Sikajahdissa “Down Under” | Metsästyksestä | SJML keskustelufoorumi

Avatar

Please consider registering
Guest

sp_LogInOut Log In sp_Registration Register

Register | Lost password?
Advanced Search

— Forum Scope —




— Match —





— Forum Options —





Minimum search word length is 3 characters - maximum search word length is 84 characters

sp_Feed sp_TopicIcon
Sikajahdissa “Down Under”
sp_BlogLink Read the original blog post
No permission to create posts
8.2.2023
08:45
Avatar
Ari Kontiainen
Ylläpitäjä
Forum Posts: 1079
Member Since:
14.2.2006
sp_UserOfflineSmall Offline


Huh huh! Mitähän sitä kirjoittaisi? Miten kertoa reissusta niin, että lukija saisi edes pienen käsityksen matkasta Australian Cape Yorkin niemimaalle? Aivot lyövät tyhjää – olisi niin paljon mistä haluaisin kertoa. Kokeillaan!




Syksy 2018


Kukkosen Asko oli varannut aikaisemmin syksyllä sikajahtireissun kolmelle. Hän kysyi minua mukaan yhteisissä harjoitusammunnoissa. Taisin suostua miettimättä, koska omissa haaveissa oli aina ollut päästä käymään Australiassa ”kerran elämässä”. Lähtöön olisi pari vuotta ja ehtisi hyvin säästää rahaa lippuihin ynnä muuhun tarpeelliseen.


Joulukuussa 2019 alkoi maailmalta kantautua uutisia uudesta viruksesta. Olimme ehtineet maksaa jo varausmaksun ja lentoliput. Koronan takia tehdyt lentoliikenteen rajoitukset ja maiden tekemät matkustussulut siirsivät reissuamme hamaan tulevaisuuteen. Ensimmäiset varausmaksut odottelisivat meitä perillä, mutta lentolippujen hinnan saimme onneksi takaisin.


Vuonna 2020 reissu siirtyi vielä toisen kerran ja silloin myös yksi alkuperäinen lähtijä vaihtui. Mukaan ilmoittautui tuolloin Arto Nivala. Vihdoin helmikuussa 2022 Australia avasi rajansa rokotetuille ja näytti siltä että pääsisimme syksyllä reissuun.


Lentojen hinnat olivat ehtineet nousta parissa vuodessa melkein 300 euroa. Lisäjännitystä aiheutti lentoyhtiön ilmoitus, että normaalikokoisesta jousilaukusta, joka ennen oli mennyt golfbagien seassa ruumassa joutuisi nyt maksamaan 200 euroa per suunta lisämaksua. Meinasin jo päivittää uuden jousilaukun ja lyhyemmän jousen mutta tulin järkiini ja ajattelin kokeilla onneani. Jousilaukku meni Australiaan ja palautui paluumatkalla Suomeen ilman ongelmia eikä kukaan kysynyt laukun koosta matkalla mitään.


Lähtöpäivä


Kerrankin oli helppo pakata, kun mukaan ei tarvinnut mahduttaa pakkassaappaita tai toppavaatteita. Mike antoi neuvon: ”Tarvitset vain jousen ja nuolet sekä shortsit ja t-paidan”.


Ajelin autolla Nivalaan, josta kimppakyydillä juna-asemalle. Ylivieskasta matkustimme junalla Helsinkiin. Kolmentoista tunnin lento Helsingistä Singaporeen. Singaporesta Brisbaneen kahdeksan tuntia. Brisbanesta Australian sisäinen lento Cairnsiin kaksi ja puoli tuntia. Ja väliin odotukset lentoasemilla. Kauas on pitkä matka.


Cairns


Majapaikkanamme Cairnsissa toimi varsin viihtyisä huoneistohotelli kaupungin kupeessa. Lämmintä oli 35-38 astetta. Aikas kuumaa tämmöiselle pohjolan pojalle. Onneksi takana oli lämmin harjoituskesä.


Cairnsissa toivuttiin aikaerosta pari päivää. Uni ei tahtonut tulla iltaisin millään ja oli muutenkin katkonaista ”koiranunta”. Päivisin ostettiin tarvikkeita, kierreltiin, ihmeteltiin lämpöä ja erikoisia lintuja sekä ja syötiin hyvin.


Oppaamme Mike saapui torstaina iltapäivällä. Kävimme syömässä ja yritimme jutella parhaamme mukaan. Muutenkaan ei niin hyvä englannin kielitaitoni joutui koetukselle aussienglannin kanssa.


