
Suomen Jousimetsästäjäin Liitto järjesti vuoden 2021 vuosikokouksensa Mikkelissä 29.5.2021. Kokouksen asialista piti sisällään normaalien sääntömääräisten asioiden lisäksi kaksi sääntömuutosehdotusta.
Suomen Jousimetsästäjäin Liiton puheenjohtajana jatkaa seuraavan kaksivuotiskauden Antti Saarenmaa, hallituksessa erovuoroisten Vesa Perttilän ja Toni Lastulan tilalle astuivat tuoreet hallitusnimet Saana Kamula ja Valtteri Patrikainen.
Sääntömääräisten asioiden lisäksi tehtiin päätös mahdollisuudesta järjestää vuosikokouksia tulevaisuudessa myös sähköisten viestinten välityksellä, ja lisäksi jatkossa sääntöjen mukaan toiminnantarkastukseen riittää yksi toiminnantarkastaja ja varatoiminnantarkastaja aikaisemman kahden toiminnantarkastajan sijaan.
Menneen, koronavirusepidemian riivaaman toimintavuoden 2020 jatkoksi tavoitteenamme on synnyttää aktiivisempi ja vähemmän rajoitettu toimintavuosi 2021 (joka on jo pitkällä).
Mikäli erinäiset rajoitukset mahdollistavat, kuluvana vuonna on tarkoitus järjestää vielä useita Jousimetsästyksen perusteet -kursseja, ainakin yksi IBEP-kurssi, perinteisiä jousijahteja ja jatkaa jo käynnissä olevaa jousimetsästyksen seurantatutkimusta toivon mukaan erittäin onnistuneella tulevalla tiedonkeruukaudella.
Lisäksi SJML Cup – kierros toivon mukaan palaa hiljalleen kohti vanhaa yli kuuden kilpailun vuosittaista kokoaan, ja edessä on myös lajiaan ensimmäinen kolmen lajiliiton 3D-cup. Vuoden loppupäässä edessämme on myös valmistautuminen Suomen Jousimetsästäjäin Liiton tulevaan 40-vuotisjuhlavuoteen!
Tervetuloa uusille hallituksen jäsenille, kiitos sivuun siirtyneille, ja aurinkoista kesää kaikille!
Antti Saarenmaa
puheenjohtaja, SJML