Viidettä kautta jousella metsästäessäni – ja metsästysmahdollisuuksien ja metsästäjän vihdoin kohdatessa on tilanteita ja saalistakin kertynyt. Varmasti moni jäkkärän jännittäjä on kokenut saman tilanteen kun mahdollisuuksia jahtiin ei tahdo olla ja harvassa olevat riistatilanteet tulee itse möhlittyä. Siinä sitä miettii koko homman mielekkyyttä ja sitä saako ensimmäistä jousisaalista koskaan. Kun on vähän ruutiukko-kavereillekin tullut remellettyä, että kyllä tälläkin härvelillä saalista saa…
Tänä syksynä kaksi vuotta ampumista ja matkojen ja kulmien arvioimista harjoiteltuani metsästys jousella tuntuu kiinnostavimmalta, vaikka peurakytiksellä kivääriä joutuu vielä kantamaan. Viime vuodet olen ahminut teoriatietoa jousimetsästyksestä ja ollut SJML:n Cup-kisoissa ’gurujen’ lähellä korvat höröllä. Onhan siellä tietoa hommasta jaettu avoimeen tyyliin, mikä on kyllä aloittelijaa hämmästyttänyt. Tämä juttu olkoon aloittelijalle innostukseksi ja jos mahdollista sen vielä kasvattamiseksi.
Sorsajahti on täydessä käynnissä ja minäkin soutelen lähistöllämme olevan järven jokisuistoa kesällä valittuun kytispaikkaan. Kello käy ja pienellä kiireellä asettelen houkutuskuvat paikalleen. Kuvien keskelle jätän 20 metrin aukon siltä varalta, että sorsa juuri siihen laskeutuisi – vaikka ajatus tilanteen niin menemisestä hiukan hymyilyttääkin. Soudan veneen piiloon lyhyeen kaislikkoon ja peittelen sen naamioverkolla.
Katkon muutaman miehenmittaisen pajun ja asetan ne ympärilleni estämään liikkeideni näkymisen. Kasvot ja kädet värjättyäni keskityn olemaan liikkumatta oksien ja oman hahmoni muodostamassa ’puskassa’.
Puolisen tuntia istuttuani neljä telkkää kahauttaa ylitseni ja ajatus siitä, että riistaa näkee saa mielen mukavan iloiseksi. Kuin taikaiskusta neljä tavia ui kaislikon reunassa juuri ja juuri ajattelemani ampumamatkan ulkopuolella ja ne saavat mennä. Kaksi heinäsorsaa lentää yli ja ne laskeutuvat sadan metrin päähän kaislikkoon järven lahdella. Olen selkä lintujen tulosuuntaan ja kuulen sorsan lyhyen ’kuka siellä’ kränkäyksen, puhallan nopeasti sorsapilliin samanlailla ajatellen sorsan laskeutuneen taakseni. Tuskin saan ajatuksen loppuun, kun kaksi heinäsorsaa laskeutuu kuvien väliin minusta viidentoista metrin päähän ja alkavat uida parin metrin päässä olevan mättään taakse. Nyt laukaisulaite paikalleen ja hidas jousen nosto ja viimeisenäkin menevä sorsa ehtii mättään suojaan. Hieno tilanne ensimmäiselle jahtikerralle. Pian on pimeää ja kerään kuvat ja lähden tyytyväisenä kotiin.
Pari iltaa kuluu sorsia kaukaa katsellen. Uivat etäällä tai lentävät yli enkä saa niitä houkutelluksi lähemmäksi. Neljäntenä iltana on kova tuuli ja kuvat saavat olla rauhassa. Sorsat kyllä vastailevat läheisessä lyhyessä kaislikossa. Ennenkuin pimenee päätän kahlata lähemmäksi sorsia ja karkoitan kolme sorsaa muutaman metrin päästä. Tuuli on niin kova, että kaislojen kahina peittää liikkumisestani aiheutuvat äänet ja karkoitankin vielä kaksi sorsaa, jotka kaartavat kuvien ympäri ja laskeutuvat sinne. Matkaa sorsiin on noin 70 metriä. Kiikareilla näen niiden uivan kaislikon reunaa aavalle vedelle päin. Kahlaan melko nopeasti kaislikon reunaa kohti ja näen toisen uivan tavoittamattomissa minusta sivuttain poispäin – mutta missä toinen on?
Varovasti hiipien pääsen kaislikon reunaan ja näen sorsan tulevan 20 metrin päässä minua kohti. Se näkyy hämärässä siluettina veden pintaa vasten. Viidessätoista metrissä viritän jousen ja kuitujyvä asettuu sorsan etuosaan. Matkaa on enää kymmenen metriä, kun päästän nuolen matkaan. Vesi roiskahtaa ja lintu räpäyttää siipiään. Nokitan tärisevin käsin uuden nuolen. Sorsan liike lakkaa ja se jää kaula velttona kellumaan harvaan kaislikkoon. Onnistumisen riemu täyttää mielen ja kahlaan linnun luo ja nostan sen vedestä. Osuma on sorsan etuosassa kaulan alapuolella. Lähden kahlaamaan suu korvissa veneelle hiukan syvemmästä kohtaa ja huomaan uppoavani lettoon vyötä myöten. Kahluusaappaat täyttyvät vedellä. Tilanne ei saa miehessä pienintäkään manausta aikaiseksi, vaan herisyttää kunnon naurut. Kotipihassa pakolliset saaliskuvat, sitten saunan löylyyn kertaamaan tapahtumia.
Taas eräänä iltana olen kaislikon reunassa kytiksellä sellaisella paikalla josta sorsat pyrkivät uimaan ’pillikon’ keskellä oleville turvepaakuille. Ilta alkaa olla jo melko hämärä kun kuulen heinäsorsan ränkättävän aika lähellä. Hetken aikaa ränkätämme toisillemme kunnes sorsan ääni kuuluu jo tosi hyvin.
Yritän nähdä uivan sorsan hahmon lyhyessä kaislikossa ja näenkin sen noin kahdenkymmenen metrin päästä. Puhallan lyhyesti pilliin ja yllätyksekseni sorsa lähtee uimaan minua kohti kovaa vauhtia. Matkaa on varmaan alle kymmenen metriä kun viritän jousen. Sorsa huomaa liikkeen ja tekee nopean U-käännöksen ja hyppää siivilleen jääden minusta reilun 20 metrin päähän. Puran jousen virityksen ja yritän houkutella sorsan lähemmäksi. Se uikin kuin edellisen toisintona minua kohti ja viritän jousen mahdollisimman hitaasti. Silti sorsa huomaa sen ja lähtee uimaan pois päin. Päätän kuitenkin yrittää ja päästän nuolen irti. Vesi loiskahtaa ja sorsa hyppää siivilleen ja lentää pois.
Laukaus oli hätäinen, kirkas pummi ja sorsa jatkoi eloaan vahingoittumattomana. Seuraavana päivänä tulen etsimään nuolen ja katselen lahdelle ymmärtäen tämän jutun vieneen minut kokonaan.
© 2005 Marko Peltoniemi
