Onnistuneen metsästysreissun erottaa erittäin onnistuneesta se, että jälkimmäisen lopussa on riistaa repussa. Erästelymuistot palaavat mieleen tulevina viikkoina ja kuukausina maittavienriistaruokien äärellä – ja tulevina vuosina talteen otetun trofeen, sarvien, nahan tai vähintään valokuvien muodossa. Metsästysretkeltä valokuvan muodossa tulevan muiston laatua voi varmistaa seuraamalla yksinkertaisia vinkkejä.
Perusteet
Digitaalikamerat ovat käytännössä syrjäyttäneet perinteiset 35 mm filmikamerat kokonaan. Digikameroita löytyy monen kokoisia ja hintaisia – ja mikä tärkeintä, useimpien laatu riittää vähintään ‘kymppikuvien’ (10 x 15 cm) teettämiseen mainiosti. Hyvälaatuisesta viiden megapikselin kameran ottamasta kuvasta voi suurentaa jopa varsin kohtuullisia A4-kokoisia kuvia.
Digikameroiden suurin etu on se, että hankintahinnan jälkeen kuvausmediasta ei enää aiheudu lisäkustannuksia. Kuvien tulostaminen tai teettäminen tietysti maksaa, mutta kun valitsee harkiten teetettävät – eikä teetä kaikkia, niinkuin filmikameroiden kanssa yleensä tuli tehtyä – tulee paperikuvien hankkiminen kokonaisuudessaan varmasti halvemmaksi kuin aikaisemmin. Lisäksi digikameralla voi kuvaustilanteessa ottaa mielin määrin kuvia, koska huonojen otosten poistaminen on yksinkertaista eikä muistikortti käytössä kulu.
Suosittelen ehdottomasti valitsemaan kamerasta aina suurimman ja tarkimman tuetun kuvakoon, koska kuvan pienentäminen on jälkeenpäin mahdollista. Tai kääntäen, siihen liian pienellä kuvakokoasetuksella otettuun kuvaan ei yksityiskohtia tee millään enää jälkeenpäin… Isommat kuvakoot mahdollistavat myös kuvan kevyen rajaamisen jälkikäteen ilman kuvan laadun silminnähtävää huononemista.
Digikamerat eivät vaadi matkaan filmiä, mutta muistikorttikapasiteettia on syytä olla mukana riittävästi. Jokainen voi arvioida mikä määrä on ‘riittävä’ reissun pituuden ja oman laukaisinsormen herkkyyden mukaan. Itse pidän pokkarimallisen kamerani mukana vähintään kahta 512 MB korttia. Muistikorttien hinnat ovat tulleet vuosien varrella alaspäin ropisten, joten suuria omaisuuksia ei joudu kortteihin investoimaan.
Koska digikamera on täysin sähköinen laite, vara-akkuja tai -paristoja pitää olla saatavilla. Pidemmillä metsäreissuilla voi olla hankalaa käyttää laturia, jolloin tavallisten paristojen käyttömahdollisuus voi olla jopa yksi kameran valintaperuste. Huomioitavaa on, että kylmällä ilmalla akkujen (ja paristojen) käyttöaika lyhenee merkittävästi. Kameran pitäminen lämpimänä, esimerkiksi povitaskussa, pidentää niiden käyttöaikaa.
Lisävarusteet
Hienomekaanisena laitteena kamera on kosteudelle herkkä kapistus. Kannattaa sijoittaa muutama lisäeuro suojapussiin, joka pitää roiskevedet ulkopuolellaan ja kestää myös pienet kolhut – metsässä kun aina sattuu ja tapahtuu. Digikameran jättäminen pitkäksi ajaksi suoraan auringonpaisteeseen on huono idea, aivan kuten oli vanhempienkin kameroiden laita.
Mikäli retken olosuhteet vain sen mahdollistavat, on kannettava tietokone mainio kumppani metsästysretkellä. Muistikorteista voidaan tällöin siirtää kuvat tietokoneelle paikan päällä. Ja koneelta voidaan porukalla illan mittaan kämpällä istuessa tiirailla mitä linssin kautta on pikseleiksi tallentunut.
