On aika palautella mieleen viime kauden metsästysreissuja ja täyttää saalisilmoitus ajalta 16.6.2010 – 15.6.2011.
Jatka artikkeliin Täytä saalisilmoitus 2010-2011
Kategoria: SJML yleistä
Erätukulla kampanja SJML jäsenille
Suomen Jousimetsästäjäin Liitto on aktiivisesti tarjonnut yhteistyötä jousia ja tarvikkeita myyville liikkeille. Erätukku on näin joulun alla tarttunut mahdollisuuteen ja käynnistänyt SJML:n jäsenille suunnatun kampanjan.
Jatka artikkeliin Erätukulla kampanja SJML jäsenille
SJML muistio aselain valmisteluun julkaistu
Suomen Jousimetsästäjäin Liitto ry:n hallitus on saanut valmiiksi muistion liittyen käynnissä olevaan aselain uudistuksen toiseen vaiheeseen, jossa arvioidaan myös jousiin liittyviä säädöksiä.
Jatka artikkeliin SJML muistio aselain valmisteluun julkaistu
Muistio aselain muutoksista kommentoitavaksi
Käynnissä olevan aselain uudistuksen toisessa vaiheessa arvioidaan myös jousiin liittyviä säädöksiä. Suomen Jousimetsästäjäin Liitto ry:n hallitus on valmistellut muistiota lakia valmistelevalle työryhmälle.
Jatka artikkeliin Muistio aselain muutoksista kommentoitavaksi
Esittelyssä Ylä-Savon jousimetsästäjät ja -ampujat ry
Oltiin pohdittu perustaakko vai ei jo parin vuoden ajan. Meneekö hauskuus, kun perustetaan seura ja siitä seuraavat paperisulkeiset? Tultiin Mikan kanssa johtopäätökseen että ehdottomasti KYLLÄ, kun ei tehdä asiasta monimutkaista – tosin ei taidettas osatakkaan.
Jatka artikkeliin Esittelyssä Ylä-Savon jousimetsästäjät ja -ampujat ry
Isoveli opastaa
Tätänykyä ei aloittelevan jousimetsästäjän tarvitse kavuta enää peräpeili edellä puuhun ja oppia harrastuksen taitoja yrityksen ja erehdyksen kautta. SJML on jokin aika sitten perustanut Tutor-verkoston, jossa tällä hetkellä 31 jousimetsästystä jo pidempään harrastanutta henkilöä eri puolilta maata on valmiina antamaan asiantuntemuksensa kaikkien saataville.
Jatka artikkeliin Isoveli opastaa
Metsästysaseena jousi -koulutusvideo
SJML on aloittanut pitkään odotetun koulutusvideon tekemisen talkoovoimin. Kahden vuoden rahoitushakukierrokset eivät tuottaneet tulosta, mistä sisuuntuneena hallitus päätti ryhtyä toimeen. Kuluvan vuoden aikana projektiin valittava työryhmä laatii käsikirjoituksen sekä kuvaa ja editoi koulutusvideon jousen käytöstä metsästysaseena.
Jatka artikkeliin Metsästysaseena jousi -koulutusvideo
Esittelymateriaalia tilattavissa
Projektimme, joka on pohtinut ja tuotteistanut jäsenten ja seurojen käyttöön esittelymateriaalipaketteja on saavuttanut tärkeän etapin. Liiton nettikaupasta (kauppa.jousimetsastys.fi) on nyt tilattavissa kaksi erilaista esittelypakettia, molemmat hieman erilaisiin tarkoituksiin.
Jatka artikkeliin Esittelymateriaalia tilattavissa
Muutoksia hallituksessa ja toimihenkilöissä
22.5.2009 Kauhajoella pidetyssä vuosikokouksessa uudeksi hallituksen jäseneksi valittiin Jonatan Kokkonen. Arto Ylisaukko-oja ja Manu Mäkinen valittiin uudestaan hallitukseen.
Jatka artikkeliin Muutoksia hallituksessa ja toimihenkilöissä
Energia- ja FOC-laskurit liiton sivuilla
Olemme lisänneet helposti käytettävät laskurit nuoleen varastoituneen energian ja FOC:n määrittämiseen liiton sivustolle.
Jatka artikkeliin Energia- ja FOC-laskurit liiton sivuilla
Uuden tuotevastaavan esittely
”Olen vuonna -72 Kurikassa syntynyt, nykyisin Kauhajoella asuva nainen. Olen aina ollut monin tavoin kiinnostunut luonnosta. Kiinnostukseni metsästykseen syttyi kulkiessani metsällä mieheni Paulin mukana vuodesta 2000. Pelkkänä seuraneitinä/ajomiehenä/valokuvaajana olo alkoi tylsistyttää (ja verenhimokin siinä taisi iskeä) joten metsästyskortin hankinta tuli eteen vuonna 2004.”
Jatka artikkeliin Uuden tuotevastaavan esittely
Materiaali: Lausunto aselain muuttamisesta
SJML:n asiantuntijalausunto hallituksen esityksestä ampuma-aselain muuttamiseksi (HE 106/2009 vp) on lisätty Ladattavien materiaalien sivulle, Muistiot-kategorian alle.
