Perehdymme nyt Dr. Ed Ashbyn laajaan tutkielmaan metsästysnuolen läpäisykykyyn vaikuttavista tekijöistä. Huolimatta Ashbyn varsin yksipuolisesta tarkastelukulmasta – raskaat nuolet ja kaksiteräinen perinteinen kärki – on 25-sivuisen artikkelin tarkka tutkiminen erinomaisen kouluttavaa monilta osin, kun muistaa ottaa ”Ashby-lasit” pois silmiltä ja tulkita asioita laajemmasta, nykyaikaisen jousimetsästyksen näkökulmasta.
Artikkelissaan ”Momentum, Kinetic Energy, and Arrow Penetration” (liikemäärä, kineettinen energia ja nuolen läpäisy) pohtii Dr. Ed Ashby nuolen kineettisen energian ja liikemäärän suhdetta ja puolustaa näkemystään siitä, että läpäisyn kannalta merkittävin tekijä on liikemäärä (momentum).
Ashbyn mukaan tämä suhde näyttää olevan yleisesti väärin ymmärretty terminaaliballistiikan aspekti. Hänen 25-sivuinen ”läpäisyartikkelinsa” on perusteellinen ja korostetun tieteellinen. Ashbyn mukaan tässä yhteydessä on käytettävä ”käytännöstä teoriaan” lähestymistapaa. Aloitetaan oikeasti tapahtuneesta tapahtumasta ja määritellään ja selitetään tieteellisesti ”kuinka ja miksi” asia tapahtui. Hän kuitenkin myöntää, ettei oikeassa elämässä ole mahdollista kontrolloida kaikkia muuttujia ja siksi läpäisykykyä on vaikea tutkia. Nuolen läpäisyyn liittyy useita muuttujia ja läpäisytulos vaihtelee laukaisusta laukaisuun sen mukaan kuinka aidon kohdemassan (eläinkudos) tasaisuus vaihtelee. Hän ei ole innostunut läpäisyn testaamisesta tasalaatuiseen, homogeeniseen koemassaan.
Dr. Ashby pohdiskelee monisanaisesti jonkin tapahtuman ilmenevyyttä (insidenssi) ja vallitsevuutta (prevalenssi) sekä ilmiön hyväksyttävyyttä. Hän kysyy mikä on hyväksyttävä epäonnistumisen taso, kun metsästysnuolella ammutaan erilaisiin kudoksiin. Ashby korostaa jousimetsästäjänä olevansa kiinnostunut lopputuloksesta oikeassa kudoksessa eikä tasalaatuisessa testimassassa.
Eri tahot ovat vuosia yrittäneet löytää koemassaa, johon ammuttujen nuolten läpäisytulokset vastaisivat kenttäolosuhteissa havaittuja tuloksia. Sellaisen koemassan löytäminen tekisi terminaaliballistiikan tutkimisesta helposti ja halvalla toteutettavaa. Kyseisenlaista massaa ei ole löytynyt. Kuitenkin, todellisista metsästystilanteista kootut tulokset ennustavat kohtalaisesti metsästysnuolen kykyä läpäistä oikeaa, monipuolista kudosmassaa, toteaa Ashby.
Perusteellisen massan, nopeuden, voiman, kiihtyvyyden ym. termien selvittämisen jälkeen Ashby selvittää, kuinka nuolen nopeuden lisääntyminen nostaa kohdemassan vastusta. Vastus kasvaa eksponentiaalisesti. Nopeuden kaksinkertaistuessa massan vastus kasvaa toiseen potenssin korotettuna, jne.