Välttämättömiä lisävarusteita ovat myös linssinpuhdistusliina sekä mukana kuljetettava, kokoon taittuva pieni kameranjalusta. Ensimmäisen käyttötarkoitusta tuskin tarvitsee perustella sen kummemmin. Jälkimmäinen on oikein mainio värkki monessakin suhteessa. Ensimmäinen jalustan käyttötilanne tulee vastaan, kun olet yksin liikkeellä ja haluat ottaa kuvan, jossa myös itse esiinnyt. Kamera asetetaan jalustalle, säädetään itselaukaisin 10 sekunnin asentoon, tähdätään ja tarkennetaan haluttuun kohteeseen ja naps – näin on metsämies itsekin ‘digifilmillä’ mukana.
Toinen tilanne, jota tulee harvemmin mietittyä, on kotimaisessa maisemassa tuttu ilmiö; hämärä tai muuten hieman riittämätön valo. Kameran tarvitsema valotusaika venyy jo päivälläkin syksyisissä maisemissa pitkäksi ja kuvan tärähtämisen vaara lisääntyy. Miten ratkaistaan tämä ongelma? Kamera taas jalustalle ja parin sekunnin itselaukaisimella kuva purkkiin. Tämä vinkki toimii hyvin myös sisätiloissa.
Ai, niin. Vaikka digikamera onkin nykyaikaa ja monella varmasti se pääasiallinen kuvanottoapparaatti, voi reissuun silti olla hyvä ajatus ostaa mukaan edullinen kertakäyttökamera. Ihan vaan varuiksi. Eihän sitä näistä nykyajan laitteista koskaan tiedä…
Kameran käyttö maastossa
Kuvausväline kannattaa säilyttää siten, että siihen pääsee tarvittaessa nopeasti käsiksi. Vyölaukku tai päällystakin etutasku voivat olla hyviä paikkoja, etenkin jos kiikarit roikkuvat kaulalla.
Kuvattavan kohteen olisi hyvä olla myötä- tai sivuvalossa, ei vastavalossa. Sivuvalo vähentää kuvattavien henkilöiden silmien siristelyä suoraan auringonvaloon verrattuna. Aurinkoisemmalla kelillä kannattaa huomata, että lakin lippa jättää helposti tumman varjon kasvoille. Mikäli kuvan kohde on muutaman metsäpäivän jälkeen hiustyylistään tarkka ja haluaa pitää lätsän päässään, niin suosittelen kuvaajalle kameran lisäsalaman käyttämistä ja kuvattavan henkilön lippalakin lipan hienoista nostamista ylöspäin. Näin saadaan silmätkin näkyviin. Useimmissa kameroissa salaman saa ‘pakotettua’ päälle ja sen avulla kasvoille tarvittavaa lisävaloa. Täytesalaman käyttäminen voi muissakin tilanteissa tehdä terää, kannattaa ehdottomasti kokeilla!
Kuvan taustamaisemaan kannattaa kiinnittää jonkin verran huomiota. Valitse sellainen näkymä, jota haluat katsella jälkeenpäinkin ja jota vasten kuvattavat kohteet erottuvat hyvin. Tai hoida asia pois päiväjärjestyksestä valitsemalla kamerasta lyhyen syvyysterävyyden asetuksen, joka jättää kuvattavan kohteen taustan epäselväksi.
Hoppu pois
Kuvatessa kannattaa unohtaa kiire. Etenkin, jos on kyse saaliskuvasta. Eläimellä ei ole siinä tilanteessa enää hoppu mihinkään, eikä pitäisi olla saamamiehelläkään. Kymmenen-viidentoista minuutin harkittu kuvaussessio ei ole iso osa metsästysmatkaan kulutetusta kokonaisajasta. Hutiloiden otetuista kuvista sen sijaan jää paha mieli pitkäksi aikaa…
Digivehkeellä kuvatessa kannattaa ottaa paljon kuvia samasta aiheesta, pienillä variaatioilla. Myöhemmin on aikaa karsia huonompia otoksia pois. Itselläni on käynyt useasti niin, että parinkymmenen kuvan satsista se vihoviimeinen on ainoa, jossa koko seurueella on silmät auki, koirat katsovat sopivasti kohti ja saaliseläinkin on edustavasti esillä.
