MA 20 §|Lakiasioista|SJML keskustelufoorumi|jousimetsastys.fi

Hätäilyä hätäilyä !!!

Nyt kanttihousut joko myöntävät tai kieltävät koska viralliseen esitykseen on reagoitava – ja tod. näköisesti kieltävät tässä vaiheessa tuossa muodossa olevan esityksen . Mitähän käy SML:n esittämälle asialle ? Ministeriö kertoo, että esityksenne on turha sillä PML-niminen putiikki on jo suuressa viisaudessaan esittänyt sitäsuntätä ja sille on annettu punaista valoa tässä vaiheessa.

Moro,

Juuri näin. Väitin rohkeasti mielessäni juuri tämä ei-tekniset tai rationaaliset seikat, jotka vaikuttavat yhä voimakkaasti suomalaiseen metsästyskulttuuriin ja asioiden hoitoon. Toki väitteeseeni sisältyy aimo annos skeptisyyttäkin.

Olen Aksu pahoillani että en perustellut sanallisesti ajatuksiani – vaikeatahan nnitä on ulkopuolisten lukea. En kokenut lausumaani väitteenä ja se olisi pitänyt paremminkin lausua ”..- ja pelkäänpä, että kieltävät …”

Itse en kuitenkaan usko hyväksyntään, johtuen juuri suomalaisen metsästyspolitiikan ja päätöksenteon konservatiivisuudesta. Niissä piireissä , etenkin alemmalla tasolla jyllää monin paikoin ERITTÄIN vanhakantainen ja kapeakatseinen ajattelutapa. Päätöksentekoon vaikuttaa ilmeiseseti eniten kaikenmaailman ”kalakateudet” ja muut käsittämättömät vainoharhaisuudet ja uskomukset. Onneksi ylemmällä tasolla alkaa ilmeisesti näköala laajentua eikä nämä ns. nallepuh-kerhot kentällä pääse niin paljon kampeamaan vastaan.
Huh huh tulipa avauduttua 🙂 Nyt joku metsästysseura-aktiivi vetää varmasti riistapellon nenäänsä.

Muttamutta, henkilökohtaisesti en usko että tästämaasta löytyy päättäjätasolla niin suurta uudistusmieltä kertalaakista, jonka myötävaikutuksella jousella saataisiin hirvi ja karhukin samaan syssyyn. Luulenpa, että peliä olisi pelattava hiukan ovelammin kuin miten PML lähti kortteja katsomaan.
Saa nähdä miten SML/SJML taktiikka puree .

Jos toisin käy kuin mitä pelkään, olen onnellinen ihminen, mutta kuten Aksu heitit – tulevaisuus näyttää. Ja kauempana tulevaisuudessa varmasti tapahtuu!

Käsittääkseni nyt on menossa kuudes metsästysvuosi, jolloin kauriin metsästys jousella on ollut mahdollista. Eli viisi täyttä kautta on takana ilman pakollista ampumakoetta. Voisi ajatella, että kokemusta on jo sen verran, että asiasta voisi jotain johtopäätöksiä tehdä. Ehkäpä liiton jahtivouti voisi kokemukset kerätä nippuun ja hieman analysoida, miten me olemme asiassa onnistuneet?
Mitä itse olen asiaa seurannut, en ole ainakaan mediassa törmännyt negatiiviseen julkisuuteen. Hätäisenä johtopäätöksenä voisi ehkä sanoa, että jousimetsästäjät ovat asiansa osanneet ja toimineet vastuullisesti ilman ampumakoepakkoa!
Mistä sitten ajatus pakollisesta ampumakokeesta peuran osalta oikein kumpuaa? Teknisenä suorituksenahan peuran ampuminen jousella on helpompi kuin kauriin ampuminen, ampumamatkat ovat käytännössä samat ja osuma-ala suurempi. Pelätäänkö, että jousella metsästävien määrä ’räjähtää’ käsiin ja joukkoon tulee ’epämääräistä’ ainesta? Itse en tähän teoriaan usko, jousimetsästäjien määrä kasvaa pikkuhiljaa ja joukkoon tulevat ovat aidosti aiheesta kiinostuneita ja motivoituneita oppimaan. Lisäksi peurajahti on porukkajahtia, jolloin porukkakuri pitää huolen sooloilijoista.
Vai onko taustalla sittenkin tarve ’näyttää’, että jousimetsästäjät ovat ’hyviä’ metsästäjiä ja tältä pohjalta esitetään tiukkoja, jopa karkeasti ylimitoitettuja (vrt Ahvenanmaa ja Tanska) vaatimuksia, jotta saataisiin ’yleinen hyväsksyntä’ jousella metsästykselle? Tästä ei enää sitten olekaan pitkä matka ’me olemme parempia metsästäjiä’ -ajatusmalliin.
Minusta jousimetsästyksen asema on jo yleisesti tunnustettu, kiitos aktiivisten puuhamiesten, ja enään ei tarvita ’riittävän tiukkaa linjaa’ vaan tulee oppia kokemuksista ja mitoittaa määräykset oikein.
Ymmärtääkseni nykyinen metsästyslainsäädäntö lähtee osin sellaiselta pohjalta, että vastuuta toiminnasta on siirretty yhä enemmän metsästäjien itsensä kannettavaksi. Tuntemistani jousimetsästäjistä kaikki ovat mielestäni kykeneviä tätä vastuuta kantamaan ja osaavat toimia tilanteen edellyttämällä tavalla myös metsällä.