Ashby vertaa kahta nuolta – toinen 700 gr ja toinen kevyempi 390 gr. Raskaampi lentää 150 fps nopeudella ja kevyempi 300 fps. Hän olettaa, että 700 gr nuoli ammutaan perinteisellä jousella ja 390 gr nuoli modernilla taljajousella ja että molemmat nuolet ovat suuresta painoerosta huolimatta muuten samanlaiset – paksuus, materiaali, pinta ja lento-ominaisuudet. Kevyemmässä nuolessa on 123,2 prosenttia enemmän kineettistä energiaa kaksinkertaisesta nopeudesta johtuen. Kevyempi nuoli siis kohtaa nelinkertaisen (toiseen potenssiin) massan vastuksen. Tässä vertailussa raskaampi, mutta puolta hitaampi nuoli läpäisee paremmin – kaiken muun pysyessä muuttumattomana. Raskas nuoli lentää hitaammin, mutta sen pysähtyminen on hitaampaa kuin kevyen. Kahdesta saman liikemäärän (momentum) omaavasta nuolesta se, joka ammentaa suuremman osan liikemäärästään massasta, hidastuu hitaammin matkallaan massan läpi (liikemäärä p=mv). Raskaampi nuoli ylläpitää suuremman liikemäärän läpäisyn vaatiman ajan jokaisessa kohdassa ja kohdemassan vastus kasvaa nopeuden neliönä, selittää Dr. Ashby.
Koejärjestelyä tulkitessa tulee mieleen, että kuinka todennäköistä on, että 300 fps ampuvalla taljajousella ammuttaisiin yhtä paksua, samat lento-ominaisuudet omaavaa ja samaa materiaalia olevaa nuolta kuin 150 fps ampuvalla pitkäjousella, kun nuolen painoero on peräti 310 gr!
Ashbyn tutkielma nuolen tunkeutumiseen vaikuttavista fysiikan laeista on mielenkiintoinen, mutta lopputuloksena syntyy tunne, että Ashby yrittää ”tunkea käärmettä putkeen” selittämällä asiaa omasta näkökulmastaan pitkäjousen ja raskaan nuolen käyttäjänä.
Ashby korostaa, että fysiikan lait määräävät sen, että liikemäärä, ei kineettinen energia, on oikea tapa mitata nuolen lineaarinen, potentiaalinen käytössä oleva lopullinen voima. Hän määrittelee kineettisen energian seuraavasti: Kun objekti on liikkeessä, siinä on kineettistä energiaa. Kineettinen energia on liikkeessä olevan kappaleen kokonaisenergia. Kineettisellä energialla ei luonnossa ole suuntaa. Kineettinen energia määritellään energiaksi, ei voimaksi.
Ashby toteaa, että keveiden ja nopeiden nuolien puolestapuhujat usein väittävät, että kineettinen energia on oikea mittapuu ennustettaessa nuolen kykyä läpäistä kudosta. Hän esittää vertauksena pesäpalloesimerkin: Pallo painaa 2240 gr ja se voidaan parhaimmillaan heittää yli 95 mph (139,33 fps) vauhdilla. Siinä on 96,5 ft lb kineettistä energiaa ja se tosiasiassa iskee paljon kovempaa kuin perinteisellä jousella ammuttu raskas nuoli, mutta pesäpallolla ei kuitenkaan voi metsästää biisoneita. Kineettinen energia määrää kuinka kovaa pallo iskee, mutta ei suoranaisesti määritä kuinka hyvin pallo läpäisee.
Nuolen liikemäärä (momentum) on osa sen kineettistä energiaa – ainoa osa, joka on yhteydessä nuolen läpäisykykyyn, jatkaa Ashby. Hän useaan otteeseen alleviivaa, ettei kineettinen energia ole oikea tapa mitata mitään läpäisyyn vaikuttavista voimista, mutta myöntää, että kineettisen energian lisääntyessä voidaan todeta myös nuolen läpäisyn lisääntyvän. Tämä ainoastaan siksi, että liike-energian lisääntymisen kannalta välttämätön nopeuden lisääntyminen lisää myös liikemäärää. Molemmissa kaavoissa on samat elementit: massa ja nopeus (liikemäärä=m · v, kineettisessä energiassa nopeus korotetaan toiseen potenssiin m · v · v ). Ashby toteaa, että kineettistä energiaa voidaan käyttää mitattaessa jousen mekaanista suorituskykyä / tehokkuutta. Jousen tehokkuus tai hyötysuhde määritellään kaarisysteemiin varastoituneen ja nuoleen laukaisuvaiheessa siirtyvän energian suhteella (%). Jousen tuottaman kineettisen energian määrä mahdollistaa päättelyn jousen kyvystä heittää nuolta. Mitä suurempi kineettinen energia, sitä paremmin kykenee jousi heittämään raskasta nuolta hyväksyttävällä nopeudella ja lentoradan kaarevuudella eettisesti hyväksyttävää jousimetsästystä ajatellen. Täten jousen tuottama kineettinen energia on käytännöllinen ilmaisin siitä, kuinka suuren nuolen liikemäärän jousi voi tuottaa. Tässä Ashby mainitsee myös lentoradan. Lentoradan kaarevuus tai suoruus vaikuttaa ampujan osumatarkkuuteen etäisyyden kasvaessa. Dave Holt kysyykin kirjassaan Balanced Bowhunting: ”Kuinka usein olet menettänyt riistaeläimen riittämättömän läpäisyn vuoksi ja kuinka usein siksi, että osuit liian alas tai liian ylös?”
