Kun Kontiaisen Ari kuuli tämänvuotisista onnistuneista kalastusreissuistamme merellä, hän pyysi oitis kirjoittamaan kalastusjutun. Lupasin tietenkin kirjoittaa, mutta huomasin pian, että reissun vaiheet mukailivat lähes identtisesti Jäkkärän 3/2004 kalastusjuttuani sillä erolla, että karkuun päässeet kalat korvasi saaduilla sitä isoa myöten! Tai eihän se tämänvuotinen iso (5kg suolistettuna) aivan yhtä suuri ollut kuin se viimevuotinen karkuun päässyt, sehän on selvä. Niinpä päätin jättää jutun toistamisen ja kirjoittaa välineistä ja kalastuspaikoista merellä.
Kalastusaikoja ja -paikkoja
Ihan ensimmäiseksi jousikalastajan täytyy hammasta purren keväällä tyytyä vain katselemaan kutukaloja ja odottaa 20.6 alkavaa tuulastuskautta, johon jousikalastusvälineet rinnastetaan. Ennen kalaan lähtöä kannattaa ottaa hiekkarannalla tuntumaa valon taittumisesta vedessä, joka pakottaa ampumaan paljon näkyvää kohdetta alemmas. Toinen merellä huomioitava asia on meriveden suolaisuus, joka saa päivässä ruosteen pintaan tavallisesta teräksestä tehtyihin osiin. Kalastuksen päätteeksi kannattaa valella välineet makealla vedellä ja varsinkin huuhdella naru hyvin.
Kesäkuun 20. päivä etelärannikolla ja saaristomerellä lahnat ovat lopettaneet kudun, mutta oleilevat vielä sisäsaaristossa ja -lahdissa. Öisin, sekä kauniina tyyninä päivinä ne risteilevät hiekkapohjaisilla matalikoilla tai mutapohjaisten ruovikoiden reunoilla. Ruovikot ovat vielä niin lyhytkasvuisia, että niiden sisältäkin on mahdollista päästä yrittämään kaloja.
Jousikalastajalle ehkä helpoin saaliskala, karppimainen suutari, saattaa vielä puljailla tuolloin lopettelemassa kutuaan mutapohjaisten matalien kotilahtiensa ruovikoissa. Se on kömpelö uimari, joka usein vain möllöttää öisin pohjassa, eikä edes säiky kovin herkästi. Yleisyydestään huolimatta se on monelle tuntematon kala, koska passiivisiin pyydyksiin se ei vähäisen liikkumisensa vuoksi helposti päädy ja syönnillä se on öiseen aikaan. Lisäksi sen suosimissa mutapohjaisissa lahdelmissa on usein samea vesi.
Silloin, kun tarpeeksi kirkas vetinen ja kalaisa paikka löytyy, voi saalis olla komea, sillä samoilla paikoilla viihtyy lukuisten suutareiden lisäksi lahnaa ja haukea. Onpa joskus kalastus lopetettu kesken saaliin tulon ylittäessä pidemmänkin ajan tarpeen. Ennen kesä- heinäkuun vaihdetta hauet ovat usein matalalla varsinkin öiseen aikaan.
Jousikalaan kannattaa lähteä silloin, kun tyyntä on jatkunut muutaman päivän ja tuulisen päivän jälkeen välivedessä leijaileva sakka on kerinnyt laskeutua pohjaan. Jos käytössä on vene, jolla pääsee liikkumaan nopeasti ja laajalla alueella ja merikartta, niin periaatteessa aina löytyy matalikko, jossa näkyvyys on riittävä ja pinta tyyni jopa tuulisellakin kelillä. Suomen rosoisella rannikolla paikat eivät nimittäin lopu kesken.
Heinäkuun puolenvälin tienoilla isommat lahnat ja hauet ovat siirtyneet syvemmälle tai ulommas saaristoon viileämmän veden perässä. Sisälahtien matalikoilta toki löytyy edelleen kalaa, mutta vesi on sameampaa ja kalat pienempiä. Tällöin sisälahdilla kannattaa panostaa yökalastukseen lampun avulla.
