Suomen Jousimetsästäjäin Liitto on järjestänyt vuosia kaksipäiväisiä Jousimetsästyksen SM-kisoja mm. Ruohtulan tilalla Luhangalla.
Kuluvasta vuodesta eteenpäin Jousimetsästyksen SM-kisojen järjestäminen siirtyy liiton jäsenseurojen tehtäväksi liiton kilpailuvastaavan avustuksella ja ohjauksella.
Kilpailut järjestetään jäsenseuran normaalilla SJML Cup – kilpailuvuorolla niin, että kilpailu toimii normaalisti SJML Cup – osakilpailuna, mutta kilpailuun osallistuvat liiton jäsenet osallistuvat samalla myös SM-kisaan.
Kilpailusäännöt pohjautuvat aina kyseisen vuoden SJML Cup – sääntöihin, kilpailujärjestäjän joko kilpailun yhteydessä tai tarvittaessa ennakkoon tiedotetuin poikkeuksin. SM-kilpailuiden ensisijainen tehtävä on asettaa kilpailijat metsästyksellisten jousiammuntahaasteiden ääreen, haastaa kilpailijoita tavallista enemmän ja simuloida metsästystilanteita jousiampujan näkökulmasta mahdollisimman hyvin.
Kilpailujärjestäjä jakaa SJML Cup – osakilpailun palkinnot normaaliin tapaan kilpailun päätteeksi ja lisäksi Suomen Jousimetsästäjäin Liitto palkitsee SM-kilpailussa sijoittuneet liiton jäsenet erillisillä SM-kilpailupokaaleilla. Kilpailussa sijoittuneille Suomen Jousimetsästäjäin Liiton jäsenille on jaossa SJML Cup – pisteitä normaaliin tapaan.
Kilpailujärjestäjä valitaan vuosittain, määräaikaan halukkuutensa ilmoittaneista jäsenseuroista. Määräaika tuleville vuosille ilmoitetaan myöhemmin. Kilpailu on yksipäiväinen, ellei järjestävä jäsenseura toisin ilmoita.
Vuoden 2015 Jousimetsästyksen SM-kilpailu järjestetään Jousiammuntaseura Robin Hoodin metsästysjaoksen toimesta Robin Hoodin maastoradalla Oittaalla, Espoossa.
Kuluvan vuoden kilpailusäännöt on julkaistu. Tärkeimpänä yksittäisenä nostona mainittakoon uusi, avoin kilpailuluokka:
Kilpailussa voidaan toteuttaa SJML Cup 2015-sääntöjen mukainen avoin, eli Open-luokka, järjestävän jäsenseuran niin halutessa. Luokan välinerajoitukset noudattelevat suurelta osin IFAA:n Freestyle Unlimited-luokan välinerajoituksia. Vakaajien enimmäispituutta ja suurentavia tähtäimiä ei ole kielletty, kuten myöskään viritysvastusta ei ole rajoitettu. Luokan palkitsemisessa on tehty rajaus niin, että Suomen Jousimetsästäjäin Liitto ei luokan kokonaiskilpailussa sijoittuneita toistaiseksi erikseen palkitse. Jokainen jäsenseura taasen voi kuitenkin päättää avoimen luokan palkitsemisesta omissa osakilpailuissaan. Luokan olemassaolo yksittäisissä SJML Cup – osakilpailuissa on valinnainen ja järjestävän seuran päätös. Jotta luokassa käytettävillä välineillä kilpailevat jousiampujat saisivat tiedon osallistumismahdollisuuksistaan, luokan olemassaolosta kyseisessä kisassa olisi erittäin suotavaa mainita hyvissä ajoin jo kilpailukutsussa.