Riittämätön läpäisy on epäilemättä tärkeä tekijä puhuttaessa poikkeuksellisen suurten ja paksunahkaisten / -luisten eläinten metsästyksestä – puhveli, norsu, sarvikuono – , mutta on harvoin ongelma, kun kyseessä on peuran, hirven ja karhun kokoiset riistaeläimet. Näissä tapauksissa erittäin kaareva lentorata aiheuttaa varmasti enemmän huolta. Tällä kovin teoreettisella keskustelulla on merkitystä erityisesti siinä tapauksessa, kun kyseessä on marginaalinen ryhmä jousia tai jousimetsästäjiä: jousen jännittämiseen käytettävä voima on erityisen pieni ja vetopituus lyhyt, jolloin jousen voima pääsee vaikuttamaan nuoleen lyhyemmän ajan ja pienempänä kuin valtaosassa tapauksia, ja/tai jousen hyötysuhde on heikko.
Jos hiekalla täytettyä ämpäriä ammutaan .308:lla ja metsästysnuolella, pysähtyy luoti pian hiekkaan, mutta hidas ja raskas metsästysnuoli lävistää hiekan helposti. Pääasiallinen syy eroon on se, että kohdemassan vastus kasvaa nopeuden neliöön. Seitsenkertainen nopeus aiheuttaa lähes 50 kertaa suuremman kohdemassan vastuksen. Eroon vaikuttaa myös se, että raskas nuoli hidastuu massassa hitaammin kuin kevyt luoti. Ero erilaisia jousia ja nuolia vertaillessa ei kuitenkaan ole vastaava – nopeimman ja hitaimman metsästyslaillisen jousen nopeusero voi olla vain noin kaksinkertainen mikä tarkoittaa vain nelinkertaista massan vastusta. Myös kappaleen / projektiilin paksuus ja muoto vaikuttaa läpäisyyn. Suuri kappaleen etuosan poikkileikkauspinta-ala suhteessa projektiilin massaan heikentää myös läpäisyä, koska massan vastus kasvaa jälleen (vrt. Ashbyn pesäpalloesimerkki!).
Leikkaava metsästyskärki on ”yksinkertainen kone”, jossa on sarja kaltevia pintoja. Nämä kaltevat pinnat mahdollistavat sen, että nuolenkärki yksinkertaisena koneena kykenee moninkertaistamaan voiman, joka kohdistetaan sen perään – kyky tehdä työtä eli läpäistä massaa lisääntyy. Ashby lisää, että pitkä ja loiva kalteva pinta (perinteinen kaksiteräinen kärki) hyödyntää ”kone-efektin” paremmin kuin lyhyt ja jyrkkäkulmainen kärki. Toisaalta pitkä ja matalaprofiilinen kärki voi olla todella paksunahkaisten ja jykeväluisten eläinten kohdalla herkkä taipumaan ja vaurioitumaan. Äskettäin tehdyssä ”erittäin epätieteellisessä”, tavallisen metsästäjän testissä läpäisi Afrikan puhvelin parhaiten juuri päinvastainen kärkimalli – lyhyt ja verrattain korkeaprofiilinen mutta erittäin lujatekoinen kärki. Teoria ja käytäntö eivät aina kohtaa. ”Näyttäähän tuo käytännössä toimivan, mutta miten lie teoriassa”, kysyi kerran eräs jousimetsästyskaverini!
