Aloitettaessa rusakon metsästystä kyttäämällä, on syytä valmistautua siihen hyvin ja ottaa huomioon monia asioita. Rusakko on tarkka eläin, ja vaatii jousimetsästäjältä pitkiä hermoja, kylmänsietokykyä ja hyvin ajoitettua osumatarkkuutta.
Passipaikka
Maastotiedusteluun kannattaa panostaa monellakin eri alueella. Jossain paikassa voi kytätä kulku-uralla ja seuraavassa ruokintapaikalla, tai vain rusakoiden suosimalla alueella.
Jos rusakkoa jäljittää, ajattaa koiralla ja kyttää samalla alueella, oppii tuntemaan mistä löytää jäljen, syönnöskohdat sekä makuupaikat. Rusakon luonnolliset kulkusuunnat ja ajonaikaiset pakoreitit tietämällä helpottaa itseään passipaikan valinnassa.
Passipaikan valinta on yksi tärkeimmistä vaiheista. Paikan valintaan vaikuttaa moni asia; ensimmäiseksi rusakon oletettu ja yleisin tulosuunta. Paikan on myös syytä olla sellainen, että metsästäjä havaitsee saaliinsa ajoissa ja näin pystyy valmistautumaan laukaisuun kunnolla.
Paikan valoisuus hämärän laskiessa on myös tärkeää, kuten myös se miten kuun valo sopii alueeseen. Valoisuutta voi jatkaa mustan maan aikana levittämällä vehnäjauhoja ruokinta-alueelle. Rusakko tai kauris eivät arastele lainkaan tulemista jauhomaton päälle syömään.
Paksun lumikerroksen aikana rusakko välttää umpihangessa kulkua. Ruokintapaikalle tai sen läheisyyteen kannattaa tehdä tie/ura, jota pitkin rusakko ajautuu ampumalinjoille. Tieksi riittää esim. moottorikelkalla ohi kulku.
Mielikuvaharjoituksella voi mennä koko tulevan tilanteen läpi, jolloin voi saada itselleen siitä vielä paremman kuvan. Tämän harjoituksen aikana voi käydä läpi rusakon lähestymisen, ja sen milloin voi ja kannattaa jousensa virittää ja mihin kohtaan rusakon päästää, ennen kuin laukaisee riistalaukauksensa.
Muutaman tunnin istuskelun jälkeen voi jäykän jousen viritys olla hankalaa, tai vähemmän ampuville jopa mahdotonta. Sopivin väliajoin kannattaa tehdä ns. kuivaharjoitus. Kaikki nämä liikkeet tulisi tapahtua yhtä eleettömästi kuin jos rusakko olisi jo tappoetäisyydellä.
Mieluisan paikan löydyttyä, on se sitten kulku-uralla tai ruokailupaikalla, voi ja kannattaa ampua harjoituslaukauksia sopivan ampumamatkan selvittämiseksi.
Hämärässä ja pimeän rajamailla etäisyyden arviointi vaikeutuu oleellisesti. Itse ammun hämärässä helpommin yli, kuin alitse. Kaikki kiinteät kohteet kannattaa mitata etäisyysmittarilla, ja kokeilla niihin matkoihin ampumista passista.
Passipaikka voi olla liikutettava jahtilava (standi), kyttäysteltta (blind), kiven päällystä, lato tai vain sopiva suojainen kuusipuska. Parikin metriä maanpinnan yläpuolella voi liikkua itse hieman vapaammin, koska rusakko – samoin kuin muutkin eläimet – etsii vihollistaan juuri maanpinnalta.
Jos on aiheeseen vannoutunut ja ruokintapaikalla on tarpeeksi elämää, voi rakentaa lämmitettävän kopin kyttäykseen. Ruokintapaikkaan, standiin ja koppiin täytyy kysyä lupa maanomistajalta. Koska standinkin kanssa puihin tulee usein vikoja ja oksia joutuu katkomaan ampumalinjoilta, kannattaa sopia jo edeltä nämä asiat, jolloin ei mene hyvä kytistelypaikka ohitse.
Rusakon kyttäyksessä on voimassa samat lait, kuin muussakin metsästyksessä.
Kyttäystä
Ruokintapaikka kannattaa rakentaa jo valmiiksi suosittuun ruokailupaikkaan. Suosittu ja hyvä rehuvalikoima kerää rusakot laajalta alalta paikalle. Usein mitä enemmän paikalla käy ruokailijoita, myös aikataulu muuttuu varhaisemmaksi. Riistakameraa käyttämällä saa myös tarkan tiedon ajoista ja siitä, mitä ja kuinka paljon porukkaa käy ”haaskalla”.
Rusakko tulee ruokinnalle aina lähes samalla kellonlyömällä, jos häiriötekijöitä ei ole. Yleensä se tulee juuri silloin, kun enää juuri ja juuri näkee. Passiin kannattaa hakeutua kuitenkin ajoissa ja äänettömästi. Rusakko voi maata hyvinkin lähellä ruokapaikkaansa. Ensimmäinen tunti menee aina nopeasti. Alussa ehtii tekemään ne pakolliset ääntä tuottavat toimet huoletta ja sitten keskittyä itse asiaan. Muutama passitus menee usein opetteluun, ennen kuin tulosta alkaa syntyä. Jokaisessa kyttäyksessä oppii jotain uutta. Siitä puolikesyltä vaikuttavasta kartanorusakosta muodostuu jousen kanssa kytätessä täysiverinen riistaeläin. Rusakko olisi hyvä päästää alle kahteenkymmeneen metriin, ennen kuin ampuu. Vaikka olisi kuinka taitava jousiampuja, se ei kuitenkaan vaikuta eläimen luonnolliseen reaktioon. Jousimetsästäjä pystyy ainoastaan vaikuttamaan siihen, milloin ja missä tilanteessa räväyttää kepin matkalle. Hyviä tilanteita syntyy uuden lumen tultua maahan, jolloin rusakko joutuu hieman tekemään töitä ruokansa eteen.
Rusakon lähestyessä passia hitaasti, välillä pysähdellen kuuntelemaan, alkaa pulssi kohota. Tilannetta täytyy vain seurata rauhallisesti ja katsoa loppuun, tuleeko sopivaa ajoitusta ampumiseen. Rusakon päästessä ampumalinjojen sisään nuoli on vain lähetettävä kohteeseen. Itse ampuminen täytyy olla vain suoritus, joka on treenattu niin varmaksi, ettei muu työ valu hukkaan.
Rusakon metsästys väijymällä opettaa lajista paljon uutta. Ainahan saalis ei ole tärkein vaan ne tilanteet, jotka voi hyödyntää myöhemminkin.
Jahtiterveisin
© 2010, Henri Harju
Rusakon metsästys jousivälinein -juttusarja [ 1, 2, 3 ]
Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Jäkkärä-lehden numerossa 1/2010.
