Julkaistu

Välinemääräykset selkiintyvät USA:ssa

Usein kuulee mainittavan millainen jokin jousiin liittyvä rajoitus on rapakon tuolla puolella, USA:ssa. Todellisuudessa säädökset eri osavaltioissa ovat olleet keskenään todella vaihtevat – mutta vähitellen nekin ovat yhtenäistymässä. Monet määräyksistä ovat kuitenkin edelleen monimutkaisempia kuin kotimaassamme ja niihin tulee tutustua tarkasti, jos aikoo metsästämään uudelle mantereelle.

Jatka artikkeliin Välinemääräykset selkiintyvät USA:ssa
Julkaistu

ATA Trade Show 2022 uutuuksia

Archery Trade Association

Archery Trade Association’in eli jousiammunta ja -metsästysalan välinevalmistajien messut, ATA Trade Show, järjestetään vuosittain Louisvillessä, Kentuckyn osavaltiossa. Mitä kiinnostavaa siellä tänä vuonna esiteltiin? Alla muutamia poimintoja.

Jatka artikkeliin ATA Trade Show 2022 uutuuksia