Sorsat ovat tarkkasilmäisiä, valppaita lintuja. Harva meistä yrittää ampua sorsia lennosta, vaikka sekin on yksi mahdollisuus suurisulkaisia ”flu-flu-nuolia” käyttäen ja kaislikosta ylös pomppaavia lintuja vastakaari- tai pitkäjousella nopeasti ampuen. Tästä syystä on sorsapaistia yritettävä hankkia viekkaudella ja ahkeralla vaanimisella.
Sopivat jousivälineet
Mikä tahansa metsästyslaillinen jousi riittää sorsan pyyntiin. Jousityyppi kannattaa valita sen mukaan millä niistä hyvällä varmuudella osuu 8–15 metristä noin tennispallon kokoiseen maaliin.
Osumapisteen valinta on tärkeää. Linnun sisään voi kuvitella pallon kohtaan, johon se sopii suurimpana mahdollisena. Kun tähtäyspisteeksi otetaan pallon keskikohta, voidaan lintua ampua kaikista kulmista samaan pisteeseen. Tämä osumapiste sijoittuu linnun kohoavan ”hartialinjan” kohdille sen etuosaan. Osuma voi olla mieluummin hieman ylävoittoinen kuin alhaalla, koska alhaalla on suuri massa rintalihaksia. Liian alas osunut laukaus voi johtaa siihen, että sorsa ui tiehensä ja on vaikea löytää, ainakin ilman hyvää koiraa.
Jos käytössä on tähtäimillä varustettu taljajousi, on viisasta valita hyvin hämärässä näkyvä tähtäin. Valokuitujyvä auttaa jo pitkälle mutta tähtäin on syytä varustaa säädettävällä tähtäinvalolla aikaisin aamulla sekä iltamyöhällä sorsia vaaniessa. Mahdollisen jännetähtäimen reiän olisi suotavaa olla avarimmasta päästä valikoimaa, jotta ”piipparin” valovoima riittäisi myös heikossa valossa. Sama pätee yleisesti ottaen kaikkeen jousimetsästykseen.
Nuoli ja kärki
Nuolena voi käyttää tavanomaista metsästysnuolta. Kärki sen sijaan vaatii tarkempaa huomiota. Sorsa on vankka lintu ja paksulla, öljyisellä höyhenpeitteellä varustettu, joten ei ole suositeltavaa käyttää tylppää blunttikärkeä. Kiinteä leikkaava kärki sekä mekaaninen, osumasta aukeava leikkaava kärki toimivat hyvin edellyttäen, että osuma on vitaalialueella.
Jos jousessa on riittävästi heittovoimaa (60+ paunaa), saadaan paras tulos, kun kärjen ja nuoliputken väliin asennetaan esimerkiksi noin 15 millimetrin metallinen prikka antamaan iskua. Tällä tavoin voidaan yhdistää tylpän ja leikkaavan kärjen hyvät puolet ja pakoetäisyydet jäävät lyhyiksi. Tarjolla on myös useampia kaupallisia leikkaavan ja iskevän ominaisuuden tarjoavia pienriistakärkiä. Edellä kuvatut yhdistelmäkärjet vaativat kuitenkin jouselta riittävästi heittovoimaa, eivätkä välttämättä sovellu hitaampiheittoisten vastakaari- ja pitkäjousten kumppaniksi. Ampumaetäisyys on syytä rajoittaa 5–15 metriin yhdistelmäkärkiä käytettäessä.
Eräät jousisorsastajat ovat menestyksekkäästi kokeilleet myös ohuella siimalla varustettua jousikalastuskelaa, jolloin mahdollinen ohiammuttu nuoli tai saalis voidaan helposti kelata rantaan veden ollessa liian syvä kahlaamiseen. Toisaalta hyvä koira voi oppia noutamaan sekä sorsan että erillään kelluvan nuolen. Erään kerran harjoittelimme veteen ampumista ja näppärä koira nouti ahkerasti nuolia ja tajusi pian, että yksittäisten nuolten hakeminen vaatii monta uintireissua, niinpä se päätti kerätä useita nuolia kerralla suuhunsa urakkaa helpottaakseen. Koiraa käytettäessä on tietenkin sopivampaa käyttää koiralle vähemmän vaarallisia kärkityyppejä.
