Useat kotimaiset mediat kertovat, että sisäministeriö harkitsee tehokkaimmille ilma-aseille ja jousille hankintalupia. Ministeriön ylitarkastajan Teuvo Tiilikaisen mukaan tehokkaimmat ilma-aseet ja jalkajouset ovat verrattavissa ampuma-aseisiin.
Koska jutuissa viitataan jousien osalta nimenomaan jalkajousiin, ei ole selvää koskisiko mahdollinen muutos myös muita jousiaseita. Aikataulua asian käsittelylle ei uutisten mukaan ole vielä määrätty.
Aiheesta kertovat mm. Helsingin Sanomat, MTV3 sekä YLE. Uutisissa viitattuun, alkuperäiseen Savon Sanomien artikkeliin ei linkkiä löytynyt.
© 2007 Ari Kontiainen

Huh hei. Tähän aiheesee liittyen, tämänpäiväisessä Satakunnan Kansassa on haastateltu oikeustieteen tohtori, tutkija Martti Lehteä Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen kriminologisesta yksiköstä. Lehden mukaan jopa keittiöveitsien muuttamisesta on ollut puhetta. ”Terät voisivat olla lyhyempiä ja tylsempiä, ja kädensija sellainen, ettei peukaloa voi tukea veitsen tuppiin.” Taitaapa päästä näin mätäkuussa helpommin haastateltavaksi teoriapuolen ihmisiä, jotka eivät veitsellä auo muuta kuin kirjekuoria?
Artikkelin mukaan muuten vuosina 2002-2005 kaikista Suomen henkirikoksista tehtiin 25% keittiöveitsellä ja 14% puukolla. Kuriositeettina mainitaan myös, että 200 vuotta tästä taaksepäin yleisin henkirikoksen tekoväline oli aidanseiväs.
Varsijousi taitaa olla vaarallisuudessa juuri tämän aidanseipään luokkaa. Nyt siitä ollaan ilmeisesti tekemässä maailmanluokan ongelmaa, vaikka on täysin marginaalinen rikoksentekoväline.
Ihmeellistä millaisia stereotypioita varsijouselle on kehittynyt vuosien saatossa.
Yleisiä ovat väittämät ”varsijousi ei sovellu metsästykseen”, ”varsijousi ei sovellu urheiluammuntaan”, ”varsijousi on vaarallinen”, ”varsijouselle ei ole mitään järkevää käyttöä” tai ”varsijousi on hirmu tehokas – sillä menee luotiliivistäkin läpi”.
Johtuneeko tämä kaikki siitä, että varsijousen edunvalvonta puuttuu?
Olisiko käsijousi samassa asemassa jos käyttäjiä ei olisi enempää?
Suomessa näyttää toimivan jonkinlainen varsijousiampujien porukka.
http://koti.welho.com/tmerikal/index.html