Suomalaisessa valkohäntäpeuran kyttäysmetsästyksessä on iät ja ajat menty passiin illalla, kun peurat tulevat pellolle tai ruokintapaikalle. Moni asia vaikuttaa siihen kumpi on jousimetsästäjän kannalta parempi, aamu vai ilta. Pureudutaan molempiin vaihtoehtoihin.
Ilta, se ainoa oikea ajankohta?
Yksinkertaistettuna voisi sanoa, että iltakytis pyörii ruoan ympärillä ja se tekee illasta taktiikan osalta selkeän. Peurat saapuvat ruokailemaan ruokintapaikoille ennen pimeää. Alkukaudesta ne saattavat ilmestyä pelloille jo pari tuntia ennen illan hämärtymistä. Metsässä olevalle ruokintapaikalle peurat voivat ilmestyä tätäkin aiemmin.
Joka tapauksessa passiin olisi hyvä saapua tuntia tai kahta ennen peurojen oletettua kulkuaikaa. Hyvissä ajoin passiin saapuessa on sekin hyvä puoli, että ympäristö ehtii ikäänkuin rauhoittua metsästäjän saapumisen jälkeen. Voi vaikka siemaista kupillisen termospullokahvia ja nauttia luonnon rauhasta.
Ruokailupaikka voi peuroilla olla riistapelto, viljelty pelto tai varta vasten tehty ruokintapaikka. Kaikkiin näihin pätevät samat lainalaisuudet taktiikan suhteen – tuulen suunnan ollessa kaikki kaikessa. Omat kokemukseni pellon reunassa jousen kanssa passittaessa ovat olleet usein hyvinkin laihoja. Varsinkin vähänkin isommalla pellolla käy helposti niin, että peurat ruokailevat jousen kantaman ulkopuolella. Tällöin usein näkee riistaa hyvin, mutta tulosta ei välttämättä tule.
Pellolle tulevia polkuja on vaikea passittaa usein niin, että tuuli on oikea polulle ja pellolle. Itse valitsen aina näistä vaihtoehdoista hyvin kuljetulla alueella sen, että tuuli käy mieluummin pellon suuntaan kuin metsään, josta peurat tulevat.
Pääsääntöisesti pyrin metsästämään vain suotuisalla tuulella, vaikkakin onnelle ja sattumalle on myös sijansa. Ruokintapaikalla tämä asia on helpommin hallittavissa, koska paikka on usein valittu tuulen suunnan mukaan jo aiemmin. Pellolle kulkevia peuroja pyrin passittamaan pellon reunasta jonkin verran metsän puolella kulkevien polkujen varrella. Tämä siitäkin syystä, että peurat ovat jo hyvissä ajoin liikkeellä metsässä eikä hämärä aiheuta ongelmia.
Ehdoton iltapassin hienous on, että mitä pidemmälle ilta venyy, sitä paremmaksi mahdollisuus riistatilanteeseen tulee. Tunnelma todella tiivistyy auringon laskiessa horisontin taa. Tässä kohtaa itse usein kytken tähtäimen valon päälle ja totean mielessäni ”minä hetkenä hyvänsä”.
Valon määrä on tietenkin rajoittava tekijä ja lopulta pimeys nujertaa jousimetsästäjän, varsinkin lumettomana aikana. Pimeys liittyy muutenkin vahvasti iltajahtiin. Jos peura kaadetaan auringon laskiessa, on usein jo pimeää, kun sitä päästään jäljittämään. Nykyisten huipputehokkaiden otsa- ja käsivalojen aikakaudella tämä ei ole suurikaan ongelma, mutta huomionarvoinen asia. Vai onko koskaan käynyt niin että lamppu on autolla tai kotona ja ammuttua nuolta tarkastellaan kännykän valossa? Itselläni on iltakytiksellä mukana kaksi otsavaloa ja tehokas pyöräilyvalo. Hyvässä valaistuksessa jäljitys on paljon mukavampaa ja turvallisempaakin.
Aamulla luonto herää
Jos minun pitäisi valita aamun ja illan väliltä, menisin passiin mielelläni illalla – mutta lopulta valitsisin aamun. Aamussa on jollakin tapaa kaikki mitä hienolta jahdilta odotan. Omalta kohdaltani tähän vaikuttaa myös aamupassia suosiva vallitseva tuulen suunta jahtimailla.