Läpäisyn maksimointiin vaikuttaa myös jousi/nuoli -yhdistelmän hyötysuhde. Jousi toimii tehokkaammin, kun nuoli on riittävän raskas. Liian kevyt nuoli aiheuttaa sen, että osa kaariin varastoidusta energiasta purkautuu jouseen, raskaamman nuolen ottaessa suuremman osan energiasta mukaansa. Jousivalmistajat suosittelevat, että nuolen paino olisi vähintään 5 gr / pauna. Siis 60 paunaa vetojäykkyyttä vaatisi minimissään 300gr nuolen. Mutta valtaosa metsästäjistä käyttää jonkin verran raskaampaa nuolta, jolloin jousen äänekkyys pienenee, säätäminen helpottuu ja jousi joutuu pienemmän ”väkivallan” uhriksi. Taljajousella monenlaista riistaa metsästävät saattavat suosia noin 6gr per pauna -suhdetta. Perinteisillä jousityypeillä metsästävät käyttävät yleisesti vieläkin raskaampia nuolia.
Johtopäätöksiä
Verrattuna muihin metsästysaseisiin, on nuolen voima pieni, mutta nuoli siitä huolimatta läpäisee hyvin, kuten edellä kuvatusta käy ilmi. Ashby alleviivaa, että riittävän läpäisykyvyn puute on tärkein syy siihen, ettei osuma ole kuolettava. Hän viittaa tässä omiin käytännön metsästystilanteissa tekemiinsä tutkimuksiin… Tämä voi olla totta, jos kyseessä on poikkeuksellisen heikkotehoinen ja -hyötysuhteinen jousimalli sekä poikkeuksellisen lyhyt vetopituus ja/tai erityisen paksunahkainen ja vankkaluinen eläin. Mutta tämän yleistäminen koskemaan kaikkea jousimetsästystä on suuri virhe! Maailmanlaajuisesti tarkasteltuna runsas 90 prosenttia jousimetsästäjistä käyttää hyötysuhteeltaan erinomaisen tehokkaita jousia ja jousimetsästyksen kaikki komponentit ovat kehittyneet takaamaan pienemmälläkin paunamäärällä erinomaisen läpäisyn. Jos osuma ei ole kuolettava, löytyy syy lähes aina muualta kuin huonosta läpäisystä – kun ei puhuta norsuista ja sarvikuonoista. Totuus on se, että huono osuma aiheuttaa valtaosan jousimetsästyksessä onneksi kohtuullisen harvinaisista haavakoista – ei kelvoton läpäisy. Jos metsästäjä omaa riittävän hyvän ampumataidon ollakseen valmis lähettämään nuolensa kohti riistaeläintä, syntyy huono osuma mahdollisesti väärin arvioidusta ampumaetäisyydestä. Nuoli iskee yli tai alle. Jos harjoittelunuolten osumakuvio muistuttaa 3D-peuran kyljessä haulikon vastaavaa, on syytä pidättäytyä ampumasta eläviin maaleihin.
Ashby listaa asioita, jotka täytyy ottaa huomioon, jos epäilys riittävästä läpäisystä herää. Ensimmäisenä hän esittää, jousen tehon maksimoimisen käyttämällä raskainta mahdollista nuolta, jolla kuitenkin pystyy ampumaan riittävän laakeasti tavanomaisilla jousimetsästysetäisyyksillä. Hän korostaa, että useimmat jouset tuottavat parhaan tehon, kun nuolen painoa lisätään 12–14 grainiin per vetojäykkyyspauna. Lisäksi hän kehottaa käyttämään matalaprofiilisia (”tehokkaampi kone”) kärkimalleja, joiden kärkiosa on ns. heti leikkaavaa mallia. Myös nuolen hyvään lentoon kehottaa Ashby kiinnittämään huomiota. Hän toteaa erinomaisen osuvasti, että metsästysnuoli on metsästäjän varusteista tärkein yksittäinen kappale ja valittu metsästyskärki on nuolen tärkein osa. Jousi toimii metsästysnuolen laukaisualustana, nuolen varsi puolestaan kiidättää leikkaavan kärjen kohteeseen. Mutta ilman ”laukaisualustan” kykyä varastoida lihasvoima taivutettuihin kaariin ja voiman siirtämistä kärkeä saattelevaan nuolenvarteen, ei paraskaan kärki tuo lihaa pöytään.