Cape Yorkiin


Perjantaiaamuna lähdimme ajamaan kohti Cape Yorkin niemimaata, jonne matkaa kertyi noin 600 km. Allamme oli V8 Toyota Land Cruiser, joka oli pakattu illalla kattoa myöten täyteen.


Pysähdyimme matkalla kerran kahville ja tankilla, sekä kerran kevyehkölle aamiaiselle. Aamiaispaikka sijaitsi viimeisessä kylässä ennen Cape Yorkin niemimaata. Mike kertoi, että niemimaan korkein kohta on vain seitsemän metriä merenpinnan yläpuolella. Tasaisempaa siis kuin Pohjanmaalla.


Tämän kylän jälkeen loppui myös kännyköistä kuuluvuus. Seuraavaan kymmeneen päivään ei kännykkää voisi käyttää kuin kamerana. Matkalla mietin miten helppoa tienpito täällä onkaan. Tiekarhulla vain nurmikko pois ja tie on käytännössä valmis…


Majoituimme Koolatah-nimisen maatilan pihapiiriin parakeista kyhättyyn ”taloon”. Tilalla oli vaikka minkälaista eläintä pihamaalla, lihakarjaa, kaneja, helmikanoja, vesipuhveleita. Lisäksi iltaisin nurmikoilla käyskenteli vallabeja eli pieniä kenguruita, joita laskimme parhaana iltana 17 kappaletta.


Jahtiin


Ajeltiin ensimmäisenä iltana autolla peltoteitä ja etsittiin sikoja. Eräällä lehmien juomamontulla nähtiin noin 25 sikaa. Näitä ei saatu jallitettua eräksi, mutta tunnelmia nostattava näky kuitenkin.


Aamulla ei tarvinnu konkoilla ylös ennen kukonpierua, vaan olimme valmiina lähtöön vasta kahdeksan aikaan, jolloin aurinko oli jo nousemassa. Ajoimme autolla sopivaan kohteeseen, josta Mike kiikaroi sikoja lehmien laitumella puiden seassa.


Hiivin lähemmäs ja jouduin ylittämään lehmien kahluualueen, jossa oli vettä nilkkoihin asti. Näin oikealla pienen kukkulan, joka oli juomamontusta kaivettua maata. Vain pari kolme metriä korkeudeltaan.


Kaksi sikaa paritteli kukkulan laella. Hiivin sikoja parhaimmillaan 20 metriin. Tähtäilin niitä jousi vireessä hyvän aikaa. Unohdin kaikki Miken opit ”Ammu heti kun voit, koska tuuli pyörii varmasti”. En keksi olisiko voinut olla enää parempaa hollia, mutta nähtävästi myös +35 asteen lämpötilassa mies voi jäätyä.


Suurempi sikalauma söi kuitenkin edelleen minusta hiukan vasemmalla puolella. Asko ja Mike olivat hiipimässä samaa laumaa kohti ja Mike viittoili minua jatkamaan samaan suuntaan. Etäisyysmittarini näytti 37 metriä alati liikkuvaan sikamassaan enkä saanut siitä irti oikein yksittäistä ammuttava sikaa. Taas tuuli pyörähti ja sikoja vietiin.


Matkalla leiriin kävimme Askon kanssa hiipimässä creekin (veden hiekkaan kaivertama jokimainen uoma) reunoja noin puolentoista kilometrin matkan, mutta ilman sikahavaintoja.


Ajellessamme takaisin leiriin Mike näki 100 km/h vauhdista kirjavan sian nukkuvan puun alla. Tuulen alle ja ukko hiipimään. Se sika meni menojaan, kunnes sama homma ja sama sika nyt toisella puolella tietä. Minä pääsin hiipimään sikaa kahteenkymppiin, mutta ammuin liian pitkällä pinnillä maassa makaavan sian yli.


Ei Australian siatkaan helppoja ole, vaikka niitä täällä näyttää tuhottoman paljon olevankin. Seikkailu jatkuu…


Toinen päivä


Toissapäivänä laskemamme rapumerrat antoivat noin kymmenen hyvän kokoista, lähes läpinäkyvää rapua. Mike sanoo, ettei puoltatoista metriä lähemmäs rantaa sovi mennä eikä koskaan kääntää selkäänsä vedelle. Krokotiili voi odottaa vaikka viikon ja silmänräpäyksessä vetää miehen veden alle. Me katselimme kysyvästi ja hiukan epäillen, mutta Mike ei hymyillyt.


