Tarina saa alkunsa tavallaan jo viime vuoden keväällä, jolloin olimme Kontiaisen Arin kanssa Merikarvialla kyttäämässä majavia. Silloinen jahtireissu tuotti lähinnä kokemusta, mutta vahvisti päätöksen, että seuraavana keväänä tulemme uudestaan.
Vaikka jahtiviikonloppu oli tiedossa jo koko kevään, jäi kaluston virittäminen viime tippaan. Etäisen kasakan naurun jo kuuluessa nurkan takaa vasta virittelin kelan ja nuolet kuntoon. Pari iltaa meni sangen nopeasti, kun tein epätoivoisesti säätöjä nuoliin ja kelaan, jotta sain nuolen lentämään kunnolla ja osumat sinne minne halusinkin. Viimeiset säädöt tein vielä torstai-illalla, jolloin sain kalustoni toimimaan niin kuin halusin.
Perjantaina perille päästyämme ajoimme suoraan majavapurolle maastontiedusteluun. Saatuamme auton parkkiin saapui Arin kummi kuin tilauksesta paikalle ja kertoi viime hetken havainnot. Ennuste ei vaikuttanut kovin hyvältä. Syksyn korkean veden takia hän epäili, että majavan pesä olisi jäätynyt ja majavat olisivat menehtyneet talven kouriin. Keväällä ei oltu vielä havaittu uusia puunkaatoja. Emme kuitenkaan heittäneet kirvestä kaivoon, vaan lähdimme treestandit kainalossa etsimään otollisia kyttäyspaikkoja.
Maastoa katsellessamme huomasimme muutamia paikkoja, joissa majavat olivat käyneet tekemässä omia puusavottojansa. Kävelimme puron vartta muutaman sadan metrin verran ja teimme päätöksen asettua kytikselle vanhan padon läheisyyteen. Itse jäin muutaman kymmenen metrin päähän padosta, ja Ari meni minusta noin 50 metriä ylävirtaan, jonne ripusti standin puuhun. Saatuamme passipaikat valmiiksi lähdimme pikavisiitille Arin kummin luokse antaen paikan hieman rauhoittua.
Majava liikkeellä!
Saavuimme takaisin passiin puoli seitsemältä. Olimme istuneet noin puoli tuntia, kun havaitsin vedenpinnan väreilyä Arin passipaikasta yläjuoksun puolelle, mistä ilmoitin Arille radiolla.
Noin kymmenen minuutin päästä näin veden pinnan väreilevän viiden metrin päässä kohdassa, josta lähti sivuoja peltojen suuntaan. Samalla näin ojassa, pajujen seassa majavan hahmon. Pulssi kiipesi välittömästi sadan paremmalle puolen. Eläin oli edessäni muutaman minuutin tarjoamatta kuitenkaan mahdollisuutta ampua. Välissämme oli risuja aivan riittämiin. Hetken kuluttua masse sukelsi, ja aaltoja seuraten havaitsin, että pesäaukon suu oli melkein edessäni. Ja pesäänsähän masse meni.
Seuraava havainto majavasta oli, kun se sukelsi pesästä ja ui veden alla ylävirtaan. Ilmoitin Arille majavan lähestymisestä. Masse nousikin pintaan välissämme, ja saimme siitä kumpikin havainnon. Tämän jälkeen majava vaistosi jotain, koska läiskäytti hännällään. Se sukelteli edestakaisin purossa käyden välillä pesässä ja näyttäytyen muutaman kerran aivan muutaman metrin päässä minusta tarjoamatta kuitenkaan mahdollisuutta laukaukseen.
Syömään!
Aikansa sukelleltuaan nälkä voitti ja masse siirtyi ruokailemaan. Käytyään hakemassa risuevästä majava nousi puronpenkalle noin 40 metrin päähän Arista ylävirtaan. Rouskuteltuansa aikansa masse lähti hakemaan lisää einestä ollen poissa noin puoli tuntia. Tämä toistui vielä kerran.
Kolmannen ruokatuokion kohdalla alkoi jo hämärä laskeutua. Ari viestitti yrittävänsä hiipiä kohti majavaa, vaikka arvelimmekin hiivinnän olevan tuhoon tuomittu yritys. Ari laskeutui standilta ja aloitti varovaisen lähestymisen mahdollisimman matalana. Masse kuuli tai vaistosi jotain ja mulahti veteen. Toveri jähmettyi paikoilleen. Vähän aikaa kuulosteltuaan majava nousi takaisin rannalle, ja lähestyminen jatkui, nyt kontaten. Taas majava sukelsi ja katosi näkyvistä. Majavan ollessa kadoksissa Ari hiipi valppaana kohti ruokapaikkaa. Seurasin omalta passipaikaltani lähestymistä, ja kun Ari näytti, ettei nähnyt majavaa missään, lähdin itsekin etenemään.
Samalla hetkellä Ari havaitsi sivuojan veden pinnan elävän edessään ja majava kaarsi sieltä puroon. Se tuli suoraan kohti. Parin metrin päässä majava kuitenkin teki rauhallisen U-käännöksenja näin, kun Ari nosti jousen ja aloitti virittämisen. Seuraava havaintoni oli mosahtava ääni. Riemuitsin mielessäni majavasaaliista!
