09:59
31.1.2006
OfflineKatselin tässä taannoin ruotsalaisen sisarjärjestön sivuja ja heidän kurssitarjontaansa. Huomasin, että sikäläiset kolleegat käyttävät IBEP-koulutukseen vajaan päivän, 6h luentoja + koe. Luentoajastakin kolmevarttia on varattu lounaalle. Tämä tieto on napattu sivuilla olevasta IBEP/Tanskan kurssin ohjelmasta. Meillä käsittääkseni IBEP-koulutukselle on varattu kaksi päivää. Kysyisinkin asiaa mahdollisesti tuntevilta, mistä kyseinen ero johtuu? En usko, että svedut ovat sen nopeampia oppimaan kuin muutkaan, enemminkin voisi ajatella, että he ovat jollain tapaa tiivistäneet kurssia ehkäpä otamalla huomioon, että kuulijat ovat jo metsästyskortin lunastaneita? Vai löytyykö Tanskan metsästäjätutkinnosta niin paljon synergiaa, että IBEP-kurssia voidaan supistaa?
Voisi ajatella, että 1-päiväinen IBEP-kurssi olisi sekä kuulijoille, että luennoitsijoille helpommin järjestettävissä oleva. Toki kahdessa päivässä voi asioita käydä perusteellisemmin läpi kuin yhdessä, mutta ehkäpä oleellisen voisi Ruotsin esimerkin mukaan kuitenkin tiivistää yhteen päivään, jos kuulijoilla on jonkinlaista peruspohjaa ennestään. Minusta ainakin otsikkotasolla ruotsalaiset ovat keskittyneet varsin oikeisiin asioihin.
Näyttää tällä hetkellä viimeisin järjestetty IBEP/Dansk kurs -sessio olleen Ruotsissa kaksipäiväisenä. Ehkä ovat huomanneet, että yhteen päivään kun runnoo IBEP-materiaalin, niin kiirehän siinä tulee.
Tarkoitus kun ei ole tehtailla suorituksia, vaan aidosti käydä läpi perusteet niin, että voidaan sanoa suorituksen olevan IBEP:in sisällön mukainen. Se vie kokemuksemme mukaan noin puolitoista päivää. Yhteen päivään ahdettuna urakka on melkoinen, niin osallistujalle kuin kouluttajillekin.
Lisäksi virallisen kurssiohjelman ulkopuolella on niillä kursseilla, joilla olen ollut joko osallistujana tai vetäjänä, käyty todella arvokasta keskustelua ja ehditty perehtyä osallistujakohtaisesti niihin asioihin, jotka mieltä askarruttavat. Kiireettömyys ei ole tässäkään mielessä huono asia.
Huomioitavaa sen sijaan vertailussa on se, että naapurimaamme IBEP-kurssit maksavat enemmän kuin meillä. Ruotsalaiset ottavat kurssista noin 180 euroa (1650 kr), kun meillä kurssi maksaa 35 tai 60 euroa, riippuen siitä onko osallistuja SJML:n jäsen vai ei. Kurssien hintaero johtuu lähinnä siitä, että ruotsalainen kouluttaja saa ”vapaa-aikansa menettämisestä” ihan oikean korvauksen, eikä vain nippa-nappa bensakorvauksia, niinkuin meillä on ollut käytäntö.
09:59
31.1.2006
OfflineLuinkohan tai ymmärsinköhän jotain Ruåtsin sivuilta väärin? Minusta Lokakuussa, 21-22.10., pidetyssä kursissa oli ohjelman mukaan 6h IBEP-asiaa. Ehkäpä ovat sittenkin huomanneet, että vajaa päivä on hommaan IBEPin osalta riittävä kun pohjalla on muutakin osaamista? Voihan olla tietysti, että ovat ohjelmaan kirjoittaneet asiat toisin kuin kurssin pitävät, mene tiedä miten on.
Eppäilisin, että saavat kuitenkin saman virallisen proopuskan sielläkin, vaikka aikaa IBEPin osalta kuluu vähemmän?
Metsästyskoulutus näyttää naapurissa yleensäkin olevan meikäläistä hinnakkaampaa. Koulutusta minun ymmärtääkseni siellä annetaan yksitysten järjestöjen ja koulutuslaitosten toimesta, toisin kuin meillä missä koulutuksesta vastaa metsästäjien oma organisaatio viranomaistyönä. Hintahaarukka on tosin laaja, kun on olemassa kilpailua. Ehkäpä Ruotsin IBEP-kurssin kustannuskin olisi järjellisimmissä rajoissa jos kilpailua olisi olemassa tai kurssitus olisi ’viranomaistoimintaa’.
Kustannusmielessäkin 1-päiväinen kurssi tulisi edullisemmaksi, niin osallistujille kuin luennoitsijoillekin.
