Osa 2: Ajavaa koiraa käyttäen. Artikkeli perustuu omiin kokemuksiini ja näkemyksiini rusakkojahdista jousella koiraa apuna käyttäen, ei kirjatietoon.
Jahti ajavalla koiralla
Rusakon metsästys ajavalla koiralla on ehkä yleisin rusakon metsästysmuoto. Kun aseeksi rusakkoa vastaan valitaan tietoisesti jousi, on perehdyttävä asiaan ja kokemuksen kautta alkaa tulla riistaa myös reppuun asti. Koirarotuja rusakon metsästykseen löytyy laidasta laitaan. Tyypillisin on vieläkin nopeatempoinen suomenajokoira. Paljon käytetään myös sinnikkäitä ja jälkitarkkoja beagleja, dreevereitä ja mäyräkoiria. Yhtä ja oikeaa rotua tuskin tähän löytyykään.
Viime vuosien ajan olen käyttänyt rusakon jäljellä karkeakarvaista mäyräkoiraa ja vähäisessä määrin myös saksanmetsästysterrieriä. Mäyräkoira on kokoonsa nähden haussaan nopea, ajossa sitkeä ja etenkin sen lähihakuisuudella on merkittävä vaikutus tilanteiden tasalla pysymiseen.
Koiraa, oli sen rotu mikä hyvänsä, ei kannata laittaa heti pentuna rusakon jäljelle. Aluksi pentu on parasta opettaa metsäjäniksellä, niin sen ajoon tulee tarvittavaa sitkeyttä.
Rusakkojahdin kulku
Rusakonmetsästys poikkeaa paljonkin normaalin jäniksen ajosta. Rusakkojahdissa ei ehdi ajon aikana nuotiolla istua, jos aikoo saada saalista. Usein päivän aikana on useita eri rusakkoyksilöitä ajossa. Tällainen jahti vaatii koiralta kurinalaisuutta. Sen tulee antaa kesken ajon ottaa itsensä kiinni, jotta ajon voi aloittaa alusta uudella jäljellä. Rusakon metsästys on usein passista toiseen kulkua, nopeita piirityksiä ja rusakon ylösajoja nopealla pölläytyksellä.
Pienellä porukalla jahti onnistuu myös hienosti. Silloin pystyy ns. motittamaan esimerkiksi metsäsaarekkeet tai muut pienet metsäalueet. Jahdin alussa on hyvä sopia passipaikat ja hakeutua niihin äänettömästi. Tarkkakorvainen rusakko tuntuu aina tietävän passien paikat ja tilanne osuu hiljaisen miehen kohdalle. Kun joko koira yksin tai metsästäjä koiran kanssa menevät jäljellä ”sisään”, voi rusakko lähteä karkkona liikkeelle välittömästi. Muutaman nopean loikan jälkeen vauhti putoaa ja rusakko on jo ammuttavissa myös jousella liikkeestä. Karkkona lähtevä jää myös usein metsän reunaan kuuntelemaan seuraako joku jäljellä. Tähän pysähtymiseen sitä on vaikea saada ammuttua, jollei jousi ole jo valmiiksi vireessä. Helpompi on, jos rusakon näkee ajoissa, jännittää jousen ja viheltää hiljaa. Vihellyksen tulee kuitenkin olla niin hiljainen, että rusakko sen juuri ja juuri kuulee. Silloin jää väistöliike pienemmäksi.
Rusakkoa metsästäessä oppii lukemaan sen pakoreitit. Yleensä pako suuntautuu lähintä tietä, jokea, siltaa tai muuta vastaavaa helppoa reittiä kohden. Samoilla alueilla metsästäessä oppii tietämään lähes varmuudella, mistä kohden rusakko lähtee ja mistä yrittää ulos. Vaikka rusakot vaihtuvat, paikat pysyvät samoina vuodesta toiseen. Pakkaskelillä lähtöhaukun kajahtaessa tulee rusakko usein lujaa passiketjun läpi. Tähän kovaan juoksuun voi toki yrittää, jos on lahjakortti Merrysporttiin… Kovaan juoksuun ei kannata nuolta lähettää, sillä riski ampua haavakko kasvaa huomattavasti. Haavoittavan laukauksen ammuttuaan, pitää heti tietää osuman vakavuus. Aina kannattaa tarkistaa, onko verijälkeä ja etsiä nuoli. Nuolesta pystyy näkemään hyvin, minkälainen osuma on ollut, vai onko nuoli osunut lainkaan. Rusakko ei aina merkkaa siitä läpi ammuttua nuolta liikkeellä. Ottaako koiran tässä vaiheessa kiinni ja antaa rusakon oleentua makookseen vai jatkaako ajoa? Kuolettavasti haavoittunut eläin hakeutuu usein nopeasti johonkin kivenkoloon tai rakennusten alle. Näissä tilanteissa mäyräkoira, mikseivät muutkin luolakoirat, pääsee taas loistamaan ison egonsa avulla. Liikkeeseen ammutun eläimen haava on usein peräpäässä tai jaloissa. Vaikka leikkaava terä katkaisisi etujalan, näyttää rusakko menevän kovempaa kolmella kuin neljällä jalalla. Tällöin tulee ottaa koira kiinni ja hakea rusakko myöhemmin makookseesta pois vaikka hiipimällä.
Yhden miehen voi asettaa ns. takapassiin ja jos koira ei ole aivan kannoilla, voi päästä yrittämään riistalaukausta. Tässä kovassa juoksussa on turha viheltää pysäytystä, se ei toimi.