Ashby vaikuttaa olevan niin innoissaan raskaasta nuolesta ja kaksiteräisestä perinteisestä kärkimallista, että hän jättää jousen kokonaan vaille huomiota, aivan kuin jousen ominaisuuksilla ei olisi mitään merkitystä läpäisyasiassa. Kaksikymmentäviisisivuisen artikkelinsa loppupuolella hän kuitenkin mainitsee yleisesti, että viisas välineiden valinta johtaa parantuneeseen metsästysnuolen tappokykyyn. Ehkä tässä viitataan myös jouseen yhtenä osana välineistöä.
Kaikkiaan, yksipuolisesta näkökulmasta huolimatta, on Dr. Ashbyn tutkielma mitä opettavaisin ja innostavin lukuelämys.
© 2007, Juha Kylmä
(Juttu on julkaistu aiemmin Jäkkärä-lehden numerossa 3/2007.)
Luin artikkelin pelkästä uteliaisuudesta ja vertasin kerrottua omiin kokemuksiini.Olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä,että osua tarvii,jos aikoo saalista saada.
Hieman ihmettelen,että näinkin tarkka analyytikko,teoreetikko ja mikä lieneekään,ei maininnut mitään nuolen puhtaan lennon vaikutuksesta läpäisyyn.Jo pienikin poikittain lentäminen ”puolittaa” läpäisyn.Lisäksi nuoli lähtee lävistämään siihen suuntaan minne kärki osoittaa osuma hetkellä.Jokainen voi verrata asiaa työntämällä nuolta kärki edellä kohtisuoraan taustaan ja työntämällä kohtisuoraan taustaan vinossa olevaa nuolta.Vinossa oleva nuoli ei lähde uppoamaan millään,ero on dramaattinen.Riistaa ammuttaessa ero pienenee kudosten antaessa periksi,mutta vinossa oleva nuolen varsi painaa riistan kylkeä,jarruttaen läpäisyä.Tämä väittämä ei perustu kaavoihin,eikä laskelmiin,vaan puhtaasti kokemukseen.
Alkuperäiseen artikkeliin taisi sisältyä oletus, että testatut nuolet lentävät täydellisesti (”have perfect flight characteristics”). Näinhän ei aina tietenkään ole, vaan jousi-nuoli-ampuja -yhdistelmien synnyttämä archer’s paradox vaihtelee suurestikin tosielämässä. Kuten Juha kirjoitti, tohtorismies Ashbyllä tuntuu olevan tarkastelussaan sokea piste. Tai sitten se on niillä, jota yrittävät siirtää suurriistan kanssa operoivan tohtorin johtopäätöksiä suoraviivaisesti myös hieman pienempään riistaan.
Ymmärtääkseni Ashby on yrittänyt selvittää tunkeutumiseen vaikuttavista tekijöistä liikemäärän ja energian vaikutusta tunkeutumiseen. Hänen johtopäätöksensä on, että tunkeutuma riippuu liikemäärästä eikä energiasta. On sitten aivan eri asia, mikä on riittävä tunkeutuma ja miten siihen tarvittava liikemäärä saadaan aikaan. Jos liikemäärä on vaikuttava tekijä tunkeutumiselle, niin riistan koko ei asiaa muuksi muuta, liikemäärää vain tarvitaan vähemmän. Minulle Juhan ajatus sokeasta pisteestä ei auennut, en oikeastaan siihen mitään selitystäkään huomannut. Olen kyllä muuten sitä mieltä, että Ahsbyn tarinaan sisältyy siinä mielessä biasta, että hän ikään kuin pyrkii todistamaan ’ennalta asetetun’ mielipiteen asiassa.
