07:34
14.5.2010
OfflineTervehys vaan kaikille.
Olen aloitteleva jousen käyttäjä, ja välineenä on 60″ Mukkanuolen Torum 40lbs (jousi ollut jo 3v mutta nyt ammuttu ensimmäiset nuolet.). Ensimmäinen tehtävä taitas olla löytää oikea nuolen jäykkyys ja oikea ampuma tekniikka. Mulla on 35, 40 ja 45 lbs jäykkyisiä nuolia, mutta en saa oikein tolkkua mikä niistä kävisi parhaiten. Olen testannut vasta .n 50X ampumalla, ja jotenkin tuntuisi että 35 tai 40 lbs nuoli kävisi parhaiten, mutta en ole varma. Mistä asioista sen varmuuden saisi?
Ampuma-matka mulla on n.14m takapihalla ja saan nuolet ainakin taustaan 60x60cm osumaan, ja välillä esim 30cm ”nippuun” kaikki 9 nuolta, joita on siis 3 eri jäykkyyttä. Ampumatekniikoita olen netistä kaivellut, mutta eipä haittaisi vaikka joku laittas tähän linkkejä mistä voisin katella lisää.
Ankkuroinnin suoritan nimettömällä suupieleen, kokeilin myös keskisormea mutta ei oikein sopinut mulle.
01:59
17.5.2008
OfflineJoskus ottaa aikaa oikean nuoli/jousi yhdistelmän löytyminen. Itselläkin taas homma edessä kunhan toorumi saapuu
.
Jousen ja nuolen tuninkiin löysin äkkiseltään tuon, eli jos englanti kääntyy niin tuosta
linkistä ja ”bow tuning”.
http://bowmaker.net/index2.htm
Olihan noita linkkejä tallennettuna omalla koneella paljonkin mutta on kadonneet ”siivouksen” yhteydessä
.
Yritän vielä etsiä…
02:19
17.5.2008
OfflineAi niin… http://www.jousimetsastys.fi/w…..tamisesta/
Spinestä… http://www.meta-synthesis.com/…..chery.html
Tähtäinjousen tuunausta.. sopii myös perinteiseen kun unohtaa plungerit ym. härpäkkeet
http://www.texasarchery.org/Bo…..rTens.html
04:02
14.5.2010
OfflineKiitokset. Englanti ei kyllä oikein taivu, kun jousi sanasto puuttuu. Pahus kun alkuperäiset jousen mukana tulleet ohjeet ovat hävinneet muuttojen aikana.
Nyt tuntuukin siltä, että nuo jäykemmät 45lbs nuolet sattuisivatkin parhaiten, mutta suurta eroa ei ole millään jäykkyydellä. Kun veto, ankkurointi, ”tähtäys” ja keskittyminen tuntuvat sattuvan kohdalleen, pystyn ampumaan 2 peräkkäistä nuolta aika keskelle taulua, mutta aina kolmesta ensimmäinen tai viimenen harhaantuu jonnekkin, oli sitten 35, 40 tai 45 lbs nuolet käytössä.
Tuo jänne välin säätökin askarruttaa nyt, en ole ajatellut asiaa ollenkaan, siitä pitääkin etsiä lisätietoa. Pahuksen ohjeet kun hävisivät.
05:12
10.8.2007
Offlinehttp://koti.mbnet.fi/lungeri/ tuolta myös suomeksi asiaa tähtäinjousen säätöön, jotain kai voi soveltaa…
janifin kirjoitti:
Kiitokset. Englanti ei kyllä oikein taivu, kun jousi sanasto puuttuu.
Huomaathan, että Materiaalisivulta löytyy kohtuullinen kokoelma jousisanastoa englannista suomeksi käännettynä:
http://www.jousimetsastys.fi/w…..ali/?did=1
Puuttuvia sanoja saa luonnollisesti ehdotella lisättäväksi tai huonosti käännettyjä muokattavaksi…
06:29
10.8.2007
Offlinehttp://www.kameli.net/marq/?page_id=11 tuossa myös yksi suomennossivu…
Lisäys:
http://www.archerytalk.com/vb/
Jos englanti yhtään taipuu, niin tuolta saa erittäin paljon tietoa, oma osio perinteiselle metsästykselle ja välineille…
09:01
10.7.2009
OfflineKatso linkki: http://www.3riversarchery.com/…..Charts.pdf
Taulukosta näet arvion jousellesi, nuolenpituudellesi ja kärjen painolle todennäköisesti sopivan nuolen spinen.
Jos ammut 40 paunan jousella, 28″ vedolla, 125 grainin kärjellä ja 29″ nuolella, 40-45 on taulukon mukaan sinulle todennäköisesti sopiva spine.
