02:10
8.9.2012
Offline04:44
26.7.2012
Offline06:46
18.3.2008
OfflineToivottavasti ovat keksineet sellaisen jousen, joka on säädettävissä leikkureille nuolihyllyä siirtämällä eikä haarakaapeleita kiertämällä. Esimerkiksi siten, että jos ne rullat on haluttu säilyttää kaapelinohjaimessa, tehtäisiin siihen kaapelinohjaimeen mahdollisuus säätää ne rullat lähemmäksi jänteen iskulinjaa. Nythän noissa on yleensä jätetty aivan turhan paljon tilaa sulkien ohitukselle ja tästä aiheutuva kaapelinohjaimen vääntö kai vaikuttaa tuohon hankalaan säädettävyyteen. Camien osalta voi RKT:n myötä jo antaa Hoytille synninpäästön.
Minun käyttämältäni jousimerkiltä (Martin/Rytera) taitaa olla turha odottaa uutuuksia ensi vuodelle: putiikki kävi konkurssin partaalla, mutta on nyt ilmeisesti saatu jotenkin elvytettyä, jotta toimintaa saadaan jatkettua.
07:16
19.12.2010
Offline07:24
26.7.2012
OfflineHoytin uudet rev 1.2, 2.2 ja 3.2 RKT:t mita Spydereissa kaytetaan ovat mielestani ainakin
mukava vetoset, vanhemmilla RKT:lla en ole ikina ampunu.
Tuo kaapelinohjain homma on kylla vahan harmittava ominaisuus.
Latakon takana ovat vaihtaneet varsinkin Spyder 30 noita Pse:n Flex kaapelinohjaimia:
http://psearchery.files.wordpr…..h_page.jpg
Saa ilmeisesti sovitettua alumiinirunkosiin Hoytteihin kohtuu pienella duunilla
mutta carbon malleihin ei saa istutettua ainakaan kirjotusten mukaan.
Ilmeisesti niilla on saatu ihan hyvia tuloksia jousen toiminnalisuuden kannalta
koska niita vaihelevat niihin… vahan karkas taas offtopic:ksi
Luinkin noista Martinin ongelmista jostakin, hyva jos saivat viela elvytettya firman
niin on enemman vaihtoehtoja markkinoilla.
08:21
26.7.2012
OfflineVarjaagi kirjoitti:
On sitä taas keväästä vähän ammuttua mallivuoden 2013 jousta myynnissä…
Eihan sita koskaan tieda
Joskus kayny mielessa etta jos ois metsastysjousi
ja tauluammunta jousi erikseen, metsastys jousi sais olla joku lyhyt, kevyt ja nopea
sit taas taulujousi vois sitten olla vahan pitempi ihan siihen kayttoon suunniteltu.
Esim. vaikka metsalle Elite Hunter 2013 ja radalle vaikka Hoyt:n Alpha Elite
tai jotain tohon suuntaan mutta taitaa jaada mietiskely asteelle…
04:56
SJML hallitus
13.1.2008
Offline08:53
21.11.2008
OfflinePiedro kirjoitti:
Varjaagi kirjoitti:
On sitä taas keväästä vähän ammuttua mallivuoden 2013 jousta myynnissä…
Eihan sita koskaan tieda
Joskus kayny mielessa etta jos ois metsastysjousi
ja tauluammunta jousi erikseen, metsastys jousi sais olla joku lyhyt, kevyt ja nopea
sit taas taulujousi vois sitten olla vahan pitempi ihan siihen kayttoon suunniteltu.
Esim. vaikka metsalle Elite Hunter 2013 ja radalle vaikka Hoyt:n Alpha Elite
tai jotain tohon suuntaan mutta taitaa jaada mietiskely asteelle…
Itse en laittaisi kovin erillaisia jousia radalle ja metsälle. Oman näkemykseni mukaan pyssyjen pitää olla mielellään samanlaisia. Niin silloin ei tekniikan kanssa tule nopeissakaan tilanteissa hankaluuksia. Koska tuntuma on aina sama. Itselläni rakenteilla (edelleen) ratapyssy, jossa aihio on täysin samanlainen, kuin oma mehtäpyssy.