”Kaksitoista sikaa, kuka lähtee?” kysyy Mike. Minä, vastaan. Mike antaa ohjeet ja lähden etenemään harvassa, matalassa ruohikossa sikoja kohti. Matkaa autolta on ehkä noin 70 metriä. Siat nukkuvan kahden puun muodostamassa varjossa. Noin puolivälissä hiippailua tapailen etäisyysmittaria. Se on kuitenkin jäänyt kiireessä autoon. Säädän pinnin 30 metriin, koska en usko pääseväni niinkään lähelle, enkä mielellään ampuisi kauemmas. Siat pomppaavat pari kertaa ylös ja uskon niiden lähtevän milloin tahansa karkuun. Aina ne kuitenkin asettuvat uudestaan puun varjoon makaamaan. Päästyäni tarpeeksi lähelle säädän tähtäimen 25 metriin ja ajattelen kerrankin ampua tarpeeksi alas. Siat nousevat jälleen kerran ylös ja ammun suurimman näköistä makaavaa sikaa heti maan ja sian rajakohtaan.


Sika pyörii osuman saatuaan ja kiljuu, jolloin loppu sikalauma palaa takaisin ja tulee melkein uudelleen ampumahollille. Päätän kuitenkin ampua vielä varmistusnuolen. Se oli ensimmäinen saaliini tällä matkalla. Kädet tärisevät ja fiilis on uskomaton. Tätä on suunniteltu monta vuotta ja tässä sitä nyt ollaan. Sika on pieni uros, jolla on pienet hampaat. En ala irroittamaan.


Mike ajeli taas uuteen paikkaan ja sanoi, että ”täällä on yleensä sikoja”. Vähän aikaa käveltyämme hän nosti kätensä pystyyn merkiksi. Hän oli nähnyt jo kaukaa pensaiden heiluvan ja lähempää kuullut sikojen äänet. Vuosien kokemus sikajahtioppaana on selvästi terästänyt oppaamme aistit. Tästä tilanteesta pääsi Asko pääsi ampumaan sian.


Päivä kolme


Nuorin poikani oli kuumeessa ja kurkkukivussa pari päivää ennen minun tänne lähtöä. En tiedä sainko häneltä jonkin taudin, tarttuiko se heti junassa edessä yskivältä kanssamatkustajalta vai aiheuttiko lentokoneiden ilmastointi vilustumisen. Kurkkukipua oli kuitenkin jo Cairnsissa. Nyt on sitkeä limainen yskä ja päänsärkyä, joka on kestänyt jo kohta kolme päivää. Hain limaa irrottavaa yskänlääkettä apteekista matkalla tänne Cape Yorkiin. Onneksi yskä ei ole pilannut vielä yhtään metsästystilannetta.


Huoneissa on todella vanhat ilmastointilaitteet ikkunoiden tuuletusluukuissa. Laite pitää aikamoista ääntä. Itse pystyn nukkumaan korvatulpilla, mutta kämppäkaveri ei. Hiljaisimmalla asennolla omat lakanat ovat hiestä märkiä yön jäljiltä.


Pääsin hiipimään aamupäivällä lammessa ruokailevaa sikalaumaa. Laumasta erkaantui, pieni sika, jota ammuin. Koko sikalauma ampaisi liikkeelle, myös se jota olin ampunut ja katosi näkyvistä. Huomasin vielä vedessä yhden sian, joka näytti syövän jotain lammesta, pää veden alla. Sika ei ollut kuullut tilannetta ollenkaan ja jatkoi toimiaan kaikessa rauhassa. Lähestyin nopeasti aina kun se pisti päänsä veteen. Välissämme oli mangrove puiden juuria ja jouduin laskeutumaan polvilleni maahan, että löysin nuolen mentävän välin juuriston alta. Kirosin loivaa kulmaa veteen koska sian kylki oli syvällä veden alla. Yritin laskelmoida mielessäni nuolen lentorataa ja käyttäytymistä veteen osuessaan.


Ammuin ensimmäisen nuolen niin alas kuin pystyin mutta sika vain nosti päätänsä, pyörähti paikoillaan ja työnsi päänsä veden alle uudestaan. Arvelin nuolen osuneen vedessä johonkin ja muuttaneen suuntaa tai sitten vesi ohjasi nuolen ohi siasta.. Nokitin uuden nuolen ja ammuin sikaa hiukan ylemmäs. Sika ampasi kiljahtaen juoksuun ja löytyi hetken päästä heinikosta noin 40 metrin päästä.