Rusakon paikkauskollisuus kasvaa hitaalla koiralla ajettaessa. Ajoringin halkaisija on joskus vain muutama sata metriä, jossa ajo pyörii. Tällaisessa tapauksessa riittää tilanteita. Riistalaukaus kannattaa tällöinkin suorittaa vain varmassa paikassa. Ampumatta kannattaa jättää liian kaukana oleva eläin, samoin jos on vähäkään oksistoa tai muuta peitettä edessä. On lähes sääntö, että rusakko tulee samasta paikasta vielä uudelleen.
Hitaan koiran etuna on myös se, että rusakko ei juokse kovempaa kuin on pakko. Sillä on aikaa eksyttää takana tulevaa ja näin hankkia lisäaikaa itselleen. Kun ajo etenee hitaasti, jää rusakko usein kuuntelemaan. Tämä vaatii myös jousimetsästäjältä enemmän äänettömyyttä passissa. Koiran äänestä oppii lukemaan, onko rusakolla minkälainen etumatka ja millainen vauhti on päällä.
Riistatilanteessa!
Passipaikka kannattaa valita ajoissa ja myös pysyä siinä. Etenkin, jos ketjussa on enemmän metsästäjiä, vältytään vahingoilta, kun jokainen tietää toisen ampumasuunnat ja paikan. Passissa ollessa tulee talvikeleillä monesti kylmä, joten pukeutumiseen kannattaa kiinnittää huomiota. Ampumista tulee harjoitella ennakolta niissä samoissa asusteissa. Tilanteita voi harjoitella monella tapaa, esim. istualtaan. Läheskään aina ei ampumatilanteessa pysty hakeutumaan optimaaliseen ampuma-asentoon. Jos rusakko tulee kohti ja pääsee liian lähelle, täytyy tietää mihin nuoli osuu esimerkiksi neljän metrin päässä. Samoin, jos ajettava pääsee ohittamaan passin, voi harjoitella kiertävää tähtäystä ja lopettaa etenemisen oman selän takaa.
Tilanne rusakkojahdissa ei ole välttämättä ohitse, jos rusakko pääsee passista läpi. Rusakko kulkee monesti ajossa oman makuupaikkansa ja yösyönnöksensä läpi sotkien sillä ajon kulkua. Varsinkin alkusyksystä on ajossa hankaluuksia kun koiran eteen tulee nuori kokematon rusakko. Se tekee yleensä pienen lenkin alueensa ympärillä ja pysyy sen sisällä. Siellä se kulkee omaa jälkeään edestakaisin, kunnes koira eksyy tai ottaa sen kiinni.
Paras ampumakulma rusakkoon on suoraan sivulta. Myös sekä etu- ja takaviistosta jää ammutun eläimen pakomatka lyhyeen. Suoraan edestä päin laukausta tulisi välttää. Jos rusakko tulee ajossa suoraan päin, voi taas pienellä vihellyksellä pysäyttää rusakon. Tällöin se myös usein kääntyy jäljellään sivuttain ja tarjoaa vitaaliaan puhkaistavaksi. Suoraan kohti tuleva rusakko ei havaitse jousen suoraa vetoliikettä ja pieni sivuliike voi hyvällä onnella aiheuttaa pysähtymisen muutamaksi sekunniksi. Tietysti voi myös iskeä täysi pakokauhu. Rusakkopassissa voi sattua monenlaista.
Harjoitusta, harjoitusta…
Liikkuvan maalin ammuntaa on syytä harjoitella, ennen kuin sitä yrittää elävään eläimeen. Liikkuvaan maaliin ei opi ampumaan muutoin kuin ampumalla ja paljon. Jokainen tilanne on erilainen: ampumamatka, kulma eläimeen, vauhti, sää ja eläimen ja oma reagointi tilanteessa, sekä onko rusakko ollut ennemmin koiran edessä ja rusakkojen paikallinen tiheys. Rusakkojahti ei ole mitään rakettitiedettä, mutta tiheillä rusakkoalueilla kaato jahdissa on helpompaa kuin ”harvaanasutulla” alueella.
Rusakko on sitkeä eläin, eikä kuole marginaaliosumilla. Ampumakunto täytyy olla hyvä ja leikkurien teräviä. Laillisen metsästysjousen noin 40 paunaa riittää varmasti rusakon metsästykseen, mutta itse olen tuplannut tämän paunamäärän. Rusakko on nopea reagoimaan jousesta lähtevään ääneen, joten kiukkuisemmalla jousella on saalis ainakin ajatuksena helpommin otettavissa. Jos ampuu paljon, eikä vain riistatilanteessa, pystyy eleettömiin jousen jännityksiin mitä omituisimmissa asennoissa. Pelkällä taulun rei’ityksellä ei saalista jousella saa. Tilanteita täytyy olla ja niitä oppii käyttämään hyödykseen kokemuksen myötä.
Rusakon tullessa oman ”varman matkan” sisään, tarvitaan vain tarkka tähtäys, sekä vakaa ja rento käsi. Katse seuraa tilanteen loppuun ja olo muutenkin, kuin ”nisus istuis”…
Jahtiterveisin,
© 2009, Henri Harju
Rusakon metsästys jousivälinein -juttusarja [ 1, 2, 3 ]
Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Jäkkärä-lehden numerossa 4/2009.