Päästyäni hetken matkaa eteenpäin Ari viittoi kuitenkin pysähtymään. Odottelin hetken, kunnes Ari viittasi tulemaan. Päästyäni ampumapaikalle havaitsin pettymyksen miehen kasvoilla. Ilmeeni oli varmasti yksi suuri kysymysmerkki, kunnes Ari selitti tilanteen. Laukaisulaite oli ollut huonosti kiinni ja nuoli lähti kesken vedon. Laukaus jäi reilun metrin vajaaksi. Asiaa harmiteltuamme päätimme lähteä nukkumaan ja punomaan uutta juonta seuraavalle päivälle.
Uusi päivä, uudet kujeet
Lauantaipäivän valjettua teimme uuden maastontiedustelureissun. Kävimme tutkimassa paikan, jossa majava oli edellisillalla käynyt ruokailemassa. Löysimme myös mistä ruoka oli haettu. Edellisillan kokemusten perusteella päätimme valmistella uudet kyttäyspaikat. Ari rakensi näkösuojan lähelle ruokailupaikkaa.
Katsellessamme risunnoutopaikkaa löysimme myös hyvän paikan treestandille, kuin vasenkätiselle tehdyn. Paikka oli sivuojan päässä, noin 30 metrin päässä pääpurosta. Ripustimme standin ja raivasimme ampuma-alamme. Heittelin katkomani tuoreet koivun vitsakset ojaan ’haaskaksi.’
Olin hieman epäileväinen omasta uudesta kyttäyspaikastani ja ehdotin, että menisin eilisiltaiseen kohtaan. Ari vakuutteli uuden paikan hyvyyttä ja niin lopulta päädyin istumaan siihen. Olihan majava arviomme mukaan käynyt hakemassa ruokansa juuri sieltä…
Liikkuu!
Aloitimme kyttäyksen noin kuudelta. Muutamien vesimyyrien säikyteltyä meitä, Ari viestitti näkevänsä majavan pinnassa alajuoksulla. Ilmoituksesta ei ehtinyt kulua kymmentä minuuttia, kun hän näytti veden väreilevän isolla aallolla. Tiesimme majavan lähestyvän ruokailupaikkaansa. Masse sukelsi Arin edestä noin kahden metrin päästä. Huomasin aaltoja ja sukelluskuplia sivuojassa ja näin majavan nousevan pintaan edessäni noin kymmenen metrin päässä.
Kiinnitin hiljaa laukaisulaitteen jänteelle seuraten majavan edesottamuksia. Kun majava sukelsi uudestaan kohti risunnoutopaikkaa, nousin seisomaan standillä. Majava nousi pintaa noin seitsemän metrin päässä ja alkoi haistella syötiksi heittämiäni oksia. Se lipui hiljaa kohti risuja ja tarjosi kylkensä täysin minulle. Vedin jousen hitaasti vireeseen. Majava lipui kohti oksia. Siirsin tähtäinpiikin kohdalle ja painoin laukaisulaitteen liipaisinta.
Jousi helähti ja vesi alkoi roiskua, kun majava sukelsi. Seurasin sen käyttäytymistä. Lähteekö se vetämään siimaa? Nouseeko pintaan jossain lähellä? Laitoin uuden nuolen jänteelle ’paikkolaukausta’ varten. Majava tuli pintaan rannassa. Koska en ollut aivan varma osuman laadusta enkä nähnyt, oliko nuoli kiinni vai mennyt läpi, ammuin uuden nuolen suunnaten sen majavan hartioiden väliin.
Kiipesin alas standiltä ja sain onnittelut kaadosta. Hyppäsin ojan toiselle puolen ja nostin majavan pois vedestä. Siinä se sitten oli: ensimmäinen majavani! Kooltaan ei masse todellakaan ollut lajinsa suurimpia, ehkä edellisvuoden poikanen – mutta majava mikä majava.
Eikä siinä vielä kaikki
Arin otettua kaatokuvat mietimme jatkosuunnitelmaa. Päätimme jäädä vielä kyttäämään, koska valoa oli hyvin jäljellä. Arvelimme, että purolla saattaisi olla useampikin majava, koska saaliiksi saatu oli niin pienikokoinen.
Noin tunnin kuluttua edellisestä tapahtumasta alkoi vesi jälleen elää edessäni. Melkein samaan kohtaan mihin ammuin, ilmestyi taas majava. Tällä kertaa ei kyseessä ollut mikään poikanen, vaan kunnon rötkäle. Majava nousi pintaan siten, että siitä näkyi kunnolla vain pää ja vähän hartioita. Näin kuinka se veti vainua pitkän aikaa ja sitten se sukelsi tarjoamatta mahdollisuutta laukaukseen. Iso majava näyttäytyi vain kerran ja sitten se katosi.
Istuimme passissa vielä hetken, ja kun alkoi tulla pimeä keräsimme tavarat ja lähdimme autolle, jossa suolistin saaliini. Tällöin huomasin, että nuoli oli osunut aavistuksen verran liian taakse, mutta oli kuitenkin rikkonut keuhkot.
Autoon päästyämme huomasin, että ulkona oli pakkasta jo pari astetta, mutta ulkona sitä ei huomannut, sillä niin paljon mieltä lämmitti ensimmäinen saaliiksi saamani majava.
© 2005 Arto Sillanpää
