Julkaistu

Ajankohtaisia messuasioita

Tulevana kesänä on Riihimäellä ERÄ-messut 8.-11.6. Liittomme on jälleen tapahtumassa mukana entiseen malliin, omalla osastollaan sekä jousiammuntanäytöksin. Muutama vapaaehtoinen on jo lupautunut lähtemään messuille esittelijäksi, mutta joitakin vielä tarvitaan. Jonkin verran päänvaivaa aiheuttaa Ruotsissa järjestettävä Baltic Arrow -kilpailu, joka ajoittuu samalle viikonlopulle messujen kanssa.

Liiton hankkimista messuvälineistä on tarkoitus koota paketti, jota paikalliset seurat voivat käyttää esitellessään jousimetsästystä. Lisätietoja messuvastaavalta.