Aikoinani tuli ammuttua pistoolilla kilpaa hiukan vakavamieleisemminkin. Aseet minulla olivat/ovat, eri lajeihin(iso-, vakio- ja pienoispistooli) olivat mahdollisimman saman kaltaiset (sääntöjen sallimissa määrin). Näin tuntuma oli aina sama, vaikka laji ja ”kuulan” koko muuttuikin.
06:02
SJML hallitus
13.1.2008
Offline07:03
26.7.2012
Offline03:16
18.3.2008
OfflineArto_Y kirjoitti:
Minun käyttämältäni jousimerkiltä (Martin/Rytera) taitaa olla turha odottaa uutuuksia ensi vuodelle: putiikki kävi konkurssin partaalla, mutta on nyt ilmeisesti saatu jotenkin elvytettyä, jotta toimintaa saadaan jatkettua.
Jatkan tästä otsikkoon nähden off-topicista hieman.
Martin tiedottaa nettisivullaan: ”Beginning immediately, we will be investing in fast delivery and quality assurance. By January 2014, we will be introducing our new catalogue and showcasing our lineup at the ATA show in Nashville, TN.”
Eli uusi katalogi julkaistaan tammikuuhun mennessä ja ATA-showssa ollaan esillä. Martinin Facebook-sivulla olevassa tiedotteessa vanhojen takuiden luvataan olevan voimassa. Eli firma on pienen ”poikkeustilan” jälkeen taas toimintakunnossa.
07:11
2.10.2007
OfflineTuosta vähän OT aiheesta; PSE:n flex cable slidestä. Sattu tommonen silmään surffaillessa AT:n ihmeellisessä maailmassa: http://www.tilttamer.com/default.asp Ruuskan Pasille hommia 😉 Varmastikin toimiva laitos…
05:36
8.9.2012
Offline10:28
8.9.2012
Offline03:34
19.6.2013
OfflineItse tuli myytyä PSE Brute X 2013 pois ja tilattua Hoyt Carbon Spyder 34. PSE:stä sen verran ettei juuri moitittavaa kyseisessä jousessa ollut, mutta sen ostin harrastuksen aloittamiseen ja kaipasin siinä vaiheessa säädettävyyttä reilummin. Nyt vuosi myöhemmin on tekniikka ja tarkemmat omat mieltymykset selvillä joten päädyin tilaamaan jousen Hoytilta.
Jousi saapui tuossa reilu viikko sitten ja sitä on nyt ammuttu sisään pari sataa laakia. Takatähtäin tuli askarreltua ja ajoitukset säädettyä kohdalleen tillerin ohella. Jousi on varustettu 55-65# lavoilla asetettuna hieman reiluun 60 paunaan. 1 Camit ja 25,5" vetopituuden moduli. Värinä Black Out. Todella tasapainoinen ja eleetön jousi ampua, myös suhteellisen kevyt verrattuna kokoon ja laadukkaan oloinen noin kaikin puolin. Kahvasta ja jousen ergonomiasta plussaa, säädöt toki vielä kesken nokinpaikan ja hyllyn osalta mutta hyvältä vaikuttaa. Kokeilla tämän jousen kanssa onko Whiskerin vai Qad:in hylly parempi vaihtoehto, jättää käyttöön sitten mieluisemman. Tähtäimenä IQn Micro Retina ja stabina Omega 5.
Erittäin miellyttävä ja hyvin balanssissa oleva ampua vaikka ilman stabia, nopeuttakin aivan riittämiin minun käyttööni huolimatta lyhyestä vedosta ja pienehköistä paunoista. Noin 1,5kk sai jousta odotella tilauksesta, eli melko ripeästi saapui kuitenkin kun arvio oli että voi kestää jopa 3kk. Kunhan säädöt saa tässä kunnolla kohdalleen ja pääsee ampumaan paremmin niin kertoilen kokemuksia tarkemmin. Metsällä tuon kanssa on tarkoitus koluta tänä syksynä paljon, joten nähtäväksi jää suoriutuminen tuolla maastossa.
