04:47
26.10.2009
OfflineMorjens vaan kaikki jousensa rapakon takaa tilanneet!
Itse alottelevana jousimetsästäjänä tilaisin PSE Stinger jousen Hunter’s Friendiltä jo hyvissä ajoin joulukuun alussa. Vaan eipä näy jousta vielä Suomen maaperällä. Jäljitysnumerokin kertoo sen verran että jousi on lähtenyt matkaan, mutta sen enempää ei U.S Postal Servicen nettipalvelu tilanneta valota..
Minkälaisisia kokemuksia teillä on toimitusajoista kun olette tilanneet jousenne tai tarvikkeenne kyseisestä putiikista tai muusta jenkkiläisestä liikkeestä?
Onko mahdollista että tulli pitää jousta jostain syystä syynissä, tosin siinä tapauksessa he varmasti ilmoittaisivat että täällä on ’epäilyttävä’ paketti.
Jos on ideoita tai kokemuksia vastaavasta, niin kuuntelen mielellään..
04:12
17.5.2008
OfflineMoi,
huntersfriendistä en ole tilannut mutta 3riversarcehrystä tuli jousi ja tarvikkeet (pari vuotta sitten) n. viikossa maksusta. Tuo on enempi perinteisen puolen kauppa.
Milloin tuo pakettisi on lähtenyt matkaan? Joulukuu on taatusti jenkkilän postipateilla kiireistä aikaa joten siitäkin voi tulla viivästyksiä. Tuleeko tuolta lentorahtina vai meritse?
11:13
17.5.2008
Offline06:28
25.2.2008
OfflineItse tilasin kyseessä olevasta liikkeestä viime kesänä uuden jousen ja maksutapana oli tilisiirto. Sähläsin sitten jotain verkkopankissa ja rahat ohjautuivat väärälle tilille. N. puolentoista viikon kuluttua sain rahat takaisin tilille josta nordea oli ottanut ”selvitysmaksua” 25euroa. Noh…vihdoin ja viimein kun sitten olin tehnyt onnistuneen tilisiirron (rahat olivat siirtyneet tililtä toiselle n. viidessä päivässä) niin liikkestä tuli melkein heti s-postia että jousi on jo matkalla suomeen ja suureksi yllätykseksi oli jousi jo n.viikon kuluttua tullissa. Olin kyllä aika aktiivisesti yhteydessä hunters friend:n henkilökuntaan kaiken sähläyksen takia ja sieltä päästä vastattiin s-posteihin saman päivän aikana ja pidettiin muutenkin ajantasalla tapahtumista. Itselleni ei ainakaan ole jäänyt ulosteen maku suuhun ko. liikkeen toiminnasta. Tilaamaani jouseen olen ollut kaikin puolin tyytyväinen.
Ps.Ettei vaan oo sun pakettis vahingossa päätyny Finnairin matkatavaroihin..
heh,heh! Vitsi,vitsi! Toivottavasti saat paketin pian.
07:51
17.5.2008
OfflineBoneBat sanoi:
Olin kyllä aika aktiivisesti yhteydessä hunters friend:n henkilökuntaan kaiken sähläyksen takia ja sieltä päästä vastattiin s-posteihin saman päivän aikana ja pidettiin muutenkin ajantasalla tapahtumista.
Tuo Amerikan firmojen asiakaspalvelu ym. on omissakin tilauksissani toiminut uskomattoman hyvin. Sähköposteihin on vastattu heti kun se aikaeron huomioiden on ollut mahdollista ja neuvoja ja ohjeita on saanut kysymällä ja jopa kysymättäkin. Toimitukset n. viikko tilauksesta. Olen tosin yhtä tyytyväinen ollut niihin kotimaisiinkin toimijoihin joilta olen jousivälineitä tilannut mutta joitain tuotteita saa helpommalla ja halvemmalla jenkkilästä.
09:42
25.2.2008
OfflineTuli tuossa mieleen että jos jotain negatiivista itseni jousipaketista pitäisi sanoa,niin jousen mukana ei tullut manuaalia..
Laitoin s-postia HF:n suuntaan heti kun huomasin tämän hurrrrjan tärkeän puutteen ja sieltä vastattiin melkein heti ja vastauksen mukana tuli linkki mistä pystyin imuroimaan manuaalin itselleni. Aika hassua ettei pse:n mukana tullut ohjekirjaa…ovatko sitten kokonaan siirtyneet ”sähköisiin” versioihin? kellään tietoo asiasta?
08:04
26.10.2009
OfflineNiin matkatavara läjä HKi-Vantaalla…
älä nyt kierrä veistä haavassa..
Nyt kun olen mailia laittanut liikkeeseen, niin kyllä täytyy sanoa vastaukset tulee nopeasti ja täsmällisesti. Ei ole kyllä mitään valittamista heidän toiminnasssa. Tätyy nyt vaan odottaa että jenkkilässä alkaa uusi työviikko ja heidän vastaustaan miten edetään..
03:33
11.7.2009
OfflineHF:stä olen tilannut jousen kilkkeineen, jotain pikkutavaraa ja satsin viimeisteltyjä nuolia. Tavarat ovat tulleet maksun jälkeen alle kahdessa viikossa tulliin.
Jos ei halua itse nuolia rakennella niin HF:stä tuli kyllä ihan vimpan päälle tehdyt nuolet taulukärjillä. Aihiona X-Weave Pro 300 (suoruus 0.001″), katkovat nuolet 0.25″ välein ja sulkia löytyy Quickspinnistä ja Blazerista luonnonsulkiin haluamallaan kierteellä ja värinkin saa itse valita. Tusina valmiita nuolia tuli kaikkine kuluineen halvemmaksi kuin pelkät raakaputket Suomessa.
Että ei menis ihan hehkuttamiseksi, niin kerran sieltä tuli hieman eri sävyinen nuoliteline mikä oli tilattu, mutta siitä en viittiny alkaa meteliä nostamaan. Onko kukaan joutunu vaihtaa/palauttaa tavaroita ko. puljuun tai rapakon taakse ylipäätään?
03:49
11.7.2009
OfflineBoneBat sanoi:
Aika hassua ettei pse:n mukana tullut ohjekirjaa…ovatko sitten kokonaan siirtyneet ”sähköisiin” versioihin? kellään tietoo asiasta?
Vielä viime kesänä PSE:n mukana tuli manuaali, tosin se on sellanen ihan samanlainen paperinivaska minkä voit tulostaa netistäkin. Nykyisessä Diamondissani oli sama juttu.
Ainakin Diamondilla ja Bowtechilla tarkemmat jousen säädöt ja jänne- ja kaapelisuositukset löytyy nykyisin vain netistä. Tämä varmaan suuntaus muillakin valmistajilla.
1 Guest(s)
Register