11:03
6.1.2015
OfflineMoi
Ensimmäistä jousta hankkimassa ja nyt taistelen henkien kanssa siitä, että laitetaanko "lasten jousi" vai ihan aikuisten jousi.
Aiemmin olen paukuttanut jollain vanhalla 30-40 paunasella.Lisäksi olen kokeillut ~60-65 paunasta, tosin ylimitoitetulla vedolla, joten aavistuksen tiukkaa teki niputtaminen. Eli tekniikkaharjoittelusta puhuttaessa voi olla turhan ns. jäykkä.
Toisaalta, joku 50 paunanen voi olla jo hyvinkin "luonnollisen" tuntuinen ja mahdollistaa yhtälailla tekniikkaharjoittelun. Toki, sekin voi toistojen kautta kostautua ennemmin tai myöhemmin, mutta vastaavasti "suorituskykykin" voisi kasvaa tehokkaammin.
JOUSISTA
Bowtechin Fuel on aikalailla ainoa vaihtoehto noista laajanskaalan jousista (mitä on luottamista foorumeihin ja testeihin). Siinä kohtaavat keveys, teknologia ja speksit. Uudella on myös takuut, mutta miten ne käytännössä toimii tällaisten tuotteiden ja minkälaisten ongelmien kanssa, niin hieman epäilen "hyötyä".
Diamond Infinte Edge on saanut palautetta värinöistä, tärinöistä ja äänekkyydestä. Hoyt Ignite on suhteessa äärettömän pieni eli 3" lyhyempi, joka asettaa omat haasteet "kokemattomalle" ampujalle.
Jotenkin tuntuu, että jousi joka on säädettävissä pikkupaunoista isoihin ei välttämättä suoriudu parhaalla mahdollisella tavalla koko skaalalla (toki ampujassakin on tekemistä).
Eli joko asteikon alapäässä, keskellä, toisessa yläpäässä tai ei millään niistä.
Käytettynä taas voisi saada edullisemmin setin, jossa aavistuksen paremmat "osat" ja kenties parempi soveltuvuus tulevaisuuden tarpeisiin(metästys). Muuttuuko nuo mallit hirveästi vuosien saatossa? Esim. Bowtechillä 2011-2015 vai syntyykö mahdolliset erot muista syistä kuten valmistustekniikoista ym. kehityksestä? Interwebeistä ei juuri mitään löytyny…
Vai olenko vain mainonnan uhri ja se on loppupeleissä aivan sama minkä ostan, kunhan sillä keppi lentää? Taidot tulee sitten perässä siinä missä itse kapineen henk.koht. säädöt…
01:06
27.5.2011
Offline04:57
6.1.2015
OfflineOlis tiedos yks BT Assassin 50-60#.
Valakoosia jäniksiä ammuttu useampi, eli "käytetty tappovehje"….
Ja punaset ei tienny mitään…Mutta kerro [glow=red,2,300]Predaattori [/glow]toki lisää, muuten jää [glow=pink,2,300]Blowtech [/glow]ihan [glow=green,2,300]Alieniksi[/glow].
Mitäs heka kopistelee? …Toivottavasti ei ollu kuitenkaan lavat, kun kopisi….
07:38
2.5.2014
OfflineItse olen vuoden harrastellut Diamond Infinite Edgellä ja olen ollut aivan tyytyväinen. Kuten sanoit, vähän äänekäshän se on isommilla paunoilla varsinkin. Nyt kesällä olen pitänyt vetoa aika köykäisenä (55), jotta jaksan ampua paljon ja ääni ei ole enää ollenkaan paha. Ääntä vaimentaa kai aika raskaat nuolet, koska aion käyttää samoja myös metsästyskaudella karvan yli 60 paunan vedolla. Muuten kiva ja helppo pyssy se on ampua.
Ainoa oikea syy, miksi olen harkinnut välillä vaihtamista "parempaan" on ollut tuon pyssyn imago juurikin lasten jousena. Onneksi olen vielä malttanut olla vaihtamatta. Osuminen on ihan vaan inkkarista kiinni.
