Julkaistu

Viimein valmis: Metsästysaseena jousi DVD

Viimeiseen reiluun puoleentoista vuoteen on mahtunut paljon säpinää. Työkiireiden, harrastusten, muuton ja kahden tyttären syntymän sekä jatkuvan vaipanvaihdon välissä on iltapuhteena värkätty liiton videoprojektin parissa. Vaimon mielestä olisi joskus voinut tehdä tärkeämpikin asioita kuin ainaista tietokoneen näpräämistä.

 
Rahoitusta ei saatu – tehdään talkoilla!

Koulutusvideon tekeminen on ollut vireillä jo pitkään, ja osaltani asia tuli eteen noin viisi vuotta sitten. Vasta liittoon liittyneeltä ja kesäleirin käyneeltä riistaeläintieteen opiskelijalta kysyttiin kiinnostusta lähteä vetämään koulutusvideoprojektia. Kesätyötä olisi tarjolla, jos saisin haettua rahoituksen koulutusvideon tuottamiseen. Käsikirjoituksen luonnos syntyi samalla kun viimeisteltiin Kontiaisen Arin varsin valmista hankehakemusta ministeriölle.

Rahoitushakemukset eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta, vaan tärkeämmät ja päivänpolttavat asiat ajoivat jousimetsästyksen edelle kahtena perättäisenä vuotena. Kielteiset rahoituspäätökset hieman lannistivat ja koulutusvideoidea jätettiin muhimaan.

Tammikuussa 2010 liiton puuhaporukka piti kokousta Pirkkalassa. Koulutusvideo oli jälleen nostettu agendalle. Eri rahoitusmahdollisuuksia pohdittiin, ja taisteluhengen noustessa todettiin että perskeles: Kyllä jonkinlainen koulutusvideo saadaan aikaan vaikka talkoilla!

 
Työryhmä hommiin

Kokouksen jälkeen tehtiin tarkempaa toteutussuunnitelmaa ja etsittiin vapaaehtoisia talkooporukkaan. Hankien laskiessa ryhdyttiin tosissaan viilaamaan käsikirjoitusta Kontiaisen Arin, Nivalan Arton ja Karvisen Tommin kanssa. Kesäauringon jo lämmittäessä Tommi teki ammattimiehen ottein kuvasuunnitelman käsiksen pohjalta.

Ensimmäinen kuvauspäivä toteutui Luhangan kesäleirillä, missä Nivalan Arton kanssa kuvattiin harjoittelua ja jousityyppien esittelyä. Kiitos Artolle kameransa lainaamisesta koulutusvideon kuvauksiin!


Arto ja Mikko neuvonpidossa kesäleirillä.

Toinen kuvausrupeama vei aikaa jo kokonaisen viikonlopun. Tommin ja Arin kanssa kuvattiin leijonanosa koulutusmateriaalista Kalvolan Pirttikoskella, eli nykyisen Hämeenlinnan laitakaupungilla.


Mikko, Tommi ja Ari toisessa kuvaussessiossa.


Tunnelmainen farmistudio.

Viimeinen sessio toteutettiin syyskuussa Arton ja Tommin kanssa. Kuvauspaikkana oli Eräkontti Riihimäellä. Kiitokset Eräkontille ja Merrysportille projektin tukemisesta.

Kuvausten jälkeen alkoi Tommin iso urakka editoinnin parissa. Syksyn ja talven aikana vietettiin Tommin kanssa useampi ilta Hyvinkäällä pohtimassa editoinnin yksityiskohtia ja käytettäviä kuvia. Alkuvuodesta videon raakavedos saatiin valmiiksi ja lähetettyä ohjausryhmän ankaran mutta rakentavan kritiikin kohteeksi. Palautteen jälkeen äänitettiin lopullinen kerronta ja jatkettiin videon viimeistelyä. Kesäkuussa saatiin tehtyä viimeiset silaukset videoon ja Asmo Raimoaho suunnitteli DVD:n ulkoasun.


Asmo Raimoahon kädenjälkeä.

Homma oli paketissa juuri ennen Juhannusta ja alkuperäiskappaleet matkasivat monistamoon heinäkuun alkupäivinä. Metsästysaseena jousi DVD on nyt ostettavissa SJML Kaupasta.

 
Videon tavoitteet: koulutus, esittely ja liiton toiminnan tukeminen

Videomuodossa olevaa koulutusmateriaalia ei jousimetsästyksestä ole tähän mennessä ollut suomeksi saatavilla. Tämän videon on tarkoitus osaltaan korjata asiaa ja samalla toimia pohjana tuleville asiaan syvemmin perehdyttäville koulutusmateriaaleille.

DVD:n ensimmäinen osio ”Metsästysaseena jousi” on tarkoitettu myös jousimetsästyksen yleisesittelyksi esimerkiksi riistanhoitoyhdistyksen tai metsästysseuran koulutusillassa.

Tuotteen myyntitulojen on tarkoitus tuoda resursseja liiton toimintaan. Jousimetsästyksen edunvalvonta, koulutus ja neuvontatyö vaatii rahaa, ja jäsenmaksun maksamisen lisäksi harrastuksen tulevaisuutta voi turvata myös hankkimalla liiton tuotteita, kuten Metsästysaseena jousi DVD:n.

 
Ilman talkooporukkaa video ei olisi koskaan toteutunut

Karvisen Tommi, Nivalan Arto ja Kontiaisen Ari tekivät todella hyvää työtä projektin parissa, ja ilman heidän panostustaan jousimetsästyksen hyväksi koulutusvideo olisi edelleen vain kaukainen haave. Suuri kiitos talkooporukalle sekä kaikille hankkeen parissa työtä tehneille ja sitä tukeneille henkilöille!

Mikko Alhainen
projektipäällikkö

 
Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Jäkkärä-lehden numerossa 3/2011.