Heinäkuun lopussa ja elokuussa tyynenä päivänä suunnataan veneenkeula aurinkovoiteen levittämisen jälkeen ulkosaariston matalikoille ja varustaudutaan runsaalla määrällä juotavaa. Enkä veneilyn kyseessä ollessa tarkoita alkoholipitoisia juomia. Täällä vesi on kirkasta ympäri vuoden ja hiekkapohjaisilta matalikoilta saattaa löytyä lahnaparvia ruokaa etsimässä. Seassa on usein oikeita mahtilahnoja ja rakkolevän peittämältä pohjalta saattaa tavata sen yli kymppikiloisen hauenkin. Onnekas voi hiekalta erottaa kampelan, mutta ne ovat harvoin matalassa ja todella vaikeita nähdä hautauduttuaan lähes kokonaan hiekkaan.
Kuten sisälahdilla, on ulkoluodoillakin parasta käyttää venettä siten, että toinen soutaa tai sauvoo eteenpäin ja toinen on keulassa valmiina ampumaan tilaisuuden tullen. Levähdystauot, valokuvat ja evästämiset on mukava tehdä luodolla.
Syyskuussa alkavat vedet sitten sisälahdillakin viilenemään ja yöt pitenemään sekä pimenemään. Tämä onkin sitä perinteistä tuulastusaikaa, joka jatkuu jäiden tuloon asti. Isotkin hauet alkavat taas viihtyä öisin rantavesissä ja lamppu pääsee oikeuksiinsa. Suurhauille potentiaalisia paikkoja ovat kaikki vesikasvuston peittämät pohjat ja ruovikoiden reunat.
VÄLINEET
Kalastuslasit
Päivällä kalastavalle paljon apua on heijastuksia vähentävistä kalastuslaseista. Ne tuovat runsaasti lisää näkyvyyttä heijastelevan vedenpinnan läpi ja itselläni olisi moni saalis jäänyt saamatta ilman niitä. Aivan vaaleista, oransseista ja keltaisista laseista en lupauksista huolimatta ole mainittavaa apua löytänyt ja toimivimmiksi ovat osoittautuneet tummennetut aurinkolasimallit.
Kelat
Kelamalleja on moneen lähtöön ja aivan käypäisiä satunnaiselle harrastajalle ovat edulliset ympyräkartion malliset tai läpiammuttavat kelat, joissa naru kiedotaan kehän ympärille. Niissä kelaaminen vaatii oman huolellisuutensa ja aikansa ennen seuraavaa ammuntaa. Koska ampumamatkat ovat lyhyitä, niin narun kietomisesta ei kuitenkaan synny turhan suurta operaatiota ja kymmenellä metrillä narua pärjää hyvin.
Edellä mainitut kelatyypit kiinnitetään stabin tilalle jousen eteen. Myös kierreholkittomaan vaistojouseen on keloja ja ne viritellään kiinni remmein.
Kun innostus iskee kovemmin tai on mahdollisuus myös majavajahtiin, niin silloin paikallaan on hankkia hieman tyyriimpi Retriever-kela, jossa naru kerääntyy pulloon ja lataaminen on kammen avulla nopeaa ja vaivatonta. Retriever kiinnittyy tähtäinten reikiin jousen sivulle.
Nuolet ja naru
Kalastusnuolena myydään painavaa lasikuitunuolta, jonka mukana tulevat nokin eteen ruuvattava stoppari ja nuolen runkoa pitkin liukuva holkki, johon naru kiinnitetään. Missään nimessä narua ei pidä sitoa nuolen perään stopparin ruuville tarkoitettuun reikään, jolloin jousen virittyessä naru tulisi nuolihyllyn taakse ja kulkisi käden päältä. Tällöin on helposti käsi verillä tai vähintään nuolihylly jorpakossa. Pahimmillaan jouseen tarttunut naru pysäyttää nuolen ennen aikojaan ja se ponnahtaa takaisin kohti kalastajaa.
Itse en innostunut stopparin tekemästä muhkurasta nuolen perässä, vaan kiinnitin narun nuolenkärjen tuntumaan poraamaani reikään ja solmin naruun lenkin sellaiselle etäisyydelle kärjestä, että se pysähtyy nuolta pitkin liukuen juuri ennen sulkia. Näin naru pysyy viritettäessä koko ajan turvallisesti jousen etupuolella. Kalastusnuoli ei perään liukuvan narun kanssa välttämättä tarvitse sulkia, jotka omasta nuolestani ovat karisseet käytössä pois.