P.S. Mitä minä olen ymmärtänyt niin yleensä erilaisilla kurseilla luennoitsijat ovat pitäneet ’kulukorvausmallia’ parempana. En tietysti tiedä mitään miten asian laita IBEP-koulutusten osalta on.
Aivan totta, olihan se ruotsalaisen kurssin ohjelmakin siellä, kun tarkemmin katsoi.
Naapurimaassa on näköjään paine pitää sekä IBEP-kurssi että Tanskan kokeeseen valmistava opetus kahden päivän sisällä. Yhden päivän IBEP-kursseja ei taida olla erikseen? Ajankäytöllisesti ei siis kurssilaiselle ole mitään eroavaisuutta, koko viikonloppu asiaan kuluu joka tapauksessa.
Pitänee kysellä tarkemmin miten asian hoitavat ja puristavatko myös pelkän IBEP:in kuuteen tuntiin. Kurssiohjelmassa olevat otsikot viittaavat siihen, että kaikkia IBEP:in asioita ei käsitellä, joten minusta on hieman epäselvää voiko tuota kutsua oikeasti IBEP-kurssiksi.
Anders Gejer Euroopan NBEF:n yhteyshenkilönä/vastaavana ja myös yhtenä tuon lokakuun kurssin pitäjänä osaa varmasti kertoa tulevatko muut osat käydyksi läpi esim. ensimmäisenä päivänä. Paljon mahdollista.
IBEP-koulutusta hoitaa Ruotsissa vastaava vapaaehtoisorganisaatio kuin meilläkin. K(uluk)orvaus on ollut jo pitkään erilainen = selvästi suurempi. Täällä on totuttu (tai myös totutettu) halpoihin hintoihin, kaikenhan pitäisi olla mieluummin ilmaista…
Tarkistin asian soittamalla ja näinhän se oli – Tanskan materiaalissa on osin samoja asioita kuin IBEP:issä ja toisena päivänä käydään sitten ne osat mitkä jäävät kattamatta ekana päivänä. Asia on osaltani loppuun käsitelty.
Asiasta kiinnostuneet/huolestuneet voivat keskustella lisää Anders Gejerin kanssa. Hän itse kannusti siihen, jos tuntuu, että asiassa on jotain epäselvää. Puh +46 707 253 223. På svenska.
09:59
31.1.2006
OfflineVastaus siis löytyi synergiaeduista Tanskan kurssin ja IBEP-koulutuksen välillä. Tuntusi, että Tanskan koulutus on hyvin suunniteltu sisällöltään ….
Ettei tulisi väärinkäsityksiä, niin minä ainakaan en kannata tai vaadi ilmaista koulutusta, mutta mihinkään Ruotsin tai Saksan malliseen hinnoitteluun ei missään nimessä tule mennä. Nykyinen kustannustaso esim. metsästäjätutkinnoissa on minusta sellainen, että se ei muodostu nuorillekaan esteeksi metsästäjän uralle alkamiseen.
Itse olen käsittänyt, että meikäläinen verotus suosii kulukorvausten maksamista luentopalkkioiden sijaan. Ruotsin käytännöstä en tiedä mitään. Kysyntä ja tarjontahan se hinnat määrää jos mukana ei ole mitään ’viranomaistoimintaa’tms. joka asiaan vaikuttaa. Minusta nykyinen käytäntö, jossa pakollisen metsästäjäkoulutuksen hoitaa MKJ ym. ’viranomaiset’ on kustannustasoltaan hyvä ja kaikkien saavutettavissa.
09:59
31.1.2006
OfflineAri kirjoitti:
’Huomioitavaa sen sijaan vertailussa on se, että naapurimaamme IBEP-kurssit maksavat enemmän kuin meillä. Ruotsalaiset ottavat kurssista noin 180 euroa (1650 kr), kun meillä kurssi maksaa 35 tai 60 euroa, riippuen siitä onko osallistuja SJML:n jäsen vai ei.’
Näyttävät swedutkin pudottaneet koulutuksen hintaa n. 30 prosentilla seuraavalle kurssille, joka näyttäisi maksavan 1150 SEK. Onhan sitä hintaa tässäkin, mutta harvinaisen positiivinen kehitys näin nykyaikana.
P.S. Mistäköhän tuollainen sininen *gravatar* -boksi on näihin viesteihini ilmaantunut?
Haluaisin asiaatuntevilta varmistaa että onko kyseessä juuri IBEB-kurssi josta olen saanut sellaisen keltaisen kortin jossa (muistaakseni, korttia ei ole hyppysissä juuri tätä kirjoitettaessa) NBEF-logo ja jotain höpinää sekä oma nimi ja paikka allekirjoitukselle? Kurssi josta tuon ansaitsi oli järjestetty Nokian palaveritiloissa tampereen hatanpäällä (Kontiaisella varmasti muistikuva asiasta)ja Kylmän Juha sen piti.
1 Guest(s)
Log In
Register