Toisaalta, jos sinulla on jo runsaasti jonkun tietyn spinen aihioita, voit säätää jäykkyyttä vaihtamalla kärjen painoa ja nuolen pituutta, jos siinä on säätövaraa – vetopituutesihan on toivottavasti vakio. Taulukko ei ota huomioon mahdollisesti standardista vetopituudesta poikkeavaa vetopituuttasi, eli mikäli vedät yli tai alle 28″, se sinun tulee itse laskea (tai mitata) ja kompensoida katsoessasi taulukkoa.
Mm. tuolta yllämainitusta linkistä voi tilata testisarjan eri spinen nuolia joilla sitten testailee itselleen parhaan. Ihan mielenkiintoista – jos tykkää nuolien tuunaamisesta – on myös tehdä itse sarja eri spinen nuolia joista sitten eri painoisilla kärjillä testiampumalla löytää itselleen parhaiten sopivat nuolet/kärjet.
05:58
14.5.2010
OfflineMulla on Mukkanuolen puunuolia taulukärjillä, pituus nokin päästä nuolen kärkeen 29″, vetopituuteni on muistaakseni normaalia lyhyempi, kun sitä sillon mittoja ottaessa pähkäiltiin.
Pitää yrittää tutkia nuita linkkejä yms. Ja Pekka A voisi laittaa jotain valmistajan ohjetta kunhan ite saa Tooruminsa, vai riippuuko se jänne välikin jousen jäykkyydestä ja vetopituudesta.
Kyllä se tästä jotenkin suttaantuu.
06:05
17.5.2008
OfflineAlussa ei ehkä kannata liikaa lähteä etsimään sitä absoluuttista nuolta koska ammunta tekniikka ”elää”. Vetopituuskin sattaa muuttua alkutaipaleella, ainakin itselläni kun oikeisiin lihaksiin alkoi tulla voimaa ja tekniikka kehittyä vetopituus kasvoi lähes tuuman.
Valitset alkuun omasta mielestäsi parhaan setin ja ammut silä, esim. siis nuo 45# nuolet. Kunhan nuolet toimii jousessa ja ovat samanlaisia spineltään niin mielestäni se riittää kun ammut taulukärjillä tai blunteilla, leikkurit sitten vaativatkin jo tarkempaa tuunausta. Kun tekniikka alkaa olla kunnossa ja saat joka laukauksen lähtemään suht samalla tavalla nii kyllä alkaa nuoletkin löytyä pienemmistä nipuista.
Tämä siis minun vaatimaton mielipiteeni.
Ammunta-asennosta eli formista löytyy kuvia ja infoa esim. tuolta tradgangin sivuilta shootersforumista..
http://tradgang.com/noncgi/ult…..003278;p=1
Muutenkin mahtavat sivut perinteiseen jousiammuntaan/-metsästykseen.
06:14
17.5.2008
OfflineTuolla testissä toorumissa käytetty jänneväli oli 16,5 cm ja
sehän mitataan jänteestä kahvan syvimpään kohtaan.
http://www.luonnossa.net/Jousi…..malli.html
Ja
jos kysyt neuvoa Juhani Uusitalolta eli jousesi tekijältä niin antaa
varmasti vastauksia mihin tahansa joustasi koskeviin kysymyksiin. Hänen
yhteystietonsa löydät mukkanuolen kotisivuilta.
02:03
17.5.2008
Offline05:52
14.5.2010
OfflinePistin Mukkanuoleen viestiä jo ~viikko sitten, mutta saattaa olla hukkunut viesti tulvaan kun ovat olleet poissa kotoa. Pitää soittaa tässä lähiaikoina.
Tuo vetopituuden mittaus on aika veikeä juttu, suomenkielisiltä nettisivuilta löytyy ainakin 4 eri tapaa, joilla kaikilla saa eri tuloksen
mikä lienee se oikea tapa? Oikeaa nuolen pituutta en ole edes ehtinyt ajatella, miten se pitäisi mitata ja miten itse nuolen pituus mitataan (nokin perästä nuolen kärkeen?)?
08:02
10.8.2007
OfflineVetopituus helpoin mitata tökkäämällä nuoleen paperinpalan, nokki jänteelle ja jännittää.
Paperi jää siis jousen selkäpuolelle, eli sinne puolelle, minne nuoli lähtee ammuttaessa.
Jännittäessä paperi ottaa jouseen kiinni ja kun veto on täydessä mitassa, päästät varovasti jännityksen, et siis ammu ja mittaat nokin pohjasta paperiin…
Nuolen pituus on nokin pohjasta kärjen taakse, tai mitataan helpommin ilman kärkeä. Kannattaa tuuma pari ainakin jättää pidemmäksi kuin vetopituus, varsinkin jos leikkureilla ammut.