Luin alkuperäisen tekstisi huonosti ja vastasin (oman ajatukseni mukaan) lähinnä peuranmetsästykseen jousella, siitähän on se esityskin SML:n toimesta tehty. Hirven osalta en usko, että aika on vielä ’kypsä’ sen jousimetsästykselle Suomessa. Uskon tässsäkin tyvestä puuhun -metodiin, ensin täytyy saada kokemusta peuranmetsästyksestä jousella ennenkuin hirvi otetaan listoille.
Itse en tosin usko, että hirvimetsälle monikaan jousen ottaisi. Hirvenpyynti on tyypillisesti seuruemetsästystä ja metsällä on ’koko ryhmä’ samaan aikaan. Vaikka käytössä olisikin hyvä koira, niin käytännössä useimmat hirvet ammutaan jonkinlaiseen liikkeseen, vaikka pieneenkin. koiramiehen lisäksi muiden passimiesten osalta tulee harvoin jouselle sopivia tilaisuuksia. Toki jonkun verran ammutaan hirviä kutsumalla ja pelloille iltaisin, mutta en siltikään usko jousen tulevan suosituksi hirviaseeksi meikäläisessä hirvenpyynnissä. Hirven ajometsästys on lähes ’mahdoton’ ajatus jousimetsällä.
Peurajahti on eri juttu, siellä usein peurat jaetaan porukan kesken ja jokainen ampuu peuransa miten itselle parhaiten sopii. Tähän toimintamalliin jousi sopii hyvin.
Hirvenkaatokin muuttuu taas pikavauhtia oikeaan suuntaan – lahtaaminen muuttuu metsästykseksi lupamäärien rajusti tippuessa. Onhan joillakin alueilla jo puhuttu ’välivuodesta’ hirvijahdissa elukoiden vähyyden vuoksi.
Hirvikokeen (ruutiaseilla) kehittymisestä on vaikea sanoa. Viimeisin askelhan on selkeästi kohti aseen ’käsittelykoetta’ jossa itse ampumisen osuus on jäänyt vähemmälle. Uuden taulun myötä korostuu ’oikean’ paikan hahmottamisen vaatimus, pitää olla koro- ja sivulinjan referenssit hallussa, jotta osumat saa oikeaan paikkaan. Itse ampuminenhan pussin päältä on edelleen helppoa.
Tasavertaisuuden periaate on tietysti yksi ajatusmalli, mutta miltä kannalta sitä pitää katsoa? Peuran ja kauriin osalta koe vaaditaan vain rihlatun luotiaseen käyttäjiltä, haulikkomiehet ampuvat ilman koetta. Onko tasavertaisuutta mietittävä eri asetyyppien käytön kannalta vai saman asetyypin osalta sen eri käytöissä (kauris-hirvi)? Onko niin, että kivääri on niin ’vaarallinen’ ase, että sen käyttäjältä aina vaaditaan koe, mutta muiden asetyyppien, myös jousen, osalta ei lainlaatija ole moista koetta vaatimassa? Syynä vaikka aseen ’suhteellinen’ turvallisuus?
Mitä ’yleisiin asenteisiin’ tulee, niin käsitykseni on, että nykyistä hirvikoetta pidetään (vanhaan verrattuna) ’yleisesti’ varsin jonninjoutavana ja tarpeettomana asiana.