Kuvaustilanteessa kannattaa erilaisten sommittelujen lisäksi ottaa samasta asettelusta useita kuvia hieman eri asetuksilla, pysty- ja vaakasuoraa, salamalla ja ilman. Digipokkareiden valmisohjelmilla saadaan lisäksi erilaisia syvyysterävyyksiä, tarkennuksia, jne aikaiseksi. Ja manuaalisäädöillä ihan mitä vain!
Moni mainittu asia edellyttää luonnollisesti sitä, että olet tutustunut kamerasi ominaisuuksiin jo etukäteen. Kannattaakin ottaa ohjekirja nöyrästi kouraan ja kokeilla kotipihassa mm. jalustankäyttöä, itselaukaisimen ja pakkosalaman asettamista sekä kameran erilaisia valmisohjelmia. ‘Oppirahojen maksaminen’ vasta reissun päällä ei ole aivan halvinta lystiä.
Eläin pääosassa
Ehkäpä on tarpeen lausua pari valittua sanaa nimenomaan saaliskuvien ottamisesta: kunnioita saaliseläintäsi. Pyri tekemään kuvasta niin luontevan näköinen kuin mahdollista. Käytännössä: nuoli ei törrötä eläimessä kiinni, kieli ei roiku suusta (kummallakaan), eivätkä suolistuksen tai perkauksen jäljet ole näkyvissä. Veren pois huuhtomisesta näkösältä on ainakin kahta mielipidettä – kannattaa miettiä asiaa tilannekohtaisesti.
Jos suhtaudut kuvaustilanteen rakentamiseen siten, että eläin on pääosassa, ja sinä ja aseesi ikäänkuin sivuosan esittäjiä, niin kovin pahasti ei voi kuva mennä perusteiltaan pieleen.
Isompien eläinten kohdalla onnistuneimmat saaliskuvat ovat minusta sellaisia, joissa eläin on asetettu vatsalleen ja jalat on käännetty luontevasti eläimen alle. Päätä pidetään koholla mahdollisimman luonnollisessa asennossa siten, että käsi ei peitä eläintä. Suoraan eläimen pään taakse ei kannata mennä, mikäli ei halua sarvien sekoittuvan esimerkiksi oman takin kuviointiin. Parhaiten esimerkiksi sarvet erottuvat, jos takana on taivasta tai neutraali tausta.
Luonnollisen oloinen kuva syntyy lisäksi, kun kamera on eläimen kanssa suunnilleen samalla tasolla tai hieman alaviistossa, ja kun kuva on riittävän tiukasti rajattu eli suomeksi: tarpeeksi läheltä otettu.
Amerikkalaisten lempiharrastus näyttää olevan perspektiivillä temppuilu, jolloin metsästäjä siirtyy niin kauas eläimen taakse kuin kehtaa, jolloin eläin näyttää suhteessa isommalta. Tuollaisista kuvista syntyy lähinnä myötähäpeän tunne…
Eläintä kunnioittamattomat, piloillaan otetut, mauttomat kuvat ovat bensaa metsästyksen vastustajien liekinhettimiin. Emmehän anna sellaiseen aihetta.
Retken muut kuvat
Saaliskuvien lisäksi kannattaa ehdottomasti tallentaa muistoiksi kuvia metsästyskumppaneista, muista näkösälle tulleista eläimistä, leiriaskareista, eläinten jättämistä jäljistä, passi- ja taukopaikoista, henkeäsalpaavista maisemista, kauniista auringonnousuista ja -laskuista (muista jalusta!) – ylipäätään siitä kokonaisesta elämyksestä, jonka metsästysretki meille suo. Vuosien jälkeen tuollaiset kuvat tulevat vain kasvamaan korkoa mielessämme.