Ei kai sillä niin paljon väliä ole, vaikka nuoli olisi 30″ ja veto 25″, paitsi jos nuolen spine on sitten sopimaton, koska nuoli notkeampi.
Itse 30″ Mukkanuolen puunuolet ja veto 28″ paikkeilla, vastakaarella lähempänä 29″…
Alunuolia tulossa, katsotaan nyt mitä niiden pituudeksi jää… Puu ja alu ainakin helppo lyhentää…
06:55
14.5.2010
OfflineMites pieneen kasaan saatte (tai miten pieneen ne pitäs saaha) vaikkapa 3 nuolta ~15m matkalta vaistojousella? Osais vähän asettaa tavotteita harjotteluun. Nyt näyttäs aika hyvin käyvän tuo 40lbs nuoli, tosin 45lbs tuntu kans hyvältä mutta kärki irtos yhestä ja toisesta on 1 sulka vähän ”nimismiehen kiharoilla”, en oo niitä nyt käyttäny. Jännevälin mittasin sen 16.5cm, mikä olikin se minimi.
Mites nuolen jäykkyyden valintaan vaikuttaa kun siihen laitetaan metsästyskärki, joka on painavampi kun taulukärki (tuossa taulukärjessä on koodi :PDP-11/32-25 , mutta kären painoa en tiiä)? Kun paino käressä kasvaa, pitääkö nuolenkin olla jäykempi?
Yleisenä havaintona: Jo muutaman kymmenen ampumakerran jälkeen jousen viritys tuntuu paljon luontevammalta ja kevyemmältä, ensimmäisillä kerroilla ei montaa nuolta pystynyt kerralla ampumaan kun sormet oli jo ihan puutuneet. Laukasuläppä ei tunnu oikein hyvältä, hanska vois olla parempi ankkuroinnin kannalta? Läppä tahtoo tulla nimettömän ja huulen väliin ankkuroidessa ja sillon ei kyllä osu. Semmonen hanska jossa olis ainakin nimettömän sormenpää auki olis hyvä, mutta kokeilematta ei uskalla mennä ostamaan.
Jotain häikkää vielä varsinkin vetokäden tekniikassa, jänne tahtoo karata nokin sisältä vetäessä, joten ilmeisesti pitäs vähän puristaa nuolta sormien väliin vetovaiheessa?
Itseasiassa aika rentouttavakin harrastus tuo vaistojousella harjottelu, eikä alkuunpääsy ollenkaan niin vaikeeta kun vois kuvitella, mutta toisaalta haastetta kyllä riittää tulla hyväksi ampujaksi. Suurin ongelma ehkä oikeiden välineiden valinta ja oikean tekniikan opettelu omatoimisesti, sekä oikeat harrastus termit.
janifin kirjoitti:
Mites pieneen kasaan saatte (tai miten pieneen ne pitäs saaha) vaikkapa 3 nuolta ~15m matkalta vaistojousella?
Mites nuolen jäykkyyden valintaan vaikuttaa kun siihen laitetaan metsästyskärki, joka on painavampi kun taulukärki…
Suurin ongelma ehkä oikeiden välineiden valinta ja oikean tekniikan opettelu omatoimisesti, sekä oikeat harrastus termit.
1) Kasan suuruuteen yleinen ohje. Metsästettävän eläimen vitaalien koko kertoo osuma-alueen koon ja itse tiedät harjoittelun perusteella miltä etäisyydeltä siihen sinulla on saunoja osua. Ensimmäinen nuoli ratkaisee.
Ainoat ”tavoiteluvut” tarkkuudelle joita muistan nähneeni olivat varmaan jossakin Bill Winken artikkelissa ja sääntö meni suunnilleen näin: jokaista kymmentä jaardia kohtaan nipun koko saa kasvaa tuumalla. Tarkoittaisi, että 10 jaardin päästä tavoittelet tuuman nippua, 20 jaardin päästä kahta tuumaa, jne.
2) Kannattaa aina pyrkiä käyttämään samanpainoisia taulu- ja leikkaavia kärkiä. Kärjen paino vaikuttaa nuolen notkeuteen.
3) Tervetuloa itsellesi lähimmän SJML paikallisseuran toimintaan tai liiton kesäleirille. Muistathan, että ladattavassa materiaalissa on tuo termistö olemassa. Ja lisää materiaali kehitetään kerrottujen tarpeiden perusteella.
08:50
10.8.2007
OfflineEikö raskaampi nuoli aiheuta nuolen notkistumista?
Jänne liian ohut/nokki liian iso, jos karkaa… Laita nokinpaikka nokin yläpuolelle, ei ainakaan karkaa sinnepäin.