Meillä on käytössä hyvä koira ja sen lisäksi jahdataan (erikseen koirasta) ajometsästyksellä. Ajosta n. 70-80% hirvistä, loput koiralta. Käytännössä ainoa, joka voísi hirviä joskus jousella ampua on koiramies. Sama kokemus on myös vaimon porukasta. Lupamäärä putosi meillä muuten noin puoleen viimevuotisesta ja tulee ensi vuonna putoamaan vielä lisää.
Niin, en mielestäni peustellut mitään koskien ampumakokeen puuttumista. Lähinnä minua kiinnostavat ne perustelut, miksi sellainen tulisi vaatia. Minusta mahdollisella kokeella tulee olla hyvät perustelut, tarkoittaahan sellaisen vaatiminen varsin mittavaa panosta valtakunnan tasolla, kun jokaisessa RHY:ssä tulee koe useamman kerran kaudessa järjestää. Järkätään paikat ja koulutetaan porukat jne., rahaa ja tupakkaa palaa melkoisesti.
Tasapuolisuus manittiin syyksi, mutta oikeasti se ei näytä lainlaatijan silmissä olevan asetyyppien välillä vaadittava ’ominaisuus’ vaan näyttäisi liittyvän yhteen asetyyppiin, kivääriin, johdomukaisesti. Tämä on tietysti luontevaa, koska aseena kivääri on kantamansa puolesta selkeästi omassa luokassaan vaarallisuuden osalta.
Mitä uuden kokeen ’karsintaominaisuuksiin’ tulee, niin vaikka läpäisyprosentti, läpi/koesuoritus, ei olekaan sata, niin itse en uuden kokeen aikana tunne yhtään tapausta, että kortti joltakulta olisi jäänyt saamatta. Uskoisin, että käytännössä kortinsaatiprosentti on hyvin lähellä sataa, jos lasketaan kuinka moni korttia yrittävä sen lopulta saa. Vanhan kokeen ’karsimia’ miehiä on tullut kyllä takaisin ’remmiin’.
Muutenkin hieman ihmettelen, miten ’tasapuolisena’ pidät vaatimusta, että jousimiehet suorittaisivat kokeen, jossa osuma-ala on kiväärillä vaadittavaa pienempi? Onko taustalla ajatus jousen huonommasta tappotehosta (sinänsä kyllä totta), tai ehkä sittenkin perinteinen ’me jousimetsästäjät vaadimme enemmän’-menttaliteetti? Lisäksi pidän esittämääsi matkaa hieman yläkantissa, jos ajatellaan käytännön, ja ’suositeltavia’ ampumamatkoja. Tarkoitushan on jousen kanssa päästä lähelle, lähemmäs kuin kiväärin kanssa, eikö totta?
Joku muukin voisi asiaa kommentoida. Vaikkapa sen osalta, vaaditaanko jousimetsästäjien Eldoradossa, USA:ssa tai Kanadassa ampumakokeita? Itse en ole tällaisesta kuullut tai lukenut, mutta voihan vaatimuksia ollakin. Luulisi siellä kuitenkin kokemusta piisaavan ja uskaltaisin lisäksi väittää, että suomalainen metsästäjä keskimäärin omaa vähintään samat taidot kuin ameriikan serkku, eikö totta?

Kaikki aseet ovat vaarallisia. Kiväärille on helppo laatia ampumakoe, samoin jouselle. Millainen koe tehtäisiin haulikolle?? Kokeen vaatimista puoltavat seikat ovat selkeitä, 1 varmistaa edes jonkinlainen taso. 2 tasapuolisuus. Jos ei edes rata oloissa keppi lopsahda usemmin kasinringin sisälle kuin ulkopuolelle, niin millä mielikuvituksella kaveri osuu maastossa pikkasen oudolla kulmalla ”kaatovapina” kauheimmillaan.

Jälleen kerran on häkellyttävää kuulla kuinka asenne on jyrkän kielteinen. Mistä te näitä jöystiä löydätte, itse kun en ole tavannut kuin pahimmillaan epäilevällä kannalla olevia. Jotenkin jää sellainen vaikutelma, että tuo kielteisyys olisi lähinnä virkamiestasolla. Parempi olisikin, jos tälläiset asiat voitaisiin sopia seuratasolla. Sillä tavoin kun ne ko seuroille sopisivat.

