Vuoden 2014 kesäleiri järjestetään tulevana kesänä Varsinais-Suomessa, Mynämäellä osoitteessa Myllykoskentie 50.
Kurssin pitopaikkana toimii paikallisen metsästysseura Revon metsästysmaja. Majoitus kahdessa mökissä sänky/lattiamajoituksella tai teltassa, joten omat petivaatteet mukaan. Pihapiirissä on sauna ja laavu. Kesäleirin puitteet ovat erähenkiset niin ympäristöltään kuin toiminnaltaankin.
Kesäleirin ohjelma sekä koulutus on metsästyksellinen. Leiri sisältää käytännönläheistä jousimetsästysvälineiden säätämistä, ampumatekniikan hiomista, riistatilanteessa toimimista sekä riistan oikeaoppista käsittelemistä. Kesäleirin ohjelmasta ei pyritä tekemään liian aikataulutettua, joten leirin ilmapiiri on rento ja opettavainen.
Kesäleirille osallistuvilla on mahdollisuus keväiseen kaurispukkijahtiin paikallisten metsästysseurojen alueella. Jahdin järjestelyistä vastaavat paikallisten metsästysseurojen yhteyshenkilöt sekä allekirjoittanut. Jokainen jahtiin osallistuva leiriläinen maksaa paikan päällä vieraskorttimaksun kyseiselle seuralle, jonka maille osallistuu jahtiin. Vieraskorttien tarkat hinnat selviävät myöhemmin.
Mikäli osallistut jahtiin, niin huomioithan, että sinulla on mukana lain vaatima välineistö. Paikalle voi saapua jo torstai-iltana.
Kesäleirin ohjelma:
Perjantai 13.6.2014
9.00- 9.30 Kesäleirin avaus
9.30- 12.00 Jousen säätämistä, ampumatekniikan hiomista kouluttajien johdolla
12.00- 13.00 Lounas
13.00- 15.00 Luento
15.00- 17.00 Jousen säätämistä, ampumatekniikan hiomista, riistan oikeaoppista käsittelyä kouluttajien johdolla.
17.00- 18.00 Päivällinen
18.00- 20.00 Kaurisjahtiin valmistautumista, lupien osto, jahtialueiden jako
20.00- Kaurisjahtiin oppaiden johdolla
Kaurisjahdin jälkeen on saunomista ja yösyömistä
Lauantai 14.6.2014
9.00- 16.00 Koulutusta ja ammuntaa
16.00-18.00 Päivällinen
18.00-20.00 Kaurisjahtiin valmistautuminen, välineiden säätämistä, ampumatekniikan hiomista
20.00- Kaurisjahtia jonka jälkeen saunomista ja vapaata illanviettoa.
Sunnuntai 15.6.
9.00- 11.00 Jousen säätämistä, ampumatekniikan harjoittelua kouluttajien johdolla.
11.00- 12.00 Lounas
12.00- 14.00 Koulutusta/ säätämistä
14.00- 15.00 Leirin loppupuheenvuoro.
Kesäleirin hinta: Liiton jäsenet 150 euroa/ 3 vrk ja liittoon kuulumattomat 180 euroa/3 vrk. Hinta sisältää koulutuksen, majoituksen ja lounaan/ päivällisen.
Huom!! Juniorityön edistämiseksi alle 15 – vuotiaat pääsevät puoleen hintaan vanhemman seurassa, tällöin juniorin mukaantulo ei vähennä kiintiötä 25 osallistujan katosta.
Jokainen leiriläinen maksaa erikseen paikan päällä vieraskortin jahtiin (n. 15 euroa/ vrk).
Leirille mahtuu mukaan 25 ensin ilmoittautunutta. Viimeinen ilmoittautumispäivä leirille on 19.5.2014. Leirimaksua ei palauteta, mikäli peruminen tapahtuu 27.5.2013 jälkeen!
Lisätietoa tapahtumasta antaa koulutusvastaava Juha Korhonen, puh. 040 757 2738 tai email koulutusvastaava (ät) jousimetsastys.fi
