Heinäkuun ’05 lopulla kourallinen jousimetsästyksestä kiinnostuneita ukkoja kokoontui Vesilahden Rämsööhön opettelemaan jahtilavalta ampumisen taitoja. Ajatus tälläisestä hommasta virisi kun tiedustelin tälläisen tapahtuman hyödyllisyyttä. Kun porukalla oltiin sitä mieltä, että ’Miksei?’, niin halukkaille tapahtuma sitten järjestettiin.
Olihan itselläni tässä sellainenkin pointti, että saa touhuta samanhenkisten ihmisten kanssa mukavan asian parissa. Meillä kun emäntä on heittänyt toivonsa miehen järkiin tulemisesta aikaa sitten. Jos kerran syksyllä ja talvella ei saa tarpeeksi lavalla kököttää, niin istukoon siellä vielä kesänkin…
Lauantaina yhdentoista maissa porukka oli koolla ja homma aloitettiin kahvin juonnilla ja puhuttiin siinä ehkä jousella metsästämisestäkin. Letkeällä otteella Arto ja Ari alkoivat esitellä turvavaljaita, joita lavalta jahdatessa pitää käyttää. Sen jälkeen opeteltiin kiinnittämään lavaa puuhun kiinni ja opeteltiin turvaköyden käyttöä tikapuita noustessa.
Omasta mielestäni kun se ei riitä, että kiinnittää itsensä vasta lavalla puuhun kiinni. Vaarallisin vaihehan on se, kun metsästäja siirtyy tikkailta lavalle – niin ja tietenkin lavalle nukahtaminen. Yhtä kaikki asiat käytiin läpi ilman ylimääräistä nippelitietoa – se kun ei ainakaan allekirjoittaneen päässä tahdo pysyä. Sitten päästiinkin tärkeimpään eli ampumaan lavoilta.
Olin huomaavinani jonkinlaista epäilyä poikien silmäillessä itse tekemiäni puisia tikkaita ja lavoja, joista korkeammalla oleva killui seitsemässä metrissä. Yritin perustella asiaa niin, että jos tuonne uskaltaa kiivetä, niin sen jälkeen kyllä kiipeää mille lavalle vain. Hetken kuluttua metsässä kuului mukava puheen sorina ja jousien ääni kun jakauduimme kolmelle eri lavalle.
Kaikilla lavoilla oli kaksi erilaista eläinkuvaa tai 3D-peuraa eri matkoilla tai eri asennoissa. Pohdittavaa riitti, kun mietittiin eettisiä riistalaakeja eri matkoilla oleviin eläimiin. Hankalimmaksi koetiin varmaankin rasti, jossa 3D-peura oli alle kymmenen metrin päässä männystä, jossa lava oli korkeimmalla. Osuma-alue oli todella pieni ja vain vaikeutui kun peuraa siirsi ’kävelemään poispäin’. Todettiin, että tosielämässä kyseisestä tilanteesta ampumista tulisi tarkoin harkita – silloin kun ei ole mahdollista sanoa kaverille, että ’tähtää viis senttiä vasemmalle sillä toisella nuolella’. Metsämiehen taidoistahan se riippuu mistä tai miltä matkalta sen nuolen matkaan päästää.
Kokeiltiin myös lavalla pitää jousta minuutti vireessä ja ampua sen jälkeen vielä hyvä laukaus. Tämä siitä syystä, että aina riista ei jousen virittämisen jälkeen kuljekaan sinne minne metsämies haluaa, vaan kurkkii vitaalit puun takana suoraan lavalle. Sopivan jäykällä jousella temppu onnistuu ilman ongelmia.
Iltaa kohden lupasin sytyttää saunan (en nyt ihan nurkasta vaan pesästä), jotta päästäisiin kylpemään. Päivän aikana kun tuli paljon ajatuksia eri jahdeista ja tilanteista puitavaksi.
Itse kun en jousella suurriistaa ole metsästänyt, niin 3D-elukoihin ampuminen tuntuu superhienolta. Se tuli varmaan kavereillekin selville muutamalla metsästysvideoimitoinnilla ja Chuck Adams -hymyllä.
Ilta oli vierähtänyt kahteentoista ja vierailla oli kotiin lähdön aika. Itselleni päivästä jäi hieno fiilis ja kaveritkin olivat samaa mieltä ainakin puheissaan. Päätettiin uusia seuraavana kesänä samanlainen päivä samasta tai jostakin muusta aiheesta. Ukkojen lähdettyä kömmin pehkuihin ja luin jutun vanhasta Jäkkärästä, kun kolmetoista tuntia jousimetsästysasiaa päivässä ei meinaa millään riittää.
© 2005 Marko Peltoniemi
