07:49

SJML hallitus
13.1.2008

Toinen peuranmetsästyskausi jousella lähestyy. Riistakameroissa on nähty kaikenlaista…
Kesän aikana jokainen peuranpyyntiin jousella mielivä on toivottavasti harjoitellut käyttämällään aseella tarpeeksi.
Harjoitellessa kannattaa ampua täysissä metsästysvarusteissa standiltä, kojusta tai mistä ikinä aikookaan metsästää. Metsästettävän riistaeläimen anatomian sekä käyttäytymisen opiskelu kuvista, videoilta tai vaikkapa Juha Kylmän kirjasta ympäri vuoden ei mene koskaan hukkaan.
Metsästysjousen säätämisestä ja optimaalisen nuolen lennon ja läpäisykyvyn varmistamiseksi löytyy nykyään materiaalia ja tietoa enemmän kuin ehtii sisäistämään. Oman jousi-nuoli -yhdistelmän säätämiseksi ns. ”viimeisen päälle tikkiin” kannattaa panostaa. Myös liiton tutorverkosto on edelleen käytössä – osaavia tutoreita löytyy ihan ympäri Suomen.
Viimevuotinen metsästysasetuksen muutos toi hiukan muutoksia jousen käyttöön metsästysaseena, palauta mieleesi tärkeät yksityiskohdat. Tiettyjä riistaeläimiä jousella pyydettäessä vaaditaan jousiampumakoe. Kokeita järjestävät riistanhoitoyhdistykset, jotka myös löytyvät Suomen riistakeskuksen sivuilta.
IBEP-kurssi täytyy olla suoritettuna, jos aikoo jahtiin Ahvenanmaalle, Tanskaan tai vaikka Pohjois-Amerikkaan. Kursseja järjestävät SJML:n jäsenseurat.
Muista tarkistaa turvavarusteittesi, valjaiden ja putoamissuojaköyden kunto sekä standiesi kiinnitys. Tutustu varusteisiisi ja harjoittele niiden käyttöä sekä metsästystä niillä. Muista turvallisuus myös asentaessasi passitasoja ja kojuja.
Ja hei! Kun on aika ”painaa liipaisinta”, muistetaan vielä pitää ampumaetäisyydet kohtuullisina.
Turvallista jahtia ja kireitä jänteitä. Hyvää Suomen luonnon päivää 25.8.2018
-Jahtivouti-
Kuva: Marko Peltoniemi
Most Users Ever Online: 540
Currently Online:
18 Guest(s)
Currently Browsing this Page:
1 Guest(s)
Top Posters:
heka: 1024
Arzaan: 933
Kiul: 854
Arto_Y: 741
Pikkuhannu: 621
timo levä: 580
Piedro: 573
Mika_R: 528
Antti Saarenmaa: 463
jonex: 379
Member Stats:
Guest Posters: 0
Members: 3337
Moderators: 0
Admins: 2
Forum Stats:
Groups: 6
Forums: 37
Topics: 4562
Posts: 27131
Newest Members:
haniskanen71@gmail.com, Jaanis, PulleaPoni, apa_02, JuhaOllo, Jousimies_75, 1juhametsamaki, tloGOAT, Rudolf87, vk00Administrators: ylläpitäjä: 236, Ari Kontiainen: 1090