Mitä leikkurin malliin tulee, niin kapea terä varmaankin tunkeutuu paremmin, mutta saattaa olla heikompi. Toisaalta nykytekniikalla, jos niin haluttaisiin ja se olisi kaupallisesti järkevää, on mahdollista tehdä sellaisia kapeita kärkiä, jotka kestavät rajuimmankin osuman luuhun sen kummemmin osumasta kärsimättä.
Minusta Ashbyn jutun kiinnostavin osuus liittyy siihen, että meilläkin ’paljon mainostetulle’ energialle on olemassa, mahdollisesti jopa ’oikeampi’, vaihtoehto tunkeutumisen indikaattorina. Tässä valossa tulisi uudestaan miettiä ’ehdotettuja’ joulerajoja. Samalla olisi toivottavaa, jos löytyisi Ashbyn jutulle vastapainona edes jotakuinkin samanlaiseen, mielummin parempaan, ’tieteellisyyteen’ perustuva juttu energiasta tunkeutumisen mittarina.
Kun tämä pohja on selvillä, niin sitten voisi asia lähestyä erilaisten muiden tekijöiden osalta, kuten vaikkapa ’sectional density’, nuolimateriaalin kitkaominaisuudet ja materiaalin ’jäykkyys’ osumahetkellä näin aluksi.
Ashbyn tutkimustahan on ruodittu forumeilla jo muutamia vuosia sitten, enkä enää jaksa erikseen tarttua kaikkiin niihin asioihin, jotka asettavat tämän noin kaksikymmentä vuotta sitten tehdyn tutkimuksen johtopäätökset nykyaikaan tai tälle maantieteelliselle alueelle tuotuna varsin kyseenalaisiksi. Niitä on useita. Google on käytettävissä, jos ”muinainen” vasta-argumentointi kiinnostaa.
Sen sijaan keskustelu siitä, millaiseen tai kuinka isoon keskinäiseen rooliin asettuvat nuolen momentti tai kineettinen energia (tai niiden teoreettinen oikeellisuus) vs. leikkaavan terän kestävyys, terävyys tai muoto, niistäkin johtuva haavakanavan kokonaispinta-ala, suvikunnaksen mainitsema nuolen puhdas lento, nykyään keskusteltu nuolen halkaisija ja pinta-alasta johtuva kitka, kaarevasta lentoradasta johtuva etäisyyden arvioinnin vaikeus, huonosta ampumatekniikasta tai väärin valituista/säädetyistä välineistä johtuva huono osuminen haluttuun pisteeseen tai vaikkapa ylipäätään valittu sopimaton ampumakulma olisi keskustelemisen arvoinen asia. Ashbyn tutkimia suureita huomattavasti käytännönläheisemmissä ja merkityksellisimmissä asioissakin on vielä viljalti opastamisen ja oppimisen varaa.
Kiul>Tässä valossa tulisi uudestaan miettiä ‘ehdotettuja’ joulerajoja.
Käsittääkseni sekä momentti että kineettinen energia määritetään nuolen nopeuden ja painon perusteella. En siksi ymmärrä miten Ashbyn esittämä vaihtoehtoinen tarkastelu liittyisi mahdollisesti välineille asetettaviin vaatimuksiin. Tarvittavaan joulemäärään (tai vastaavaan momenttiyksikköön) artikkeli ei artikkeli kai anna minkäänlaista osviittaa.
Näistä asioista keskusteltaessa olen tehnyt havainnon, että asiaa pidemmäälle vietäessä ’energiateorian’ puolesta puhujat usein väittävät, että liikemäärällä ja energialla ei olisikaan mitään eroa koska ne johdetaan samoista suureista, massa ja nopeus. Tämähän ei luonnollisestikaan pidä paikkaansa vaan kyseessä ovat aivan eri asiat. Käytännössä tällä on myös vaikutusta valittaessa käytettävää kalustoa. Energiaperiaate korostaa nopeuden vaikutusta kun taas liikemäärässä massa ja nopeus ovat ’tasa-arvoisia’ vaikuttajia. Hitaammin nuolta nakkaavilla jousilla saattaa tarvittavan energiarajan saavuttaminen olla mahdotonta, mutta jos raja asetetaan liikemäärän pohjalta saattaa raja olla saavutettavissa kepin painoa nostamalla. Kombinaatioita on tietysti useita, mutta liikemäärä antaa selkeästi enemmän vaihtoehtoja valinnalle varsinkin jos liikutaan siellä ’alarajan’ tuntumassa ampujan voimien suhteen.
