Kesä on jousimetsästäjälle ehdottomasti loistavaa harjoitteluaikaa. Valoa ja lämpöä riittää ainakin talveen verrattuna. Jos uutta kalustoa on tullut hankittua, niin sitäkin on kesällä mukava testailla. Tässä artikkelissa ei keskitytä niinkään käytettyyn kalustoon, vaan harjoitteluun itsessään. Täältä Tampereelta tuttu lause ”reenaa reenaa, että mahdut porukkaan” sopii tähänkin aiheeseen hyvin. Jousiammunta itsessään on ampujan iästä riippumatta palkitsevaa touhua. Laadukas harjoittelu näkyy myöhemmin taululla ja syksyllä metsällä.
Ampumakunto
Talven jäljiltä voi metsästäjän ampumakunto olla heikentynyt vähäisemmän laukausmäärän takia. Jos kesällä pyritään ampumaan määrällisesti paljon, voi olla viisasta keventää paunoja jousesta, jolloin vältytään lihasten kipeytymiseltä ja ylirasitukselta. Tämä on tietenkin hyvin yksilöllistä, riippuen ampujan lihaskunnosta.
Lisäksi paljon ampuessa tulee kiinnittää huomiota nuolien repimisen helppouteen ammuntataustasta. Liian tiukasta taustasta nuolia repiessä on todella hyvät mahdollisuudet hankkia itselleen tenniskyynärpää. Itselläni ollut tämä vaiva kahteen otteeseen, ensin puoli vuotta ja sitten puolitoista vuotta. Jälkimmäistä pätkää ei takuulla helpottanut valkohäntäpeuran vapautuminen jouselle. Nuolen ympärille tulevasta vetimestä (eli pullerista) on suuri apu tiukkojen taustojen kanssa. Jousen jäykkyyttä voi harjoittelun edetessä lisätä kohti lopullisia syksyn paunoja.
Perusteista on hyvä aloittaa
Maratonistakin voi selvitä ilman pitkäjänteistä harjoittelua ja myös jousella voi ammuskella sen enempiä miettimättä. Silti perustan luominen takaa paremman lopputuloksen molemmissa lajeissa. Mistä perustaa sitten pitäisi alkaa luoda? Tietenkin maasta käsin. Siis jaloista on hyvä aloittaa. Voi vetää viivan ampumapaikalle kohti taulua, astua kenkien kärjet viivalle ja siirtää taulun puoleista jalkaa vähän taaksepäin. Tämä avaa ampuma-asentoa, jolloin jänne ei osu niin helposti jousikäteen tuhoten tarkkuuden.
Jousen vireessä pito muodostaa ryhdikkään T-kirjaimen muotoisen asennon. Jousikäden olkapään nouseminen kohti korvaa voi kieliä liian kovista paunoista tai heikoista olkapään alueen lihaksista. Laukaisukäsi tuodaan kasvoille aina samaan paikkaan kyynärpään osoittaessa suoraan taulusta vastakkaiseen suuntaan. Voi olla hyvä ajatus ampua kesän ensimmäiset laukaukset parista metristä tyhjään taustaan, jossa ei ole tähtäyspistettä, keskittyen hyvään ampuma-asentoon ja laukaisuun.
Jousimetsästäjän tarkkuus
Mikä on riittävä tarkkuus? Siihen ei ole yksiselitteistä vastausta ja toisaalta on. Mielestäni metsästettävä riista sanelee tarkkuuden. Tarkkuuden tulisi olla eläimen vitaalialuetta pienempi, jättäen näin hiukan marginaalia osumalle. Aiemmin kun sorsastin paljon, pyrin ampumaan harjoitellessa 10 metristä nuolen reikään. Muutama nuoli ennen kaislikkoon rämpimistä piti itsevarmuuden hyvällä tasolla. Sorsajahti jousella on mielestäni ehkä yksi hienoimmista jahtimuodoista.