Olin juuri ottamassa kuvaa kaadosta, kun Mike huhuili minua luokseen. Ensiksi ampumani pienempi sika olikin jäänyt haavakoksi ja juoksi heinikossa Miken edellä. Ammuin sikaa suoraan takaa ja samassa kun sika kaatui, hyppäsi Dingo läheisen puun alta makuulta sian kimppuun. Nopeasti Dingo kuitenkin huomasi minut ja luikki tiehensä. Harmitti, kun ei ollut uutta nuolta valmiiksi jänteellä.


Kiersimme vielä pitkän lenkin autolta vesikuopalle. Miken mukaan paikalla on ollut sikoja paljon ja jälkiäkin näkyi aika hyvin, mutta ei sikoja. Päätimme odottaa vesikuopalla sikoja saapuvaksi. Jostain metsästä juoksi neljä porsasta ihan viereen, noin neljän metrin päähän meistä ja jäivät puun alle nukkumaan. Tämmöistäkään ei kotisuomessa pääse varmasti tapahtumaan.


Rapujuhlat


Söimme pyytämiämme rapuja, eipä tullut tätäkään testattua ennen kuin nyt. Sain nimittäin allergisen reaktion ravuista. Rapu tuntui takertuvan kurkkuun jo ensimmäisestä suupalasta lähtien. Tuntui, että kurkkuni turpoaa ja ääni lähtee. Tiedättekö sen tunteen, kun luulee luulee kuolevansa toisella puolella maapalloa? En minäkään tiennyt.


Palasin huoneeseen ja hengittäminen kävi vaikeammaksi. Päätin imeskellä kaksi Histexiä, mutta jossain vaiheessa oli pakko käydä sanomassa oppaallemme tilanne. Hän kysyi “Etkö tosiaan ole koskaan ennen ole syönyt rapuja?” En.


Kävimme tilanomistajan talolla soittamassa lääkärille. Tiloilla on paljon työntekijöitä ja lähimpiin kaupunkeihin on satoja kilometrejä matkaa. Täytyy siis löytyä lähes kaikki terveydenhuoltoon liittyvä, jopa pienet leikkaukset mahdollistava tarvike- ja lääkevarasto. Hetken diagnosoituaan lääkäri määräsi minulle purkista numero 151 neljä kappaletta nieltäviä lääkkeitä.


Kävin yöllä kolmesti ripuloimassa, nivuset olivat aivan punaisena, kuin olisi ollut ruusu. Iholla oli näppylöitä siellä täällä ja joka paikkaa kutisi. Minulla oli kylmä ja jouduin vetämään päälle pitkät kalsarit ja pitkähihaisen paidan. Mutta aamulla olo oli loistava, eikä punoitusta tai näppylöitä näkynyt enää missään. Kylläpä riittää taas kotona kerrottavaa. Ei muuta kuin sikoja jahtaamaan.


Leiriin


Pakattiin auto ja otettiin mukaan vain tarpeellinen viideksi päiväksi. Matkalla nähtiin näyte sikojen aisteista. Nähtiin sika ja lähestyttiin sitä. Kun matkaa oli 200 metriä, tuuli pyörähti – ja sika ampaisi matkaan.


Eilen horisontissa nähdyt metsäpalojen savutkin löytyivät. Savu nousi vieläkin kaatuneista puunrungoista. Isoja alueita oli palanut. Australiassa palaa kuulemma aina jossain.


Leiri oli varsin viihtyisä. Aggregaatti, puucee, suihku, johon vesi tuli suoraan joesta, kaksi telttaa. Illalla oli hyvä alkaa nukkumaan. Katsella tähtiä ja kuunnella luonnon ääniä. Katselin lepakoiden lentäviä hahmoja yötaivasta vasten ja koetin saada selvää tähtikuvioista, jotka olivat aivan erilaisia kuin pohjoisella pallonpuoliskolla.


Eksyminen


Aamulla Mike antoi radiopuhelimen kaikkein varalta. Mentäisiin tänään Askon kanssa kävelemään creekkiä. Noin puolentoista kilometrin matka, mutta sivuhaaroja on kuulema paljon.


Sovittiin Askon kanssa, että mennään toinen toista puolta creekkiä. Näin matkalla kaksi mustaa käärmettä, enkä halunnut ottaa selvää ovatko ne myrkyllisiä. Myöhemmin selvisi, että ne olivat aika yleisiä ruoskakäärmeitä. Niiden purema ei tapa, mutta on kivulias.