Jälkityöt
Metsästysreissun jälkeen on retkivarusteiden järjestelyn ja pyykkäyksen lisäksi syytä hetimiten kahlata valokuvat läpi. Siirrä sitä varten kuvat tietokoneelle, valitse ‘ruuduista’ parhaat ja poista huonot kovalevytilaa viemästä.
Ennen tulostamista kuvia voi olla tarpeen korjailla. En tarkoita eläimen sarvien tai torahampaiden koon muuttamista tai metsästäjän silmäpussien vaalentamista, vaan näitä tyypillisiä ‘kuvamanipulaatio-operaatioita’, kuten valaistuksen ja kontrastin säätämistä, kuvan rajaamista sekä kuvan hienoista tarkentamista. Jätetään luontokuvillaan eläjien kommentit manipulaation etiikasta sikseen, tässä puhutaan kuitenkin omien muistojen skarppaamisesta, ei vääristelemisestä.
Kuvien teettäminen
Paikallinen valokuvaliike ottaa luultavasti vastaan kuvia paperikuviksi teetettäväksi joko muistikortilla, USB-’muistitikulla’ tai CD:llä. Lisäksi ‘netissä’ on useita yrityksiä, joille voi kuvat siirtää laajakaistayhteyttä pitkin tulostettavaksi. Laatu on yhtä hyvää kuin paikallisen valokuvaliikkeenkin, mutta hintataso saattaa yllättää, yleensä positiivisesti.
Itse en käytä enkä erityisesti suosittele kotiin ostettavaksi ns. valokuvatulostimia, ne kun tulevat omien laskelmien mukaan ajan mittaan todella kalliiksi erikoispaperin ja -musteiden kokeilemisten ja kulutuksen kautta. Mutta voi niistäkin toki iloa olla, sitä en kiellä.
Kuvien arkistoiminen ja varmuuskopiointi
Digitaalisten valokuvien lajitteluun ja arkistointiin on olemassa edullisia tietokoneohjelmia, osa jopa täysin ilmaisia. Hyvä puoli niissä on se, että kuvat löytyvät myöhemmin helposti joko kuvausajan tai käytettyjen avainsanojen perusteella. Edellisen ehtona on tietysti se, että kameran kello on asetettu oikeaan aikaan.
Avainsanojen merkkaaminen kuviin on varsin pieni työ kun sen tekee heti ja ‘rulla’ kerrallaan. Tee siitä hetimiten hyvä tapa.Osa arkistointiohjelmista osaa myös luoda vaikkapa tuttaville lähetettäviä diaesityksiä tai seuraavan vuoden seinäkalenterin itse otetuilla kuvilla ryyditettynä. Lahjaidea pukinkonttiin?
Aivan erinomainen idea on varmuuskopioida tietokoneen kovalevyltä kuvat säännöllisesti CD:lle, DVD:lle tai siirrettävälle kovalevylle. Nykyaikaisten digikameroiden helppokäyttöisyyden kääntöpuolella on digitaalisen aineiston huono ominaisuus: kun tietokoneen kovalevy sanoo sopimuksensa irti, kaikki sisältö on yleensä mennyttä. Pidä siis ajantasaisia varmuuskopioita! Niin, ja mainitsinko muuten jo kuvien säännöllisen varmuuskopionnin tärkeyden? Itselläni varmuuskopiointi toimii niin, että ulkoisen Firewire/USB-kovalevyn päällekytkeminen käynnistää automaattisesti kopiointiohjelman, joka kopioi muuttuneet ja uudet tiedostot talteen. Juuri helpommaksi asiaa ei voi tehdä.
Parhaat kuvat näkyviin
Kuvien teettämisen jälkeen tapaan itse pistää parhaat palat pieniin kehyksiin näkösälle. Nuo muutamat jousisaaliit joutavat varsin hyvin olla jatkuvastikin silmien saavutettavissa. Ovatpahan omassa sopessa esillä tuomassa mieleen mieleisiä muistoja metsästysretkiltä.
© 2006, Ari Kontiainen
Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Jäkkärä-lehden numerossa 3/2006.