Onko Ashbyn näkemys sitten ’vaihtoehtoinen’ kuten on annettu ymmärtää? Kvg vastausten sijasta olisi hyvä, jos joku ’tietävä’ laittaisi yhdenkin linkin johonkin vastaavan laajuiseen tutkimukseen, jossa energiaperiaate olisi osoitettu oikeaksi. Mieluummin tietysti sellaiseen, jossa olisi kokeellinen osio mukana ja mahdollisimman vähän biasta.
Hmmm. En ole itse huomannut moista väitettä käytettävän. Päinvastoin yleensä (kuten tuossa yllä olevassa artikkelissa) tuodaan todenmukaisesti esille, että energiakaavassa nopeus suureena vaikuttaa toiseen potenssiin.
Kommentistasi saa tosin sellaisen käsityksen, että liikemäärää voidaan helposti kasvattaa vain lisäämällä nuolen painoa. Tosiasiahan kuitenkin on, että nuolen painon lisääminen (jousen voimaa muuttamatta) vähentää nuolen nopeutta. Minkä verran, riippuu luultavasti eniten jousen ominaisuuksista. Nopeuden putoaminen taas vaikuttaa nuolen lentorataan, joka taas asettaa tarkemmat kriteerit etäisyyden arviointiin ja sitä kautta vaikuttaa osumatarkkuuteen. Tämän keskustelun jälkeen olen entistä tyytyväisempi siitä, että olemme SJML:n hallituksena suoraselkäisesti ehdottaneet mahdollisessa hirviä pienempien hirvieläinten metsästyksessä jousella harkittavaksi välineominaisuuksien lisäksi myös pakollista koulutusta sekä ampumakoetta…
Olisiko mahdollista, että ’momenttileiri’ määrittelisi oman ehdotuksensa vaadittavista, ”saavutettavissa olevista rajoista”, ikäänkuin vastaehdotukseksi olemassaolevalle ’energialeirin’ ehdottamalle ja nyt jo lähialueilla käytössä olevalle joulerajalle?
Ari says> Käsittääkseni sekä momentti että kineettinen energia määritetään nuolen nopeuden ja painon perusteella. En siksi ymmärrä miten Ashbyn esittämä vaihtoehtoinen tarkastelu liittyisi mahdollisesti välineille asetettaviin vaatimuksiin
Toki nuolen paino hidastaa sen nopeutta, mutta kuinka paljon on jo toinen juttu. Käsittääkseni joissakin järkevissä rajoissa kun pysytään, niin nuolen painon kasvaessa jousen hyötysuhde paranee, kuten artikkelissakin todetaan. Ilmiö on käsittääksen havaittavissa kaikilla jousityypeillä, sen voimakkuus voi toki vaihdella. Tältä pohjalta asiaa tarkasteltaessa tarvittava liikemäärä ja tunkeutuminen (jos liikemäärä kuvaa tunkeutumista parhaiten) voi olla saavutettavissa nuolen painoa kasvattamalla sen sijaan, että jousta tulisi jäykentää mahdollisesti jopa ampujan ’kykyjen’ ulkopuolelle.
Mitä muihin tarkan ampumisen ja hyvän tunkeutumisen kriteereihin tulee, niin ne perustuvat metsästäjän omiin kykyihin ja kykyyn tunnistaa omat ja käyttämiensä välineiden rajat. Lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että riippumatta siitä kuvaako tunkeutumista energia vai liikemäärä, niin välineiden tulee, nuolen lento mukaan lukien, olla kunnossa ja riistaa tulee ampua vain sellaiselta matkalta jolta ’varmasti’ osuu. Ymmärtääkseni tätä asiaa ei Ashbykaan kiellä, päinvastoin.