Vaihdettiin noin puolivälissä puolia. Minä siirryin oikealle ja Asko vasemmalle. Hetken käveltyäni kadotin Askon näkyvistä. Uskoin olevani oikealla reitillä koska uoma syveni ja ajattelin joen lähestyvän. Olimme sopineet, että näemme joella ja ensimmäisenä siellä oleva odottaa. Aika kului ja kello yhdentoista sovittu noutopaikalla tapaaminen lähestyi, enkä ollut löytänyt vielä edes jokea, jossa piti tavata.


Pääsin vihdoin joelle ja käänsin Miken antaman VHS-radion päälle, koska kello oli jo 11.05. Odottelin noin 20 minuuttia ja kävin myös hyvän matkaa yläjuoksulla, mutta en nähnyt ketään. Ajattelin Askon ehtineen joelle ennen minua ja lähteneen takaisin autolle, koska minua ei näkynyt. GPS näytti 1,8 km suoraan autolle. Matkalla kuulin yhden kiväärillä ammutun merkkilaukauksen, mutta en ollut varma laukauksen suunnasta.


Taas kerkesi mielessä pyöriä vaikka mitä. Tällä kertaa minut pelasti GPS. Mike ei oikeastaan kehunut, kun pääsin takaisin autolle. “Jos eksyt täällä, sinua ei löydetä koskaan”, Mike sanoi. Päätettiin porukalla, että kun pareittain kuljetaan, niin toista ei saa päästää liian kauas. Arto oli ampunut sillä aikaa komean Scrub Bullin.


Loput leiripäivät


Heräsin noin kuudelta. Linnut pitivät suurta ääntä leirimme ympärillä. Jätettiin Asko ja Arto creekin päähän hiippailemaan ja lähdettiin etsimään minulle kaadettavaa härkää. Löydettiin yksi, mutta se oli pieni, vain parivuotias härkä. Kokeilin harjoituksen vuoksi hiipiä mahdollisimman lähelle ja pääsinkin 9,5 metrin päähän härästä. Härkä ei tiennyt minusta mitään, kun otin siitä valokuvia ja videota.


Illalla leiriin ajaessa katselimme metsäpaloalueelta tulevia sikojen jättämiä polkuja. Polut menivät tien yli rehevämmälle puolelle. Mike punoi juonia sikojen päänmenoksi.


Seuraavana aamuna herätys puoli kuusi. Kamat nopeasti päälle ja autoon. Mike tiputteli meidät tielle sikojen poluille. Asetuin tuulen alapuolelle lähelle polkua ja jäin odottamaan.


Tunnin jälkeen kävin tiellä katsomassa onko Mike jo tulossa hakemaan. Juuri kun laitoin kiikareita takaisin valjaaseen, näin kun yksinäinen sika tulee vahtimaani polkua myöten. Matkaa on polulle noin 15 metriä. Vedin jousen vireeseen. Sika jolkotteli heinikon ja tien rajakohtaan, johon pysäytin sen röhkäisyllä. Pinni valmiiksi oikeassa paikassa ja nuoli matkaan. Hyvä osuma.


Sika kääntyy tielle, juoksee 20 metriä minusta poispäin ja kaatuu potkien kyljelleen. Tämä oli reissun kuudes sika minulle. Sialla on myös kauan haaveilemani hampaat, jotka leikkaamme leukoineen talteen. Päivällä keitän sian hampaat sekä eilen ampumani Dingon kallon. Reissu alkaa saada arvoisensa päätöksen, vaikka vielä on pari päivää jäljellä.


Illalla syötiin axis-peuraa perunamuusilla ja kasviksilla. Coca-Cola maistui taivaalliselle kuuman päivän jälkeen. Ai niin, käytiin päivällä joessa hiekkasärkällä uimassa. Vettä oli noin 40 cm ja todella lämmintä. Siihen ei kuulemma hait ja krokotiilit tule.


Iltajahti pääleirissä


Seuraavana päivänä flunssa alkaa helpottaa. Syödään kevyt aamiainen, pakataan auto ja ajellaan pääleiriin. Matkalla etsittiin sikoja muutamasta paikasta.