Tavanomaiset metsästysnuolet kelluvat vedessä, joten ei ole vaaraa, että leikkaavakärkinen nuoli jäisi rantaveteen uhkaamaan vedessä kahlaajia.
Piilokojut ja muut naamiointimenetelmät
Sorsia on erittäin haasteellista päästä hiipimällä jousihollille. Kannettava, muutamassa sekunnissa auki nykäistävä piilokoju (teltta) on sorsastuksessa oiva apuväline. Kojun on oltava riittävän suuri, jotta jousimetsästäjä sopii esteettömästi jännittämään jousen, nuolen näkymättä ampuma-aukosta. Tummat vaatteet ja hansikkaat auttavat metsästäjää naamioitumaan kojun mustia seiniä vasten. Kasvohuppujakin on saatavana mustina.
Kojun voi valmistaa itsekin saatavilla olevista materiaaleista, mutta sen kokoaminen ja liikuttelu saattaa olla hankalampaa kuin kaupallisen vastaavan. Kun piilokoju on kevyt ja sekunneissa pystytettävä, tulee sitä myös käytettyä. Samaa kojua voi kuljettaa kauris- ja peurapasseihin – miksei vaikka tilavan hirvilavan päälle tuulen ja sateen suojaksi.
Sniper-ampujien ja metsästäjienkin käyttämä Ghili-puku pitkine roikkuvine kangasriekaleineen maastouttaa metsästäjän hyvin. Ghili-puku päällä kannattaa kuitenkin asettua joko sopivan pensaan eteen tai taakse, jottei ”möykyn” siluetti herättäisi arkojen lintujen epäluuloja.
Helposti mukana kannettavia maastoverkkojakin voi kokeilla, mutta näyttää siltä, että villit sorsat tahtovat huomata heikon suojan antavan verkon takana tai edessä joustaan jännittävän metsästäjän, kun välimatkaa on vain kymmenkunta metriä.
Vaanimispaikat
Aivan kauden alussa tulevat sorsat ehkä rohkeammin ruokailupaikoilleen, mutta ne ovat vielä pieniä verrattuna loppusyksyn muuttoon valmistautuneisiin lintuihin. Yksi varteenotettava vaihtoehto onkin odottaa aikaa, kun muut metsästäjät jo keskittyvät jäniksiin, kanalintuihin ja hirveen.
Lintuja tarkkailemalla voi saada selville niiden suosimat ruokailu- ja muut aktiiviset paikat. Jos viitsii käydä aika-ajoin viskaamassa vähän ohraa tai vaikka kauraakin sopiville ruokapaikoille, tottuvat sorsat vierailemaan kohteessa säännöllisemmin. Vaanimispaikan ei siis tarvitse välttämättä olla varsinainen mittava ruokintapaikka. Viime aikoina on syntynyt keskustelua varsinaisten ruokintapaikkojen kieltämisestä, koska paikoin viljaa tarjoillaan tonneittain ja on epäilty, että saalismäärät nousevat näin liian korkeiksi. Jousimetsästyksessä ei toki ole vaaraa liian suurista saalismääristä, koska ampumaetäisyys on erittäin lyhyt eikä jousi juurikaan sovellu lentävien lintujen ampumiseen.
Vaaniminen kannattaa aloittaa jo varhain ennen auringonnousua, ennen kuin sorsat alkavat liikkua ja äännellä. Etukäteen asetetulle piilokojulle on syytä hiipiä hiljaa ja eleettömästi, etteivät mahdollisesti lähellä lepäilevät linnut aavista vaaraa. Sorsat liikuskelevat ahkerasti myös ilta-aikaan, mutta keskellä päivääkin voi tarjoutua hyviä tilaisuuksia päästä ampumatilanteeseen, jos vaan jaksaa istua tarpeeksi kauan.
Jousisorsastuksessa niin kuin muussakin jousimetsästyksessä on perehdyttävä hieman enemmän riistan käyttäytymiseen, liikkumispaikkoihin ja -aikoihin, samoin osumapisteen valintaan. Kotiläksynsä tehnyt jousimetsästäjä korjaa pienen osuutensa sorsasaaliista joka syksy.
Teksti ja kuvat: Juha Kylmä
