
Unkarin hallitus on ilmoittanut merkittävistä muutoksista metsästysmääräyksiinsä. Muutokset tuovat mukanaan uuden aikakauden jousimetsästykselle ja luovat innostavia mahdollisuuksia nuorille.
Jatka artikkeliin Edistystä Unkarin metsästyssäädöksissäUnkarin hallitus on ilmoittanut merkittävistä muutoksista metsästysmääräyksiinsä. Muutokset tuovat mukanaan uuden aikakauden jousimetsästykselle ja luovat innostavia mahdollisuuksia nuorille.
Jatka artikkeliin Edistystä Unkarin metsästyssäädöksissäUsein kuulee mainittavan millainen jokin jousiin liittyvä rajoitus on rapakon tuolla puolella, USA:ssa. Todellisuudessa säädökset eri osavaltioissa ovat olleet keskenään todella vaihtevat – mutta vähitellen nekin ovat yhtenäistymässä. Monet määräyksistä ovat kuitenkin edelleen monimutkaisempia kuin kotimaassamme ja niihin tulee tutustua tarkasti, jos aikoo metsästämään uudelle mantereelle.
Jatka artikkeliin Välinemääräykset selkiintyvät USA:ssaSuomalainen jousimetsästyskenttä on muuttunut vuosikymmenien saatossa, välillä nopeammin, välillä hitaammin. Samalla myös Suomen Jousimetsästäjäin Liiton rooli on muuttunut. Edunvalvonnan tarve ei ole kuitenkaan kadonnut mihinkään.
Jatka artikkeliin Mitä Suomen Jousimetsästäjäin Liitto tekee?Suomen Jousimetsästäjäin liitto on koonnut lausuntokierroksella olevan metsästysasetusluonnoksen myötä sivuilleen jousimetsästykseen ja erityisesti mahdolliseen hirven jousimetsästykseen liittyen useimmin kysyttyjä kysymyksiä. Alla koosteena niistä merkittävimpiä.
Jatka artikkeliin Hirven jousimetsästys?
Tanskassa astuu syyskuun 2018 alusta voimaan lakimuutos, joka sallii maan suurimpien hirvieläinten eli saksanhirven, japaninpeuran ja kuusipeuran metsästämisen jousella. Tähän asti tanskalaiset ovat voineet metsästää hirvieläimistä vain pienintä, metsäkaurista.
Jatka artikkeliin Tanska sallii suurten hirvieläinten metsästämisen jousella
Svensk Jakt -lehden mukaan Ruotsin Ympäristöministeriö on esittämässä jousella metsästyksen sallivia muutoksia metsästyslainsäädäntöön. Tämänhetkinen esitys vaikuttaisi olevan jonkinlainen yhdistelmä naapurimaissa voimassaolevista säädöksistä. Osa esityksen sisällöstä nostaa kulmakarvoja ja rypistää otsanahkaa harrastajien joukossa.
Jatka artikkeliin Ruotsin ympäristöministeriö esittää jousella metsästyksen sallimista
Jousella kalastaminen rinnastetaan Kalastuslaissa atraimella ja harppuunalla kalastamiseen. Selvää on lain 6 luvun 46 § perusteella, että jousella kalastus on sallittua kesäkuun 1 päivän ja huhtikuun 14 päivän välisenä aikana , mutta mitä tarkalleen ottaen laissa kielletyksi mainittu ”vaelluskalavesistön joessa, koski- ja virta-alueilla” tarkoittaa?
Jatka artikkeliin Missä saa kalastaa jousella?
Ahvenanmaan metsästyslainsäädäntö on muuttunut. Mikäli metsästäjällä on voimassa oleva suomalainen jousiampumakoesuoritus, ampumakoetta ei tarvitse Ahvenanmaalla suorittaa päästäkseen jahtiin. Varsinainen säädösteksti löytyy (ruotsiksi) Ahvenanmaan maakuntahallituksen sivuilta.
Sen sijaan Ahvenanmaalla säilyy edelleen vaatimus IBEP-kurssin suorittamisesta. SJML pyrkii järjestämään IBEP-kurssin vielä ennen kauden alkua.
Vuoden 2017 syksyllä suoritettiin ensimmäistä kertaa lakisääteisiä ampumakokeita jousella. Ampumakokeiden valvojat kirjasivat koetilaisuuksissa ampumakokeiden yritykset sekä suoritukset ja riistanhoitoyhdistysten toiminnanohjaajat toimittivat yhteenvetotiedot Suomen riistakeskukselle osana rhy-tilastointia kuluvan vuoden alkupuolella.
Jatka artikkeliin Ensimmäiset ampumakoetilastot jousikokeen osalta
Bowsling riittää jousen suojaamiseen ja kuljettamiseen.
Suomen Jousimetsästäjäin Liitto ry selvitti tulkintaa paljon puhuttaneeseen säännökseen metsästysjousen kuljettamisesta lataamattomana suojuksessa. Jatka artikkeliin Metsästysjousen kuljettaminen suojuksessa
Uusi hirvieläinten metsästyskausi alkaa huomenna!
Ensimmäistä kertaa suomalaiselle, asetuksessa säädetyn ampumakokeen suorittaneelle jousimetsästäjälle aukeaa mahdollisuus metsästää hirveä pienempiä sorkkaeläimiä kotimaassaan, elokuussa hyväksyttyjen asetusten laajentaessa jouselle sallittua riistaeläinvalikoimaa (20§).
Otamme erittäin mielellämme vastaan kuvia ja kertomuksia ensimmäisistä jousella Suomessa metsästetyistä valkohäntäpeuroista ja villisioista kootaksemme niitä loppusyksyllä julkaistavaan Jäkkärän erikoisnumeroon. Pyydämme lähettämään nämä osoitteeseen info@jousimetsastys.fi. Laitetaan tieto onnistumisista heti kiertämään!
Jousimetsästäjiä erityisesti koskevia muutoksia ovat myös mm. oranssin vaatetuksen käyttöön liittyvät lisäpykälät joissa oranssia vaatetusta ei vaadita jousella metsästävältä tai rakennuksen suojasta metsästävältä henkilöltä. Huolehdi kuitenkin turvallisuusseikat kuntoon ja pue ylläsi tarvittavat näkyvät varusteet ollessasi alueella tai metsästysseurueessa jossa näin suositellaan.
Kohti Suomen ensimmäistä valkohäntäpeuran jousimetsästyskautta – muita hienoja riistaeläimiä unohtamatta!
Kireitä jänteitä!