Hiivin ja kahlasin vesilätäkön yli sikaa 20 metriin ja ammuin. Hitto, valmiiksi kuollut sika. Katsoin jo kyllä heti lähtiessä, ettei tämä kaveri taida enää karata. Mikea nauratti, kun minulla oli paljasjalkakengät nilkkoja myöten harmaassa savessa – minua ei se juuri naurattanut.


Käytiin Arton kanssa hiipimässä yksi creekki. Ei sikoja. Tuuli pyöri, joten ei mikään ihme. Asko oli päässyt ampumaan pienen porsaan.


Seuraavaksi Mike kysyy kuka haluaa kävellä? Noin 50 metriä, mutta pitää olla hiljaa. Hyppään Miken perään ja hän sanoo, että kuka vain on ekana hänen kannoillaan. Seuraan Mikea kuin koiranpentu. Astun samoihin jälkiin, ettei kuuluisi ratinoita.


Eka monttu oli tyhjä. Toisen kohdalla Mike viittilöi viereensä ja sanoo ”sika, ammu se”. Näen sian noin 15m päässä nukkumassa. Näen vain selän ja päätän hiipiä lähemmäksi. Otan varovasti muutamia askelia. Vedän jousen vireeseen, asettelen 20 metrin pinnin mahdollisimman hyvin mahdollisimman alas sikaan ja puristan. Sika ampuu pystyyn, ottaa horjuvia askelia kolmella jalalla, pysähtyy ja kaatuu. Seitsemäs sika kaato minulle. Tältä sialta myös hampaat talteen.


Arto pääsi hienon hiivinnän jälkeen ampumaan kolmea sikaa, joista löysimme kaksi. Käymme aamun valjetessa etsimässä nuolia, sekä kolmatta sikaa. Kuusitoista sikaa yhteensä kolmelta mieheltä tähän mennessä.


Viimeisenä metsästyspäivänä Arto näkee sian puskan alla, minä en ennen kuin kiikareilla. Arto sanoi, että ammu sinä. Suurkiitokset. Ampumaetäisyys 20 metriä, nuori uros saaliiksi, pakolaukka lähes puhdas nolla. Kahdeksas sika minulle. Sitten leiriin ja eilisten sikojen hampaiden keittoon, syömään ja pakkaamaan kamat.


Viimeisenä iltana pakattiin auto sekä käytiin vielä sanomassa maanomistajille kiitokset. Syötiin, juotiin yhdet oluet ja mentiin nukkumaan. Auto starttaa klo 05:00 Cairnsiin. Sieltä lento Singaporen kautta Helsinkiin.


Mitä jää mieleen?


Istun retkituolissa juuri keitetty kahvi kädessä ja minut valtaa haikeus.


Ollaan ajettu 1100 kilometriä sikojen perässä Cape Yorkissa ja nähty ainakin 500 sikaa. Artolla oli hyvät videokamerat eli reissu- ja kaatovideoitakin pääsemme katsomaan jossain vaiheessa. Hiippailujalkineet olivat joka pennin väärti. Leiricrocsien lisäksi muita kenkiä en tarvinnut. Juomareppu oli myös aiva ehdoton selässä.


Askon ja Arton kanssa juteltiin, että miten halpa reissu loppujen lopuksi onkaan kyseessä. Ja miten paljon sikatilanteita tulee.


Tulen kaipaamaan tätä paikkaa ja tätä leiriä. Olen nauttinut koko sydämestäni. Tämä on ollut uskomaton reissu. On ollut todella lämmintä ja olen saanut nollattu aivoni aivan täydellisesti arkisista asioista.


Kiitos ja kumarrus toiselta puolen maapalloa.


Teksti ja kuvat: Timo Levä

Forum Timezone: Europe/Helsinki

Most Users Ever Online: 540

Currently Online:
12 Guest(s)

Currently Browsing this Page:
1 Guest(s)

Top Posters:

heka: 1024

Arzaan: 933

Kiul: 854

Arto_Y: 741

Pikkuhannu: 621

timo levä: 580

Piedro: 573

Mika_R: 528

Antti Saarenmaa: 463

jonex: 379

Member Stats:

Guest Posters: 0

Members: 3317

Moderators: 0

Admins: 2

Forum Stats:

Groups: 6

Forums: 37

Topics: 4546

Posts: 27106

Newest Members:

mm_tila, jakke59, Jakke.laine59, Juhanja, Mika Jokinen72, Karri Ollila, Tapsa, kobbeuffe@live.com, oteklund84, KoMake

Administrators: ylläpitäjä: 236, Ari Kontiainen: 1079