Suurimmaksi osaksi ampumaharjoittelu koostuu seisaaltaan, tasaisella maalla suoritetusta ammunnasta. Valitettavasti vain aina ei riistatilanteessa olla aivan parhaassa ampuma-asennossa. Tässä joitakin esimerkkejä, jolla harjoittelusta saa hauskaa ja monipuolista.
Lentorata
Harjoittelun tulee koostua eläinkuvatauluihin tai 3-D eläinkuvien ampumisesta. Maalissa ei saa olla näkyvää pistettä helpottamassa ampumista. Osumien suhteen tulee olla kriittinen ja ampua jokainen nuoli ajatuksella ikään kuin se olisi päivän ainoa ammuttava nuoli. Harjoitellessa ei saa tuudittautua ajatukseen ”olishan se tollakin osumalla jäänyt”, vaan osumat on pyrittävä saamaan hetitappavalle alueelle eli rintaonteloon ja mieluiten keskelle sitä.
Etäisyyden arviointia on helppo harjoitella missä vain. Passissa voi aina miettiä minkä verran matkaa on johonkin maastonkohtaan. Oman arvion voi varmistaa askelmitalla tai laseretäisyysmittarilla.
Nuolen lentoradan tuntemisesta on metsästyksessä suunnaton hyöty. Tätä on hauskaa harjoitella siten, että ampuu esimerkiksi puunoksien muodostamasta reiästä kohti maalia. Tai siten, että maalin ja ampujan puolessa välissä on oksa juuri eläinkuvan vitaalialueen kohdalla. Epävarmuuden jäytäessä on hienoa huomata, kun nuoli lentää oksan yli ja osuu maaliin.
Ampuma-asennot
Joskus jänisjahdissa saattaa olla sellainen rapiseva keli, ettei uskalla jalkojaan siirtää jussin pomppiessa läheltä ohi. Silloin on hyötyä, jos on harjoitellut ampumaan taaksepäin vartaloa kiertämällä jalkaterien osoittaessa eteenpäin. Kaltevalla pinnalla seisominen taas vaikeuttaa seisaaltaan ampumista jonkin verran, kun tasapaino tuntuu horjuvalta.
Passilavalta metsästäminen on hyvinkin yleistä jousimetsästäjien keskuudessa ja sen vuoksi lavalta ampumista tulee harjoitella ennen jahtikautta. Lavalta tai ylhäältä alaspäin ammuttaessa on tärkeää taivuttaa vartaloa lantiosta kohti maalia. Tämä siitä syystä, että vetopituus ja jännekäden ankkurointi säilyisi samana.
Tätä on hyvä harjoitella aluksi niin, että vetää jousen vireeseen siten kuin ampuisi tasaisella maalla ja alkaa siitä taivuttaa ylävartaloa alaspäin niin kauan, että eläimen vitaalialue ilmestyy tähtäimeen. Ohessa kuvattu menetelmä ei välttämättä metsällä toimi, mutta sillä on helppo oppia oikea vartalon asento.
Harjoittelun edistyessä vartaloa taivutetaan ensin ja sen jälkeen vedetään jousi vireeseen. Sama menetelmä toimii käänteisesti ammuttaessa ylämäkeen. Suoraan alaspäin tai hyvin jyrkkään kulmaan (eläin metrin päässä puusta) ampumista metsästettäessä tulisi välttää. Tällöin on mahdotonta ampua laukaus, joka lävistäisi eläimen molemmat keuhkot.
Usein metsämies tai nainen istuu lavalla riistan ilmestyessä ampumahollille ja seisomaan nousun yritys voi karkoittaa riistan. Ampumista istualtaan voi harjoitella vaikkapa istumalla puutarhatuolilla tai kolmiojakkaralla. Lavalta ampuessa täytyy taas muistaa taivuttaa ylävartaloa.
Istuallaan voi jousi olla vaikeampi vetää vireeseen. Hyvä konsti sopivien paunojen löytämiseen on istua lattialla jalat suorina ja vetää jousi vireeseen ilman isompia puhinoita. Painajaismainen tilanne on nimittäin se, kun hyisenä pakkasyönä kettu ilmestyy haaskalle ja käsissä on jousi, jota ei jaksa vetää kylmissään vireeseen. Myös piilokojusta tai kytiskopista joutuu usein ampumaan istualtaan. Muutenkin kojuista ampumista kannattaa harjoitella ennen jahtia, koska kojun pienet ampuma-aukot voivat aiheuttaa melkoisia yllätyksiä varsinkin kovista materiaaleista tehdyissä kopeissa.
Samaisen repolaisen kun näkee olevan pellolla myyräjahdissa voi joutua kontaamaan pitkänkin matkan. Ampumatilaisuuden ilmaantuessa olisi noloa kun ampuminen polviltaan ei onnistuisi.Tätä voi harjoitella siten, että on polvillaan maassa ja ikään kuin istuu nilkkojen päällä tai olla pelkästään polvet yhdeksänkymmenen asteen kulmassa maata vasten. Jälkimmäinen tyyli on mainio pitkässä heinikossa. Molemmissa asennoissa pyritään ylävartalo pitämään samassa asennossa kuin seisten ammuttaessa.
Todella usein suomalainen jousimetsästäjä metsästää hämärässä tai jopa yöllä kuutamolla. Tätä voi harjoitella täysin pimeänä syysiltana siten että laittaa taustapakan tai 3-D eläimen etupuolelle jonkin valonlähteen esim. ulkotuli tai lamppu. Valon on oltava siten asetettu ettei se näy ampujan silmiin ja että se valaisee kohdetta vain juuri sen verran, että näkee ampua. 500 watin halogeeni vie hyödyn hämäräammunnan harjoittelusta melko tehokkaasti. Itse ampujan kohdalla ei tule mitään valonlähdettä olla, vaan hän ampuu pimeässä niin kuin ampuisi metsälläkin. Muutenkin hämärässä on paljon vaikeampi poimia pistettä eläimen kyljestä ja tässäkään mielessä harjoitus ei mene hukkaan.
Suurin osa näistä harjoituksista kannattaa suorittaa ne vaatteet päällä, joilla aikoo metsästää. Välillä niin, että on päällä kaikki varusteet mitä jahdissa käyttää; kasvohuppu, kiikarit kaulalla ja reppu selässä jne. Ainakin kotimaan jahdeissa vaatetus vaihtuu kauden aikana melkoisen paljon. Elokuisessa sorsajahdissa vaatetta ei paljon tarvita, mutta helmikuun paukkupakkasilla vaikkapa rusakoita kytätessä metsästäjä muistuttaa aika paljon Michelin-miestä.
Jousimetsästyksen harjoittelu on hienoa ja vielä mukavampaa kun miettii niitä menneitä ja tulevia riistatilanteita ja miten niihin tilanteisiin voisi harjoitella. Sitä vartenhan metsämies harjoittelee, että kauris pysähtyy halutulle kohdalle. Loppu on enää itsestä kiinni.
© 2007, Marko Peltoniemi
