälkiä pitkin etsien selväpiirteistä painaumaa kuvattavaksi. Siitä Sippe otti omat johtopäätöksensä, että ai jaa, tätäkö seurataan?, ja lähti pinkomaan karhun menosuuntaan. Huusin varsin painokkaalla sävyllä Sipen takaisin ja kerrankin se totteli. Ajatus isännästä turvaa hakevasta koirasta karhu perässään tai haukulta koiran pois hakeminen ei nimittäin houkutellut pätkääkään, vaikka kulkija ei iso kontio ollutkaan.
Illalla menin kolmannelle tietämälleni majavapaikalle, jolla Ari oli ollut passissa. Paikka oli hieno. Koskiosuuden jälkeen joki leveni suvannoksi päätyen vielä jäiseen järveen. Otan passipaikakseni korkean kiven, jonka takana on kuusia. Nyt pärjäsi vihreissä vaatteissa. Ongelmaksi tosin muodostui kohti paistava ilta-aurinko. Pian passissa oli tukalan kuuma ja poskipäitä alkoi kuumottaa siltä osin, mitä naamiohupulta oli esillä. Pieni nuutumus päivää paistatellessa kerkesi tulemaan, kun havahduin kaukana veden pintaan piirtyvään etenevään V –kuvioon.
Majava lähestyi verkkaan viidenkymmenen metrin päähän, sukelsi vesikasvin juuria pohjasta ja ui pois. Jonkin ajan kuluttua se ilmestyi taas ja nyt se tuli passittamaani laitaa pitkin. Matka lyheni ja parinkymmenen metrin päässä se nousi rannalle, kaatoi parimetrisen puuntaimen ja vei mennessään. Matkaa oli narun kanssa ammuttavaksi liikaa ja hiipiminen ei välissä olleen tiheän risukon takia tullut kysymykseen. Majava suuntasi taas pois. Näin sen vielä kerran pidemmällä, mutta muuten loppuilta oli hiljaista ja jouduin lopulta lähtemään lihapadan ääreen.
Tiistaina aamulla menin taas etsimään ammuttua majavaa. Ladullani oli uudet karhun jäljet ja nyt jälkiä oli painuneena märkään hiekkaankin. Se oli siis kulkenut illalla auringon lämmitettyä maan pehmeäksi. Mittasin etujalan jäljen leveydeksi 17 senttiä. Nyt kyseessä ei ollutkaan mikään pikku nallukka, kuten eilen aamulla. Karhu oli kaivanut hiekkarinteeseen ison kuopan ja köllötellyt ja venytellyt siinä. Majavaa ei löytynyt pettymyksekseni vieläkään.
Lisää majavatilanteita
Nyt oli lupa-aikani viimeinen ilta. Päätin mennä passiin ensimmäiseen passipaikkaani, koska kyseinen majava oli saanut olla rauhassa pari päivää. Tällä kertaa tännekin tulin tuulen alle passiin ja olin paikalla ajoissa.
Asettelin jakkaran ja itseni sopivaksi katsomaani paikkaan ja poistin muutaman risun. Sitten kieritin naruputkilon jouseen ja tökkäsin saman tien vahingossa putkenpään lumeen ja siten kastelin narun. Märkänä naru ei tule tarpeeksi liukkaasti putkesta, joten vaihdoin varmuuden vuoksi jouseen varaputkilon naruineen. Ensimmäisessä narussa oli nuoli hyvin kiinni, joten otin viidestä nuolitelineessä olevasta nuolesta summamutikassa yhden ja kiinnitin narun siihen.
Vain hetken paikallani passitettuani pinta pesän lähellä rikkoutuu ja näen majavan lähtevän uimaan poispäin. Se haistelee tarkkaan ilmaa, mutta rauhoittuu pian ja nakertelee joenpenkan korsia. Sitten se lähestyy pesää ja sukeltaa. Luulen sen menneen takaisin pesään. Hetkisen päästä huomioni kiinnittyy edessäni kahden metrin päässä pintaan tuleviin kupliin.
Katselen kuplia tyhmänä ja mietin, että saiko hiljainen asennon vaihtoni aikaan töyräästä kaasukuplia irti. Sitten kuplat siirtyvät puron keskelle ja tyyneen pintaan kantautuu hiljainen pyörre. No jopas, senhän täytyy olla majava! Jousi jännittyy vireeseen yhtä aikaa tilanteen jännityksen kanssa.
Virittäessä tulee muuten tiheän harmoniseen metsästystunteeseen särö, joka jää toisarvoiseksi pintaan nousevan leveän majavan pään ja pönäkän hartian aiheuttaman fiiliksen alle. Silmäys nuoleen ja jouseen varmistaa narun olevan vapaana jousen etupuolella ja muutenkin näky on kuten pitääkin.
Matkaa on viisi metriä ja majava kyljittäin. Päästän nuolen lentoon. Mutta jumankele millaiseen lentoon… Majavan luona nuoli iskeytyy veteen poikittain ja lättähäntä selviää säikähdyksellä. Ilme on varmasti tuima vetäessäni narusta nuolen takaisin. Että pitää vikana iltana sössiä suorastaan tyrkky tilanne.
Ihmettelen nuolta. Sulkien molemmin puolin näkyy terävä poikittainen painauma nuolen ollessa puoliksi poikki noista kohdista. Ei ihme, ettei lennä suoraan. Tämän taisin virittäessä tuntea, mutten malttanut tulkita kun tilanne oli tyyliin nyt tai ei koskaan. Muut nuolet olivat ehjiä.