02:31
15.2.2014
OfflineHoi! Minkäs mallisen hoytin jonex tilasi ja ootko päässy jo ampumaan sitä? Haaveena jo tovin ollut ostaa uusi jousi mutta valinnan vaikeutta on.. tuo hoytin 2014 malliston Charger kuitenkin kiinnostaisi kovasti ja taitaakin olla yksi halvimpia koko mallistosta.. tekeeköhän tuollaisella nyt sitten mitään jos verrokiksi laitetaan vaikkapa tuo muutaman satkun kalliimpi Factor??
03:20
8.9.2012
OfflineJuu 60# pro edge eliten ostin, on sillä tullut kolmisen kuukautta jo ampuiltua. En oo kyllä moitteen sanaa vielä löytäny. Tuo uus z5 cami on kyllä huomattavasti mukavampi ampua kun vanha rkt. Ainut minkä muutin niin tilasin erjansalolta sen kovan drawstop palikan. Kun en pidä tuosta venyvästä takavallista. Chargerista en osaa sanoa mitään, en epäile etteikö se asiaansa aja missä tuo pro edge. Ainut ostin tuon vaan ihan taulun puhkomiseen ja elementti sai jäähä ihan mettä pyssyks. Eiköhän jollain ala kohta jo oleen factori ni pystyy kertomaan tuntemuksia myös siitä.
Kyllähän sitä pitäs vielä massejousikin hommata, jos ens vuoden malleista sit joku;D
05:30
26.7.2012
OfflineCharger on vähän perinteisempää teknologiaa sisältävä lapavaimentimien
ja kaapelinohjaimen muodossa, niiden cameistä ei ole muuta tietoa kun
että positiivinen kuva on jäänyt mitä olen arvosteluja lukenu.
Varmasti toimiva ja hyvä perusjousi. Sitä en tiedä miten hyvin niihin saa
tarvittaessa moduuleita kun tuota moduulia ei ilmeisesti ole kuin pelkästään
Charger:ssa.
Faktor on sitten vähän uudempaa teknologiaa, rulla kaapelinohjain, airshox lapavaimentimet
ja pikkusn nopeapi paperilla niin ja uudet Z5 camit, niihin saa moduuleita hyvin
koska niihin käy samat moduulit RKT cameihin jotka on ollut jo vuosia markkinoilla.
Vaakakupissa tietenkin se pienoinen hinta ero 😀 minkä mainitsitkin.
06:01
15.2.2014
OfflineModuuli ei niinkään huoleta kun jousta on saatavilla omalla vetopituudella, mutta onkohan näissä uusissa malleissa (esim. factor) nyt sitten tuo rullamallin kaapeliohjain semmonen ettei aiheuta ongelmia camien kallistuksissa kun muutamastakin keskustelusta lukenut että nuo on aiheuttanut vanhemmissa malleissa päänvaivaa säädettäessä leikkurien osumaa? Siinäkin mielessä jos näissä ei ole kehitystä tapahtunu niin ojentaisin käteni tuohon luistimallin omaavan jousen suuntaan.. Korjatkaa jos olen ihan hakoteillä, kun vielä näiden asioiden kanssa olen kuitenkin melko kokematon..
07:52
26.7.2012
OfflineEn ole vielä Faktoryllä ampunu mutta veikkaan että joutuu
säätämään haarakaapeleita. Ei se välttämättä sitä tarkoita
etteikö luistimallistakin pitäisi vähän opettaa oikeaan suuntaan.
Jonex voi korjata jos muistan väärin mutta eikös Edge ole luistilla
ja taitaa pikkusen taittaa tällä hetkellä oikealle sekin eli vähän
pitäis kaapeleita pyöräyttää.
Mutta ei se haarakaapeleiden säätö oikeasti paha homma ole mutta
prässin se vaatii, tai käyt paikallisen tutorin luona sit kun saat jousen
niin voitte porukassa pistää sen perus säätöihin.
Register