Pienriistaa jahdatessa olen pitänyt jääkiekkoon osumista riittävänä. Tosiasiassa kun jääkiekon asettaa ketun kylkeen, ei ympärillä paljoakaan tyhjää ole. Joka tapauksessa kannattaa olla sopivan kriittinen omasta osumataidosta. Kuitenkin se maalitaulun harpin reiän tavoittelu voi aiheuttaa melkoista henkistä paniikkia. Varsinkin alkukaudesta voi ampua vähän isompiin maaleihin, jolloin tähtäys pysyy helpommin rauhallisena.
Harjoittelu itse jahtia varten
Harjoitellessa voi ampua metsästysmielessä ylipitkille matkoille. Tämä paljastaa hyvin virheet ammunnassa. Usein jo laukaistessa tietää, että huonosti lähti. Ammunnan alkaessa sujua pitkälle etäisyydelle on palkitsevaa palata normaaleihin metsästysetäisyyksiin. Tässä kohtaa on hyvä muistaa, että toinen ampuja voi pitää 40 metriä täysin utopistisena matkana ja toinen ampuja paiskoo viisi nuolta siihen jääkiekkoon samalta matkalta. Silti usein hyvä jousiampuja on myös hyvä jousimetsästäjä.
Jahtimuoto vaikuttaa myös harjoitteluun. Kanalintumetsästäjä ei paljoakaan hyödy siitä, että osaa ampua passilavalta alaspäin. Hänen tuleekin harjoitella kulmaan ampumista ylöspäin, vaikkapa niin että vetää jousen vireeseen naamioverkon takana. Pystykorvalla metsästäessä ampuma-asento voi olla hyvinkin hankala pitkän hiivinnän jäljiltä.
Sorkkaeläinjahdissa käytetään usein passilavaa tai jonkinlaista kojua, jonka sisällä ollaan piilossa. On hyvä harjoitella puusta ampumista samanlaisilta tasoilta, joita jahdissa käyttää tai hyödyntää treenimaaston korkeuseroa. Joka tapauksessa on oivallettava alaspäin ampumisen ongelma varsinkin lyhyillä matkoilla. Jos istuu puussa kuudessa metrissä ja peura kävelee viiden metrin päähän, on molemmat keuhkot läpäisevä laukaus melkein mahdoton. Isonkin eläimen suuri vitaalialue pienenee, kun kulma jyrkkenee.
Jos käyttää piilokojua (eräänlainen popup-teltta) tai kiinteää kytiskoppia, on syytä harjoitella ampumista sieltä sisältä. Jännittävässä riistatilanteessa ei välttämättä huomioi sitä, että nuoli lähtee paljon tähtäinlinjan alapuolelta. Seurauksena voi olla myös sykettä nostattava pamaus, kun nuoli osuu ampumaluukun alareunaan.
Toinen ongelma voi olla, että pimeästä kojusta ammuttaessa päivänvalossa olevaa eläintä, voi tähtäimen pinnien näkeminen vaikeutua. Tästä syystä tähtäimen valaisussa saa olla reilusti kirkkautta juuri kojusta metsästettäessä, kun taas hämärällä valaisu saa olla hyvinkin himmeä.
Harjoittelussa vain oma mielikuvitus on rajana. Tässä yksi treenivinkki. Ota kaveri treeniin mukaan ja kiipeä passilavalle. Kuvitteellisella polulla seisoo 3D kauris tai taustapakka hyvällä hollilla – kaverisi saa valita paikan aivan vapaasti. Vedät jousen vireeseen ja pidät sen vireessä 30 sekuntia. Purat jousen vireestä, lasket kolmeen ja virität jousen nyt 20 sekunnin ajaksi ja taas purat vireen. Lasket kolmeen, virität jousen ja ammut täydellisen riistalaukauksen. Vaihdatte kaverin kanssa paikkoja ja toistatte halutessanne harjoituksen muutaman kerran. Loppukesästä tämä onnistuu jo ilman puhinoita.
Hyviä treenihetkiä kesään!
Teksti ja kuvat: Marko Peltoniemi