Kaikki aseet ovat vaarallisia, toiset vaarallisempia kuin toiset. Tämä ’suhteellinen’ vaarattomuus (ja äänettömyys) voi olla myös jousimetsästyksen etu, aivan kuin se voi olla haulikkometsästyksen etu. Uudessa Riista-lehdessä oli jousimetsästysaiheinen artikkeli, jossa oli esimerkkinä peurojen metsästys tiheästi asutuilla (urban) alueilla. Minusta hyvä lainsäädäntö pystyy erottelemaan tällaiset erot eri metsästysaseiden ja -tapojen välillä ja ei ’tasapuolisuuden’ nimissä ’tasapäistä’ toimintaa samaan kaavaan. Vaikka Teemu edellä totesi amerikkaisen kulttuurin olevan erilaista kuin meillä täällä, niin on kuitenkin todettava, että siellä pystytään vuosittain ampumaan n. miljoona (siis kuusi nollaa) peuraa ja iso määrä muuta riistaa, wapiti, mustakarhu, antolooppi, puuma jne. mukaan luettuna, ilman pakollista ampumakoetta. (Siellä ei tasapuolisuuden minissä vaadita sitten ruutiaseiltakaan koetta.) Yleisen metsästystutkinnon puuttuessa on luonnollista vaatia turvakursseja ym. asioita, jotta pahimmilta hamoilta vältytään.
Monelle meistä jousimetsästys on sen verran rakas harrastus, että sen ’menettämisen’ pelossa luodaan mahdollisista uhkakuvista peikkoja, jotka ajanoloon muuttuvat ikään kuin todeksi ja on ’varuilta’ ryhdyttävä rajoittaviin toimenpiteisiin, vaikka uhkakuvat eivät ole lähimainkaan toteutuneet, kuten kokemus metsäkauriin osalta osoittaa. Kuitenkin tulisi pitää ’järki kädessä’ ja asettaa omatekemät olkinuket oikeaan perspektiiviin. ’Tasapuolisuuden’ sijasta tulee mahdollisten kokeiden ja rajoitusten perustua konkreettisempiin asioihin. ’Taspuolisuus’ jättää huomiotta eri metsästystavat, metsästysaseet, harrastajajoukon laajuuden ja muut mahdolliset asiaan vaikuttavat seikat. Seikat joilla voi olla hyvinkin merkittävä vaikutus itse toimintaan. Meitä jousimetsästäjiä on alle 2% kaikista metsästäjistä. Minkälaisiin ponnistuksiin on vaikkapa taloudellisin perustein perusteltua ryhtyä ampumakoetta ajatellen? Kauhuskenaariona voisi eteen tulla tilanne jossa hirvenmetsästys jousella tyssää siihen, että itse vaadimme koetta metsästyksen edellytyksenä ja koe kuitenkin nähdään taloudellisesti liian vaativana ponnistuksena näin pienelle joukolle. Jää ’lupa’ sitten kokonaan saamatta. (Hieno olkinukke, vai mitä?) Uskon myös, että hyvin perustellut määräykset saavat kohderyhmän hyväksynnän helpommin. Perustelemattomat tai heikosti perustellut lait ja asetukset tuppaavat usein jäämään kuolleeksi kirjaimeksi.
Itse en jousimetsästäjänä ole koskaan tuntenut olevani suurennuslasin alla sen kummemin kuin metsästäjänä muutenkaan. Metsästäjän tulee joka tapauksessa aina toimissaan huomioda muu yhteisö. Viranomaisyhteyksiä ei minulla sen kummemin ole, mutta niissä vähissäkään ei mitään ihmeempää ole tullut esiin. Jonkun verran on ollut ’sidosryhmätoimintaakin’ ja ainakaan päin näköä ei niitä ’jyrkkiä’ mielipiteitä ole kuulijoiden toimesta sanottu. Vastaanotto varmaan riippuu paljon esitystavasta ja esittäjän omasta kokemustaustasta metsästäjänä ja jousimetsästäjänä vielä erikseen. Jotenkin tuntuu, että käsitys ’viranomaisten ja muiden metsästäjien suurennuslasin alla olemisesta’ on osa tätä kotitekoista olkinukkesyndroomaa. Varmasti jousimetsästykseen kriittisesti suhtautuvia kanssametsästäjiä ja vranomaisiakin rittää kylliksi asti, mutta mihinkään ’vihaan’ tms. ja sitä myötä erityisen agressiiviseen vastustamiseen jousimetsästystä kohtaan en usko.