
Suomessa on perinteisesti metsästetty valkohäntäpeuraa ruokinnalta. Se onkin hyväksi havaittu ja tehokas metsästysmuoto. Miksi edes ajatella metsästystä muuten kuin edellä kuvatulla, toimivalla tavalla. Pureudutaan tässä muutamaan etuun, joita polun varrelta metsästäessä eittämättä on.
Yllätys ja rauhallisuus
Polun varrella, joka on peurojen makuupaikan ja ruokailupaikan välillä, voi hyvin metsästää niin aamulla kuin illallakin. Ehdoton hyöty on peurojen rauhallisuus kulkiessaan metsässä polkuja pitkin. Jos näkyväisyys standiltä sallii, niin peuroja voi seurailla pitkän aikaa niiden saapuessa passiin.
Sadan metrin matkaan voi hyvinkin kulua puoli tuntia peurojen tutkiessa maata etsien syötävää. Ne pysähtelevät, kuuntelevat ja katselevat maastoa hyvinkin tarkasti. Seisovat hievahtamatta useita minuutteja, mutta usein jatkavat matkaa melko rennosti. Lisäksi ne kulkevat hyvinkin satunnaisesti polkujen välissä tarjoten monta mahdollista ampumatilannetta. Peuran ei todellakaan tarvi kävellä juuri polulla, jota passitetaan.
Peuran rauhallisuus on jousimetsästäjälle suuri etu. Hetkittäin tuntuu, että juuri passiin saapuessa eläimellä on ikään kuin muuta tehtävää kuin olla erityisen valppaana. Se haistelee oksia, varpuja ja haukkaa palan sienestä. Pään siirtyessä sopivan puun taakse metsästäjän hetki on tullut. Seuraavat askeleet määrittävät passituksen onnistumisen.
Usein jousta vireeseen vedettäessä varsinkin tyynellä kelillä peura havahtuu ja pysähtyy kuuntelemaan. Tämähän on melko täydellinen hetki suorittaa riistalaukaus. Lisäksi on melko koukuttavaa peuran yllättäminen onnistuneesti.
Aamu
Pidän henkilökohtaisesti melko turhana ajatusta aamupassista pellolla olevalta ruokinnalta. Yksinkertaisesti siitä syystä että sinne pääseminen peurojen huomaamatta on erityisen vaikeaa. Jos tälläinen paikka on käytössä, niin nukun aamulla pitkään ja menen passiin illalla. Muuten aamut ovat mitä hienointa aikaa passittaa peuroja polun varrelta. Passitatpa sitten valmiilta lavalta, liikutettavalta standiltä ja vaikkapa maasta.
Passipaikka kannattaa valita lähempää peurojen makuupaikkaa kuin ruokailupaikkaa. Puoliväli voi olla hyvä kompromissi. Passiin tulee saapua jo pimeällä tai kun juuri ja juuri alkaa nähdä hämärässä. Itse pyrin menemään pimeässä passiin, niin vältyn kiireen tunnulta standia asentaessa. Joka tapauksessa passissa kannattaa viipyyä noin neljä tuntia auringon noususta jahdattavan eläimen verkkaisuudesta johtuen.
Ilta
No nytkö sitten sinne ruokinnalle? Ei välttämättä. Voit hyvin valita passipaikan ruokinnalle tulevien polkujen varrelta metsän puolelta. Tällöin passissa tulee olla hyvissä ajoin ehkäpä kolme-neljä tuntia ennen peurojen pelloille saapumista. Tällöin passissa voi olla lähempänä ruokailupaikkaa.
Ehkä paras paikka tähän metsästykseen on paikka jossa peurat kulkevat metsän puolella tarkkaillen sieltä ruokailupaikan turvallisuutta. Tietenkään tälläisiä paikkoja ei aina ole tarjolla ja jos on niin sopivia puita ei välttämättä ole oikeassa paikassa. Kuitenkin ilta polun varrella tarjoaa usein mahdollisuuden ampumiseen täydessä päivänvalossa, joka ainakin itselleni on todella tärkeä asia.
Elämys
On yksinkertaisesti sykähdyttävää havahtua ajatuksista rauhalliseen valkoisen hännän heilahteluun hiljaisessa metsässä. ”Tuossahan seisoo peura. Sehän tulee tänne päin”. Silloin tällöin tämä havahtuminen tapahtuu peuran astellessa hiiren hiljaa puun juurelle yllättäen metsästäjän täysin, vaikkakin pääsääntöisesti tilanteessa usein on hyvin aikaa valmistautua riistalaukaukseen.
”Peurapukin astellessa sivullani olevaa mäkeä ripeästi alaspäin kaikki tylsyys ja pitkäveteisyys huuhtoutuu sekunnissa pois. Siinä se seisoo hievahtamatta 40 metrin päässä polulla, jonka varrella standini on. Ikuisuudelta tuntuvien minuuttien aikana ehdin miettiä sen mahdolliset eri kävelyreitit . Missä kohtaa vedän jousen vireeseen? Ei liian aikaisin mutta ei myöskään liian myöhään. Vihdoin pukki ottaa askeleen ja käsikirjoitus toteutuu”.
Polun varrella tunnelma ja luonto on kieltämättä aivan erityinen.
Teksti ja kuvat: Marko Peltoniemi