Maa- ja metsätalousministeriö on 14.1.2019 lähettänyt lausuntokierrokselle metsästysasetusta koskevan luonnoksen, joka sisältää lisäyksen jousella metsästyksen laajentamiseksi hirveen.
Vuonna 2017 astui Suomessa voimaan edellinen lakimuutos, jossa sallittiin jousella metsästettäväksi hirveä pienemmät sorkkaeläimet; peurat, mufloni sekä villisika. Kahden ensimmäisen metsästyskauden kokemukset ovat olleet hyvin myönteisiä ja jousella metsästystä kohtaan kasvanut kiinnostus on näkynyt monella tapaa harrastajien määrän samanaikaisesti kasvaessa.
Tänään lausunnolle lähtenyt metsästysasetuksen luonnos sisältää esityksen hirven lisäämisestä jousella metsästettävien riistalajien joukkoon. Hirven metsästyksessä käytetylle jousivälineistölle esitetään selkeitä lisävaatimuksia. Jousen vetovastusvaatimus olisi 240 Newtonia eli noin 54 paunaa. Se on noin 30% suurempi kuin muille Suomessa jouselle sallituille riistaeläinlajeille asetettu vaatimus. Asetusesitys määrittelee hirveä jousella metsästettäessä myös ensimmäistä kertaa manner-Suomessa metsästyksessä käytettävälle nuolelle vähimmäispainon (30 grammaa) sekä leikkaavalle, kiinteälle kärjelle halkaisijavaatimukseksi 25 mm. Suomen Jousimetsästäjäin liiton tekemän selvitystyön perusteella nämä ovat samaa suuruusluokkaa kuin vastaavankokoisten riistaeläinten jousella metsästykseen säädetyt vaatimukset kansanvälisesti.
Vuonna 2017 säädetty, hirveä pienempiä sorkkaeläimiä koskeva, jousella suoritettava ampumakoe kattaisi myös hirven metsästämisen. Ampumakoesuorituksia kirjattiin jo vuoden 2017 aikana 1567 kappaletta, joista läpäistyjä oli 1098. Jousikokeen läpäisyprosentiksi muodostui 70,1%, joka on hieman korkeampi kuin rihlatulla aseella suoritetun hirvikokeen läpäisyprosentti (68,1%).
Suomen jousimetsästäjäin liitto puoltaa maa- ja metsätalousministeriön esitystä jousella metsästämisen laajentamisesta hirveen. Suomen jousimetsästäjäin liitto tukee jousella metsästäjien koulutusta omalta osaltaan sekä sähköisellä koulutusmateriaalilla että mm. järjestämällä Jousimetsästyksen perusteet -kursseja yhteistyössä Suomen Metsästäjäliiton kanssa.
Suomen jousimetsästäjäin liitto näkee, että mahdollinen hirven jousella metsästämisen salliminen toisi myös mukanaan uusia metsästysharrastajia, uusia hirvenmetsästäjiä, työkaluja varoalueiltaan haastavilla alueilla metsästykseen hirven osalta ja elinkeinomahdollisuuksia myös harvaan asutuille alueille.
Linkit
- Lausuntopyyntö ja asetusluonnos suomeksi ja ruotsiksi
- Edelliseen liittyvä muistio
Lisätietoja:
Antti Saarenmaa
puheenjohtaja, Suomen jousimetsästäjäin liitto ry
sähköposti puheenjohtaja@jousimetsastys.fi
puhelin (045) 696 3171
http://www.jousimetsastys.fi
Suhteellisen pitkän ja perusteellisen, taustalla tehdyn selvitys- ja valmistelutyön päätteeksi tuntuu todella hienolta, että nyt ollaan tällaisessa vaiheessa. Suurkiitos kaikille tähän urakkaan tähän mennessä osallistuneille. Seuraavat askeleet eivät ole pääosin enää meidän käsissämme, vaan seuraamme miten esitykselle lopulta käy – ja osallistumme tietenkin keskusteluun tarpeen mukaan.
Kiitokset myös koko jousella metsästävälle yhteisölle. Olemme tähän mennessä osoittaneet olevamme kykeneviä kantamaan sitä vastuuta, joka uusien riistalajien myötä on meille uskottu. Yritetään pitää lajin harrastajien piirissä jatkossakin tiedonjako avoimena sekä kannustaa ja opastaa uusia harrastajia valitsemiensa välineiden hallitsemiseen, riittävään ja monipuoliseen harjoittelemiseen, riistaeläinten anatomian tuntemiseen kuin myös metsästystilanteissa oikeanlaiseen, eettiseen toimimiseen – muistuttaen valitun lajin ja välineistön asettamista rajoista.
Tämän nyt lausunnolle lähteneen esityksen etenemistä seurataan suurella kiinnostuksella kotimaan lisäksi myös Pohjoismaissa ja muualla Euroopassa. Useissa maissa on lähivuosina saatu samanlaisia muutoksia jo ’maaliin’ tai on aivan vastaavankaltaisia muutoksia vireillä.
Elämme todella mielenkiintoisia aikoja!
Most Users Ever Online: 540
Currently Online:
29 Guest(s)
Currently Browsing this Page:
1 Guest(s)
Top Posters:
heka: 1024
Arzaan: 933
Kiul: 854
Arto_Y: 741
Pikkuhannu: 621
timo levä: 580
Piedro: 573
Mika_R: 528
Antti Saarenmaa: 463
jonex: 379
Member Stats:
Guest Posters: 0
Members: 3337
Moderators: 0
Admins: 2
Forum Stats:
Groups: 6
Forums: 37
Topics: 4562
Posts: 27131
Newest Members:
haniskanen71@gmail.com, Jaanis, PulleaPoni, apa_02, JuhaOllo, Jousimies_75, 1juhametsamaki, tloGOAT, Rudolf87, vk00Administrators: ylläpitäjä: 236, Ari Kontiainen: 1090