Lisää keskipunosta jänteeseen?
Itsellä Kassain heppajousessa alkuperäinen jänne todella ohut, nokki ei tahdo pysyä. Paksumpi jänne korjasi asian.
Kokeile myös deep hookkia, eli jänne on ekassa nivelessä asti, ei sormenpäissä.
Nokkia ei pidä puristaa, tulee sormet kipeäksi/heikentää osumatarkkuutta.
Osumat tietenkin mahdollisimman pienellä alalla.
Laita vaikka joku golfpallon kokoinen maali (suklaamunan yllätyskotelo) ja yrität siihen osua. Äkkiä alkaa kasa pienenemään…
Ammu joka nuoli, kuin se ensimmäinen. Ei siis mitään sarjatulta vaan keskityt joka laukaisuun.
10:06
14.5.2010
OfflineAri kirjoitti:
1) Kasan suuruuteen yleinen ohje. Metsästettävän eläimen vitaalien koko kertoo osuma-alueen koon ja itse tiedät harjoittelun perusteella miltä etäisyydeltä siihen sinulla on saunoja osua. Ensimmäinen nuoli ratkaisee.2) Kannattaa aina pyrkiä käyttämään samanpainoisia taulu- ja leikkaavia kärkiä. Kärjen paino vaikuttaa nuolen notkeuteen.
3) Tervetuloa itsellesi lähimmän SJML paikallisseuran toimintaan tai liiton kesäleirille. Muistathan, että ladattavassa materiaalissa on tuo termistö olemassa. Ja lisää materiaali kehitetään kerrottujen tarpeiden perusteella.
1) Kieltämättä olen pyrkinyt keskittymään enemmän oikeaan laukasutekniikkaan kun osumiseen, mutta nyt alkaa jo tuntua siltä, että siinä ohessa voi alkaa vaatimaan iteltään osumatarkkuuttakin enemmän. Tällähetkellä en vielä metälle lähtis, sen verran itsekritiikkiä ja haavakon välttämistä harrastan, mutta kyllä jäniksen vitaaleille periaatteessa jo suurimmaksi osaksi sattuu. Tavoitteena voisi kai pitää osumista 99% varmuudella jäniksen vitaali alueelle syksyyn mennessä.
2) Näin ajattelinkin, tosin tällehetkellä en vielä tiedä minkäpainosia nuo taulukärjet on, täytyy tekijältä tarkistaa. Ilmeisesti painava kärki notkistaa nuolta enemmän? Vaikuttaako leukkuriterän muoto minkäverran nuolen lentoon, verrattuna taulukärkjellä ammuntaan, vai pitääkö sulitus huolen lentoradasta?
3) Tuota leiriä olen ajatellut ja ehtiny tietoa millon on seuraava? Yksi leiri taitaa olla syksyllä?
Nokin paikka on nokin yläpuolella, jänne vaan tahtoo vetäytyä kokonaan nokin urasta pois jousta viritettäessä, joten ilmeisesti jänteen paksuus ei nyt passaa nokin uraan, täytyy miettiäjotain ratkasua, mutta jännettä en ala vaihtaa.
Pikku huomio koiran käyttäytymistä ammuttaessa nuolia. Meillä on 11kk ikänen Cockerspanieli, ja ekalla harjottelu kerralla seurasi kiltisti sivusta nuolien suhahtelua tauluun. Sittemmin menee aina taulun eteen odottamaan millon se nuoli suhahtaa, no komensin pois sieltä, niin tuli viereen istumaan, ja aina kun aloin jousta virittämään, alkoi haukkua ja odottaa millon nuoli suhahtaa, ja juoksi aina takas taululle odottamaan. Koira piti sit lopulta laittaa sisälle. Pitää maastossa pitää jousta mukana, että koirakin tottuu siihen, muuten on hankala metästellä 
janifin kirjoitti:
2) Ilmeisesti painava kärki notkistaa nuolta enemmän? Vaikuttaako leukkuriterän muoto minkäverran nuolen lentoon, verrattuna taulukärkjellä ammuntaan, vai pitääkö sulitus huolen lentoradasta?
3) Tuota leiriä olen ajatellut ja ehtiny tietoa millon on seuraava? Yksi leiri taitaa olla syksyllä?
2) Kyllä, painava kärki notkistaa nuolta. Jos leikkurissa on umpinaista ”siipeä”, niin se tahtoo ohjata helpommin nuolta kuin hyvin ”ventiloitu” leikkuri.
3) Seuraava SJML Kesäleiri on kesällä, 9.-11.07. Kalenterista löytyy leirin päivämäärä ja linkki ilmoittautumiseen.
Register