Silmieni eteen hahmottuu muistikuva nuolesta, joka oli auton takaikkunalla ottaessani suksia sen yli. Suksien reunat olivat tietty auton täristessä kolhineet nuolta. Viime hetkellä poimin vielä senkin nuolitelineeseen kummemmin sitä katsomatta. Kylläpä osasi olla huonoa tuuria. Ja hyvää. Majava ei haavoittunut, eikä nuoli katkennut laukaistaessa. Muistelin näkemääni kuvaa, jossa katkenneen hiilikuitunuolen säleet törröttivät pahannäköisesti jonkun onnettoman ranteen ja kämmenen lävistäminä.
Harmitti vietävästi, että olin vaihtanut nuolen juuri tuohon risaan. Vika ilta, eikä majavaa repussa. Ei, en luovuta vielä, ajattelin. Onhan vielä iltaa edessä. Ei muuta kun paikan vaihtoon. Laitoin suksenkärjet tulosuuntaan ja hiihdin nivuset vaahdossa kohti autoa. Sitten oli vuorossa pieni pyrähdys tietä ja taas hiihtoa. Paikan vaihto vei pari tuntia ja kello oli 20.00. Usein majavat olivat olleet liikkeellä jo 17-18 aikaan.
Jään sopivaksi katsomalleni passipaikalle hikisenä istumaan ja kuivaan narun. Nyt nuolihyllyllä lepää varmasti ehjä nuoli. Tämä on kolmesta paikasta vaikein, koska majavalla on laajasti vapaata vettä uida, enkä tiedä sen mielireittejä.
Auringon yhä lähetessä taivaanrantaa tuulen suunta muuttuu minulle epäedulliseksi. Pian kauempaa kuuluukin hännänläiskäys. Harmittelen itsekseni että tässäkö tämä nyt oli? Päätän kuitenkin katsoa kaikki kortit ja kokeilla uutta jippoa. Aiemmin päivällä olin nimittäin jutellut Mäkisen Manun kanssa, joka muisteli joskus rantanuotiolla yöllä tulistellessa huomanneensa tulen vetävän uteliasta majavaa aivan rantaveteen asti ihmettelemään outoa loimitusta.
Vaihdan paikkaa tuulen alle ja sytytän hangelle pienen nuotion. On vielä valoisaa ja istun aikani nuotiota pitämässä. Majavaa ei näy eikä kuulu. Epäusko hiipii mieleen, että tuleekohan majava esille enää tänä iltana ollenkaan. Sitten kaukana piirtyy veteen tuttu v –kuvio. Hieno juttu, majava on liikkeellä ja jaksa taas odottaa.
V-kuvio lipuu kauas näkymättömiin, eikä pitkään toviin tapahdu mitään. Epäilykseni nuotiota kohtaan kasvaa ja siirryn muutamia kymmeniä metrejä majavan suuntaan passiin. Liikkuessani hanki kahisee ja tuskin olen asettunut aloilleni, kun majava ilmestyy näköpiiriin. Aluksi se ui suoraan kohti ja sitten eteneminen muuttuu pitkulaisen suvannon laidasta laitaan uimiseksi. Nuotion pienistä savukiekuroista näen, ettei tuuli pyörähtele suvantoon.
Majavan siksak lähenee hitaasti mutta varmasti. Se näyttää pitävän silmällä koko ajan nuotiota ja uimari käy aivan rannan tuntumassa tekemässä käännöksiään. Sitten viimeinen kurvi ennen minua kääntyy vastarannalta kohti. Edessäni on iso petäjä, jonka takaa seuraan rungon molemmin puolin läheneviä aaltoja. Matkaa on selvästi alle kymmenen metriä, kun vedän jousen vireeseen. Sitten majava kääntyy ja tulee rungon takaa esille. Välissä on vielä käkkyrä oksa, jonka takaa majavan on mahdollista päästä männyn oksan taakse ja sieltä liian kauas. Ja niinhän siinä tietysti käy. Kyllä se koettelee –ajattelen.
Nyt näyttää siltä, että majava kulkeutuukin takaisin tullessa minusta liian kauas seuraavaan käännökseensä. Se pysähtyy kuitenkin hetkeksi keskelle virtaa katsomaan nuotiota ja kääntyy suoraan kohti minua. Välissä on männyn oksa, jonka jälkeen pääsisin ampumaan. Majava lipuu suunnitelman mukaan ja ammun vajaasta kymmenestä metristä, kohdalleen. Osuman saatuaan se pyörähtelee ja vedän sitä varovasti narusta lähemmäs rantaa ampumatta tällä kertaa uutta nuolta. Liike vaimenee ja teräväksi hiotun uuden nostokoukun avulla nostan saaliini rantaan. Siinä se nyt on! Ensimmäinen majavani. Suupielet korvissa tekstaan kaikkien kommelluksieni jälkeen hengessä mukana jännittäneille kavereille yksiselitteisen viestin. -Nurin on!-
Kaatokuvien ja suolistuksen jälkeen pakkaan majavan rinkkaan ja lähden hikiselle hiihdolle kohti autoa ja kämppää.
Keskiviikkoaamuna pakkasin kamat, siivosin kämpän ja menin vielä viimeisen kerran etsimään kadottamaani majavaa. Ei löytynyt nytkään. Haikeana katsoin auringossa kimaltelevaa soljuvaa majavapuroa majavanpesineen, ohitin takaisin tullessani karhunjäljet ja istahdin kattoa myöten ravassa olevaan autoon. Kotimatka kohti kotoisia kaurismaita alkoi.
© 2006 Teemu Simenius