08:41
6.1.2015
OfflineItse olen vuoden harrastellut Diamond Infinite Edgellä ja olen ollut aivan tyytyväinen. Kuten sanoit, vähän äänekäshän se on isommilla paunoilla varsinkin. Nyt kesällä olen pitänyt vetoa aika köykäisenä (55), jotta jaksan ampua paljon ja ääni ei ole enää ollenkaan paha. Ääntä vaimentaa kai aika raskaat nuolet, koska aion käyttää samoja myös metsästyskaudella karvan yli 60 paunan vedolla. Muuten kiva ja helppo pyssy se on ampua.
Ainoa oikea syy, miksi olen harkinnut välillä vaihtamista "parempaan" on ollut tuon pyssyn imago juurikin lasten jousena. Onneksi olen vielä malttanut olla vaihtamatta. Osuminen on ihan vaan inkkarista kiinni.
Pääsitkö vertailemaan muita vastaavan tyyppisiä "lastenjousia"? Fuel, Riot, Cruzer, Ignite jne.?
06:03
2.5.2014
OfflineEnnen ostopäätöstä kokeilin PSE Visionia, joka ei oikein vakuuttanut. Hoyt Igniteä pitelin käsissä, mutta ei ollut mahdollisuutta kokeilla, joten siitä en osaa sanoa mitään verrattuna Diamondiin.
Myöhemmin olen kokeillut Hoyt Chargeria ja Maxxis 31:tä, jotka eivät ole "lasten pyssyjä" Nämä olivat hyvin erilaisia jännittää Infinite Edgeen verrattuna. Hoyteissa oli tukevampi takaseinä ja jotenkin jyrkemmän tuntuinen veto Diamondin ollessa enemmän kumilankaa vedon alusta sinne takaseinään asti. Samalla tavalla osuin kaikilla, joten ainakin vielä pysyn Diamondissa. Selkeästi nopeampi heitto oli Hoyteissa.
06:37
Tässäpä tietoja siitä Assassinista:
http://compoundbowchoice.com/b…..in/review/
Hyvä ja riittävän yksinkertainen jousi (binarycam-ei haarakaapeleiden pyörittelemistä). Carbon Knightin edeltäjä…
Tässä vielä videota kyseisestä vehkeestä: https://www.dropbox.com/s/052l…..n.mp4?dl=0
Pistän yv:nä omistajan yhteistiedot.
09:53
26.7.2012
OfflineAinoa oikea syy, miksi olen harkinnut välillä vaihtamista "parempaan" on ollut tuon pyssyn imago juurikin lasten jousena.
Joku viisas sanoi että miehet on ikuisia lapsia, vain lelujen hinnat nousee iän myötä ;D
Tuo Assassin on hyvä jousi, ampua toki kannattaa ensin että tietää miten istuu käteen.
Ite oisin ostanu Assansiksen tai Carbon Nightin aikoinaan mutta ku noissa ei riitä veto.
Onneksi tuossa Infinite Edge Pro:n "lastenjousessa" veto menee 31" asti 8)
Eikä tarvinnu cameja veivailla niinkun Hoytissa… vaikka Hoyt fani oonkin.
11:03
18.9.2008
OfflineTuossa pätevä käytetty jousi tarjolla, jolla ammut vielä pitkään.
05:01
6.1.2015
OfflineNo nyt tuli vastaan Mission Hype DT, 2015 uutuus lastenjousi 🙂
Pitänee tiedustella saatavuutta ja kokeilu mahdollisuuksia.
Assassin osalta mainittu pieni pomppu vedossa.
Äänettömyydestä tai äänekkyydestä en tiedä.
Osaatteko kertoa enemmän eri tavoista valmentaa jousia? Ja sen tarpeellisuudesta…
Mutta mistäpä näistä tietää ennen kuin pääsee aikuisten oikeasti vetämään ;D
Menee pää vaan enemmän pyörälle eri vaihtoehdoista…
06:10
21.11.2008
Offline06:18
26.2.2015
Offline06:35
26.7.2012
OfflineUnohda "lasten"jouset. Tuo Jek:n laittaman linkin jousi on tosi hyvä, eikä predaattorin mainostama Assasinkaan ole todellakaan huono. Eikä kummankaan vedoissa ole mitään kummallista.
Samaa mieltä, kokeilemassa kannattaa käydä ennen ostoa mutta molemmat
hyviä valintoja jos käteen istuu… ei Hoyttiakaan kannata pois sulkea 😉
paitsi tuo Ignite.
1 Guest(s)
Log In
Register