Mitä ampumakokeeseen ja siihen liittyviin vaatimuksiin tulee, niin ymmärtääkseni niitä on täällä käsitelty erikseen.
Edelleen on epäselvää, mihin ehdotetut ja Ahvenanmaalla käyttöönotetut energiarajat tunkeutumisen mittarina perustuvat. Ashbyn tutkimus kyseenalaistaa energian tunkeutumisen mittarina, nyt olisi aika saada tietoa hieman erilaisesta näkökulmasta samaan asiaan. Onhan jo parikymmentä vuotta tästä ’vanhasta’ tutkimuksesta kulunut.
…ja eivätkö siis molemmat suureet tule laskettua nimenomaan mitattuja nuolen massaa ja nopeutta hyväksi käyttäen…?
Uskon, että lähialueille säädetty jouleraja on järkevä ja empiirisesti hyväksi havaittu. Samoin kun lienevät kotimaassa kivääripuolella määritellyt joulerajat, hirven, peuran jne metsästykseen. En ole kummastakaan aiheesta nähnyt mitään sen tieteellisempää tutkimusta.
Vielä hyvin henkilökohtainen mielipide.Teoreetikot ja hienot sanayhdistelmät ovat teoreetikkoja varten.Jokainen joka on kokeillut erilaisia nuolia vertaillen niiden käyttäytymistä erilaisissa taustoissa ja riistassa,huomaa nopeasti parhaat nuoli/kärki yhdistelmät omaan jouseensa.
Gineettisesti ajatellen edellä esiintyneet liturgiat saavat minut vain turhautumaan.Miksi etsiä jotain kaavaa asiaan,jossa muuttujia on rajattomasti.
Nimimerkki suvikunnas viittasi teoriaan ja teoreetikkoihin ja on kokeilun kannalla. Minustakin jokaisen tulisi kokeilla itselleen sopivat välineet ja niiden toiminta. Tutkimus ja teoria kuitenkin saattavat auttaa suuntaamaan kokeiluja ja valintoja oikeaan suuntaan. Voipi säästyä turhilta kokeiluilta ja jopa rahan menolta. Toisaalta ollaan valmiita esittämään erilaisia ’tehorajoituksia’ lainsäädäntöön, mutta pohja ehdotetuille vaatimuksille saattaa olla hakusessa, jopa voi olla tilanne, että ehdotettava suure ei asiaa kuvaa parhaalla tavalla? Minusta asiaan valaistusta antavat tutkimukset, vaikka osin puutteellisetkin, ovat tarpeen asian ymmärtämiseksi ja sen varmistamiseksi, että valinnat tehdään oikein. Jos nuolen tunkeutumiseen vaikuttavien eri tekijöiden suhde olisi tiedossa paremmin, niin silloin myös kalustovalintaan liittyvät pakolliset kompromissit voisi sunnata helpommin niihin ’vähemmän’ vaikuttaviin tekijöihin. Erityisen tärkeää tämä tieto on silloin kun jostain syystä joudutaan liikkumaan siellä ’tehon’ alarajoilla välinevalintojen osalta.
Edellä viitattiin ’empiirisesti hyväksi havaittuihin’ rajoihin. Jos todella asiasta on empiiristä tutkimustietoa (http://fi.wikipedia.org/wiki/Empiirinen_tutkimus) , niin silloinhan ei ole hätiä mitiä. Tulokset ’kehiin’ ja joukolla niitä lueskelemaan ja lisää oppimaan.
Mitä ruutipuolen rajoituksiin tulee, niin niistä varmaan voisi halutesssaan avata oman, varsin mielenkiintoisen, threadin, mutta tähän jousihommaan niitä asioita ei kannata sotkea. Onhan ’yleisesti tunnettua’, että luoti ja nuoli toimivat kohteessaan eri lailla ja Ashbyn tutkimukset antaisivat viitteitä siitä, että tätä ’toimintaa’ tulisi jopa mitatata eri suureilla?
Edelleen olen sitä mieltä, että Ashbyn tutkimukset kaipaavat vastapainoa tai ehkä oikeampi tapa olisi sanoa ’uutta tutkimusta’ hieman vähemmän värittyneistä lähtökohdista.