Mäkisen Manu taas on käyttänyt taljajousella kalastukseen itsepintaisesti tavallista kevyttä hiilikuitunuolta loistavalla menestyksellä. Saalista mies nosti välillä syvältäkin, eikä saaliin saamisessa ollut mitään eroa painavaan lasikuitunuoleeni nähden. Sama hiilikuitunuoli on kestänyt jo lukuisat laukaukset ja saaliit.
Narun Manu kiinnittää nuolensa juoksulankaan. Juoksulanka muodostuu pitkäksi vedetystä aukottomasta lenkistä, jonka toisen pään hän on solminut kärjen ja holkin väliin ja toisen pään kiinnittänyt teipillä nokin juureen. Tämän juoksulangan toiseen naruun
sidotaan kelalta tuleva naru siten, että se liukuu juoksulankaa pitkin takertelematta. Välillä tietysti tarvitaan uusi teippaus nokin juureen, mutta systeemi onkin Manulla vähemmän laukauksia tuottavaa majavajahtia varten, vaikka hyvin se toimi kalastuksessakin.
Kärjet
Merellä kohdekalat ovat olleet pääasiassa kilosta ylöspäin ja hyvät mahdollisuudet on 5-10 kiloiseenkin haukeen, joten aivan heppoiset rautalankaväkäsviritelmät eivät oikein riitä, sillä voimakas kala taittaa syöksyessään ohuet väkäset joko oikoiseksi tai pystyy repimään väkisin itsensä irti lihansa rikkoen.
Parhaaksi olen kokenut lippamaisen harppuunakärjen ja sen variaatiot. Lippa pysyy ammuttaessa tiivisti nuolenvartta pitkin eteenpäin sukeltaessaan, mutta nousee pystyyn takaisinpäin vedettäessä. Niitä on kaupallisina versioina, mutta verrattain helposti sellaisen tekee taulukärjestä, rautalangan pätkästä ja ohuesta pellinpalasta itsekin, jos omistaa peltisakset ja porakoneen.
Ensin pelti taitetaan taulukärjen levyiseksi pyöreäksi tai nelikulmaiseksi kouruksi. Sitten sivut leikataan pitkittäissuunnassa viistosti perään päin kapeneviksi ja leveämmän pään kulmat pyöristetään. Lisäksi leveän pään keskiosaan tehdään puoliympyrän muotoinen ja kärjen levyinen lovi mahdollistamaan lipan pystyyn nousemisen.
Sitten porataan 2mm paksuiselle rautalangalle reiät taulukärjen tyveen, sekä vastaaville paikoille lipan leveän osan sivuihin. Lippa ja kärki liitetään lyömällä reikien läpi viedyn rautalangan hieman ulkonevat päät lyttyyn tai taitetaan pidemmäksi jätetyt langanpäät alas. Pelti ja rautalanka olisi hyvä olla ruostumatonta terästä, koska merivesi ruostuttaa jo ensimmäisen reissun aikana ruostuvat osat punertaviksi.
Lamppu
Yöllä kalastettaessa lamppu on välttämättömyys. Yleisesti tuulastuksessa käytetään 12v:n akulla toimivaa kahvallista lamppua joko kiinteästi veneen keulaan kiinnitettynä tai käsin pideltävänä. Irtolamppuun kuitenkin tarvitaan kolmehenkinen miehistö sujuvaan kalastukseen siten, että yksi näyttää valoa, toinen toimii ampujana ja kolmas soutajana.
Lamppuna olen mieltynyt koneisiin tarkoitettuun työvaloon, joka antaa tasaisen ja laajan valokentän lyhyellä matkalla. Täysin kirkaslasisissa ja pyöreissä lampuissa nimittäin keskikohtaan jää usein häiritsevä pimeä kohta.
Jotta lampunpitelijää ei erikseen tarvittaisi, olen virittänyt veneen keulaan kiinnitettävän tuen, jossa on joustavia tankoja. Lampun alla olevat tangot mahdollistavat lampun jättämisen haluttuun suuntaan, vaikka siitä irrottaa käden ampumista varten.
© 2005 Teemu Simenius