Aamupassitus toimii usein eri paikoilla iltapassitukseen verrattuna. Aamuisin on miltei mahdotonta päästä pellon reunassa olevalle ruokintapaikalle passiin peurojen huomaamatta. Aamulla pellon halki käveleminen otsalamppu päässä ei ole kovin hyvä taktiikka. Siksi olen passittanut aamuisin pellon lähellä metsän sisällä. Ongelmaksi voi muodostua se, että paikalle on vaikea päästä hiljaa ja huomaamatta. Se kyllä onnistuu, mutta vaatii aikaa ja malttia. Siksi valitsen aamupassipaikan mieluummin noin kolmesataa metriä ruokailualueesta tai läheltä peurojen päivämakuupaikkaa. Yksi parhaista paikoistani on yli kilometrin päässä pellosta. Joka tapauksessa passiin siirrytään pimeällä ja valmiina olisi hyvä olla hetkeä ennen kuin alkaa näkemään. Juuri sillä hetkellä toistelen itselleni, että se oikea ”monsteripukki” liikkuu juuri nyt.
Aamun valkenemista on upeaa seurata metsän herätessä eloon auringon kajastaessa. Tosiasia kuitenkin on, että pimeys tekee passiin siirtymisestä hankalaa. Varsinkin uuteen paikkaan voi olla vaikea löytää. Itse metsästän paljon niin, että vien treestandin ja askelmat passiin mennessäni. Jos passituspuu ei ole tiedossa tai sitä ei löydy, menee sen valinta usein mönkään. Päivän kajastaessa saattaa huomata, että juuri tästä puusta ei pysty ampumaan sille kuljetulle polulle.
Hyvä konsti on merkata reitti ainakin viimeiset parisataa metriä heijastimilla. Heijastava nasta on kirjaimellisesti loistava keksintö ja passiin voi lampsia otsavalon loisteessa melko rennosti. Tässäkin kohtaa on mukavampi olla vähän liian ajoissa kuin myöhässä.
Miten peurat sitten liikkuvat aamuisin? Kokemukseni on, että auringon nousun ja klo 12 välillä. Jos passi on 300 metriä pellolta, niin peurat ilmestyvät usein passiin 1-2 tuntia auringon ensisäteiden jälkeen. Aamun hienous on juuri siinä, että mahdollisuudet paranevat sitä mukaa kuin aika kuluu. Passista ei todellakaan ole kiire pois kahden tunnin kohdalla, koska on täysin mahdollista nähdä peuroja tunti, puolitoista auringon nousun jälkeen.
Peuralta voi hyvinkin kulua kokonainen tunti 300 metrin matkaan metsässä. Tähän tietysti vaikuttaa maasto ja aluskasvillisuus eli syötävät kasvit. Ehkä paras aamupassipaikka on sellainen ruokailualue, jota peurat käyttävät juuri ennen päivämakuulle siirtymistä. Satunnainen omenakasa voi hoitaa riistapellon virkaa metsässä ja tietysti voi passittaa kuljettujen polkujen varrella ilman houkutusruokaa. Itse pidän polulta metsästystä parhaana vaihtoehtona siitäkin syystä, että peurat kulkevat ikään kuin ”randomisti” vaihdellen suuntaa ja polkuja, ollen siitä syystä helpommin yllätettävissä.
Aamun ehdoton hyöty on myös valon määrä. Riistalaukaus suoritetaan käytännössä päivänvalossa, jolloin jäljitys ja peuran perkaus on sekin helpompaa. Silti yksi asia on aamussa selkeästi paremmin kuin illalla, tuuli. Aamuisin alkaa melkein aina lopulta tuulla usein kovaakin, kun taas illalla tuuli usein tyyntyy juuri sillä parhaalla hetkellä. Tyyni keli on yksi jousimetsästäjän vaikeimpia vastustajia.
Kumpi sitten on parempi ajankohta? Itselläni kovat onnistumiset ovat ruokkineet aamun paremmuutta suhteessa iltaan, vaikka ilta johtaa saaliiden lukumäärässä selvästi. Lopulta parempi ajankohta on juuri se, kun olet siellä passissa ja nautit luonnon rauhasta.
Teksti ja peurakuva: Marko Peltoniemi
Otsakkeen kuva: Taneli Sinisalo
